Muita kuin minä jotka elävät jatkuvasti haavemaailmassa?

Haavemaa, kaikki päättyi kyyneliin.

Joo, mä myös. Mulla tosin syynä noihin pakonomaisiin seksifantasioihin on lapsena koettu hyväksikäyttö, muuten on varmaan ihan normaalia elää mielikuvituksessaan (kin). Mutta oon kyllä miettinyt myös, että onko niissä haaveissa jotain, mitä oikeasti pitäisikin toteuttaa, jos kaikki muu paitsi ne haaveet tuntuu pelkältä harmaalta paskalta. Koska eihän kaikki todellakaan pidä "tavallisen tylsää" elämäänsä mitenkään tylsänä, vaikkei olisikaan leffatähtiä, ainakin mulla nää unelmiin uppoutumiset kyllä kertoo siitä että pitäisi muuttaa elämäänsä jotenkin.  Esim. mulla ainoa todellinen ammattihaave on ollut jokin viihdealaan liittyvä, mutten ikinä ole tehnyt mitään sinne päinkään koska se tuntuu liian typerältä ja vaikealta ja epärealistiselta jne. Se on kuitenkin tehnyt minusta melko kyynisen, semmoisen "no lusitaan nyt tämä elämä, kai tämä joskus loppuu"- tyyppisen henkilön, mutta oikeasti se saattaakin johtua vain pelosta että niiden oikeiden unelmien tavoittelu epäonnistuu..

Minä myös! Ajattelen sellaisia asioita kuin, että sitten kun keksitään aikakone, niin... tai jos olisin pornotähti, niin minkälaisia filmejä tekisin tai jos Venäjän hyökkää Suomeen, niin mitä mcgyvermaisia puolustuskeinoja keksin siviiliväestön turvaamiseksi (be afraid, be very afraid) tai jos minulla olisi tosi paljon rahaa, niin millaisen talon rakentaisin ja mietin, että onko kuitenkaan järkevää hirveän isoa taloa rakentaa kun siinä olisi hirveästi siivoamista ja mihin laitan kasvihuoneen, voiko saunan laittaa katolle ja lämmittää pesuveden auringossa mutta entäs sit talvella ja voisiko saunan lämmön ja kosteuden johtaa kasvihuoneeseen.

Minäkin olen paljon haavemaailmassa, mutta oikeasti se on oikeaa maailmaa. Olen koko ikäni haaveillut matkustavani ja asuvani ulkomailla, mutta oikeasti koko elämänpiirini on supistunut vuosi vuodelta. Kunpa voisin sulauttaa haaveeni ja todellisuuden yksiin. Toivoisin vain asuvani lämpimässä ja rauhallisessa maassa perheeni kanssa. En voi tehdä kuitenkaan tuota päätöstä yksin muiden yli.

Mulla on vieläpä niin, että koska olen melko yksinäinen, niin keskustelen kuvitteellisia keskusteluja ties keiden ihmisten kanssa pääni sisällä. No tätä varmaan muutkin tekee? Mutta minä luultavasti ihan liikaa. Mulla on ollut oikein kivoja parisuhteita mielikuvituksessani vuosien varrella, oikeasti olemassa olevien ihmisten kanssa kylläkin, yleensä semmoisten joihin olen ollut ihastunut mutta suhteesta ei ole tullut mitään. Ja sitten kun yksinäisyyttäni olen elänyt puolet elämästäni amerikkalaisten sitcom- hahmojen kanssa, niin oikeat ihmiset tosiaan tuntuu usein aika tylsiltä ja latteilta. Ihan kuin kaikki eläisi robottimaisesti joidenkin sanomattomien koodien mukaan ja varovat koko ajan etteivät vain tekisi mitään niiden koodien vastaista.

Minulla on kanssa vuosien vakisuhe kivan miehen kanssa. Päässäni. Sitten aikalailla paska romanssi ja perhe-elämä todellisuudessa.