Lue keskustelun säännöt.
Voiko 17-vuotiasta pakottaa psykologille?
25.11.2020 |
Mun 17-vuotias erosi poikaystävästään muutama kuukausi sitten. Ei ole sen jälkeen nukkunut kunnolla, liikkuu kuin zombi. Silmänaluset mustat. Edelleen pienikin asia saa räjähtämään ja itkemään. Ei saa myöskään tehtyä läksyjä eikä aina edes raahauduttua kouluun. Sanoo että on ihan helvetin paha olo, mutta ei suostu menemään psykologille. Kieltäytyy kaikesta avusta ja jos yritän puhua, ajaa mut vain pois. En enää tosiaan tiedä mitä tehdä
Kommentit (24)
Eikö päästä lähelleen ketään? Uskoisi, että tekisi hyvää jos otat tytön hellään syleilyyn ja et vaadi häneltä mitään. Tyttö voi murtua puhumaan ja purkautumaan.
Noin ainakin minun tyttären kanssa meni, kun hänellä oli mieltä painavia asioita. Tsemppiä ja voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se ohi menee. Mullakin kesti puol vuotta toipua erosta 17-vuotiaana. Älä hiillosta, ole läsnä.
No, pakkohoitopäätös vaatii aika lailla jykevät seikat, esim. itsetuhoisuuden. Veikkaan, että koulutöiden laiminlyönti ja alakulo eivät sellaiseen riitä.
https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/miele…
Minusta voisit nyt antaa tyttären surra. Sanot hänelle, että olet todella pahoillasi, että hänen mielensä on kovin alakuloinen ja ymmärrät, että ero poikaystävästä tuntuu kurjalta. Kysy, voiko hän keksiä mitään keinoja mielensä piristämiseksi tai voitko sinä auttaa häntä siinä. Kerro, että olet aina käytettävissä, jos hän mistään haluaa jutella ja jos hän kokee, että jollekin muulle aikuiselle voisi jutella mieluummin, koulun psykologi tai kuraattori voisivat olla hyvä ajatus.
Älä yritä nyt vielä pakottaa häntä psykologille. Pakottamalla et saa häntä puhumaan siellä tuntemuksistaan ja pelkkä vastaanotolla nököttäminen ei häntä auta.
On sitä paitsi aivan normaaliakin surra, kun tärkeä ihmissuhde menee poikki. Sun tehtävä on saada hänet näkemään, että elämä ei lopu siihen suruun ja sieltä noustaan ennen pitkää. Että hän on arvokas ja rakas teille ja hänellä on ystäviäkin (toivon mukaan? Vai menivätkö ne poikaystävän myötä?).
Vähättely tai liiallinen voivottelu ja tivaaminen ovat nyt todella huonoja strategioita.
Mitä sinä olet tehnyt häntä auttaaksesi? Voisitko tehdä vielä jotain ? Suuri osa ihmisistä selviytyy kriiseistä läheisten tuella. Syökö säännöllisesti, voisitko tehdä maistuvaa ruokaa? Ota mukaasi lenkille, asioita hoitamaan ja kannusta häntä tapaamaan kavereita tai tekemään muuta mukavaa, mistä ennen nauttinut. Hakekaa melatoniinia, jos nukahtaminen on vaikeaa. Lähtekää pienelle reissulle, vaihtakaa maisemaa. Kysy kuulumisia, kerro havainnoistasi ja huolestasi kauniisti, kunnioittavasti ( näytät surulliselta, haluisitko puhua? Olet tosi kiukkuinen ja väsyneen oloinen, voinko tehdä jotain, että olosi helpottuu?).
Joku jumiutuminen kuitenkin on, toipuminen ei kuulostaa edistyneen. Ammattiauttaja olisi hyvä, mutta ei sinne ketään voi pakottaa. Tai jos pakotat, niin käynti ei todennäköisesti auta yhtään mitään, jos omaa motivaatiota ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on luettavaa sinulle ja miksei tyttärellesikin:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/15/10-kysymysta-sarkyneesta-sydam…
https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/vanhempi-nain-autat-teinia-…
https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/vanhempi-nain-autat-teinia-…
4
Vierailija kirjoitti:
No, pakkohoitopäätös vaatii aika lailla jykevät seikat, esim. itsetuhoisuuden. Veikkaan, että koulutöiden laiminlyönti ja alakulo eivät sellaiseen riitä.
https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/miele…
Minusta voisit nyt antaa tyttären surra. Sanot hänelle, että olet todella pahoillasi, että hänen mielensä on kovin alakuloinen ja ymmärrät, että ero poikaystävästä tuntuu kurjalta. Kysy, voiko hän keksiä mitään keinoja mielensä piristämiseksi tai voitko sinä auttaa häntä siinä. Kerro, että olet aina käytettävissä, jos hän mistään haluaa jutella ja jos hän kokee, että jollekin muulle aikuiselle voisi jutella mieluummin, koulun psykologi tai kuraattori voisivat olla hyvä ajatus.
Älä yritä nyt vielä pakottaa häntä psykologille. Pakottamalla et saa häntä puhumaan siellä tuntemuksistaan ja pelkkä vastaanotolla nököttäminen ei häntä auta.
On sitä paitsi aivan normaaliakin surra, kun tärkeä ihmissuhde menee poikki. Sun tehtävä on saada hänet näkemään, että elämä ei lopu siihen suruun ja sieltä noustaan ennen pitkää. Että hän on arvokas ja rakas teille ja hänellä on ystäviäkin (toivon mukaan? Vai menivätkö ne poikaystävän myötä?).
Vähättely tai liiallinen voivottelu ja tivaaminen ovat nyt todella huonoja strategioita.
Kiitos! On tytöllä ystäviä, mutta ei oikein jaksa nähdä. Tulee koulusta kotiin ja menee omaan huoneeseen. Ystäville kuulema kuitenkin snäppäilee. On vaan ihan maassa. Olen istunut tytön huoneessa ja sanonut että voi aina puhua mulle mistä vain mutta on ajanut mut pois. Kuulen että kun olen lähtenyt on alkanut itkemään voimakkaasti. Ruokaa olen vienyt tytön huoneeseen, hän kun ei aina jaksa veljeään (joka kuittailee erosta, en tiedä miksi). Pari kertaa ollaan käytetty yhdessä koiraa ulkona, silloin ollaan puhuttu ihan muista jutuista ja tyttö on vaikuttanut paljon iloisemnalta. Saattaa kuitenkin samana päivänä romahtaa ja seuraavana päivänä lintsata. Sen verran on sanonut ettei kestä nähdä entistä poikaystävää. Ei kai sitten auta kuin aika. Harrastukseen olisi edes hyvä saada menemään, mutta ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä on luettavaa sinulle ja miksei tyttärellesikin:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/15/10-kysymysta-sarkyneesta-sydam…
https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/vanhempi-nain-autat-teinia-…
https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/vanhempi-nain-autat-teinia-…
4
Sori, tuli kolmannen sijasta toinen kahteen kertaan. Tässä se kolmas:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on luettavaa sinulle ja miksei tyttärellesikin:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/15/10-kysymysta-sarkyneesta-sydam…
https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/vanhempi-nain-autat-teinia-…
https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/vanhempi-nain-autat-teinia-…
4
Kiitos näistä, alan lukemaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, pakkohoitopäätös vaatii aika lailla jykevät seikat, esim. itsetuhoisuuden. Veikkaan, että koulutöiden laiminlyönti ja alakulo eivät sellaiseen riitä.
https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/miele…
Minusta voisit nyt antaa tyttären surra. Sanot hänelle, että olet todella pahoillasi, että hänen mielensä on kovin alakuloinen ja ymmärrät, että ero poikaystävästä tuntuu kurjalta. Kysy, voiko hän keksiä mitään keinoja mielensä piristämiseksi tai voitko sinä auttaa häntä siinä. Kerro, että olet aina käytettävissä, jos hän mistään haluaa jutella ja jos hän kokee, että jollekin muulle aikuiselle voisi jutella mieluummin, koulun psykologi tai kuraattori voisivat olla hyvä ajatus.
Älä yritä nyt vielä pakottaa häntä psykologille. Pakottamalla et saa häntä puhumaan siellä tuntemuksistaan ja pelkkä vastaanotolla nököttäminen ei häntä auta.
On sitä paitsi aivan normaaliakin surra, kun tärkeä ihmissuhde menee poikki. Sun tehtävä on saada hänet näkemään, että elämä ei lopu siihen suruun ja sieltä noustaan ennen pitkää. Että hän on arvokas ja rakas teille ja hänellä on ystäviäkin (toivon mukaan? Vai menivätkö ne poikaystävän myötä?).
Vähättely tai liiallinen voivottelu ja tivaaminen ovat nyt todella huonoja strategioita.
Kiitos! On tytöllä ystäviä, mutta ei oikein jaksa nähdä. Tulee koulusta kotiin ja menee omaan huoneeseen. Ystäville kuulema kuitenkin snäppäilee. On vaan ihan maassa. Olen istunut tytön huoneessa ja sanonut että voi aina puhua mulle mistä vain mutta on ajanut mut pois. Kuulen että kun olen lähtenyt on alkanut itkemään voimakkaasti. Ruokaa olen vienyt tytön huoneeseen, hän kun ei aina jaksa veljeään (joka kuittailee erosta, en tiedä miksi). Pari kertaa ollaan käytetty yhdessä koiraa ulkona, silloin ollaan puhuttu ihan muista jutuista ja tyttö on vaikuttanut paljon iloisemnalta. Saattaa kuitenkin samana päivänä romahtaa ja seuraavana päivänä lintsata. Sen verran on sanonut ettei kestä nähdä entistä poikaystävää. Ei kai sitten auta kuin aika. Harrastukseen olisi edes hyvä saada menemään, mutta ei jaksa.
Tosi hyvä, että on ystäviä, joskus nimittäin yhteydenpito omiin kavereihin väistyy, kun alkaa seurustella ja sitten jää ihan tyhjän päälle, jos seurustelusuhde katkeaa.
Aika tekee tehtävänsä. Harrastukset ja kaverit ovat siellä odottamssa, kun olo piristyy.
Hyvä sinun on ilman muuta seurata tilannetta, ja jos vielä keväällä tytön tilanne ei YHTÄÄN ole kohentunut, niin varaa teille aika koulupsykologilta ja ilmoita tyttärelle, että sinä menet tarvittaessa yksin juttelemaan hänen tilanteestaan koululle, saa valita tuleeko mukaan vai ei. Veikkaan että tulee.
Mutta nyt älä pakota puhumaan. Sen sijaan koeta keksiä teille yhteistä kivaa tekemistä ja kestä se, että vaikka oma sydämesi niin toivookin iloisuuden jatkuvan, niitä takaiskuja väistämättä tulee, että tytär taas vajoaakin suremaan. Ajan myötä ne surun hetket vähenevät kumminkin!
4
Ei voi pakottaa, eikä kannata. Saat vaan aikaiseksi hoitovastaisuutta ja nuorelle syntyy kielteinen ajatus avun pyytämisestä. Voit kertoa, että olet käytettävissä, jos ja kun nuori kaipaa tukea. Sydänsurut kestävät aikansa, nekin kuuluvat elämään. Toki jos tulee itsetuhoisuutta, päihteiden rankkaa käyttöä tms, niin asia eri.
Psykologi nuorisopsykiatrialla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorten palvelevat puhelimet ja chatit.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä olet tehnyt häntä auttaaksesi? Voisitko tehdä vielä jotain ? Suuri osa ihmisistä selviytyy kriiseistä läheisten tuella. Syökö säännöllisesti, voisitko tehdä maistuvaa ruokaa? Ota mukaasi lenkille, asioita hoitamaan ja kannusta häntä tapaamaan kavereita tai tekemään muuta mukavaa, mistä ennen nauttinut. Hakekaa melatoniinia, jos nukahtaminen on vaikeaa. Lähtekää pienelle reissulle, vaihtakaa maisemaa. Kysy kuulumisia, kerro havainnoistasi ja huolestasi kauniisti, kunnioittavasti ( näytät surulliselta, haluisitko puhua? Olet tosi kiukkuinen ja väsyneen oloinen, voinko tehdä jotain, että olosi helpottuu?).
Joku jumiutuminen kuitenkin on, toipuminen ei kuulostaa edistyneen. Ammattiauttaja olisi hyvä, mutta ei sinne ketään voi pakottaa. Tai jos pakotat, niin käynti ei todennäköisesti auta yhtään mitään, jos omaa motivaatiota ei ole.
Mun 8-luokkalainen erosi keväällä ja toipuminen ei ottanut käynnistyäkseen. Yhtenä iltana huomasin, että oli viillellyt. Oli kesä ja koulut kiinni eikä terkkaria siis. Pakkasinkin tytön iltakymmenen aikaan autoon ja ajettiin toiseen kaupunkiin päivystykseen. Siellä romahti täysin ja sanoi että haluaa kuolla. Se oli järkytys mulle ja hoitajalle. Siitä alko pitkä toipumisjakso joka on edelleen alussa mutta käynnissä. En halua pelotella, mutta kannattaa joka päivä seurata vointia ja tarkistaa kädet viiltelyn varalta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä olet tehnyt häntä auttaaksesi? Voisitko tehdä vielä jotain ? Suuri osa ihmisistä selviytyy kriiseistä läheisten tuella. Syökö säännöllisesti, voisitko tehdä maistuvaa ruokaa? Ota mukaasi lenkille, asioita hoitamaan ja kannusta häntä tapaamaan kavereita tai tekemään muuta mukavaa, mistä ennen nauttinut. Hakekaa melatoniinia, jos nukahtaminen on vaikeaa. Lähtekää pienelle reissulle, vaihtakaa maisemaa. Kysy kuulumisia, kerro havainnoistasi ja huolestasi kauniisti, kunnioittavasti ( näytät surulliselta, haluisitko puhua? Olet tosi kiukkuinen ja väsyneen oloinen, voinko tehdä jotain, että olosi helpottuu?).
Joku jumiutuminen kuitenkin on, toipuminen ei kuulostaa edistyneen. Ammattiauttaja olisi hyvä, mutta ei sinne ketään voi pakottaa. Tai jos pakotat, niin käynti ei todennäköisesti auta yhtään mitään, jos omaa motivaatiota ei ole.
Mun 8-luokkalainen erosi keväällä ja toipuminen ei ottanut käynnistyäkseen. Yhtenä iltana huomasin, että oli viillellyt. Oli kesä ja koulut kiinni eikä terkkaria siis. Pakkasinkin tytön iltakymmenen aikaan autoon ja ajettiin toiseen kaupunkiin päivystykseen. Siellä romahti täysin ja sanoi että haluaa kuolla. Se oli järkytys mulle ja hoitajalle. Siitä alko pitkä toipumisjakso joka on edelleen alussa mutta käynnissä. En halua pelotella, mutta kannattaa joka päivä seurata vointia ja tarkistaa kädet viiltelyn varalta..
Tää on niinkuin mun kynästä.. lapsen ikäkin sama
Iso osa itsemurhista voitaisiin estää jos lääkehoito olisi pakollista avohoitopotilaille
Miksi ihmeessä odottaisin hoitoon viemistä? Jos ei koulunkäyntikään onnistu on tilanne jo vakava.
Vierailija kirjoitti:
Eihän ole itsetuhoinen?
En ole ainakaan nähnyt siihen viittaavia merkkejä, eikä ole mitään puhunut. On kyllä sanonut että on läski ja ruma (oikeasti jopa hieman alipainoinen) ja kerran olen kuullut kun on oksentanut ruoan jälkeen. Oli sillon herkkuiltapala tarjolla.. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ole itsetuhoinen?
En ole ainakaan nähnyt siihen viittaavia merkkejä, eikä ole mitään puhunut. On kyllä sanonut että on läski ja ruma (oikeasti jopa hieman alipainoinen) ja kerran olen kuullut kun on oksentanut ruoan jälkeen. Oli sillon herkkuiltapala tarjolla.. ap
Kuulostaa puhkeamaisillaan olevalta syömishäiriöltä.. siihen pitää heti hakea apua että ei pahene
Voi. Sä olet huoltajana vastuussa alle 18-vuotiaasta lapsesta. Eri asia saako ongelmaan apua, jos ei ole sitoutunut hoitoon