Miksi jotkut ihmiset eivät ole rakkauden arvoisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihenpä ei kukaan muu voi vaikuttaa, kuin sinä itse. Eikä kenenkään muun tehtävä ole "hoitaa sinua terveeksi" se on oma hommasi.

Mutta miksi kukaan ei voi rakastaa epätäydellistä ihmistä? Jos joku rakastaisi ja saisin itse rakastaa, paranisin kaikista kolhuistani välittömästi. Elämä on musertavan epäreilua kaikilla tavoin. Niille, joilla on paljon kaikkea, annetaan vain paljon lisää ja kaltaiseni eivät saa koskaan mitään.

Epätäydellisiä imisiä rakastetaan kyllä koko ajan. He eivät vain odota toiselta rakkautta, vaan antavat sitä itse.

Nojoo, sinänsä tuossa on pointtinsa. Ehkä mun pitäisi olla kiitollinen aivan kaikesta. Siitäkin, että olen joskus nähdä ihastukseni kohteen jossain ja ihastukseni kohde on puhunut mulle. Ehkä odotan liikoja, jos toivon häntä elämänkumppanikseni ja rakkaakseni.

Mutta silti tuntuu aivan musertavalta se, että en voisi koskaan häntä tai hänen kaltaistaan saada. Elämä ilman häntä tuntuu oikeasti merkityksettömältä.

Ja toisaalta: miksi ihmeessä sitten joku muu voisi hyväksyä mut? Miksi yhtäkkiä kelpaisinkin jollekin muulle ihan ok, mutta en juuri hänelle, jota itse rakastan? Elämä on niin tuskallisen epäreilua, että voisin hajota tähän turhautumisen tunteeseeni.

Koska elämä on epäreilua. Loppujen lopuksi vain harva meistä kohtaa "sen oikean" ja on hänen kanssaan ikuisesti. Suurin osa riitelee ja eroaa ja monella on useita kumppaneita elämänsä aikana. Ihmiset harvoin löytävät tasapuolista rakkautta. Usein toinen parista on se, jolle kumppani ei ole se suurin unelma, mutta kiva kuitenkin.

Jos et tunne henkilöä syvällisesti, niin et voi myöskään häntä rakastaa. Usein ihmiset rakastavat omia kuvitelmiaan toisesta. Sitten se rakkaus loppuu kun toinen ei olekaan sellainen kun kuvitteli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sinä olet se jonka pitää rakastaa toista ihmistä.

Kyllä pystyn rakastamaan toista ihnistä, mutta en saa edes pieniä armopaloja heiltä, joita mielessäni ja ajatuksissani rakastan. En ole käytännössä ikinä saanut aidosti vastakaikua tunteilleni. Ne kaikkein kiinnostavimmat ihmiset dissaavat mua aivan 100%. Heille olen vain roska.

Sepä on sitten ihan oma mokasi kun ihastut vain itseäsi korkeatasoisempiin ihmisiin. Kannattaa valita omalta tasoltasi tai alempaa. Jos ei sittenkään luonnistu, niin sinulla ei vain ole mitään annettavaa (henkistä). Hanki sitä.

Mä olen joskus ollut ihan ok, siis esim. teininä. Olin monissa jutuissa lahjakas ja taitava. Sitten ihastuin ekan kerran (yksipuolisesti) ja se alkoi jäytää elämääni pahasti ja melkein tuhosi elämäni. Sen vuoksi kärsivät melkein kaikki elämänalueet ja olen matalampaa tasoa kuin olisin voinut muuten olla. Siksi se rakastamani ihminen ei minusta välitä. Hän näkee vain reaalitodellisuuden ja aukkoisen cv:ni. En usko, että pystyn kirimään elämääni sellaiseksi, että hänelle kelpaisin ikinä.

Toisaalta, jos kirisin, hankkisin rahaa, hienon uran ja pari tohtorintutkintoa ja hyvää mainetta, niin en ehkä edellekään kelpaisi hänelle. Silti saisin pakit vain taas uudelleen ja elämäni olisi jälleen tyhjää ja merkityksetöntä. Jollekin random miehelle ehkä kelpaisin hyvinkin, mutta ei sellainen ole rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihenpä ei kukaan muu voi vaikuttaa, kuin sinä itse. Eikä kenenkään muun tehtävä ole "hoitaa sinua terveeksi" se on oma hommasi.

Mutta miksi kukaan ei voi rakastaa epätäydellistä ihmistä? Jos joku rakastaisi ja saisin itse rakastaa, paranisin kaikista kolhuistani välittömästi. Elämä on musertavan epäreilua kaikilla tavoin. Niille, joilla on paljon kaikkea, annetaan vain paljon lisää ja kaltaiseni eivät saa koskaan mitään.

Sanoisin, että asenteen muutos veisi jo pitkälle. Keskity itseesi ja siihen mitä sinulla on. Mitä se sinulle kuuluu mitä joku toinen saa ja kuinka paljon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sinä olet se jonka pitää rakastaa toista ihmistä.

Kyllä pystyn rakastamaan toista ihnistä, mutta en saa edes pieniä armopaloja heiltä, joita mielessäni ja ajatuksissani rakastan. En ole käytännössä ikinä saanut aidosti vastakaikua tunteilleni. Ne kaikkein kiinnostavimmat ihmiset dissaavat mua aivan 100%. Heille olen vain roska.

Sepä on sitten ihan oma mokasi kun ihastut vain itseäsi korkeatasoisempiin ihmisiin. Kannattaa valita omalta tasoltasi tai alempaa. Jos ei sittenkään luonnistu, niin sinulla ei vain ole mitään annettavaa (henkistä). Hanki sitä.

Mä olen joskus ollut ihan ok, siis esim. teininä. Olin monissa jutuissa lahjakas ja taitava. Sitten ihastuin ekan kerran (yksipuolisesti) ja se alkoi jäytää elämääni pahasti ja melkein tuhosi elämäni. Sen vuoksi kärsivät melkein kaikki elämänalueet ja olen matalampaa tasoa kuin olisin voinut muuten olla. Siksi se rakastamani ihminen ei minusta välitä. Hän näkee vain reaalitodellisuuden ja aukkoisen cv:ni. En usko, että pystyn kirimään elämääni sellaiseksi, että hänelle kelpaisin ikinä.

Toisaalta, jos kirisin, hankkisin rahaa, hienon uran ja pari tohtorintutkintoa ja hyvää mainetta, niin en ehkä edellekään kelpaisi hänelle. Silti saisin pakit vain taas uudelleen ja elämäni olisi jälleen tyhjää ja merkityksetöntä. Jollekin random miehelle ehkä kelpaisin hyvinkin, mutta ei sellainen ole rakkautta.

Kuten näet, olet itse valinnut tuollaisen elämännuoraksesi, etkä itse halua tarkastella ja nähdä siinä olevaa vikaa. voisit muuttaa sen, mutta et halua. Niinpä ongelmasi seuraa sinua ikuisesti.

Jos joku tarvitsee omaisuutta rakastaakseen sinua, niin hän ei rakasta sinua vaan omaisuuttasi.

Älä elä miehen kautta vaan itsesi kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sinä olet se jonka pitää rakastaa toista ihmistä.

Kyllä pystyn rakastamaan toista ihnistä, mutta en saa edes pieniä armopaloja heiltä, joita mielessäni ja ajatuksissani rakastan. En ole käytännössä ikinä saanut aidosti vastakaikua tunteilleni. Ne kaikkein kiinnostavimmat ihmiset dissaavat mua aivan 100%. Heille olen vain roska.

Sepä on sitten ihan oma mokasi kun ihastut vain itseäsi korkeatasoisempiin ihmisiin. Kannattaa valita omalta tasoltasi tai alempaa. Jos ei sittenkään luonnistu, niin sinulla ei vain ole mitään annettavaa (henkistä). Hanki sitä.

Mä olen joskus ollut ihan ok, siis esim. teininä. Olin monissa jutuissa lahjakas ja taitava. Sitten ihastuin ekan kerran (yksipuolisesti) ja se alkoi jäytää elämääni pahasti ja melkein tuhosi elämäni. Sen vuoksi kärsivät melkein kaikki elämänalueet ja olen matalampaa tasoa kuin olisin voinut muuten olla. Siksi se rakastamani ihminen ei minusta välitä. Hän näkee vain reaalitodellisuuden ja aukkoisen cv:ni. En usko, että pystyn kirimään elämääni sellaiseksi, että hänelle kelpaisin ikinä.

Toisaalta, jos kirisin, hankkisin rahaa, hienon uran ja pari tohtorintutkintoa ja hyvää mainetta, niin en ehkä edellekään kelpaisi hänelle. Silti saisin pakit vain taas uudelleen ja elämäni olisi jälleen tyhjää ja merkityksetöntä. Jollekin random miehelle ehkä kelpaisin hyvinkin, mutta ei sellainen ole rakkautta.

Kuten näet, olet itse valinnut tuollaisen elämännuoraksesi, etkä itse halua tarkastella ja nähdä siinä olevaa vikaa. voisit muuttaa sen, mutta et halua. Niinpä ongelmasi seuraa sinua ikuisesti.

Jos joku tarvitsee omaisuutta rakastaakseen sinua, niin hän ei rakasta sinua vaan omaisuuttasi.

Älä elä miehen kautta vaan itsesi kautta.

Kyse ei ole miehestä vaan ap:n terapeutista, joka on paitsi huomattavasti vanhempi, myös nainen ja naimisissa miehen kanssa.

Mä enn luota yhen ainoooseen ihmiseen tässä maaailmassa. Asinoa mihin luota on kirkkaaaseen viiinaan. Sekin voi olla myrkytettty mutta ihan hyvä niiin.

Rakkaus ei ole se ensisijainen hoito mielenterveysongelmiin. Moni luulee että parisuhde parantaisi kaiken. Näin ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihenpä ei kukaan muu voi vaikuttaa, kuin sinä itse. Eikä kenenkään muun tehtävä ole "hoitaa sinua terveeksi" se on oma hommasi.

Mutta miksi kukaan ei voi rakastaa epätäydellistä ihmistä? Jos joku rakastaisi ja saisin itse rakastaa, paranisin kaikista kolhuistani välittömästi. Elämä on musertavan epäreilua kaikilla tavoin. Niille, joilla on paljon kaikkea, annetaan vain paljon lisää ja kaltaiseni eivät saa koskaan mitään.

Sanoisin, että asenteen muutos veisi jo pitkälle. Keskity itseesi ja siihen mitä sinulla on. Mitä se sinulle kuuluu mitä joku toinen saa ja kuinka paljon?

Tarkoitan sitä, että helppo sellaisen on porskuttaa, jolla on vaikkapa ihastukseni kaltainen ihminen ystävänään tai puolisonaan. Ja sitten sellainen saa nauttia sellaisen ihanan seurasta vain lisää ja lisää. Vuodesta toiseen.

Mä saatan vain unelmoida sellaisesta, enkä ikinä tavoita sitä, vaikka tekisin mitä tahansa. Ei mun yrittämistäni palkita mitenkään. On niin paha olo, että voisin tikahtua tähän itseinhooni kuoliaaksi.

T. Ap

En kestä armopalojen kärkkymistä. Se vie maun koko suhteesta. Toisaalta ymmärrän joidenkin ihmisten kärttyisyyden, kun heille ei heltiä, mutta juuri se kärttyily monesti tekee heistä rumia, ei ulkonäkö.

Ulkonäölleen voi muuten tehdä jotain. Voi pitää itsensä paremmassa ts fyysisemmässä ts toiminnallisemmassa ja itseään, mutta samalla myös toista ilahduttavammassa kunnossa. Täytyy käydä suihkussa, pestä vaatteet, siivota koti, hoitaa hampaat, syödä muutakin kuin eineksiä ja sipsejä ja hymyillä.

En ole, autoihminen, mutta joskus mietin, että jos toinen on Ferrari ja toinen on Lada, niin kummasta kyydistä nauttii enemmän? Se on makuasia ja ei voi olettaa molemmilta saavansa samaa. Jos voisin valita, ottaisin vähäpäästöisen ja äänettömän Ferrarin, mutta sellaistahan ei ole keksitty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihenpä ei kukaan muu voi vaikuttaa, kuin sinä itse. Eikä kenenkään muun tehtävä ole "hoitaa sinua terveeksi" se on oma hommasi.

Mutta miksi kukaan ei voi rakastaa epätäydellistä ihmistä? Jos joku rakastaisi ja saisin itse rakastaa, paranisin kaikista kolhuistani välittömästi. Elämä on musertavan epäreilua kaikilla tavoin. Niille, joilla on paljon kaikkea, annetaan vain paljon lisää ja kaltaiseni eivät saa koskaan mitään.

Sanoisin, että asenteen muutos veisi jo pitkälle. Keskity itseesi ja siihen mitä sinulla on. Mitä se sinulle kuuluu mitä joku toinen saa ja kuinka paljon?

Tarkoitan sitä, että helppo sellaisen on porskuttaa, jolla on vaikkapa ihastukseni kaltainen ihminen ystävänään tai puolisonaan. Ja sitten sellainen saa nauttia sellaisen ihanan seurasta vain lisää ja lisää. Vuodesta toiseen.

Mä saatan vain unelmoida sellaisesta, enkä ikinä tavoita sitä, vaikka tekisin mitä tahansa. Ei mun yrittämistäni palkita mitenkään. On niin paha olo, että voisin tikahtua tähän itseinhooni kuoliaaksi.

T. Ap

Terapia varmaan olisi nyt paikallaan. Olet takertuja. Kun takerrut, sinut yhä vahvemmin työnnetään pois.

Yrittämistä ei palkita koska koko stoori perustuu TÄYSIN epärealistiseen lähtökohtaan. Tyyliin laitat jeesusteipillä siivet selkään ja sitten meinaat kuolla itseinhoon kun et osaakaan lentää. Tämän tasoista epärealismia. Et tule ikinä pääsemään tuosta jollet ota lusikkaa kauniiseen käteen ja aloita persoonallisuushäiriön hoitamisesta. Sen jälkeen voit vihdoin kokea onnistumisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihenpä ei kukaan muu voi vaikuttaa, kuin sinä itse. Eikä kenenkään muun tehtävä ole "hoitaa sinua terveeksi" se on oma hommasi.

Mutta miksi kukaan ei voi rakastaa epätäydellistä ihmistä? Jos joku rakastaisi ja saisin itse rakastaa, paranisin kaikista kolhuistani välittömästi. Elämä on musertavan epäreilua kaikilla tavoin. Niille, joilla on paljon kaikkea, annetaan vain paljon lisää ja kaltaiseni eivät saa koskaan mitään.

Sanoisin, että asenteen muutos veisi jo pitkälle. Keskity itseesi ja siihen mitä sinulla on. Mitä se sinulle kuuluu mitä joku toinen saa ja kuinka paljon?

Tarkoitan sitä, että helppo sellaisen on porskuttaa, jolla on vaikkapa ihastukseni kaltainen ihminen ystävänään tai puolisonaan. Ja sitten sellainen saa nauttia sellaisen ihanan seurasta vain lisää ja lisää. Vuodesta toiseen.

Mä saatan vain unelmoida sellaisesta, enkä ikinä tavoita sitä, vaikka tekisin mitä tahansa. Ei mun yrittämistäni palkita mitenkään. On niin paha olo, että voisin tikahtua tähän itseinhooni kuoliaaksi.

T. Ap

Terapia varmaan olisi nyt paikallaan. Olet takertuja. Kun takerrut, sinut yhä vahvemmin työnnetään pois.

😢 *speechless*

Vierailija kirjoitti:

Yrittämistä ei palkita koska koko stoori perustuu TÄYSIN epärealistiseen lähtökohtaan. Tyyliin laitat jeesusteipillä siivet selkään ja sitten meinaat kuolla itseinhoon kun et osaakaan lentää. Tämän tasoista epärealismia. Et tule ikinä pääsemään tuosta jollet ota lusikkaa kauniiseen käteen ja aloita persoonallisuushäiriön hoitamisesta. Sen jälkeen voit vihdoin kokea onnistumisia.

Millaista härsperöä epäilet aloituksen perusteella? Mikä tuossa on epärealistista?

Mua ei voi auttaa kukaan muu maailmassa kuin hän. Ja hän ei välitä. 💔

T. Ap

Ap hyvä, sinä jos kuka olet rakkauden arvoinen kaiken jälkeen mitä olet kokenut. Mutta olet saanut elämää varten ihan toivottoman huonon oppikirjan kotoasi ja nyt pitäisi ensin poisoppia vanhat haitalliset jutut ja sen jälkeen oppia uusia parempia juttuja tilalle. Kukaan ei pysty siihen yksin, on pakko tulle jotain inputtia ulkoa. Parisuhde ei kuitenkaan ole vastaus koska ensinkään tuskin olet tällä hetkellä kykenevä muodostamaan sellaista parisuhdetta joka edes teoriassa pystyisi "parantamaan". Haavekuvasi parisuhde on juuri sitä, mielikuvitusta. Oikeanlainen terapia on se mihin pitäisi panostaa kaikki paukut. Koska ne kyvyt on kyllä sinussa, siellä kaiken alla, kunhan joku ne sinulle näyttää ja opastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittämistä ei palkita koska koko stoori perustuu TÄYSIN epärealistiseen lähtökohtaan. Tyyliin laitat jeesusteipillä siivet selkään ja sitten meinaat kuolla itseinhoon kun et osaakaan lentää. Tämän tasoista epärealismia. Et tule ikinä pääsemään tuosta jollet ota lusikkaa kauniiseen käteen ja aloita persoonallisuushäiriön hoitamisesta. Sen jälkeen voit vihdoin kokea onnistumisia.

Millaista härsperöä epäilet aloituksen perusteella? Mikä tuossa on epärealistista?

Tunne-elämältään epävakaa ja epärealistista on odottaa että 20 vuotta vanhempi naispuolinen terapeutti eroaa miehestään ja ryhtyy suhteeseen naispuolisen asiakkaansa kanssa. Ja ap on nyt kuolla itseinhoon koska näin ei tapahdu eikä näe tässä kuviossa mitään outoa.

Tuo on hatusta heitetty arvio. Itse en ainakaan ihastukseni ikää tai siviilisäätyä voi kuin ainoastaan arvella. Ja muihin yksityiskohtiin en voi ottaa kantaa. Voin puhua vain itsestäni. Minun tulisi olla erilainen ja muuttua.

Ja kysymys: miksi jotkut sinkkumiehet haluaisivat tutustua minuun? Miksi? Miksi olisin heidän mielestään muka jotenkin parempi kuin juuri hänelle, josta oikeasti välitän? Eikö olisi loogisempaa, että nainen voisi tykätä naisesta ja joku mua vähän vanhempi voisi suhtautua minuun armollisesti, ehkä säälienkin? Miksi joku mun ikäinen mies voisi haluta tapailla, mutta just sellainen ihana nainen ei sitten halua mua deittailla?

Ei, sinun ei tule olla erilainen ja muuttua. Tuo itsensä muuttaminen toiseksi on juurikin epävakaan puhetta. Sinun pitää päinvastoin löytää oma itsesi ja olla enemmän oma itsesi eikä heilua kuin ruoko tuulessa sen mukaan minkälaiseksi kuvittelet kenenkin haluavan sinun muuttua. Olet kirjoitellut täällä kauan ja varmasti olet itsekin samaa mieltä ettet ole edennyt mihinkään vaan junnaat samassa tuskallisessa urassa. Se on ihan tarpeetonta. Varaa aika vaikka yksityiselle terapeutille näin alkuun ja kerro epäileväsi että kärsit epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja pyydä päästä varta vasten siihen tarkoitettuun terapiaan, unohdan aina sen nimen, olisko dialektinen terapia. Sitten otat itse selvää epävakaasta persoonallisuushäiriöstä niin että pystyt välttämään terapian pahimpia sudenkuoppia.  Muuten mikään ei muutu eikä mikään ponnistus edelleenkään tuota tulosta. Se ei ole osoitus minkään asian pahantahtoisuudesta tai epäreiluudesta sinua kohtaan, vaan se on yksinkertaista syy-seuraus-matematiikkaa ja sitä kuviota VOI muuttaa.

Voi karsee, jos olis toi ton AP:n rakastumisen kohde. Olisko pikkusen spookyä tietää, että joku ihminen on suhun niin hulluna, että suunnilleen kuolee, jos et rakasta vuorostas häntä. Luojan kiitos pakkoavioliitot on täällä kielletty. Tää AP:n tilanne olis ihan normi, jos kyseessä olis vaikka joku teinitytön fanitus jotain artistia kohtaan. Mutta herra isä, jos se alkaa vainota jotain ihan tavista ja uhkaa tappaa ittensä, jos ei vastakaikua tule. Hyi sentään!

Ennen kuin kukaan voi rakastaa sinua, sinun pitää aivan hullusti rakastua itseesi, juuri sellaisena kuin tällä hetkellä olet. Jos et pysty rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet, sinun pitää aloittaa rakastamalla sitä viatonta osaa sinusta, joka ei voi rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin kukaan voi rakastaa sinua, sinun pitää aivan hullusti rakastua itseesi, juuri sellaisena kuin tällä hetkellä olet. Jos et pysty rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet, sinun pitää aloittaa rakastamalla sitä viatonta osaa sinusta, joka ei voi rakastaa.

Mitä tuo tarkoittaa aivan käytännössä? Miten kykenisin rakastamaan itseäni, kun inhoan ja häpeän itseäni?

Rakkaus ei ole toisen ihmisen palvomista ja hänen edessään matelemista ja hyväksynnän anelemista. Se on ennemmin tasavertaista ystävyyttä.