Minulle ollaan kateellisia - niin sen täytyy olla!

Sepä se, sä olet liian itsenäinen ja varma. Monet voivat kokea sinut pelottavaksi eräänlaisen itsevarmuutesi vuoksi. Monesti on helpompi ystävystyä takertujan ja marisijan kanssa, jonka ongelmia myötäillä.

Syy on siinä, että vanhempana on vaikeampi solmia ystävyyssuhteita. Missä sinun lapsuus/nuoriuusaikaiset ystäväsi ovat?

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:16"]

Syy on siinä, että vanhempana on vaikeampi solmia ystävyyssuhteita. Missä sinun lapsuus/nuoriuusaikaiset ystäväsi ovat?

[/quote]

Ei minulla silloinkaan paljoa ystäviä ollut. Mutta valitettavasti yksi heistä sairastui syöpään kymmnen vuotta sitten ja menehtyi :( Kaksi on vähentänyt yhteydenpitoa sen jälkeen, kun sain lapset ja yksi jonka kanssa nähdään muutaman kerran vuodessa, muutti kauas. Ap. 

Onko sinulla aiemmin ollut paljon ystäviä? Oletko tylsä? Liian kiinni perheessä?

No toisten kanssa vaan synkkaa ja toisten ei. Esimerkkinä: opiskeluryhmässäni on kaksi naista, joiden kanssa olen tässä vuosien saatossa ystävystynyt. Muut ryhmäläisemme (n. 20 hlö) ovat ihan kivoja ja voin viettää heidän kanssaan aikaa opiskeluun liittyen, mutta ystäviksi asti heistä ei olisi. Heissä ei ole mitään vikaa, mutta eivät ole myöskään sellaisia, että heidän ystävyyteensä kiinnostaisi minua. Joitakin muita heidän ystävyytensä sitten varmasti kiinnostaakin. Kyse on siis henkilökemioista.

Hyvästä ystävästä kannattaa pitää kiinni ja antaa sille aikaa, jotta se säilyy ja kehittyy vakaaksi. Miksi vähensit yhteydenpitoa ystäviisi kun sait lapset? Jostain syystä miehet osaavat pitää ystävistään kiinni vaikka saavat lapsia, miksi naiset eivät osaa?

Ystäviä saa parhaiten yhteisten asioiden kautta, siis opiskelukavereista, harrastusten kautta jne. Monilla lapsuuden ja nuoruuden ystävät säilyvät koko elämän. Aikuisena ystävien saaminen on vaikeampaa ja työkaveritkin usein pysyvät vain työkavereina. Uskon että opiskelukavereista löytyy sinulle ystäviä.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:23"]

Hyvästä ystävästä kannattaa pitää kiinni ja antaa sille aikaa, jotta se säilyy ja kehittyy vakaaksi. Miksi vähensit yhteydenpitoa ystäviisi kun sait lapset? Jostain syystä miehet osaavat pitää ystävistään kiinni vaikka saavat lapsia, miksi naiset eivät osaa?

[/quote]

En minä vähnentänyt, vaan he. En halua sitäkään, että yksipuolisesti enää neljättä vuotta yritän sopia näkemisiä ja kysyä kuulumisia heiltä. En koe sen olevan enää vaivan arvoista, sillä olen sitä mieltä että minäkin ansaitsen muutaman puhelun tai sähköpostin - vuodessa! Omasta tylsyydestäni en osaa sanoa kyllä objektiivista mielipidettä. Kyllä minun seurassani nauretaankin välillä. Ap.

Voi harmi. Mutta sinullahan on puoliso ja lapset, joten et taida kuitenkaan kokea yksinäisyyttä.

Oletko miten läheinen sukulaisten kanssa, esimerkiksi suhteesi siraruksiisi tai puolisosi sisaruksiin? Voisivatko jo olemassaolevat suhteet syventyä?

Olen pahoillani, että olet joutunut menettämään läheisen ystävän. Yritä pitää kiinni vanhoista ystävistä.

On totta, että eri elämäntilanteissa ystävyydet tiivistyvät ja välillä taas rakoilevat.

Olet nyt hoitovapaalla, antaisiko se mahdollisuuden tutustua muihin pienten lasten äiteihin esimerkiksi erilaisissa kerhoissa?

Vaikutat todella ihanalta ja itsenäisestä ihmiseltä. Ehkä vain kohdallesi ei ole sattunut montaa samanoloista ihmistä. Itse löysin, en ihan ystäviä, mutta ihania kavereita ja tuttuja harrastusten ja harrastuksiin liittyvien kurssien parista.

Missäpäin asut? itse kaipaisin uusia ystävyyksiä. Vanhat ovat muuttaneet kauas ja yhteydenpito on hankalampaa.

eihän meillä välttämättä synkkaisi, mutta yrittänyttä ei laiteta.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:32"]Voi harmi. Mutta sinullahan on puoliso ja lapset, joten et taida kuitenkaan kokea yksinäisyyttä.

Oletko miten läheinen sukulaisten kanssa, esimerkiksi suhteesi siraruksiisi tai puolisosi sisaruksiin? Voisivatko jo olemassaolevat suhteet syventyä?

Olen pahoillani, että olet joutunut menettämään läheisen ystävän. Yritä pitää kiinni vanhoista ystävistä.

On totta, että eri elämäntilanteissa ystävyydet tiivistyvät ja välillä taas rakoilevat.

Olet nyt hoitovapaalla, antaisiko se mahdollisuuden tutustua muihin pienten lasten äiteihin esimerkiksi erilaisissa kerhoissa?

Vaikutat todella ihanalta ja itsenäisestä ihmiseltä. Ehkä vain kohdallesi ei ole sattunut montaa samanoloista ihmistä. Itse löysin, en ihan ystäviä, mutta ihania kavereita ja tuttuja harrastusten ja harrastuksiin liittyvien kurssien parista.

[/quote]

Ja jos aloitat opinnot, niin koeta siellä tutustua uusiin ihmisiin, myös poikkitieteellisesti. Itse ehkä jumiuduin opiskeluaikoina liikaa oman tiedekunnan ihmisiin.

Olen tässä yrittänyt tutustua muihin samassa elämäntilanteessa oleviin, ja aloitin syksyllä uuden harrastuksen ja niin sitten palasin tämän saman tunteen pariin. Kyllä minä tunnen yksinäisyyttä, vaikka minulla on puoliso ja lapset. Kaipaan ystäviä, juttelua, yhteistä tekemistä muidenkin kanssa kuin puolisoni, joka kyllä on paras ystäväni. Mutta ei hänestä naista saa mitenkään päin tehtyä. Eli siis tässä kotona ollessa olen huomannut, miten vähän saan aikaiseksi mitään sellaista kaveruutta, että voisi nähdä muuallakin kuin leikkipuistossa.

Käyn lasten kanssa kerhossa, käyn heidän kanssa vähän siellä täällä kun siltä tuntuu. Olen mielestäni rento ihminen, jolla kuitenkin on selvät sävelet lasten kanssa. En stressaa, mutta välillä huolin jostain. Koen jotain kummaa erilaisuutta verrattuna muihin äiteihin, jään ulkopuolelle heidän ympyröistään. 

Omat veljeni ovat minua paljon vanhempia. Välit äitiini ovat huonot, isä sentään on elämässäni läsnä. Miehen sisarukset ovat mukavia, mutta en heihinkään saa mitään otetta oikein. Ap.

Vaikka sanot, ettet oikeasti ajattele mitä otsikossa sanotaan, niin totta toinen puoli..uskon näin. Juuri tuo otsikko saa sinut minun silmissä rumaksi, sellaiseksi joka nostaa itsensä ylitse muiden. Valitettavasti. Itse valitsit otsikon, jotta sinut huomataan...

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:43"]

Vaikka sanot, ettet oikeasti ajattele mitä otsikossa sanotaan, niin totta toinen puoli..uskon näin. Juuri tuo otsikko saa sinut minun silmissä rumaksi, sellaiseksi joka nostaa itsensä ylitse muiden. Valitettavasti. Itse valitsit otsikon, jotta sinut huomataan...

[/quote]

Minun elämässä on ihan todella moni asia hyvin, ja olen positivinen - kyllä minulla on käynyt mielessä, että ehkä toiset eivät kestä minua? Ehkä heillä ei ole osallistuvaa miestä tai isovanhempia? En tiedä. Ap.

Ap, kysyt mitkä saa ihmiset karttamaan jonkun seuraa, ja itse asiassa kaipaat syvällistä ystävää... Ihan ääripäitä.

Asia vaan taitaa olla niin, että kun aikuistutaan, niin harva tarvitsee hirveän tiivistä bestis-kaveria, vaan aika täyttyy perheestä ja lähisuvusta, ja niistä muutamista nuoruuden ystävistä.

Minusta on kiva tutustua ihmisiin, mutta oikeasti en ehdi pitämään kunnolla yhteyttä edes niihin nuoruuden ystäviin :o(

Ehkä odotuksesti ystävyydelle ovat vähän turhan suuret?

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:07"]En enää keksi muuta selitystä tähän. Minun on vaikea saada ystäviä, tai siis ei ystävystä mutta vaikea pitää ihmisiä elämässäni. Naispuolisia siis, miespuolisia ystäviä en niin kaipaakaan vaikka muutama kiva tuttu minulla on. Minä olen pohtinut tätä kaikilta kanteilta, olen katsonut peiliin niin monta kertaa että oikeasti itkettää jo.

Näistä asioista olen aivan varma: en ole ilkeä enkä ivallinen. En ole roikkuja. En juoruile, en kerjää kehuja, en vittuile piilosti enkä avoimesti. Sarkastinen osaan olla, mutta valitsen hetkeni tarkasti. Ja näistä olen varma myös: olen iloinen, huumorintajuinen ja positiivinen, mutta minulla on myös menneisyydessä monta asiaa joiden takia en ole naiivi enkä sinisilmäinen. Olen kiinnostunut asioista, olen kiinnostunut ihmisistä. Kehun muita, kun siihen on aihetta. 

Ja kuitenkin en vain saa ystäviä. Minusta ei vain pidetä. Olen ihan kohtuu kivan näköinen, kolmekymppinen nainen joka on hoitovapaalla ja hakee ensi vuonna yliopistoon. Mieheni on insinööri ja me asumme tavallisessa kodissa tavallisella alueella ja ajamme tavallista autoa ja meillä on kaksi tavallista lasta. Oikeasti en ajattele, kuten otsikossa sanotaan, halusin vain huomiota.

MIKÄ saa sinut karttamaan jotakin naista niin, ettet halua häntä seuraasi?

[/quote]

Yli kolmekymppinen hakemassa yliopistoon. Ehkä siinä sun ongelmas, aika nolo olet.

Ketjun aloittaja, et todellakaan ole ainut tilanteessasi. Täällä yksi samanlainen.

No en tiedä millainen olet, mutta itse en tarvitse kaverikseni ihmistä, joka kehuu kaikkea itsessään, lapsia, asuntoa, miestä jne. En jaksa kuunnella siitä, kuinka lapset taas on pärjänneet ja niiden kehumista, koskaan en kuule kuinka ne töppää...ja jokainen sen joskus tekee.

En halua kuunnella minkä hienon asian olet taas ostanut tai kuinka uusi auto tuoksuu niin ihanalle.

Teidän nurmikkokin on aina muita vihreämpi.

Et jaksa kuunnella koskaan kun minä jotain alan kertomaan, asia kääntyy aina sinuun.

Salajuorut, eli aloitat niin, ettet kuulemma koskaan juorua, mutta nyt pakko kertoa... jne.

Et ehkä tajua tuota itse.

Olen tuo 12, joka kirjoitti aikaisemminkin.

Minulla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Ensinnäkin puolisoni on elämäni tärkein ihminen ja paras ystäväni. Koska olen tottunut olemaan todella paljon puolisoni kanssa, koska nautin hänen seurantaan, niin ehkä olen vieraantunut sellaisesta naistenvälisestä juoruamisesta ja ulkonäköpainotteisuudesta. Tämän takia on ehkä vaikea lähentyä naispuolisten ystävien kanssa. Ja ehkä sellainen naisten välinen ystävyys on itselleni joskus liian monimutkaista, aivankuin en osaisi lukea naispuolisia ihmisiä. Epäilen siis, että olen liian suora.

Olen myös miettinyt, että ehkä oma suhteeni vanhempiini, joka ei ole kovin vahva, saattaa myös jollakin tavalla vaikuttaa ystävyyden syventymiseen.

Sinulla on kaksi veljeä, joten ehkä olet tottunut olemaan paljon miespuolisten ihmisten kanssa jo lapsuudesta lähtien.

Nämä nyt oli vain jotain omia ajatuksiani.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 19:48"]

Ap, kysyt mitkä saa ihmiset karttamaan jonkun seuraa, ja itse asiassa kaipaat syvällistä ystävää... Ihan ääripäitä.

Asia vaan taitaa olla niin, että kun aikuistutaan, niin harva tarvitsee hirveän tiivistä bestis-kaveria, vaan aika täyttyy perheestä ja lähisuvusta, ja niistä muutamista nuoruuden ystävistä.

Minusta on kiva tutustua ihmisiin, mutta oikeasti en ehdi pitämään kunnolla yhteyttä edes niihin nuoruuden ystäviin :o(

Ehkä odotuksesti ystävyydelle ovat vähän turhan suuret?

[/quote]

Niin, ehkä ne on ääripäitä mutta kysyin niitä siksi että ymmärtäisin mikä minussa on se juttu, miksi ei synny ystävyyttä? En tiedä, onko minulla suuret odotukset ystävyydelle. En ole pinnallinen ihminen, mutta en myöskään välitä pohtia jonkun asian olemassaoloa tai - olemattomuutta, heh. Kaipaan juttuseuraa juu, kaipaan ihmistä jonka kanssa tehdä asioita. Huomaan aika ajoin, että en saa sellaista kontaktia luotua. Tänään huomasin sen, jotenkin todella kipeänä... tulin yksin lenkiltä, leikkipuiston ohi. Siellä oli minulle tuttuja äitejä lastensa kanssa. Tiedän heidän sopivan tällaisia treffejä, heillä on minunkin puhelinnumeroni ja olen sanonut että hei laittakaa viestiä, mekin tultaisiin lasten kanssa mielellään. Jotenkin tänään se vaan tuntui niin pahalta. Vaivihkaa katsoin puhelimesta oliko minulta mennyt joku viesti ohi. Ei ollut. Ap.