Vanhempien erot, uusperhekuviot ja teinien pahoinvointi

Valottaisitko hieman, mikä on sallittua? Salasuhde (lapsilta)?

Uutta naista/ miestä voi tavata sillon, kun lapsi on toisen vanhemman kanssa.

Niinhän se menee. Uusi on jo katsottuna ja koeajettuna ja sen kanssa lyödään hynttyyt yhteen onnellisena kun vanha perhe vasta yrittää elää järkytyksen kanssa. Saman tien myös esitellään uudet sisarukset ja oletetaan että kaikki ovat yhtä onnellisia kuin tuore pari.

Jos lapset oireilee eikä heti ota uutta perhettä onnellisena omakseen, syy on ex-puolison

Jostain syystä täällä on vallalla luulo, että uusperheet on vaan nykyajan ilmiö. Ehkä yleistynyt, muttei uusi. Minulla oli 80-luvulla lapsuuden perheessäni velipuoli, minua 7 vuotta vanhempi. Kukaan ei silloin puhunut uusperheestä, se oli vain perhe, vaikka vähän erilainen.

Oli meilläkin ristiriitamme, mutta niin näytti olevan naapurin "ydinperheilläkin".

Kyllä uusperheitä on ollut ennenkin!

No heti ei kenenkään pitäisi mennä uusperhettä perustamaan. Lasten pitää saada tottua eroon.

Mutta uusperheessä kasvaneena, en pysty millään sanomaan, että se olisi huono perhemuoto tai aiheuttaisi pahoinvointia. Meidän perheeseen kuului ja samassa osoitteessa asui minun äitini, hänen miehensä (isäpuoli, isän korvike, isähahmo, roolimalli, isä), hänen poikansa (velipuoli, kutsun veljeksi) ja sitten vanhemmille syntyi vielä kaksi yhteistä lasta. Ei jakoja tämä on sun lapsi ja tämä mun. Yhdessä kasvattivat ja kaikki lapset tasavertaisia. Olen erittäin läheinen perheeni kanssa.

Näinhän se on. Valitettavasti tuo on käynyt minulle, kun olin teini-ikäinen. Nykyään olen jo suht tasapainoinen, mutta monta vuotta meni ns. hukkaan.

Uusperheet taitaa melkein olla yleisempiä kuin ydinperheet (ei mitään lähdettä tai tilastoja, silkkaa mutua). Vaikka oisi miten rakastunut taas kerran uuteen ihmiseen, pitäisi sen verran olla häpyä lapsia kohtaan ettei HETI esittele uudelle vaan antaa lasten tottua ajatukseen ettei vanhemmat enää ole yhdessä. Sitten vasta pikkuhiljaa tuoda esille ajatusta että vanhemman elämässä on uusi ihminen. Jos siinä kohtaa edes hetken ajattelee epäitsekkäästi ja yläpäällä, pääsee myöhemmin paljon helpommalla.

Naapuristossa muutama kuukausi erosta ja uusi puoliso lähes saman ikäisine lapsineen muutti taloon ja lasten huoneet siirtyivät nyxän lapsille. Omat lapset nukkuivat sitten samoissa huoneissa "kylässä" käydessään. Parisuhdetta kesti 2 v ja lapset saivat omat huoneensa takaisin.

Tuossa kuviossa ei ajateltu lapsia ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Naapuristossa muutama kuukausi erosta ja uusi puoliso lähes saman ikäisine lapsineen muutti taloon ja lasten huoneet siirtyivät nyxän lapsille. Omat lapset nukkuivat sitten samoissa huoneissa "kylässä" käydessään. Parisuhdetta kesti 2 v ja lapset saivat omat huoneensa takaisin.

Tuossa kuviossa ei ajateltu lapsia ollenkaan.

Aivan järkyttävää.

Valitettavasti varsinkaan nämä lennosta vaihtajat eivät ajattele lapsiaan lähestulkoon ikinä. Sitten ihmetellään vuosien päästä, kun ne omat lapset ei pidä mitään yhteyttä.

Jotain vikaa on kyllä myös sen uuden kumppanin päässä, mikäli on heti tunkemassa yhteen asumaan , ilman, että annetaan hetkeäkään niiden lasten sulatella vanhempien eroa. 

Kyllähän sen täälläkin kirjoituksista huomaa, että varsinkin ne miehen entiset lapset ovat nimenomaan riesa.

Joidenkin vuosien päästä puhkeaa joku suuri mielenterveyspommi, kun tämä uusperhe- ja erosukupolvi kasvaa nuoreen aikuisuuteen. Valitettavasti on kokemusta aiheesta. Omassa lapsuudessani ja nuoruudessani nämä sotkut eivät vain olleet niin yleisiä kuin nykyään.

Juupa juu. Lässyn lää.

Kaikki uusperheet onkin tuhoon tuomittuja ja ero tarkoittaa pakosta  lohdutonta yksinäisyyttä vähintään vuosikymmeneksi, pelkkää puuronkeittäjän ja pytynhinkkaajan toimenkuvaa. Ei auta, vaikka sattuisi tapaamaan Sen Oikean, elämänsä rakkauden. Korkeintaan salaa hotellissa saa tavata kerran kuussa ja kyllähän tosi rakkaus sellaista kestää, eiks vaan. Yksinhuoltajana, yksin(äisenä) ja (vain toisten) huoltajana, on niin täydellinen vanhempi, onnellinen ihminen ja lasten tulevaisuus tasapainoinen ja turvallinen, eiks jee?

Mustavalkoinen ajattelu, ehdottomuus ja tuomitseminen ovat niin nykyaikaisen hyvän ihmisen merkkejä!

Itse olen eronnut kauan sitten ja monta vuotta olen ollut jo uudessa parisuhteessakin, mutta ei tosiaan ole mitään aikomusta saman katon alle, ennen kuin lapset lähtevät omilleen. Uudella kumppanillani lapsia ei olekaan, niin se vähän helpottaa näitä kuvioita.

Mä mietin tätä asiaa käytännön näkökulmasta. Kuinka moni kiiruhtaa siihen uusperheeseen taloudellisista syistä? Tässä maassa on hirvittävän kallista elää. Itse olen hyvin toimeentuleva, samoin kumppanini, meillä on varaa pitää kahta taloa ja autoa, mutta kaikki eivät ole. Aika ajoin täälläkin näkee myös aloituksia, kuinka joku ei voi erota huonosta parisuhteesta, koska siihen ei ole varaa. Ihan varmasti raha vaikuttaa myös näissä ratkaisuissa perustaa se uusperhe, olen ihan vakuuttunut siitä, vaikka sitä ei myönnettäisikään.

Eihän se lasten kannalta tietenkään sitä kuviota helpommaksi tee, paitsi mahdollisesti jos vaihtoehto on köyhyydessä eläminen? Ei sekään helppoa olisi, ongelmat vain olisi erilaisia.

Vanhemmillani oli todella kylmä liitto vuosien ajan. Ollessani teini-ikäinen, äiti monet kerrat mollasi isää ja yleensäkin kaikkia miehiä minulle, sanoi että älä sinä koskaan ota miestä vaivoiksesi jne. Tiesin että ei heidän liittonsa voi jatkua ja ajattelin että äiti ei ainakaan koskaan enää ota miestä kun niin halveksivasti heihin suhtautui. No, sitten kerran hän ei tullut yöksi kotiin, mikä oli täysin epätavallista. Eikä seuraavana yönä. Kuukauden kuluttua oli yhteinen kämppä uuden miehen kanssa. Minä ja siskoni olimme täysin shokissa ja päälle vielä tietenkin vanhempien entistä kovemmat eroriidat. Äiti kehtasi sitten loukkaantua verisesti, kun emme olleet lainkaan kiinnostuneita tapaamaan tätä hänen elämänsä miestä.

Minä taas en ymmärrä tätä uusperheiden ajojahtia. Tai väitöksiä siitä että uusperhe perustetaan aina hätiköidysti ja hataralle pohjalle.

On tosi paljon toimivia uusperheitä. Joissa lapsista huolehditaan yhdessä. Joissa lapsia kuunnellaan ja heidän toiveitaan otetaan huomioon. Se ei kuitenkaan tarkoita että lapsi voi päättää vanhemman parisuhteesta tai perheen asumismuodosta- niinkuin ei ydinperheissäkään.

Itse olen eronnut eikä meillä ole uusperhettä, koska jos sellaisen perustaisin niin haluaisin olla sen suhteen hyvin vastuullinen. Mahdottomana en sitä pidä, jos oikea ihminen tulee vastaan. Lapset kyllä usein toivoo että äiti löytäisi “poikaystävän” 😂 Lapset toki on myös erilaisia, yksilöitä. Omat lapset on aika sosiaalisia ja sopeutuvia.

Teinin pahoinvointi loppuu kun vaihdetaan puhelin sellaiseen senioripuhelimeen jossa ei ole nettiyhteyttä ollenkaan eikä mitään sovelluksia.

Turha siitä on hikeentyä, kun joku ottaa asian esille. Monet eronneet haluavat vähätellä ongelmaa, jotta eivät tuntisi syyllisyyttä. Väittävät, että lapset ovat niin hyvinvoivia ja kaikille parempi. No tottahan toki sitä haluaa ajatella noin. Kokeilkaapa itse matkalaukkuelämää. Aina olisi ”omassa kotona” joku vieras. Yhtä kotia ei olisi ollenkaan. Olisiko mukavaa? No, pääasia, että vanhemmat pääsevät viikon ajan viettämään treffi-iltoja, ja sitten viikon voivat taas akut ladanneena leikkiä yhtä isoa perhettä. Mitä jos pysähtyisitte kuuntelemaan lasta? Toisaalta yhä useammin lapsi on joutunut tähän rumbaan jo niin nuorena, ettei tiedä muusta, eikä siksi toivo parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se menee. Uusi on jo katsottuna ja koeajettuna ja sen kanssa lyödään hynttyyt yhteen onnellisena kun vanha perhe vasta yrittää elää järkytyksen kanssa. Saman tien myös esitellään uudet sisarukset ja oletetaan että kaikki ovat yhtä onnellisia kuin tuore pari.

Jos lapset oireilee eikä heti ota uutta perhettä onnellisena omakseen, syy on ex-puolison

ei vaan uuden puolison. Meillä puolison eksä piti kahta suhdetta yhtä aikaa, ja erohan siitä tuli. Tulin vuosia myöhemmin kuvioon, ollaan puolison kanssa jo naimisissa, niin nyt tämä valopää syyttää kaikesta minua. Ihan kuin minä olisin rikkonut perheen, vaikka hän itse petti. 

Mutta siinä olen samaa mieltä, että lapset kärsii aikuisten mielihaluista. Vanhempien pitäisi katsoa peiliin, ja miettiä sitä omaa käytöstä, eikä aina etsiä syyllisiä muualta.

Vierailija kirjoitti:

Turha siitä on hikeentyä, kun joku ottaa asian esille. Monet eronneet haluavat vähätellä ongelmaa, jotta eivät tuntisi syyllisyyttä. Väittävät, että lapset ovat niin hyvinvoivia ja kaikille parempi. No tottahan toki sitä haluaa ajatella noin. Kokeilkaapa itse matkalaukkuelämää. Aina olisi ”omassa kotona” joku vieras. Yhtä kotia ei olisi ollenkaan. Olisiko mukavaa? No, pääasia, että vanhemmat pääsevät viikon ajan viettämään treffi-iltoja, ja sitten viikon voivat taas akut ladanneena leikkiä yhtä isoa perhettä. Mitä jos pysähtyisitte kuuntelemaan lasta? Toisaalta yhä useammin lapsi on joutunut tähän rumbaan jo niin nuorena, ettei tiedä muusta, eikä siksi toivo parempaa.

Kuule, kyllä me eronneet tunnetaan siitä syyllisyyttä ihan joka päivä. Loppuelämän. Mutta sekö auttaa lapsia? Että vanhempi lopettaa elämisen ja märehtii eroa loputtomiin?

Noi treffi-iltaviikkojutut kertoo vain siitä että sinulta ne ilmeisesti puuttuu ja koet siitä jonkinlaista katkeruutta nyt. Tsemppiä siihen.

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin vuosien päästä puhkeaa joku suuri mielenterveyspommi, kun tämä uusperhe- ja erosukupolvi kasvaa nuoreen aikuisuuteen. Valitettavasti on kokemusta aiheesta. Omassa lapsuudessani ja nuoruudessani nämä sotkut eivät vain olleet niin yleisiä kuin nykyään.

Minusta näyttää siltä että tämä on alkanut jo.