Äitini mielenterveysongelmat ovat traumatisoineet minut. Kannattaako edes yrittää parantaa välejämme?

Minulla olisi paljon kirjoitettavaa asioista, jotka kaivavat mieltäni äitini ja minun välisessä suhteessa.
Pyrin kuitenkin luomaan mahdollisimman lyhyesti kuvan tilanteestamme!

Sisälläni on valtavasti vihaa häntä kohtaan. Nykyään suhteemme on siinä pisteessä, että hän soittelee melkein päivittäin, laittelee viestejä ja tunnen oloni ahdistuneeksi ja vihaiseksi kun hän ei aina pyynnöstäni huolimatta jätä minua rauhaan.
Joskus saattaa jopa tulla oven taakse, suutun ja hän lähtee loukkaantuneena, minä taas syyllistyn ja pyydän anteeksi vaikka olen vihainen.
Vaikka hän ei ole läsnä fyysisesti niin tunnen olevani joskus jotenkin ansassa hänen takiaan josta en pääse pois syyllisyyden vuoksi.
Vaikka itken oikeasti sisälläni, en tiedä miten hänen kanssaan tulisi toimia.

Tähän tilanteeseen on johtanut monet asiat.
Hänellä on todettu joskus kaksisuuntainen mielialahäiriö, johon hän ei käytä lääkkeitä.
Se on todettu jo ennen minun olemassa oloa ymmärtääkseni.
Hän myös on käynyt mielisairaalassa ollessani pieni, vakavan depression vuoksi.
Hänellä on siis sairaus jolle ei voi mitään, eikä siinä mitään mutta olisipa hän hoitanut itseään ja ottanut apua vastaan elämänsä aikana koska tilanteet ovat eskaloituneet liian usein.

Hän kärsii myös alkoholismista, juo suunnilleen joka toinen päivä, ainakin silloin kun asuimme yhdessä.
Silloin hänen persoonansa muuttuu todella kamalaksi, aivan hirviömäiseksi.
Muistan lapsuudestani monia kertoja kun olen ollut ahdistunut ja itkenyt.
Esimerkkejä tästä on autolla kännissä ajaminen kun olimme lapsena kyydissä (poliisit veivät putkaan), seksin harrastaminen randomin miehen kanssa baarista tultuaan minun vieressä nukkuessani, itkin useita kertoja kun hän lähti baariin jättäen meidät keskenämme kotiin. Anelin, ettei hän lähtisi koska pelkäsin, ettei hän enää palaa ja jotain sattuu. Muistan myös, että rukoilin joka kerta kun hän oli lähtenyt, ettei äiti kuolisi.

Johtuu, ehkä siitä kun kaatuili pyörällä ja satutti itseään, kadotti tavaroitaan jne.
Hän myös oli henkisesti ja fyysisesti aika inhottava ollessaan humalassa.
Saattoi haukkua, olla ylimielisen oloinen ja nyrpisteli halveksuvasti kasvojaan tuijottaessaan minua. Lisäksi puri ja konttasi lattialla minua jahdaten.
Se oli kamalaa.
Esimerkkejä olisi valtavasti.
On tullut myös hakemaan taksilla toisesta kaupungista humalassa, pilaten kivan iltamme rakkaiden sukulaistemme luona ja aiheutti ison draaman riitelyllään oikeudestaan hakea lapsensa pois. Sitäkään iltaa en unohda koskaan.
No tämä lapsuudesta, paljon tapahtui ja oli paljon muitakin ongelma perheessä.

Mikään ei kuitenkaan koskaan ole muuttunut merkittävästi hänen käytöksessään.
Äitini on ollut myös ihana ja huumorintajuinen ihminen parhaimpina vaiheinaan ja sitä hänessä kaipaan. Hän on myös auttanut paljon, tai no huolehtinut parhaansa mukaan lapsistaan, sillä isäni ei kyennyt myöskään juurikaan sen paremmin.

Olen myös teininä ja varhaisaikuisena joutunut paljon kärsimään toilailustaan.
Jatkuvaa draamaa, vihaa, väkivaltaa, riitoja kumppaneidensa kanssa jne. Olen myös ollut oikeudessa todistamassa yhden miehensä takia väkivallan vuoksi.

Jatkuu..