Erään "kauniin" naisen tarina

Vierailija kirjoitti:

juups kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin unohtaa menneet, mutta kun se ei onnistu. Raiskaus, väkivalta, tulee mieleeni takaumina päivittäin. Käyn terapiassa, mutta oirekuvani on niin kompleksinen että paraneminen tapahtuu hitaasti. Terapeuttini sanoi, että kauneuteni voi olla yksi syy miksi kohdalleni on sattunut esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä.

Minulla on hyvä mies, joka yrittää tukea minua niin paljon kuin voi. Minun kanssa  eläminen on kuitenkin hyvin raskasta ja pelkäänkin, että pian mies ei enää jaksa vaan lähtee. Elän jatkuvassa hylkäämisen pelossa.

Minusta tuntuu ettet haluakaan parantua, ja vellot itsesäälissä koska se jollain tavalla on tuttua ja turvallista? Tervehtyminen alkaa kun tajuat että vain SINÄ voit tehdä päätöksen siitä että aiot parantua ja voida hyvin etkä velloa traumaa aiheuttavissa kokemuksissa. Pyri keskittymään kaikkeen siihen hyvään mitä sinulla on, pistä paperille yksi huono asia joka päällimmäisenä sinua vaivaa ja mieti mitä voit tehdä sille tunteelle koska tunnehan se enää on jos ei ole enää läsnä sinun elämässä.

Mikä voi olla pahinta mitä elämässäsi voisi tapahtua..se että mies hylkäisi sinut? Kontrolloimalla et voi siitäkään juuri välttyä mutta siitä(kin) selvyityisit. Elä päivä kerralla, muista tunne on tunne ja sinä voit muuttaa elämäsi suuntaa jos haluat.

Valitettavasti traumatakaumat eivät kysy lupaa ennen kuin ne tulevat. Ihmisen mieli on ptsd:ssä jakautunut traumaa kantavaan ja traumaa välttelevään osaan. Jokin triggeri sitten laukaisee traumatakautuman. Kyseessä ei siis ole mikään tunne, josta voisi järjellä päästä eroon.

Ei minullakaan ole koulutusta eikä millään koulutuksella tehdä diagnooseja ja hoitosuunnitelmia av:lla, eri.

Aloittaja tahtoo keskittyä hyvin selvästi omaan itseensä, omiin traumoihinsa, näkemään itsensä vain uhrina elämässä. En väitä ollenkaan, ettei hän olisi ollut juuri näissä traumatilanteissa uhri. Mutta aloittaja on mielestään vain uhri koko elämässä. - Hän ei sanallakaan mainitse eikä halua puhua omista vioistaan, vääristä valinnoistaan, raskaista virheistään, kyvyttömyydestään, motivaationpuutteestaan... Mitkä ovat osa elämää varmasti aivan kaikilla ihmisillä.

Ap tahtoo nähdä itsensä vain kaunottarena, jolle ei olisi tapahtunut pahoja asioita elämässä jos hän ei vain olisi satumaisen kaunis (tai ainakin näin kauniina hän tahtoo ja toivoo itsensä muiden näkevän vaikkei edes itse näe peilistä toivomaansa. Mm. terapeuttinsa kertoi olevan samaa mieltä, että hyväksikäyttö johtui hänen viehättävyydestään. Vaikea uskoa, että terapeutti olisi todella sanonut näin, mutta ap kyllä haluaa tulkita asian näin.) Hän kertoo vain olevansa kuvan kaunis keijukainen, jolle on tehty pahoja asioita ja ne ovat pilanneet hänen elämänsä.

Miksi?

Mitä jos hän itse pelkää epäonnistumista kuten useimmat ihmiset? Jos traumoissa eläminen on tapa pakoilla vastuuta omasta onnestaan? Tekee muista syyllisiä siihen, ettei mikään nyt onnistu. Lohtua antaa ajatus että tässä on hyvä luvan kanssa jumittaa (oikeuttaa itselleen vastuun pakoilun onnestaan syyttämällä muita) ja kauneus riittää nyt oikeutetusti elämän sisällöksi. Ei tarvitse yrittää kantaa vastuuta itsestään vaan saa hyvillä mielin käyttäytyä epävakaasti ja ihailla itseään peilistä. Helpoin tie, ei vaadi itseltäsi mitään. Rumien, niiden täytyy jotain muuta tavoitella koska heille ei tippunut kauneuden lahjaa. Vielä parempaa jos saa muilta ihailevaa palautetta kauneudestaan ja hyvänä pitämistä uhriudestaan. Aivan älyttömän helppoa olla tyytyväinen itseensä näin. Muistaa aina vähän kärsiä muistoissaan, jotta oikeutus näin olemiseen säilyy.

En tosiaan ole ammattilainen, mutta tämä vain on ensimmäinen mielikuva jo yli 30-vuotiaasta, traumojaan ja kauneuttaan esiintuovasta naisesta.

Elämässäni on samankaltainen, ikäiseni nainen, joka elää tähän tyyliin. Hän on tuskissaan, huolenpitoa kaivatessaan, yrittänyt itsemurhaa jopa minun luonani lääkkeiden yliannostuksella. Tätä ennen hän oli yrittänyt pahoinpidellä minut kun en tiennyt mitä sanoa piinaavan uhriutumisen ja riidanhaastamisen keskellä. Pakenin ja kun uskalsin palata omaan kotiini, jouduin soittamaan ambulanssin. Tuttaville hän kertoi, että olin viivytellyt avun soittoa koska olin kateellinen tästä kauneudesta (olen vähintäänkin yhtä kaunis). Anteeksi avautuminen väärässä ketjussa, mutta on kyllä saamarin sekopää diiva. Diagnoosien täsmäämisestä en ole varma. Ei terapeuttikaan voi auttaa kun ihminen ei ole rehellinen itselleen eikä muille.

Olet mieleltäsi sairas, narsistinen ihminen kun noin kirjoitat. Haukut ja väheksyt ihmistä, joka ongelmistaan avautuu. Lisäksi et näköjään osaa lukea mitä hän kirjoitti kun olet vääntänyt useita asioita ihan eriksi ja kirjoitat asioista jotka ei edes liity aloitukseen, vaan ovat oman pienen sairaan mielesi keksimiä.

Pienen mielen keksimiä, narsisti.. jaahas. Aika rankkaa ja tuttua. Ehkä triggeröitkin kohta minussa kauhunhetket raivostuneen ja syyttelevän siskoni huitoessa avainnipulla kohti ja pian maatessa oksennuksessaan vierassängyllä lyhyt kirje vierellään. Ei kyllä triggeröi, mutta jos tahtoisin, voisin syyttää ihmisiä loputtomiin ajattelemattomuudesta ja ilkeydestä. Voisin olla uhri, jonka elämä kulkee samaa päättymätöntä kehää sen mukaan mitä vaadin muilta.

Monesti täytenä uhrina esiintyvä ei kerro aivan kaikkea. En minä mitään väännä, vain sanon etten usko kenenkään olevan pelkkä uhri koko elämänsä. Ei kukaan ole elämässään täysi uhri. Pelkästään uhriutta analysoimalla ei parane haavat eikä elämänsuunta, tämä hetki on aika pitkälti omalla vastuulla, lähtökohtiesi käyttäminen. Terapiassa varmaan käydään läpi kuinka paha olo on, kuinka mieli on järkkynyt. Ei siellä kuitenkaan käydä vain muistoissa elämisen vuoksi. Paitsi jos potilas itse tahtoo tehdä sen valinnan, hän voi nähdä itsensä naisena, jonka mahdollisuudet tuhottiin jo lapsena.

Epävakaa persoonallisuushäiriö ja paljon muuta, hänen on täytynyt myös itse tehdä vastuuttomiksi luokiteltavia ja ulkopuolisille haitallisia asioita olematta silloinkin aina uhri. Siinä syy miksei pitäisi elää vain menneessä, pitäisi ottaa tästä puolesta vastuuta. Varmasti on vaikeaa ja vähän tavallista enemmän haasteita. Hänen ongelmansa eivät johdu vain siitä, että oli niin kaunis ja vastustamaton, jonka vuoksi hyväksikäytettiin. Eivät kaikki ongelmat. Kyllä hän tarvitsee apua.

Ap varmasti kärsii enkä tiedä auttaako kaunistelematon näkemykseni häntä hahmottamaan itseään vieläkään minään muuna kuin kaltoinkohdeltuna kauniina naisena, jonka mahdollisuudet vietiin. Monilla kauniilla, lahjakkaille naisilla silti on muutakin elämässään kuin ulkonäkö, vaikka taustalla olisi karuja kokemuksia. Eivätkä he ole kaikki haitaksi ympäristölle vain sen varjolla, että trauma tapahtui vaikka kaikki ihmiset ovat jossain määrin itse haitaksi ympäristölle. Siksi en näe aloittajaa rehellisenä itselleen, hän ei tätä puolta tahdo tuoda esille.

Se, että en ole toivotulla tavalla empaattinen ei ole narsismia. Se, että olisin, ei myöskään auttaisi ap:tai pitkälle koska mikään empatia ei koskaan riittäisi.

Jos itseluottamusta puuttuu paljon, ei ainakaan näe itsessään muita lahjoja kuin ulkoisen kauneuden. Ei myöskään pysty rakentamaan siten elämäänsä minkään muun kuin ulkonäön varaan

Ajattelun pitäisi muuttua. Se ei tarkoita, etten tunnustaisi ikävien asioiden olleen osa elämää. Hänen pitäisi vain ymmärtää, ettei ikinä saavuta elämässä muuta kuin surua jos vain elää muistoissa eikä yritä tähdätä muuhun ja tosissaan. Ei tunnista itsessään muita kykyjä kuin varman päälle kauneuden.

Siskoni tuntuu pelkäävän suunnattomasti, että epäonnistuu, että elämältä putoaa pohja. Helpompi on jättää yrittämättä huolehtia itsestään ja ajatella, että hänen osaltaan pelkkä lumoavana kaunottarena oleminen olisi riittävä saavutus. Muuten hän ei osaa ollenkaan ottaa vastuuta tekemisistään ja pelkää edes yrittää kantaa vastuuta koska elämää on vaikea ennustaa ja ehkä hän menettäisi jotain, ehkä epäonnistuisi. Kauneudesta pitävät kaikki ja kauniina saa varmasti tavoiteltua ihailua. Jos ei saa sitäkään, raivostuu ja käyttäytyy epävakaasti koska mitään muita ei tarvitse ylläpitää kuin kauneutta, kauneuden huomaamisen vaatiminen on pakkomielle. Aina se pitää jotenkin ottaa puheeksi ja tunnustuttaa. Jos et ole samaa mieltä, et välitä, olet narsisti.

Kärkkäästi kirjoitettu, mutta puhut tässä myös totta. Itselläni on epävakaa persoonallisuushäiriö ja olen kauniina pidetty ihminen, ulkonäköni vuoksi kiusattukin. En silti väitä, että olisin pelkästään uhri (vaikka toki persoonallisuushäiriöiset sitä aina enemmän tai vähemmän ovat, sillä häiriön syntymiseen myötävaikuttaa aina myös ympäristö yhdessä temperamentin kanssa). Uhrimoodiin ei silti voi jäädä kiinni, eikä sillä voi oikeuttaa käyttäytymistään. Se on tapahtunut, mikä on tapahtunut, mutta tässä hetkessä ihmisen on itse otettava teoistaan vastuu ja yritettävä muuttaa persoonallisuushäiriön aiheuttamaa käyttäytymistä.

Kun itsetunto on jo valmiiksi heikko, eikä epävakaana tunne olevansa yhtään mitään, pelkää epäonnistumista juuri siksi, että se ikään kuin osoittaisi toteen tämän asian. Tässä jää vaan huomiotta se tosiasia, että kaikki epäonnistuvat joskus, eikä se tee kenestäkään huonoa.