Muistatko koskaan ajatelleesi koulussa, että mitä ihmeen hyötyä tästä muka on oikeassa elämässä? Muistatko, mitkä olivat näitä hyödyttömimpiä oppeja?

Kielten tunneilla olisin toivonut enemmän kannustusta puhumiseen ilman, että kytätään kielioppia koko ajan. Eihän kukaan puhu suomeakaan täydellisesti, joten enemmän rohkaisua, että käyttää sitä ruotsia/englantia/saksaa eikä mieti "apua, menikö tässä verbien taivutus ja konsukiepre oikein".

Hiihtotaidolla en ole tehnyt mitään peruskoulun jälkeen, vaikka muuten harrastankin aktiivisesti liikuntaa.

Sama täällä. Muistan miettineeni erityisesti yläasteella ja lukiossa, ettei kielten opinnoista ole mitään hyötyä, kun kukaan ei opeta puhumaan. Tämä siis 80-luvulla. Tärkeintä oli oppia taivuttamaan epäsäännölliset verbit oikein ja muistaa oikeat artikkelit. Kun sitten olisi pitänyt puhua, en saanut sanaa suustani, kun pelkäsin, että esim. saksan sanajärjestys menee väärin. Älytöntä.

Vierailija kirjoitti:

Uskonnon opetus (joka ainakin tuolloin oli selllaista, että opettaja uskoi oikeasti noin tapahtuneen).

Itse olin jo nuo jutut saduksi tajunnut, mutta kuten 99,99% lapsista siihen aikaan niin minut oli pakkoliitetty kirkkoon kasteessa. 

Kas vain, en tiennytkään että tällä palstalla pyörii satavuotiaita.

Murtolaskut ja yhtälöt. Ei oo tarvinnu edes yliopistossa

Kissassa, kissasta, kissaan... Pakko testata, muistaako. Näistä oli loru, joka vieläkin kaikuu päässä kun sijamuodoista puhutaan. :D

Vierailija kirjoitti:

Joukko-oppi. Idioottimaisinta, mitä koulu tarjosi -70-luvulla. Suututtaa vieläkin 😀

Minä taas käytän joukko-oppia työssäni viikoittain.

Kaunokirjoituksen opettelu kehittää lapsen hienomotorisia taitoja. Sen kun oli muutama maininnut. Tärkeitä mm. käsityöammateissa, lääkärinä ja muissa tarkkaa pikkunäpertelyä vaativissa töissä

Lyhyessäkin matikassa opetettiin paljon sellaista millä kukaan normikansalainen ei tule koskaan tekemään mitään. Mieleen nousee heti ensimmäisenä moolin massa :D

Ne jotka tarvitsee tuollaista tietoa ammatissaan saisivat opetella ne asiat sitten ammattiinsa valmistavassa koulutuksessa.

Up

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Liikuntatunnilla ala-asteella pompimme ringissä tamburiinin tahtiin samalla kun pojat pelasivat sählyä/jalkapalloa tms. Katkerana mietin, miksemme me tytöt saaneet koskaan pelata. Vasta 6-luokalla ensimmäisen kerran kun opettaja vaihtui.

Eläköön kiveshiki aina vaan!

Vierailija kirjoitti:

Kaunokirjoituksen opettelu kehittää lapsen hienomotorisia taitoja. Sen kun oli muutama maininnut. Tärkeitä mm. käsityöammateissa, lääkärinä ja muissa tarkkaa pikkunäpertelyä vaativissa töissä

Mä tykkäsin kaunokirjoitustunneista ehkä eniten. Se oli niin ihanan rauhallista ja tarkkaa puuhailua. Edelleen kirjoitan kaiken kauppalappuja myöten vanhalla kaunokirjoituksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki erilaiset asiat auttavat meitä muovaamaan aivojamme ja ajattelukykyämme. Opimme oppimaan. Opimme ratkomaan ongelmia. Opimme pitkäjännitteisyyttä ja kärsivällisyyttä.

Ellemme menisi tuon myllyn läpi, olisimme kehitysmaa. Sellaisia ihmisiä mitä tänne tulee muualta. Sillä tietotasolla ei pyöritetä yhteiskuntaa ja näin hyvää maata kuin Suomi on. Perssuillekin tiedoksi kun he innostuvat tällaisesta "koulu on turhaa" -mantrasta.

Tämä!!!

Kansaa voidaan hallita tarjoamalla heille vain rajallinen määrä sivistystä ja kykyä ajatella itse. Olemme onnekkaita, että Suomessa on demokratia ja kansalle halutaan tarjota sivistys, jotta heillä olisi kyky ajatella, ymmärtää asioita suuremmassa kontekstissa ja siten pystyä tekemään itse päätökset elämänsä päätökset.

Erinomainen esimerkki on Trevor Noahin kirjassa "Laiton lapsi". Trevor syntyi 1984 apartheidin ollessa vielä vallalla Etelä-Afrikassa mustan äidin ja valkoisen sveitsiläisisän lapseksi. Siihen aikaan siitä olisi kiinni jäädessään joutunut vankilaan. Trevor kävi sekä mustien, että myöhemmin valkoisten koulua ja näki miten mustien koulussa mustat opetettiin juuri-ja-juuri lukemaan ja laskuja tasoa Suomen 1-2 luokat.

Lisäksi oppiaineina oli mm. maanviljelystä. Valkoisten koulussa olikin jo ihan toinen mentaliteetti... 

Suomalaisten vika.

Moolin massa kirjoitti:

Lyhyessäkin matikassa opetettiin paljon sellaista millä kukaan normikansalainen ei tule koskaan tekemään mitään. Mieleen nousee heti ensimmäisenä moolin massa :D

Ne jotka tarvitsee tuollaista tietoa ammatissaan saisivat opetella ne asiat sitten ammattiinsa valmistavassa koulutuksessa.

Paitsi että siellä ammatiin tähtäävässä koulutuksessa tulee muutenkin niin paljon uutta asiaa, että on hyvä jos perusasiat on kunnossa. Vedin yläasteella ja lukiossa matikan ja kaiken matemaattiseen vivahtavankin rimaa hipoen. Kotonta tuli se asenne että matikka on tyhmää ja vaikeaa, jos sitä ei osaa heti ei vaan ole matikkapäätä.

Päädyinkin opiskelemaan alalle jossa sitä matematiikkaa tarvitsee ja paikkailen vieläkin sitä ajatusta ettei minulla vaan ole jotain mystistä "matikkapäätä". Harva meistä on luonnostaan hyvä jossain. Helpommalla pääsisin jos olisin opiskellut ne asiat kunnolla silloin kun ne tulivat peruskoulussa ja lukiossa eteen.

Kaikesta muusta ollut hyötyä, mutta luokkamme poikien huonosta asenteesta ja häiriköinnistä johtuen opetus ei ollut tarpeeksi laadukasta eikä sitä ollut riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

No historian opiskelua ihmettelin. Että miksi näitä asioita pitää opetella ulkoa. Enkä ole koskaan niitä tietoja tarvinnut.

Historiasta on ihan hyvä tietää, siinä ei oppi mene hukkaan.  Moni vaan luulee, että ei ole tarvinnut koskaan niitä tietoja, mutta ei ole huomannut sitä, että osaa kumminkin ihan hyvin ymmärtää joitakin menneitä tapahtumia, kun tietää niiden joskus todella tapahtuneen ja jopa tietää edes suurin piirtein, milloin, eikä ole ihan huuli pyöreänä, kun ei tiedä yhtään mistä puhutaan.

Tosin olen kyllä kuullut nuoresta toimittajaharjoittelijasta, joka laitettiin haastattelemaan sotaveteraania.  Häntä neuvottiin valmistamaan jonkinlainen haastattelun runko ennen tapaamista.  Tämä toimittajan planttu sitten meni erään vanhemman kolleegansa luo, ja kysyi, että onko siis Suomessa joskus ollut joku sota.

Jos tiedollinen taso historiasta on tätä luokkaa,  niin vaikeaksi käy elämä ja asioitten ymmärtäminen.  Toimittajaksi tällainen ihminen ei sovi yhtään.  Jos toimittaja ei edes tiedä, mitä kysyisi, niin parempi harkita muuta alaa.

Historia. maantieto, luonnontiede ja jopa biologia on sellaisia oppiaineita, joista oikeasti on kyllä hyötyä koko elämän ajaksi, vaikka sitä ei sellaiseksi osaa mieltää, tuntuu vaan, että turhaan pänttäiltiin.  Mistä minäkään muualta olisin saanut kaiken sen tiedon, mitä olen sittemmin saanut päässäni pyöriteltyä elämän aikana.   Vaikea olisi keskustella toisten ihmisten kanssa, jos en mitään näiden alojen perusasioista tietäisi.   

Kielet on myös tärkeitä, ja kyllä se perusoppi on sieltä koulusta tullut.

Mitä oppia sitten en ole tarvinnut, ehkä se menee näitten liikunnan ja piirustuksen ja sen semmoisen puolelle.  Liikkua, juosta ja hyppiä osaan luonnostaankin ja piirtääkin sen verran että selvän saa.  Laulun opetuskin taisi mennä aika hukkaan, ei minusta ole laulajaksi.  Mutta toisaalta opinpahan aika paljon erilaisia lauluja, koulussa ne maakuntalaulutkin tutuiksi tulivat ja kivahan ne on osata vieläkin, vaikkei suurempaa hyötynäkökulmaa olekaan.

Laskutaitoa en todellakaan ole tarvinnut sanotaan nyt että ei sen korkeampaa matemaattista taitoa, kuin minä perusoppimäärällä sai.  Prosenttilaskun alkeet, murtoluvut jne.  Lukiossa pakolliset derivoinnit, neliöjuuret ja vastaavat on tosiaan niitä täysin tarpeettomiksi jääneitä taitoja ja ne on kyllä hyvin unohtuneetkin. 

Hyvä oli opetella neulomaan ja virkkaamaan ja kyllä sieltä kotitaloustunneiltakin ihan hyviä oppeja sai käytännön elämään.

Vierailija kirjoitti:

No historian opiskelua ihmettelin. Että miksi näitä asioita pitää opetella ulkoa. Enkä ole koskaan niitä tietoja tarvinnut.

Ei niitä ulkoa osaamisen takia opetella, vaan niistä syntyy historian taju, joka auttaa ymmärtämään nykyisyyttä .

liikuntatunnit - mitään sellaista tietoa ei sieltä tullut, mitä en olisi kuullut jo aiemmin tai mitä olisin tarvinnut. vain pahaa mieltä, kun opettajamme oli varsinainen n atsi. toinen oli historia. Ei mitään sellaistamitä ei olisi voinut vaikka kotona lukea kirjoista. Parhaat oppini tulivat matematiikasta, fysiikasta, biologiasta,maantieteesta ja kemiasta. Ah ja käsitöistä sekä musiikista. 

Matikka, kemia, fysiikka. Viel en oo tarvinnu ja pyöritän isoa yritystä.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Muistan miettineeni erityisesti yläasteella ja lukiossa, ettei kielten opinnoista ole mitään hyötyä, kun kukaan ei opeta puhumaan. Tämä siis 80-luvulla. Tärkeintä oli oppia taivuttamaan epäsäännölliset verbit oikein ja muistaa oikeat artikkelit. Kun sitten olisi pitänyt puhua, en saanut sanaa suustani, kun pelkäsin, että esim. saksan sanajärjestys menee väärin. Älytöntä.

Tämä on niin totta.  Minä olen sitä ikäluokkaa, joka kävi vielä oppikoulun ja sen jälkeen lukion, ja kielten tunnit oli jotain ihan kammottavaa.  Vaikka jopa itse koin, että kielten oppiminen voisi olla minulle helppoa, koska kansakoulun neljännellä opetettiin jo ruotsin alkeita ja minä opin tosi helposti.  Mutta kun sinne oppikouluun sitten menin ja alkoi se kielten opiskelu niin ankarana, niistä tunneista tuli minulla painajainen.

Mahdollisimman tylsää ja pakkotahtista opettelemista.  Opettajat vanhan ajan koulukuntaa, joille ei saanut sanoa mitään ylimääräistä, ei uskaltanut kysyä mitään ja piti vaan päntätä sijamuotoja ja kielioppisääntöjä, ja varjele jos teit virheen!

Eli meitä ei lainkaan opetettu käytännön elämää varten, vaan meitä vaadittiin osaamaan kieli täydellisesti.  Se näkyi meissä sen ajan ja edellisten polvien oppilaissa sitten myöhemmin, kun olisi pitänyt kommunikoida ulkomaalaisen ihmisen kanssa.  Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään, kun pelotti, että tekee virheen.  Totta kai kielioppi on hyvä osata, mutta ei sitä pitäisi pelätä.  Tärkeintähän on se, että saa asiansa ymmärretyksi.  Meitä ei lainkaan haitannut, että kouluumme Ruotsista tulleet muutaman vaihto-oppilaat puhuivat suomea joten kuten, äänsivät sanat väärin ja hapuilivat sanoja ja päätteitä.  Mutta meidän itsemme kielet juuttuivat kurkkuun, kun olisi pitänyt puhua heille ruotsia.  Kun ei saanut puhua väärin! 

Kun kävin 17-vuotiaana Ruotsissa ystäväperheen luona ja vietin siellä joulun osaksi ruotsalaisessa perheessä, minulle ihan naurettiin, että sinä olet juuri niin kuin kaikki te suomalaiset, osaatte kyllä ja tiedätte selvästi mistä puhutaan, mutta itse ette sano sanaakaan.  ei tietenkään, kun ai tiennyt jonkun sanan oikeata taivutusmuotoa tai jotain pre- tai postpositiota.  Suu kiinni kun et osaa!

Aikaihmisenä löysin Venäjältä sukulaisia (jo NL:n aikaan) ja päätin opetella edes jotain sanomaan venäjäksi.  Kun pääsin yli tästä täydellisyyden vaatimuksesta, olen pystynyt kommunikoimaan ihan hyvin heidän kanssaan.  Ei se niin väliä ole, meneekö just metrilleen.  On lupa jopa käyttää sanakirjaa, etsiä kiertoilmaisuja ja käyttää jopa elekieltä, joka on kansainvälistä.

Laulukokeet. En ole laulanut julkisesti sen jälkeen.