Tutkimus: Ulkomaalaisvanhempien lapsilla muita enemmän mielenterveysongelmia ja käytöshäiriöitä
Kommentit (317)
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin aletaan syytellä, että ulkomaalaiset tulevat tänne ja käyttäytyvät huonosti, kannattaa myös lukea artikkeli kunnolla. Huomionarvoista on, että mielenterveys- ja käytösongelmia on todettu keskimääräistä enemmän niiden perheiden lapsilla, joissa on sekä suomalainen että ulkomaalaistaustainen vanhempi. Sen sijaan pelkästään ulkomaalaistaustaisilla lapsilla tätä ei ole havaittu. Itse asiassa lapsilla, joiden vanhemmista molemmat ovat ulkomaalaisia, on vähemmän rikosseuraamuksia kuin kantaväestön lapsilla.
Tässä lainaus artikkelista:
"Perheissä, joissa toinen vanhemmista on ulkomailta, lapsilla diagnosoitiin keskimääräistä enemmän mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöitä. Kun molemmat vanhemmista olivat ulkomailta, häiriöitä diagnosoitiin sen sijaan keskimääräistä vähemmän. Erot voivat johtua eroista sairastavuudessa, hoitoon hakeutumisessa tai hoitoon ohjauksessa.
Nuorten rikollisuudessa ei havaittu suuria eroja vanhempien syntymämaan mukaan. Jos molemmat vanhemmat olivat ulkomailla syntyneitä, lapset olivat saaneet rikosseuraamuksia keskimääräistä vähemmän."
Lähde vahvennetulle vai onko mutuasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väärin tutkittu! Ei vastaa narratiivia!
Hienoa kun se Halla-nestori opettaa sivistyssanoja opetuslapsilleen.
Ehkäpä he eivät opi sivistyssanojaan täältä av-palstalta, päinvastoin kuin sinä.

Siinähän oli lainaus heti perässä.

Kerrotaan siinä edellisen lainaamassa artikkelin kohdassa: "Jos molemmat vanhemmat olivat ulkomailla syntyneitä, lapset olivat saaneet rikosseuraamuksia keskimääräistä vähemmän."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väärin tutkittu! Ei vastaa narratiivia!
Hienoa kun se Halla-nestori opettaa sivistyssanoja opetuslapsilleen.
Ehkäpä he eivät opi sivistyssanojaan täältä av-palstalta, päinvastoin kuin sinä.
En minäkään ole täältä niitä oppinut, kiitos vain kysymästä. Enkä kyllä Halla-aholtakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko se 7-vuotiaan pahoinpidellyt ja lonkkaluun murtanut kuudesluokkalainen myös näitä? Tosi hienoa, kun hankkivat valtavan lapsilauman, jota eivät kuitenkaan osaa kasvattaa.
Oli ihan suomalainen lapsi.
Oliko? Laita linkki!
Laita linkki siitä, että oli ulkomaalainen!!
Reaktiosi laittaa epäilemään, että juuret eivät todellakaan ole Suomessa, vaikka oli jotenkin saanut Suomen kansalaisuuden.
Siinähän EPÄILET. Voitko todistaa sen?
Hiljaisuus on vahva aihetodiste. Kun rikoksiin syyllistyneitä tai heidän tuntomerkkejään ei mainita, syyllinen ei kokemukseni mukaan ole kantasuomalainen. Kun mainitaan, tiedetään, että on. Näin meidän uusisuomettunut lehdistömme toimii.
Miksi tuon jutun yhteydessä pitäisi mainita tuntomerkit? Tekijä on tiedossa ja tallella.
Niin, miksi yleensäkään kansalaisille pitäisi kertoa maan tapahtumista uutisten kautta, yhteiskunnasta tai politiikasta. Eihän Neuvostoliitossakaan niin tehty.
Tuntomerkkejä ei kerrota, jos sille ei ole aihetta. Eli jos tekijä on tiedossa ja kiinni otettuna. Lisäksi kyseessä on alaikäiset tekijät. Tuo yksikin vastaava esimerkki, jossa on ilmoitettu tuntomerkit vaikka alaikäinen tekijä on jo otettu kiinni.
No onhan kansalaisilla oikeus tietää, jos heidän lapsensa ovat vaarassa. Minusta ainakin.
Niin nyt ei ole kyse mistään vapaana riehuvasta lastenhakkaajasta. Jos olisi, niin tuntomerkkejäkin olisi kerrottu.
Miten niin? Kyllä se tekijä taitaa ihan vapaalla jalalla olla. Ja on myöskin lapsenhakkaaja. Joten olet väärässä.
Mutta on ns. viranomaistoimien kohteena, ei riehu vapaana hakkaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Epäilen geenejä ja kotitaustaa. Eri kulttuureissa käyttäydytään eri tavalla ja esim. naisopettajia ei vättämättä kunnioiteta, koska naiset ovat alempiarvoisia heidän kulttuurissaan. Romanit ovat muuttaneet Suomeem 500 v sitten eikä heidän kulttuurissaan vieläkään arvosteta koulutusta, edessä on myös eräillä muilla maahanmuuttajaryhmillä pitkä sopeutumistie. Miksi opiskella, kun rahaa tulee lähes saman verran olla möllöttämällä.
Hyvin monessa kulttuurissa opettajia kunnioitetaan hyvin paljon enemmän kuin Suomessa. Kulttuuri ja tausta vaikuttaa tulkintaan joka paikassa. Vertaan siihen, että naispuolisen pääministerin asu söi monen suomalaisen mielestä hänen arvovaltaansa ja uskottavuuttaan - herätti siis kunnioituksen puutetta. Jos hän olisi lisäksi käyttäytynyt kuin Postin tekstiviestirobotti..
Ei se ole ok, mutta ymmärrettävää.
Kanssakäyminen ei mun kokemukseni mukaan silti ole vaatinut mielistelyä tai kynnysmattoilua, pelkästään samaa toisen huomioimista kuin missä tahansa muissa kohtaamistilanteissa kenen tahansa kanssa.
Jotkut heistä tulkitsevat kulttuuriaan niin, että naiset ovat alempiarvoisia. Toiset tulkitsevat niin, että naiset ja miehet ovat erilaisia. Koulutetummat Suomeen muuttaneet eivät ole määritelleet perheen naisten pukeutumista ja ovat rohkaisseet opiskelua. En tiedä, ovatko he täällä siksi, että ovat kotimaassaan olleet liian vapaamielisiä.
Romanikulttuuri on muuttumassa siten, että koulutusta on alettu arvostaa enemmän. Koulutus ei välttämättä johda työllistymiseen. Työllistymisen suhteen ongelmana on nimi tai pukeutuminen (maassa, jossa jokainen saa vapaasti ilmaista itseään pukeutumisella. Kunhan se vaan on paljastavaa?)
Vierailija kirjoitti:
Eihän se nyt kovin yllättävää ole, että ulkomaalaisten lapsilla menee keskimäärin huonommin. Heillä on kaikki samat ongelmat kuin suomalaistenkin lapsilla ja lisäksi vielä ulkomaalaistaustaisuuteen liittyvät ongelmat.
Yhtä lailla esimerkiksi köyhien lapsilla menee keskimäärin huonommin, koska heillä on muiden ongelmien lisäksi köyhyyttä. Ja adoptiolapsilla, koska heillä on myös adoptiotaustaan liittyviä ongelmia, mutta kukaan ei kuitenkaan ajattele, että adoptiot pitäisi tämän takia lopettaa tai että adoptoidut olisivat yleisesti ottaen muita ihmisiä huonompia.
Ei kaikilla ulkomaalaisten lapsilla mene huonommin. Enkä muista, että vietnamilaisten venepakolaisten jälkikasvusta olisi ollut mitään haittaa, he eivät myöskään valittaneet koko ajan rasisimista, vaikka olivat eri näköisiä. Luulen, että koska he osoittautuivat mukautumishaluisiksi ja työteliäiksi, mitään ns. "rasismia" ei ollut tai se hävisi nopeasti, kun huomattiin, että he olivat kunnon väkeä. Sen sijaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistakaa tämä keskustelu heti, moderaattorit!!! Sain jo vihaisia viestejä!!! T: Vara-Ylläpitäjä puhelimelta!!!

Koodi: (S4E2D4)
Vedä foliohattu syvemmälle sen jälkeen ne ufot ei nää sua
Jotain harmittaa nyt tosi paljon, että keskustelu on pysynyt asiallisena. 😁
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin aletaan syytellä, että ulkomaalaiset tulevat tänne ja käyttäytyvät huonosti, kannattaa myös lukea artikkeli kunnolla. Huomionarvoista on, että mielenterveys- ja käytösongelmia on todettu keskimääräistä enemmän niiden perheiden lapsilla, joissa on sekä suomalainen että ulkomaalaistaustainen vanhempi. Sen sijaan pelkästään ulkomaalaistaustaisilla lapsilla tätä ei ole havaittu. Itse asiassa lapsilla, joiden vanhemmista molemmat ovat ulkomaalaisia, on vähemmän rikosseuraamuksia kuin kantaväestön lapsilla.
Tässä lainaus artikkelista:
"Perheissä, joissa toinen vanhemmista on ulkomailta, lapsilla diagnosoitiin keskimääräistä enemmän mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöitä. Kun molemmat vanhemmista olivat ulkomailta, häiriöitä diagnosoitiin sen sijaan keskimääräistä vähemmän. Erot voivat johtua eroista sairastavuudessa, hoitoon hakeutumisessa tai hoitoon ohjauksessa.
Nuorten rikollisuudessa ei havaittu suuria eroja vanhempien syntymämaan mukaan. Jos molemmat vanhemmat olivat ulkomailla syntyneitä, lapset olivat saaneet rikosseuraamuksia keskimääräistä vähemmän."
No, oli siellä toki tämäkin ”ulkomailla syntyneiden vanhempien lapsia sijoitettiin kodin ulkopuolelle kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa syntyneiden vanhempien lapsia”.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mielikuva tällaisesta juuri Suomeen saapuneesta henkilöstö, joka makaa selällään Helsinki-Vantaan lentokentän lattialle ja huutaa "kotouttakaa minut" :)
Ja vielä X-asennossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää tämä rasismi
vai onko jokin muu selitys asialle?
Kasvatuksen puute. Kun näet näitä ulkomaalaisperheitä vaikka leikkipuistossa, niin heidän lapsensa saattaa seistä liukumäen edessä niin etteivät muut lapset voi laskea siitä, ja vanhemmat vain katsovat tilannetta sivusta. Kukaan ei kasvata.
En kuitenkaan halua yleistää. Ihan varmasti on myös niitä ulkomaalaisperheitä, joissa rakkaus kukoistaa ja vanhemmat ovat oikein tunnollisia kasvattajia. Mutta minulla on kuitenkin paljon kokemusta myös niistä perheistä, joissa ollaan juuri noin välinpitämättömiä kun lapsi rikkoo sääntöjä ja aiheuttaa muille vaikeuksia. Eikä mielestäni ole mitenkään ihmeellistä, jos se johtaa mt-ongelmiin ja käytöshäiriöihin myös myöhemmällä iällä.
Liukumäen edessä tönöttävälle lapselle voi sanoa kauniisti, että väistäs vähän, että toiset pääsee ohi, ihan samalla tavalla kuin muillekin.
Ei haittaa, jos lapsi ei ymmärrä suomea, hän ymmärtää ystävällisen hymyn. Vanhemmatkaan ei pahastu, jos heidän lapselleen on ystävällinen.
Jossain kulttuurissa on hyvä juttu, että lapsi osaa pitää puoliaan. Ei vanhemmat silti pahastu ystävällisestä auttamisesta ja siitä, että lapsia ohjataan nätisti. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että siitä harmistutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin aletaan syytellä, että ulkomaalaiset tulevat tänne ja käyttäytyvät huonosti, kannattaa myös lukea artikkeli kunnolla. Huomionarvoista on, että mielenterveys- ja käytösongelmia on todettu keskimääräistä enemmän niiden perheiden lapsilla, joissa on sekä suomalainen että ulkomaalaistaustainen vanhempi. Sen sijaan pelkästään ulkomaalaistaustaisilla lapsilla tätä ei ole havaittu. Itse asiassa lapsilla, joiden vanhemmista molemmat ovat ulkomaalaisia, on vähemmän rikosseuraamuksia kuin kantaväestön lapsilla.
Tässä lainaus artikkelista:
"Perheissä, joissa toinen vanhemmista on ulkomailta, lapsilla diagnosoitiin keskimääräistä enemmän mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöitä. Kun molemmat vanhemmista olivat ulkomailta, häiriöitä diagnosoitiin sen sijaan keskimääräistä vähemmän. Erot voivat johtua eroista sairastavuudessa, hoitoon hakeutumisessa tai hoitoon ohjauksessa.
Nuorten rikollisuudessa ei havaittu suuria eroja vanhempien syntymämaan mukaan. Jos molemmat vanhemmat olivat ulkomailla syntyneitä, lapset olivat saaneet rikosseuraamuksia keskimääräistä vähemmän."
No, oli siellä toki tämäkin ”ulkomailla syntyneiden vanhempien lapsia sijoitettiin kodin ulkopuolelle kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa syntyneiden vanhempien lapsia”.
Ei itse asiassa lukenut ihan noin. Tässä suora lainaus:
"Suomalaistaustaisten vanhempien perheisiin nähden kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten osuus oli noin kaksi kertaa suurempi perheissä, joissa oli ulkomailla syntynyt vanhempi."
Noihin perheisiin luetaan siis myös perheet, joissa toinen vanhemmista on suomalainen.
Tuskin lasten mielenterveyttä edistää näitten aikuisten ihmisten jatkuva haukkuminen ja alentaminen. Ois kiva nähdä miten nämä kommentoijat kestäisivät omat juttunsa itseensä kohdistettuna.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pitäisi erityisesti ne äidit vetää ulos kodeistaan ja tulemaan osaksi yhteiskuntaa. Naiset hoitavat lapset ja ystävinä heillä on toisia samanlaisia. Eivät opi kieltä jne koska ei tarvitse. Lapset pyörivät siinä sivussa. Ulkomailla usein sanovat, että heidän kulttuurissaan lapsi sopeutuu perheeseen eikä perhe lapseen ts. lapset kulkevat siinä sivussa. Tämä tarkoittaa sitä, että lapset pyörivät jaloissa keskenään kuin aikuiset seurustelevat. Lapset eivät näin ollen myöskään saa kosketusta suomalaiseen kulttuuriin. Mahtaa olla aikamoinen shokki siirtyä päiväkotimaailmaan, täysin vieraaseen maailmaan.
Velipojat on diskossa ei ne ehdi jokaisen naispuolisen sukulaisen perässä kulkemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se nyt kovin yllättävää ole, että ulkomaalaisten lapsilla menee keskimäärin huonommin. Heillä on kaikki samat ongelmat kuin suomalaistenkin lapsilla ja lisäksi vielä ulkomaalaistaustaisuuteen liittyvät ongelmat.
Yhtä lailla esimerkiksi köyhien lapsilla menee keskimäärin huonommin, koska heillä on muiden ongelmien lisäksi köyhyyttä. Ja adoptiolapsilla, koska heillä on myös adoptiotaustaan liittyviä ongelmia, mutta kukaan ei kuitenkaan ajattele, että adoptiot pitäisi tämän takia lopettaa tai että adoptoidut olisivat yleisesti ottaen muita ihmisiä huonompia.
Ei kaikilla ulkomaalaisten lapsilla mene huonommin. Enkä muista, että vietnamilaisten venepakolaisten jälkikasvusta olisi ollut mitään haittaa, he eivät myöskään valittaneet koko ajan rasisimista, vaikka olivat eri näköisiä. Luulen, että koska he osoittautuivat mukautumishaluisiksi ja työteliäiksi, mitään ns. "rasismia" ei ollut tai se hävisi nopeasti, kun huomattiin, että he olivat kunnon väkeä. Sen sijaan...
Tai sitten rasismia ei ole ollut, koska "haittaa" ei ole koettu, koska heitä oli hyvin vähän. Tai sitten rasismia on ollut, mutta se on taitavasti unohdettu, kun on tullut enemmän muita ulkomaalaistaustaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen adoptiolasten vanhempi ja tiedättekö, että se jatkuva rakenteellinen rasismi ja syrjintä oikeasti syö ihmistä.
Tänä syksynä taas koulussa niin osaamaton opettaja, että olin kaksi viikkoa täysin lamassa.
Ja tätä ei kuulkaa hahmota ennen kuin elää täällä "ulkomaalaisen silmin".
Minullekin aletaan esimerkiksi selittää sivistyssanoja, puhumaan hitaasti ja kohtelemaan kuin täyttä tolloa. Vain koska lapseni ei näytä suomalaiselta.
Olen kuitenkin pätevä opettaja ja suomeni on paljon parempaa kuin näiden opettajien.
Ja sitten se opinto-ohjaus. Tässä taas jo toista lastani yritetään ohjata ammattikouluun lähihoitajalinjalle, vain koska hän on aasialainen tyttö.
Aika herkkänahkaista, mutta sitähän se on kun uskotaan että kaikki johtuu rasismista. Ihan tavis suomalaiset lapset on sukupolvi toisensa jälkeen saaneet koulussa kuulla "sinustakaan ei koskaan tule mitään", "mikä kuvittelet olevasi" "ei sinusta ole siihen eikä tähän". Näitä on opettajat hokeneet monelle sukupolvelle kun on puhuttu lasten tulevaisuudesta ja halusta hakeutua tiettyyn ammattiin. Jopa 25v tuttu nuori nainen sanoi että hänelle oli yläasteella opettaja sanonut "sinustakaan ei mitään tule". Se niistä "pätevistä opettajista". Oikeampi nimitys olisi lannistaja. Ja tästäkään ei aikaa ole kuin 10v. Aina kannattaa muistaa että eivät kaikki yliopistosta valmistuneet ole saaneet huippupapereita vaan joukossa suurin osa on keskinkertaisia, paljon juuri ja juuri läpäisseitä ja muutama huippu. Kuten kaikissa kouluissa.

Miksi noista opinto-ohjaajista aina jauhetaan? Jos jollain ei ole tarpeeksi älliä oppia kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa niin paljon kuin esimerkiksi lääkäriopiskelija tarvitsee, niin on kyllä ihan aiheellista ohjata sellaiset muille opintolinjoille. Ja jos taas älli riittää, niin hakemuksia vaan sisään, ihan sama mitä opo sanoo. Pääsykokeet kyllä arvioidaan täysin neutraalisti tulosten perusteella.