Monissa Euroopan maissa ihmetellään Suomen koululiikuntaa
Miksi tyttöjen ja poikien koululiikuntaa ei voisi Suomessa järjestää yhdessä?
On kansainvälinen urheilukonferenssi Hollannissa. Suomalainen tutkija mainitsee puheessaan, että meillä tytöt ja pojat ovat koulussa eri liikuntaryhmissä. Joku yleisöstä keskeyttää, koska luulee kuulleensa väärin. Seuraa kiihkeä keskustelu, jossa paheksutaan suomalaisia: Pisa-testin tuloskin asettuu uuteen valoon, jos liikunnanopetuksemme on näin alkeellisella tasolla. Joku pauhaa seisten: tytöt ja pojat eri ryhmissä, onko Suomi jokin Saudi-Arabia?
Onko se tosiaan muualla niin yleistä?
Norjalaiset vieraat ihmettelevät erillisiä ryhmiä, kertoo helsinkiläinen rehtori. Norjassa ollaan yhdessä, ja Ruotsissa.
Kööpenhaminassa tuttavan tytär opetteli yläasteella poikien kanssa yhdessä sekä rugbya että vauvanhoitoa.
Toisen kaverin poika kävi yläasteen Espanjassa. Sielläkin tytöt ja pojat liikkuivat yhdessä. Aina oli joukkuepelejä, ei koskaan yksilölajeja, vain kuntotesti tehtiin yksin. Espanjassa!
Ystävän ranskalainen vaihto-oppilas kertoo, että heillä valtion kouluissa on yleensä sekaryhmät. Yksityiset katoliset koulut ovat eri asia.
Suomi kuuluu erillisryhmineen konservatiivien joukkoon.
On normaalia olla yhdessä. Epänormaalia on olla erikseen, ovathan Suomessa miehet ja naiset muuallakin luontevasti samoissa ryhmissä, ollaan tasa-arvoisia ja hyväksytään erilaiset sukupuolivähemmistöt, Nurmi selittää.
"On kivikautista ajatella sukupuolittuneesti", hän sanoo.
Kommentit (123)
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 00:51"]
Mä uskon, että jos alusta saakka tytöt ja pojat olisivat yhdessä liikuntatunnilla, ei edes pääsisi syntymään noita asetelmia, että "pojat kävivät naureskelemassa tyttöjen suorituksille" jne. Tehtäisiin yhdessä, kuten muillakin tunneilla eikä asiaan kiinnittäisi erityistä huomiota. Suomen koko liikunnanopetuksen saisi kyllä laittaa täysremonttiin muutenkin, niin surkeaa touhua se on, ja isoin ongelma on liikunnanopettajat itse, jotka tosiaan samastuvat niihin liikunnallisimpiin. Pedagogiikka myöskin loistaa poissaolollaan suomalaisilla liikuntatunneilla. Pallo heitetään kentälle ja sanotaan, että pelatkaa. Öö, miten? Mitkä on säännöt? Tekniikan opettelua? Jotain?
[/quote]
On aika naiivi ajatus, että laittamalla tytöt ja pojat lapsesta saakka samaan liikkaryhmään ratkaistaan automaattisesti kaikki ongelmat. Itse olen ollut ala-asteella sekaryhmässä, yläasteella sitten erikseen, ja ei se yhteinen liikunta estänyt koulukiusaamista, poikien halveksimaksi joutumista ja sensellaista.
Enemmänkin minusta tuntuu siltä, että sekaliikunta Suomen peruskoulussa olisi katastrofi. Täällä painotetaan muutenkin niin vähän toisten kunnioittamista ja arvostavaa kohtelua, että todennäköisesti seurauksena olisi vain enemmän kiusattuja. Ehkä on ihan hyvä asia, että tytöt pääsevät pojilta "turvaan" edes liikuntatunneilla... Tietysti ne urheilullisimmat ja suositut oppilaat viihtyisivät sekaryhmissä, mutta toisaalta minusta koululla on myös jonkinlainen moraalinen velvollisuus suojella heikoimpia.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 16:32"]
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 00:51"]
Mä uskon, että jos alusta saakka tytöt ja pojat olisivat yhdessä liikuntatunnilla, ei edes pääsisi syntymään noita asetelmia, että "pojat kävivät naureskelemassa tyttöjen suorituksille" jne. Tehtäisiin yhdessä, kuten muillakin tunneilla eikä asiaan kiinnittäisi erityistä huomiota. Suomen koko liikunnanopetuksen saisi kyllä laittaa täysremonttiin muutenkin, niin surkeaa touhua se on, ja isoin ongelma on liikunnanopettajat itse, jotka tosiaan samastuvat niihin liikunnallisimpiin. Pedagogiikka myöskin loistaa poissaolollaan suomalaisilla liikuntatunneilla. Pallo heitetään kentälle ja sanotaan, että pelatkaa. Öö, miten? Mitkä on säännöt? Tekniikan opettelua? Jotain?[/quote]
On aika naiivi ajatus, että laittamalla tytöt ja pojat lapsesta saakka samaan liikkaryhmään ratkaistaan automaattisesti kaikki ongelmat. Itse olen ollut ala-asteella sekaryhmässä, yläasteella sitten erikseen, ja ei se yhteinen liikunta estänyt koulukiusaamista, poikien halveksimaksi joutumista ja sensellaista.
Enemmänkin minusta tuntuu siltä, että sekaliikunta Suomen peruskoulussa olisi katastrofi. Täällä painotetaan muutenkin niin vähän toisten kunnioittamista ja arvostavaa kohtelua, että todennäköisesti seurauksena olisi vain enemmän kiusattuja. Ehkä on ihan hyvä asia, että tytöt pääsevät pojilta "turvaan" edes liikuntatunneilla... Tietysti ne urheilullisimmat ja suositut oppilaat viihtyisivät sekaryhmissä, mutta toisaalta minusta koululla on myös jonkinlainen moraalinen velvollisuus suojella heikoimpia.[/quote]
Itse olin ala-asteen sekaryhmässä, jossa ei ollut kiusaamista. Yläasteella tyttöryhmässä oli aivan kauheaa kiusaamisen takia. Jos olisin kehdannut, olisin mennyt jätkien mukaan pelaamaan lätkää. Mahdollisuutta ei tarjottu, ja olisi itse pitänyt painostaa että saa vaihtaa sinne. Ei ollut kanttia.
Tämä ei tietenkään todista että sekaryhmässä kiusattaisiin vähemmän. Sen sijaan se kyllä osoittaa että yhden ihmisen kokemuksesta ei pitäisi yleistää mitään.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 01:56"]139 on parempi.
[/quote]
Eipäs, vaan 143..;)