Tuleeko teille koskaan kirppareilla surullinen ja ahdistunut olo? Hylättyjä, loppuunkäytettyjä

Itselleni taas edesmenneiden isovanhempien valokuvat ovat tarkasti tallessa ja niitä omien lasten kanssa katsellaan. En todellakaan heitä oman sukuni historiaa roskiin.. Sama pätee vaarin sotamuistoihin ja kunniamerkkeihin.

Lähinnä ahdistaa vain se, kuinka paljon siellä myydään ihan roskaksi luokiteltavia vaatteita ja tavaroita.

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan ole tullut sellaista oloa. Minusta on iloinen asia, että vanhat tavarat saavat uuden rakastavan kodin.

Ei palstan mammat ymmärrä ironiaa.

Mulle tulee surullinen olo kun selaa asuntoilmoituksia ja vastaan tulee asuntoja joita ulosotto myy, ne lastenhuoneet varsinkin saa surulliseksi. Aina välillä mietin että jos olisi miljonääri, ostaisin tuonkin kodin takaisin niille asukkaille.

Kauheaa roskaa siellä myynnissä.

Hävetkää.

Kyl kuule jollekki todella köyhälle lapsiperheelle sekin vähä tuo iloa, kun löytää edes hetkeksi halvat parin euron kengät. Ei monen köyhän 4 henkisen perheen taskut kestä sitä jos juostaan jossain Stadiumissa ostamassa 80e lenkkarit, kun löytyy esim. Tokmannin tarjouksista jo helposti 25-35e kengät.

Sääli vaan, että siltikään köyhillä ei ole varaa laadukkaisiin monta vuotta käytöstä riippuen, kunnon kenkiin. Kyllä köyhiä perheitä pitäis enemmän pyrkiä auttamaan. Rikkailta pitäis tasoitusta ottaa, enkä nyt aja mitään holhousperiaatteella tätä. Ylipäätään kun se sattuu olemaan joka puolelle niin, että on rikkaat ja rahattomat. Vähän jotain tasoitusta pitäis tulla, niin voidaan sanoa tasa-arvoinen asema.

Tosi huonoja vaatteita verrattuna viime vuosituhannen kirppislöytöihin.

Vierailija kirjoitti:

Kyl kuule jollekki todella köyhälle lapsiperheelle sekin vähä tuo iloa, kun löytää edes hetkeksi halvat parin euron kengät. Ei monen köyhän 4 henkisen perheen taskut kestä sitä jos juostaan jossain Stadiumissa ostamassa 80e lenkkarit, kun löytyy esim. Tokmannin tarjouksista jo helposti 25-35e kengät.

Sääli vaan, että siltikään köyhillä ei ole varaa laadukkaisiin monta vuotta käytöstä riippuen, kunnon kenkiin. Kyllä köyhiä perheitä pitäis enemmän pyrkiä auttamaan. Rikkailta pitäis tasoitusta ottaa, enkä nyt aja mitään holhousperiaatteella tätä. Ylipäätään kun se sattuu olemaan joka puolelle niin, että on rikkaat ja rahattomat. Vähän jotain tasoitusta pitäis tulla, niin voidaan sanoa tasa-arvoinen asema.

Ei sen nyt kuulu mennä niin, että rikkaiden pitää aina maksaa muiden virheiden korjaus. Monet köyhät perheet ovat köyhiä, koska ovat sössineet raha-asiansa ja makselevat nyt korkeakorkoisia velkoja. Miksi tuo kuuluisi rikkaiden maksettavaksi? 

Musta on masentavanpaa et romut jätetää kotii komeroihin unohtumaan. Eikö oo parempi viä kirpparille nii esine saa uuden tarkoituksen ku kaapin täyttäjä?

Ostin pari vuotta sitten kirppikseltä hieman rikkinäisen nuken. Korjailin sitä itse ja tein sille vaatteita. Aina syksyisin vaihdan sille neulevaatteet päälle, ettei sille tule kylmä kun talvea kohti mennään. Nukke istuu sängylläni ja öisin laitan sille viltin ylle. Kuvittelen että pelastin sen kirppikseltä ja annoin turvallisen ja lämpöisen kodin. Tiedän, olen vähän omituinen. :)

Vierailija kirjoitti:

Ostin pari vuotta sitten kirppikseltä hieman rikkinäisen nuken. Korjailin sitä itse ja tein sille vaatteita. Aina syksyisin vaihdan sille neulevaatteet päälle, ettei sille tule kylmä kun talvea kohti mennään. Nukke istuu sängylläni ja öisin laitan sille viltin ylle. Kuvittelen että pelastin sen kirppikseltä ja annoin turvallisen ja lämpöisen kodin. Tiedän, olen vähän omituinen. :)

Ihan sympaattista, mutta sinulla ei taida olla lapsia. Tai sitten olet jo isoäiti-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee joskus ahdistunut olo kirpputoreilla.

Käyn niissä usein, mutta kun näkee pöydän johon on heitelty sikinsokin arviolta vahan ihmisen tavaroita ja vaatteita, pahvilaatikossa albumeista irtirevittyjä vanhoja valokuvia, kippoja ja kappoja jotka ovat olleet jollekin vanhalle ihmiselle hänen keittiönsä käyttövälineitä, mua joskus alkaa itkettämään.

Tässäkö se on ihmiselämän jäänteet?

Arvotonta tavaraa jotka joku omainen on kiikuttanut kirppikselle saadakseen vainajasta vielä viimeiset killingin taskuunsa.

Kuvia albumeista irti repiessään ehkä saanut jostain tietoonsa että vanhoilla valokuvilla on oma kerääjäkuntansa.

Hyvästi mummo ja pappa ja teidän arvottomat muistonne.

Tuliko se jotenkin yllätyksenä että käärinliinassa ei ole taskuja. Sitähän tässä on yritetty sanoa että turha sitä tavaraa on haalia. Jostain muusta kannattaisi ilo saada.

Ja se kirpparien haju. Joku epämiellyttävä pesuaine yhdistettynä johonkin, onko se likaa vai mitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan ole tullut sellaista oloa. Minusta on iloinen asia, että vanhat tavarat saavat uuden rakastavan kodin.

Ei palstan mammat ymmärrä ironiaa.

Ei tämä ole mitään ironiaa tässä ketjussa. Jos menet johonkin ketjuun missä mietitään tavaran vähentämistä niin nämä huutaa hysteerisenä siellä miten ei saa antaa tavaroita pois.

Vierailija kirjoitti:

Vaatteiden tai käyttötavaroiden puolesta ei sureta, mutta ne kodittomat pehmot ja nallet......... sydän särkyy ja monta on tullut jo kirppareilta pelastettua <3

Voi vittujen kevät näitä ihmisiä, joiden affektiivinen empatiakykyja peilisolujen toiminta on aivan liian korkea. Itseä ei kiinnosta tippaakaan oli kyse pehmoeläimistä tahi oikeista elukoista. Kiväärin eteen vaan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee joskus ahdistunut olo kirpputoreilla.

Käyn niissä usein, mutta kun näkee pöydän johon on heitelty sikinsokin arviolta vahan ihmisen tavaroita ja vaatteita, pahvilaatikossa albumeista irtirevittyjä vanhoja valokuvia, kippoja ja kappoja jotka ovat olleet jollekin vanhalle ihmiselle hänen keittiönsä käyttövälineitä, mua joskus alkaa itkettämään.

Tässäkö se on ihmiselämän jäänteet?

Arvotonta tavaraa jotka joku omainen on kiikuttanut kirppikselle saadakseen vainajasta vielä viimeiset killingin taskuunsa.

Kuvia albumeista irti repiessään ehkä saanut jostain tietoonsa että vanhoilla valokuvilla on oma kerääjäkuntansa.

Hyvästi mummo ja pappa ja teidän arvottomat muistonne.

Kaikkea ei valitettavasti voi säilyttää, vaikka haluaisikin. Isovanhemmilta on itsellänikin perittynä muutamat esineet, jotka säilytän oman elinaikani ajan. Vaatteet, valokuvat ym. henkilökohtaiset jutut pitäisi vain hävittää asianmukaisesti, että eivät jää pyörimään ja "kummittelemaan". Sen sijaan käyttökuntoiset astiat, käyttöesineet ja huonekalut yms. voi mielestäni hyvällä omallatunnolla laittaa kiertoon uudelle omistajalle. Se on kaikkien etu; tavara jatkaa elämäänsä eikä esineitä paasata turhaan hävitettäväksi tai tunkiolle.

Nallet ja pehmokaverit soisin pelastettavan. Uskon myös, että niillä on elämä - joo pitäkää vain hulluna, olen jo tottunut siihen :o).

Meidän lapsilla on pari tärkeää unikaveria. Tämän lisäksi näitä tulee koko ajan jostain. Lapset käy jossain retkellä ja ostavat sieltä omilla rahoillaan, kaverit antaa synttärilahjaksi jne. Jos en laittaisi näitä pois välillä, meillä olisi varmaan satoja pehmoleluja. Lapset ei edes huomaa kun laitan niitä kierrätykseen.

No ei kyllä tuu, kaikkea ne ihmiset miettii.

Mulla tulee surullisempi olo, kun vien tavaraa kaatopaikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee joskus ahdistunut olo kirpputoreilla.

Käyn niissä usein, mutta kun näkee pöydän johon on heitelty sikinsokin arviolta vahan ihmisen tavaroita ja vaatteita, pahvilaatikossa albumeista irtirevittyjä vanhoja valokuvia, kippoja ja kappoja jotka ovat olleet jollekin vanhalle ihmiselle hänen keittiönsä käyttövälineitä, mua joskus alkaa itkettämään.

Tässäkö se on ihmiselämän jäänteet?

Arvotonta tavaraa jotka joku omainen on kiikuttanut kirppikselle saadakseen vainajasta vielä viimeiset killingin taskuunsa.

Kuvia albumeista irti repiessään ehkä saanut jostain tietoonsa että vanhoilla valokuvilla on oma kerääjäkuntansa.

Hyvästi mummo ja pappa ja teidän arvottomat muistonne.

Kaikkea ei valitettavasti voi säilyttää, vaikka haluaisikin. Isovanhemmilta on itsellänikin perittynä muutamat esineet, jotka säilytän oman elinaikani ajan. Vaatteet, valokuvat ym. henkilökohtaiset jutut pitäisi vain hävittää asianmukaisesti, että eivät jää pyörimään ja "kummittelemaan". Sen sijaan käyttökuntoiset astiat, käyttöesineet ja huonekalut yms. voi mielestäni hyvällä omallatunnolla laittaa kiertoon uudelle omistajalle. Se on kaikkien etu; tavara jatkaa elämäänsä eikä esineitä paasata turhaan hävitettäväksi tai tunkiolle.

Nallet ja pehmokaverit soisin pelastettavan. Uskon myös, että niillä on elämä - joo pitäkää vain hulluna, olen jo tottunut siihen :o).

Meidän lapsilla on pari tärkeää unikaveria. Tämän lisäksi näitä tulee koko ajan jostain. Lapset käy jossain retkellä ja ostavat sieltä omilla rahoillaan, kaverit antaa synttärilahjaksi jne. Jos en laittaisi näitä pois välillä, meillä olisi varmaan satoja pehmoleluja. Lapset ei edes huomaa kun laitan niitä kierrätykseen.

Eivät ehkä sano mitään, mutta lapset kyllä huomaavat yllättävän tarkasti asioita. Ja saattavat näistä pehmolelujen "muilutuksistakin" traumatisoitua jollakin tasolla. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatteiden tai käyttötavaroiden puolesta ei sureta, mutta ne kodittomat pehmot ja nallet......... sydän särkyy ja monta on tullut jo kirppareilta pelastettua <3

Voi vittujen kevät näitä ihmisiä, joiden affektiivinen empatiakykyja peilisolujen toiminta on aivan liian korkea. Itseä ei kiinnosta tippaakaan oli kyse pehmoeläimistä tahi oikeista elukoista. Kiväärin eteen vaan kaikki.

Ja sun empatiakyvyssä (tai sen puutteessa) ei tietenkään ole mitään vikaa..... jepjep.

Mä laittaisin mielummin turhia ihmisiä kiväärin eteen. Eläimet ovat laadukkaampaa seuraa.