Lue keskustelun säännöt.
Minulle ollaan kateellisia - niin sen täytyy olla!
05.04.2014 |
En enää keksi muuta selitystä tähän. Minun on vaikea saada ystäviä, tai siis ei ystävystä mutta vaikea pitää ihmisiä elämässäni. Naispuolisia siis, miespuolisia ystäviä en niin kaipaakaan vaikka muutama kiva tuttu minulla on. Minä olen pohtinut tätä kaikilta kanteilta, olen katsonut peiliin niin monta kertaa että oikeasti itkettää jo.
Näistä asioista olen aivan varma: en ole ilkeä enkä ivallinen. En ole roikkuja. En juoruile, en kerjää kehuja, en vittuile piilosti enkä avoimesti. Sarkastinen osaan olla, mutta valitsen hetkeni tarkasti. Ja näistä olen varma myös: olen iloinen, huumorintajuinen ja positiivinen, mutta minulla on myös menneisyydessä monta asiaa joiden takia en ole naiivi enkä sinisilmäinen. Olen kiinnostunut asioista, olen kiinnostunut ihmisistä. Kehun muita, kun siihen on aihetta.
Ja kuitenkin en vain saa ystäviä. Minusta ei vain pidetä. Olen ihan kohtuu kivan näköinen, kolmekymppinen nainen joka on hoitovapaalla ja hakee ensi vuonna yliopistoon. Mieheni on insinööri ja me asumme tavallisessa kodissa tavallisella alueella ja ajamme tavallista autoa ja meillä on kaksi tavallista lasta. Oikeasti en ajattele, kuten otsikossa sanotaan, halusin vain huomiota.
MIKÄ saa sinut karttamaan jotakin naista niin, ettet halua häntä seuraasi?
Kommentit (51)
Ei kyse varmaan kateudesta ole. Kaverin kanssa pitää olla kivaa. Ihmiset eivät jaksa olla yhteyksissä, varsinkaan lapsiperheiden vanhemmat, ihan kivan tyypin tai neutraalin tyypin kanssa. Vaan sellaisen, jonka kanssa oikeasti viihtyy ja on hauskaa. Et ole sitten ilmeisesti tavannut sellaista. Harvaa vapaa-aikaa tuskin jaksaa käyttää jonkun ihan ok- ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:59"]
No en tiedä millainen olet, mutta itse en tarvitse kaverikseni ihmistä, joka kehuu kaikkea itsessään, lapsia, asuntoa, miestä jne. En jaksa kuunnella siitä, kuinka lapset taas on pärjänneet ja niiden kehumista, koskaan en kuule kuinka ne töppää...ja jokainen sen joskus tekee.
En halua kuunnella minkä hienon asian olet taas ostanut tai kuinka uusi auto tuoksuu niin ihanalle.
Teidän nurmikkokin on aina muita vihreämpi.
Et jaksa kuunnella koskaan kun minä jotain alan kertomaan, asia kääntyy aina sinuun.
Salajuorut, eli aloitat niin, ettet kuulemma koskaan juorua, mutta nyt pakko kertoa... jne.
Et ehkä tajua tuota itse.
[/quote]
Uskon, että tuollainen on rasittavaa, mutta toivottavasti uskot kun sanon etten ole tuollainen. Sanoin, että lapseni ovat tavallisia, ja sanoin, että huolin heistä joskus. Jos se kaatuu satunnaiseen iloon siitä, että lapseni oppi jotain tai sanoi jotain hauskaa, niin aika kummallista sekin. Ap.
Mikä siis se asia on jonka oletat olevan muille niin rampauttavan kateuden aiheena että he eivät pysty siksi olemaan sinun ystäviäsi?
Yleensähän nimenomaan menestys vetää puoleensa. Ihmiset ovat mieluummin sellaisten seurassa jotka ovat kauniita, fiksuja, hauskoja ja pärjääviä kuin niiden rumien, tyhmien, urpojen ja moniongelmaisten. Sen kateuden täytyy olla intensiteetiltään jotain aivan poikkeuksellista jotta kaltaisesi kaikin puolin mainio tyyppi tuntuu liian vaikeasti lähestyttävältä.
Tai sitten - oletko kuitenkin liian passiivinen? Kuten aiemminkin on todettu, aikuisena on haastavaa saada uusia ystäviä vaikka olisi kuinka mukava, ja ehkä se ei riitä että annat omaa numeroasi muille. Ehkä sen ensimmäisen kynnyksen ylittämiseen tarvittaisiin se että itse olet aktiivinen ja soittelet muille?
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:47"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:43"]
Vaikka sanot, ettet oikeasti ajattele mitä otsikossa sanotaan, niin totta toinen puoli..uskon näin. Juuri tuo otsikko saa sinut minun silmissä rumaksi, sellaiseksi joka nostaa itsensä ylitse muiden. Valitettavasti. Itse valitsit otsikon, jotta sinut huomataan...
[/quote]
Minun elämässä on ihan todella moni asia hyvin, ja olen positivinen - kyllä minulla on käynyt mielessä, että ehkä toiset eivät kestä minua? Ehkä heillä ei ole osallistuvaa miestä tai isovanhempia? En tiedä. Ap.
[/quote] Kuka ei kestä? Se tuntematon nainen jota yrität saada ystäväksesi?? Kerrot sille, että mulla on osallistuva mies ja auttavat vanhemmat ja BOX perävalot vilkkuu. Jooh.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:47"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:43"]
Vaikka sanot, ettet oikeasti ajattele mitä otsikossa sanotaan, niin totta toinen puoli..uskon näin. Juuri tuo otsikko saa sinut minun silmissä rumaksi, sellaiseksi joka nostaa itsensä ylitse muiden. Valitettavasti. Itse valitsit otsikon, jotta sinut huomataan...
[/quote]
Minun elämässä on ihan todella moni asia hyvin, ja olen positivinen - kyllä minulla on käynyt mielessä, että ehkä toiset eivät kestä minua? Ehkä heillä ei ole osallistuvaa miestä tai isovanhempia? En tiedä. Ap.
[/quote] Kuka ei kestä? Se tuntematon nainen jota yrität saada ystäväksesi?? Kerrot sille, että mulla on osallistuva mies ja auttavat vanhemmat ja BOX perävalot vilkkuu. Jooh.
[/quote]
En puhunut tuntemattomista ihmisistä, tietenkään. Ihmisistä, joita tässä elämäntilanteessa tapaan. Leikkipuistoissa, kerhoissa, omassa harrastuksessani. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:02"][quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:48"]
Ap, kysyt mitkä saa ihmiset karttamaan jonkun seuraa, ja itse asiassa kaipaat syvällistä ystävää... Ihan ääripäitä.
Asia vaan taitaa olla niin, että kun aikuistutaan, niin harva tarvitsee hirveän tiivistä bestis-kaveria, vaan aika täyttyy perheestä ja lähisuvusta, ja niistä muutamista nuoruuden ystävistä.
Minusta on kiva tutustua ihmisiin, mutta oikeasti en ehdi pitämään kunnolla yhteyttä edes niihin nuoruuden ystäviin :o(
Ehkä odotuksesti ystävyydelle ovat vähän turhan suuret?
[/quote]
Niin, ehkä ne on ääripäitä mutta kysyin niitä siksi että ymmärtäisin mikä minussa on se juttu, miksi ei synny ystävyyttä? En tiedä, onko minulla suuret odotukset ystävyydelle. En ole pinnallinen ihminen, mutta en myöskään välitä pohtia jonkun asian olemassaoloa tai - olemattomuutta, heh. Kaipaan juttuseuraa juu, kaipaan ihmistä jonka kanssa tehdä asioita. Huomaan aika ajoin, että en saa sellaista kontaktia luotua. Tänään huomasin sen, jotenkin todella kipeänä... tulin yksin lenkiltä, leikkipuiston ohi. Siellä oli minulle tuttuja äitejä lastensa kanssa. Tiedän heidän sopivan tällaisia treffejä, heillä on minunkin puhelinnumeroni ja olen sanonut että hei laittakaa viestiä, mekin tultaisiin lasten kanssa mielellään. Jotenkin tänään se vaan tuntui niin pahalta. Vaivihkaa katsoin puhelimesta oliko minulta mennyt joku viesti ohi. Ei ollut. Ap.
[/quote]
Hei älä jää odottamaan, että sulle laitetaan viestiä. Laita vaikka sellaiselle äidille viestiä, joka vaikuttaa mukavalta, ja jonka kanssa on ollut kiva jutella. Jos olet jo ottanut yhteyttä, ja vaikka kutsuihisi on kieltäydytty tai vastavuoroisesti ei ole tullut kutsua, niin sitten en osaa neuvoa.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:02"][quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:48"]
Ap, kysyt mitkä saa ihmiset karttamaan jonkun seuraa, ja itse asiassa kaipaat syvällistä ystävää... Ihan ääripäitä.
Asia vaan taitaa olla niin, että kun aikuistutaan, niin harva tarvitsee hirveän tiivistä bestis-kaveria, vaan aika täyttyy perheestä ja lähisuvusta, ja niistä muutamista nuoruuden ystävistä.
Minusta on kiva tutustua ihmisiin, mutta oikeasti en ehdi pitämään kunnolla yhteyttä edes niihin nuoruuden ystäviin :o(
Ehkä odotuksesti ystävyydelle ovat vähän turhan suuret?
[/quote]
Niin, ehkä ne on ääripäitä mutta kysyin niitä siksi että ymmärtäisin mikä minussa on se juttu, miksi ei synny ystävyyttä? En tiedä, onko minulla suuret odotukset ystävyydelle. En ole pinnallinen ihminen, mutta en myöskään välitä pohtia jonkun asian olemassaoloa tai - olemattomuutta, heh. Kaipaan juttuseuraa juu, kaipaan ihmistä jonka kanssa tehdä asioita. Huomaan aika ajoin, että en saa sellaista kontaktia luotua. Tänään huomasin sen, jotenkin todella kipeänä... tulin yksin lenkiltä, leikkipuiston ohi. Siellä oli minulle tuttuja äitejä lastensa kanssa. Tiedän heidän sopivan tällaisia treffejä, heillä on minunkin puhelinnumeroni ja olen sanonut että hei laittakaa viestiä, mekin tultaisiin lasten kanssa mielellään. Jotenkin tänään se vaan tuntui niin pahalta. Vaivihkaa katsoin puhelimesta oliko minulta mennyt joku viesti ohi. Ei ollut. Ap.
[/quote]
Hei älä jää odottamaan, että sulle laitetaan viestiä. Laita vaikka sellaiselle äidille viestiä, joka vaikuttaa mukavalta, ja jonka kanssa on ollut kiva jutella. Jos olet jo ottanut yhteyttä, ja vaikka kutsuihisi on kieltäydytty tai vastavuoroisesti ei ole tullut kutsua, niin sitten en osaa neuvoa.
[/quote]
Olen ottanut yhteyttäkin. En tietenkään ihan jokaiseen, mutta esimerkiksi tänään leikkipuistossa olleisiin äiteihin kyllä. Joskus, en siis sano että aina vaan että joskus tuntuu kuin minun kanssani ei osattaisi olla, tai että minun paikalle tuloni häiritsee. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:26"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:02"][quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:48"]
Ap, kysyt mitkä saa ihmiset karttamaan jonkun seuraa, ja itse asiassa kaipaat syvällistä ystävää... Ihan ääripäitä.
Asia vaan taitaa olla niin, että kun aikuistutaan, niin harva tarvitsee hirveän tiivistä bestis-kaveria, vaan aika täyttyy perheestä ja lähisuvusta, ja niistä muutamista nuoruuden ystävistä.
Minusta on kiva tutustua ihmisiin, mutta oikeasti en ehdi pitämään kunnolla yhteyttä edes niihin nuoruuden ystäviin :o(
Ehkä odotuksesti ystävyydelle ovat vähän turhan suuret?
[/quote]
Niin, ehkä ne on ääripäitä mutta kysyin niitä siksi että ymmärtäisin mikä minussa on se juttu, miksi ei synny ystävyyttä? En tiedä, onko minulla suuret odotukset ystävyydelle. En ole pinnallinen ihminen, mutta en myöskään välitä pohtia jonkun asian olemassaoloa tai - olemattomuutta, heh. Kaipaan juttuseuraa juu, kaipaan ihmistä jonka kanssa tehdä asioita. Huomaan aika ajoin, että en saa sellaista kontaktia luotua. Tänään huomasin sen, jotenkin todella kipeänä... tulin yksin lenkiltä, leikkipuiston ohi. Siellä oli minulle tuttuja äitejä lastensa kanssa. Tiedän heidän sopivan tällaisia treffejä, heillä on minunkin puhelinnumeroni ja olen sanonut että hei laittakaa viestiä, mekin tultaisiin lasten kanssa mielellään. Jotenkin tänään se vaan tuntui niin pahalta. Vaivihkaa katsoin puhelimesta oliko minulta mennyt joku viesti ohi. Ei ollut. Ap.
[/quote]
Hei älä jää odottamaan, että sulle laitetaan viestiä. Laita vaikka sellaiselle äidille viestiä, joka vaikuttaa mukavalta, ja jonka kanssa on ollut kiva jutella. Jos olet jo ottanut yhteyttä, ja vaikka kutsuihisi on kieltäydytty tai vastavuoroisesti ei ole tullut kutsua, niin sitten en osaa neuvoa.
[/quote]
Olen ottanut yhteyttäkin. En tietenkään ihan jokaiseen, mutta esimerkiksi tänään leikkipuistossa olleisiin äiteihin kyllä. Joskus, en siis sano että aina vaan että joskus tuntuu kuin minun kanssani ei osattaisi olla, tai että minun paikalle tuloni häiritsee. Ap.
[/quote]
Tässä taitaisi olla uuden ammattikunnan ainekset: psychological trainer. Järjestäisi sopivia ihmisiä yhteen, kyselisi vaikutelmat puolin ja toisin ja poistaisi väärinkäsityksiä. Ennen maailmassa tällaiset ristiriitatilanteet on ratkottu porukassa, kun on ollut elintärkeää tulla kyläläisten riittävästi toimeen. Nyt vain nostetaan kytkintä kun ei natsaa, ja uuteen paikkaan muuttava on liemessä, jos ei satu onnellisten tähtien alla tapaamaan juuri puuttuvaa vastinkappalettaan.
Kaikissa maissa näin ei ole, koska ei pelätä tutustua ihmisiin siinä pelossa, ettei niistä enää saa siunaaman rauhaa. Pohjois-Englannissa ihmettelin, kun viikon päästä jo ohikulkijatkin alkoivat jutella, kun huomasivat että täällä asuu uusi tyyppi. Naapurit auttoivat, ottivat mukaan kaveriporukoihinsa omituisen oloisen muukalaisen ja kertakaikkiaan imivät mukaan. Meillä olisi paljon oppimista.
Osa tuosta häiritsemisen tunteesta varmaan tulee siitä jo, kun ei olla harjaannuttu tähän mukaan ottamiseen, ja keskustelu katkeaa hetkeksi uuden ihmisen saapuessa. Jos silloin vetäydyt säikähtäen, tuskin tullaan perään, kuvainnollisesti saati sitten konkreettisesti.
Kerro toki paikkakunta, turha näistä on juttua vääntää, jos ei ole yritystä kokeilla josko tosiaan jonkun kanssa pääsisi edes puolelle aaltopituudelle. Tämä on yksi ongelma meillä - ei ymmärretä, että jokainen kaveruussuhde ja satunnaisempikin kohtaaminen voi antaa jotain tärkeää, vaikkei niin mukavaa olisikaan. Eli ollaan lapsellisin tyydyttymisenodotuksin liikkeellä. Tässäkin keskustelussa oli useampi ihminen jo, jonka kanssa olisi kiva jutella.
Jep jep, kateushan siellä puhuu monilla suilla! : )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:46"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:26"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 20:02"][quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:48"]
Ap, kysyt mitkä saa ihmiset karttamaan jonkun seuraa, ja itse asiassa kaipaat syvällistä ystävää... Ihan ääripäitä.
Asia vaan taitaa olla niin, että kun aikuistutaan, niin harva tarvitsee hirveän tiivistä bestis-kaveria, vaan aika täyttyy perheestä ja lähisuvusta, ja niistä muutamista nuoruuden ystävistä.
Minusta on kiva tutustua ihmisiin, mutta oikeasti en ehdi pitämään kunnolla yhteyttä edes niihin nuoruuden ystäviin :o(
Ehkä odotuksesti ystävyydelle ovat vähän turhan suuret?
[/quote]
Niin, ehkä ne on ääripäitä mutta kysyin niitä siksi että ymmärtäisin mikä minussa on se juttu, miksi ei synny ystävyyttä? En tiedä, onko minulla suuret odotukset ystävyydelle. En ole pinnallinen ihminen, mutta en myöskään välitä pohtia jonkun asian olemassaoloa tai - olemattomuutta, heh. Kaipaan juttuseuraa juu, kaipaan ihmistä jonka kanssa tehdä asioita. Huomaan aika ajoin, että en saa sellaista kontaktia luotua. Tänään huomasin sen, jotenkin todella kipeänä... tulin yksin lenkiltä, leikkipuiston ohi. Siellä oli minulle tuttuja äitejä lastensa kanssa. Tiedän heidän sopivan tällaisia treffejä, heillä on minunkin puhelinnumeroni ja olen sanonut että hei laittakaa viestiä, mekin tultaisiin lasten kanssa mielellään. Jotenkin tänään se vaan tuntui niin pahalta. Vaivihkaa katsoin puhelimesta oliko minulta mennyt joku viesti ohi. Ei ollut. Ap.
[/quote]
Hei älä jää odottamaan, että sulle laitetaan viestiä. Laita vaikka sellaiselle äidille viestiä, joka vaikuttaa mukavalta, ja jonka kanssa on ollut kiva jutella. Jos olet jo ottanut yhteyttä, ja vaikka kutsuihisi on kieltäydytty tai vastavuoroisesti ei ole tullut kutsua, niin sitten en osaa neuvoa.
[/quote]
Olen ottanut yhteyttäkin. En tietenkään ihan jokaiseen, mutta esimerkiksi tänään leikkipuistossa olleisiin äiteihin kyllä. Joskus, en siis sano että aina vaan että joskus tuntuu kuin minun kanssani ei osattaisi olla, tai että minun paikalle tuloni häiritsee. Ap.
[/quote]
Tässä taitaisi olla uuden ammattikunnan ainekset: psychological trainer. Järjestäisi sopivia ihmisiä yhteen, kyselisi vaikutelmat puolin ja toisin ja poistaisi väärinkäsityksiä. Ennen maailmassa tällaiset ristiriitatilanteet on ratkottu porukassa, kun on ollut elintärkeää tulla kyläläisten riittävästi toimeen. Nyt vain nostetaan kytkintä kun ei natsaa, ja uuteen paikkaan muuttava on liemessä, jos ei satu onnellisten tähtien alla tapaamaan juuri puuttuvaa vastinkappalettaan.
Kaikissa maissa näin ei ole, koska ei pelätä tutustua ihmisiin siinä pelossa, ettei niistä enää saa siunaaman rauhaa. Pohjois-Englannissa ihmettelin, kun viikon päästä jo ohikulkijatkin alkoivat jutella, kun huomasivat että täällä asuu uusi tyyppi. Naapurit auttoivat, ottivat mukaan kaveriporukoihinsa omituisen oloisen muukalaisen ja kertakaikkiaan imivät mukaan. Meillä olisi paljon oppimista.
Osa tuosta häiritsemisen tunteesta varmaan tulee siitä jo, kun ei olla harjaannuttu tähän mukaan ottamiseen, ja keskustelu katkeaa hetkeksi uuden ihmisen saapuessa. Jos silloin vetäydyt säikähtäen, tuskin tullaan perään, kuvainnollisesti saati sitten konkreettisesti.
Kerro toki paikkakunta, turha näistä on juttua vääntää, jos ei ole yritystä kokeilla josko tosiaan jonkun kanssa pääsisi edes puolelle aaltopituudelle. Tämä on yksi ongelma meillä - ei ymmärretä, että jokainen kaveruussuhde ja satunnaisempikin kohtaaminen voi antaa jotain tärkeää, vaikkei niin mukavaa olisikaan. Eli ollaan lapsellisin tyydyttymisenodotuksin liikkeellä. Tässäkin keskustelussa oli useampi ihminen jo, jonka kanssa olisi kiva jutella.
[/quote]
Heh, kiitos tästä, sait minut hymyilemään :) Ap.
Hmm...
Oon huomannut, että leikkipuistoäidit ovat itsekästä porukkaa; ensin puhutaan, että nähdään porukalla (jotta hekin pääsevät mukaan) ja sitten kun löytävät jonkun kaverin itselleen, niin unohtuu muiden kutsuminen. Näin se vaan menee. Ei siitä kannata välittää, vaan sitkeäsi katsella, osuisiko jossain kohdalle joku, kenen kanssa synkkaisi.
Mikä sitten saa karttamaan ihmistä?? Itse ainakin kartan yhtä leikkipuistoäitiä, koska hänen seura on yksinkertaisesti niin kuluttavaa; aina jotain ahdistavaa kerrottavaa ja aina negatiivinen asenne ihan kaikkeen. Ja vaikka kuinka yrittäisin lohduttaa, niin aina hän löytää huonoimman mahdollisen vaihtoehdon huoliensa seurauksiin. Koskaan hän ei kysy; mitä minulle kuuluu. Siinä syy karttamiseen.
Ole iloinen, avoin ja positiivinen, niin varmasti löydät ystävän.
Hymy on lyhin matka toisen luo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ehkä nainen, jolla asiat on hyvin ja sellainen ärsyttää toisia naisia. Jos miehesi pettäisi, lapsesi olisivat kauhukakaroita tms. kanssasiskot olisivat tukenasi ja varmaankin ystäviäsi. Toisaalta sellainen ystävyys ei ehkä sinulle riittäisi.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 21:47"]
Olet ehkä nainen, jolla asiat on hyvin ja sellainen ärsyttää toisia naisia. Jos miehesi pettäisi, lapsesi olisivat kauhukakaroita tms. kanssasiskot olisivat tukenasi ja varmaankin ystäviäsi. Toisaalta sellainen ystävyys ei ehkä sinulle riittäisi.
[/quote]
Eikö tämä ole aika epäreilua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On todella epäreilua. Toisaalta taas tarkoitan sitä, et
On todella epäreilua!
Ap, minusta sinä vaikutat sellaiselta johon minä mielelläni tutustuisin. Sinunlaisia normaaleja naishenkilöitä on harvassa. Pysy omana itsevarmana itsenäsi. T. Monenlaista hiihtäjää nähnyt
Vaikutat todella mukavalta ihmiseltä, ap. Ne tyypit, jotka eivät halua tutustua/ystävystyä kanssasi menettävät paljon.
Missä päin ap? Mä tiedän miltä tuntuu kun jää ulkopuolelle. Myötätuntoni oikein leimahti kun luin tuon että muut sopii treffejä mutta sinua ei pyydetä. Mulle on käynyt niin ihmisten kanssa joita luulin ystäviksi.
Tosi kummallista, että et saa ystäviä, vaikka haluaisit.
Itsekin olen mielestäsi samanlainen kuin kirjoitit, iloinen ja huumorintajuinen, en roiku enkä juorua enkä ole tahallisesti ilkeä tai ivallinen kenellekään (mitähän jotkut saavat siitä että piikittelevät muita). Kehun ja olen kiinnostunut asioista.
Mutta minulla ei ole aikaa tai aitoa kiinnostusta muihin ihmisiin, olen itseriittoinen ihminen ja kartan velvollisuuksia joita ystävyydestä seuraa, sksi haluan vain vähän ystäviä.
Eli minusta taas ystäviä olisi aika helppo saada, jos niitä haluaisi.
Samoja mietteitä täällä. Omasta mielestäni olen aivan "normaali" äiti verrattuna muihin leikkipuisto-/kerhoäiteihin, enkä mielestäni ole vaikeasti lähestyttävä tai "omituinen". Ehkä alkuun hieman hiljaisempi, mutten mikään epäsosiaalinen kuitenkaan, ihan perus iloinen päälle kakskymppinen kahden lapsen äiti. :) Mutta miten silti se tutustuminen voi olla niin vaikeaa? Olen kiinnostunut ihmisistä, hymyilen ja koitan toisinaan avata keskustelua, ja tuleehan sitä jotain pintapuolista muiden äitien kanssa puistossa höpöteltyä, mutta ei se koskaan johda siitä mihinkään.Kaipaisin kyllä seuraa etenkin muista äideistä, itselläni kun ei ole yhtään äitikaveria tässä lähettyvillä, ja vanhoilla ystävillä ei lapsia vielä ole ja suurin osa asustelee eri puolilla Suomea, niin aika harvoin tulee nähtyä... Tätä kun on nyt jo useamman vuoden jatkunu, niin kyllä se kieltämättä vähän kirpasee, kun koittaa miettiä että mikä sitä itsessään on oikein vikana kun tuntuu ettei muita seurani kiinnosta. :/ Vaikka välillä masentaa, niin eipä siinä varmaan muu auta kun yrittää löytää niitä kavereita/ystäviä (jostain?)...
No huh nro 19! Hieman myötätuntoa!