Muita kuin minä jotka elävät jatkuvasti haavemaailmassa?

ei taida löytyä?

Täältä löytyy yksi samankaltainen sekopää.

Minä myös. Olen ollut jo vuosia yhdessä fantasiamieheni kanssa, enkä aina jaksa seurustella tylsämielisten ihmisten kanssa kun oikein odotan että pääsen kotiin "rakkaani" luo. Olen ollut tällainen lapsesta asti, tosimaailma on minulle käsittämätön, riittämätön ja tympeä.

jonkun verran, mutta pystyn kyllä olemaan välillä myös hetkessä läsnä. Mielikuvitus on kuitenkin paras lahja mitä elämässä voi saada, sen avulla jaksaa elää yli sellaisten vaiheiden, joita ei muuten kestäisi. 

Olen mä kai jotenkin läsnä tässäkin hetkessä, mutta mielikuvitusmaailma on se ykkönen.

Vau, mahtavaa että on muitakin :D

Näistä ei ikinä kehtaa tosielämässä puhua kenellekään. Kyllä minäkin aina välillä pystyn olemaan tässä elämässä kiinni, mutta mitä stressaavampaa ja ikävämpää tämä elämä on , sitä tiukemmin pakenen omaan maailmaani. Nyt on sellainen vaihe, että tuntuu etten haluaisi ollenkaan herätä tähän kamalaan "tosimaailmaan".

-ap

En minäkään ikinä ole kenellekään tunnustanut mielikuvitusmaailmaani, ja tuskinpa tunnustankaan muualla kuin täällä. Mutta minustakin oli kiva kuulla että on muitakin, mä oon ajatellut joskus että ei kai muut tämmöisiä ole kuin minä...

#6

Minä uppoudun kirjoihin niin että näen niistä unia ja olen niissä mukana. Päivätodellisuus on masentavaa.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2014 klo 21:44"]

Olen 13-vuotiaasta asti uppoutunut seksifantasioihin. Vaikka lapsen kanssa leikkiessä seurustelen samalla mielessäni minua himoitsevan adoniksen kanssa. en tahdo saada oikein mitään aikaiseksi, varsinkaan ajatustyötä, koska en jaksa irtautua haaveistani. Välillä saan raivareita kotiväelle (varsinkin miehelle) jos minua jatkuvasti häiritään ja pakotetaan suuntaamaan huomiota "tähän maailmaan". Rinnakkaiselämäni on upeaa, mutta pitäisikö minun kyetä johonkin tässäkin elämässä? Olen vaan kokenut tämän tosielämän aina niin turhauttavana ja tyhjänä, mitäänantamattomana.

[/quote]

Häpeä!

Minä kuulen jonkun ihanan kutsuvan minua lempinimelläni, mikä oikeasti ei ole lempinimeni, usein esim autoa ajaessani. Silloin on aikaa kuvitella. 

Ei kannata muille kertoa. Tein sen ja sain hullun leiman. Muutin ja nyt kukaan ei tiedä. Todellisuutta ei mielikuvitus haittaa. Pidän ne erillään ja "olen läsnä" perheen kesken. Kävelyllä pysähdyn ja istun. Ja annan mielen juosta. Tai kirjaa lukiessa annan ajatusten viedä. Ihanaa irtiottoa!

Mulla aivan sama juttu. Mielukuvitusmaailma jää taka-alalle aina kun elämässäni tapahtuu jotain mielenkiintoista ja esimerkiksi vaihto-oppilasvuotenani se hävisi kokonaan, mutta Suomeen palaamisen jälkeen palasi vähä vähältä. Jotenkin oma arki tuntuu vain niin turhauttavalta ja tyhjältä, mutta sen muuttaminen on todella vaikeaa, sillä muutoksen pitäisi olla iso, esimerkiksi muutto toiseen maahan tai parisuhdekuvioiden uusiksilaittaminen. Mielikuvitusmaailmassani olen kuuluisa laulaja ja näyttelijä, ja seurustelen vuorotellen monien miellyttävinä pitämieni julkisuuden henkilöiden kanssa, joista parista on muodostunut sellaisia "vakiokumppaneita", joiden kanssa "seurustelen" vakituisemmin ja pisimpään.

Voi luoja kuulostan hullulta :D en ole koskaan puhunut tästä kellekään ja pystyn ihan hyvin elämään myös tässä oikeassa todellisuudessa, mutta varsinkin yksin ollessa ajatukset karkailevat helposti mielikuvitusmaailmaan. Joskus näen jopa unia kuvitelmistani ja niistä herääminen on aivan perseestä :D mutta elän siis aivan normaalisti, olen avoliitossa ja opiskelen yliopistossa ja kaikki on näennäisesti ihan kunnossa, mutta vietän silti mieluummin aikaa mielikuvitusmaailmassani.

Täällä fantasia. 8 v fantasiassa rakentelen elokuvaproppeja ja elän vaan unelma elämää kuvitellen autiuden yhä vaan.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 00:05"]

[quote author="Vierailija" time="28.03.2014 klo 21:44"]

Olen 13-vuotiaasta asti uppoutunut seksifantasioihin. Vaikka lapsen kanssa leikkiessä seurustelen samalla mielessäni minua himoitsevan adoniksen kanssa. en tahdo saada oikein mitään aikaiseksi, varsinkaan ajatustyötä, koska en jaksa irtautua haaveistani. Välillä saan raivareita kotiväelle (varsinkin miehelle) jos minua jatkuvasti häiritään ja pakotetaan suuntaamaan huomiota "tähän maailmaan". Rinnakkaiselämäni on upeaa, mutta pitäisikö minun kyetä johonkin tässäkin elämässä? Olen vaan kokenut tämän tosielämän aina niin turhauttavana ja tyhjänä, mitäänantamattomana.

[/quote]

Häpeä!

[/quote]

Mitähän mun pitäisi hävetä? Tää pitää mua hengissä. Muuten varmaan hautautuisin peiton alle masentumaan.

ap

Vitsit mulla on melkein liikuttunut fiilis, kun muitakin haavemaailmassa eläviä näköjään on! Oon aina kuvitellut olevani ainoa ja että mussa täytyy olla jotain pahasti vialla, joten aivan älyttömän helpottavaa ja terapeuttistakin lukea muiden kokemuksia. Kiitos tästä keskustelusta, ap<3

-13

Juu, täällä kanssa. Omat kuvitelmat eivät kylläkään ole seksi- tai seurustelufantasioita, vaan muita maailmoita. Kun todellisuus käy tylsäksi, eivätkä rahatkaan riitä siihen Kiinan, Etelänavan tai Neptunuksen matkaan, niin ei muuta kuin mielikuvitus peliin ja taas on mukavaa kotisohvalla tai pyörälenkillä.

Uskomatonta! En olekaan ainoa!

Kiitos tästä ketjusta :)

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 00:56"]

Vitsit mulla on melkein liikuttunut fiilis, kun muitakin haavemaailmassa eläviä näköjään on! Oon aina kuvitellut olevani ainoa ja että mussa täytyy olla jotain pahasti vialla, joten aivan älyttömän helpottavaa ja terapeuttistakin lukea muiden kokemuksia. Kiitos tästä keskustelusta, ap<3

-13

[/quote]

Sanoit just niin kun itsekin ajattelin vastata!! Helpottavaa siis :)

Mä elän kanssa mielikuvitusmaailmassa, kaikenlisäksi hyvin teinimäisissä kuvitelmissa. Arvatakaa vaan kuinka monta kertaa olen pelastanut maailman ydintuhon kynsistä, voittanut olympiakultaa, grammyn tai oscarin, nainut valioliigapelaajan, saanut rauhannobelin tai heilastellut kuninkaallisten kanssa. Joskus olen myös uudesti syntynyt kreikan mytologian jumaluus tai jotain muuta yhtä kreisiä. Nämä sekokuvitelmat eivät kuitenkaan estä opiskelujani, työelämääni tai perheeseen keskittymistä. Lähinnä elelen noissa haavemaissa, kun naukin viiniä ja kuuntelen musiikkia omassa rauhassa. Olen ihan tyytyväinen omaan elämääni. Lähinnä ajatetlen noiden kehittävän mielikuvistusta. Olen myös ehkä tyytyväisempi omaan elämääni, koska olen tavallaan "elänyt" ne ihan saavuttamattomat haaveet ja älyttömyydet omassa päässäni. Hauska kuulla että meitä muitakin pöllöjä on :D

Toki saa uppoutua omaan mielikuvitusmaailmaan jos siitä ei ole muille tai itselle haittaa/vahinkoa!

Eli oikean elämän pitää sujua siinä rinnalla varsinkin jos on lapsia!