Tuleeko teille koskaan kirppareilla surullinen ja ahdistunut olo? Hylättyjä, loppuunkäytettyjä

Linttaan astuttuja, kuluneita kenkiä ja hylättyjä leluja 😭

Tulee. On ahdistavaa, että on ostettu niin paljon huonolaatuista johon sitten on kyllästytty.

Ei, mutta vaatekaupassa tulee. Ahdistaa se vaatteiden määrä. Voi maapallo parkaamme.

No ei. Tämä on ihan uutta. En käsitä sitäkään että joku ei voi luopua omista tavaroistaan. Nytkö sitten ahdistutaan siitäkin että joku muu luopuu?

Ihmettelevä olo tulee, että joku kuvittelee sen roinan ja ikivanhan vaatteet käyvän kaupaksi.

No ei todellakaan ole tullut sellaista oloa. Minusta on iloinen asia, että vanhat tavarat saavat uuden rakastavan kodin.

Rakastan kirppareita. Käyn usein, en siksi että ostaisin, vaan koska sisustelen mielessäni, ja mietin tarviiko jotain ja vertailen nettikirppishintoihin, toisinaan kaupan.

Joskus tekee hyviä löytöjä.

Tietysti riippuu paikasta ja tavaroiden asettelusta.

Edullista silti, joka tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Ei, mutta vaatekaupassa tulee. Ahdistaa se vaatteiden määrä. Voi maapallo parkaamme.

Pitäisikö ihmisten kulkea alasti?

Hylätyt lelut sattuu minunkin sydämeen

Vaatteiden tai käyttötavaroiden puolesta ei sureta, mutta ne kodittomat pehmot ja nallet......... sydän särkyy ja monta on tullut jo kirppareilta pelastettua <3

Vierailija kirjoitti:

Ei, mutta vaatekaupassa tulee. Ahdistaa se vaatteiden määrä. Voi maapallo parkaamme.

Katso huviksesi joskus montako ihmistä kaupungissasi asuu. Sitten arvioi montako prosenttia heistä voisi vaatettaa sen ahdistuksesi aiheuttaman kaupan vaatteilla.

Onneksi leluja kierrätetään.

Muuten koko maailma hukkuisi kiinalaiseen muoviroinaan.

Enemmän kuin hylätty lelu kirpparilla minua surettaa hylätty lelu meressä, albatrossi tukehtumassa Action Maniin tai Barbien jalkaan..

Tulee! Olen lapsesta asti ollut tuollainen tunteellinen. Esim. pehmolelua ei saanut heitellä tai tiputtaa, koska siihen sattuu. Edelleen en ikinä sängyllä olevaa isoa nalleamme pysty petiä avatessa laittamaan niin, että naama olisi peiton alla tai muuten piilossa, se ei saisi happea niin 🤣 tiedän, vähän hölmöä, mutta itselle tulee parempi mieli kun kohtelee hyvin

Vierailija kirjoitti:

Vaatteiden tai käyttötavaroiden puolesta ei sureta, mutta ne kodittomat pehmot ja nallet......... sydän särkyy ja monta on tullut jo kirppareilta pelastettua <3

Hyvä että pelastit, myymättömät lelut esim lahjoituskirppareilta joutuvat muuten sekajätteeseen - polttouuniin..

En ole koskaan oikeastaan ajatellut noin. Toisen romu on toisen aarre, hyvä että tavarat menevät kiertoon, kaikkea ei tarvitse ostaa uutena.

Mulle iskee joskus ahdistunut olo kirpputoreilla.

Käyn niissä usein, mutta kun näkee pöydän johon on heitelty sikinsokin arviolta vahan ihmisen tavaroita ja vaatteita, pahvilaatikossa albumeista irtirevittyjä vanhoja valokuvia, kippoja ja kappoja jotka ovat olleet jollekin vanhalle ihmiselle hänen keittiönsä käyttövälineitä, mua joskus alkaa itkettämään.

Tässäkö se on ihmiselämän jäänteet?

Arvotonta tavaraa jotka joku omainen on kiikuttanut kirppikselle saadakseen vainajasta vielä viimeiset killingin taskuunsa.

Kuvia albumeista irti repiessään ehkä saanut jostain tietoonsa että vanhoilla valokuvilla on oma kerääjäkuntansa.

Hyvästi mummo ja pappa ja teidän arvottomat muistonne.

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee joskus ahdistunut olo kirpputoreilla.

Käyn niissä usein, mutta kun näkee pöydän johon on heitelty sikinsokin arviolta vahan ihmisen tavaroita ja vaatteita, pahvilaatikossa albumeista irtirevittyjä vanhoja valokuvia, kippoja ja kappoja jotka ovat olleet jollekin vanhalle ihmiselle hänen keittiönsä käyttövälineitä, mua joskus alkaa itkettämään.

Tässäkö se on ihmiselämän jäänteet?

Arvotonta tavaraa jotka joku omainen on kiikuttanut kirppikselle saadakseen vainajasta vielä viimeiset killingin taskuunsa.

Kuvia albumeista irti repiessään ehkä saanut jostain tietoonsa että vanhoilla valokuvilla on oma kerääjäkuntansa.

Hyvästi mummo ja pappa ja teidän arvottomat muistonne.

No mitä ihmettä niille pitäisi tehdä? Eihän minulla ole mitään tunnesidettä vaikka mummon nuoruuden parhaaseen kaveriin. Pitäisikö minun pyöritellä valokuvaa heistä laatikossani tai laittaa seinälle vai mitä? Ei se ole minun muistoni eikä muutu minun muistokseni. Pidin mummon kahvikupit kun joimme niistä yhdessä kahvia kun olin lapsi. Se muisto on minun. Muu on romua.

Vierailija kirjoitti:

Mulle iskee joskus ahdistunut olo kirpputoreilla.

Käyn niissä usein, mutta kun näkee pöydän johon on heitelty sikinsokin arviolta vahan ihmisen tavaroita ja vaatteita, pahvilaatikossa albumeista irtirevittyjä vanhoja valokuvia, kippoja ja kappoja jotka ovat olleet jollekin vanhalle ihmiselle hänen keittiönsä käyttövälineitä, mua joskus alkaa itkettämään.

Tässäkö se on ihmiselämän jäänteet?

Arvotonta tavaraa jotka joku omainen on kiikuttanut kirppikselle saadakseen vainajasta vielä viimeiset killingin taskuunsa.

Kuvia albumeista irti repiessään ehkä saanut jostain tietoonsa että vanhoilla valokuvilla on oma kerääjäkuntansa.

Hyvästi mummo ja pappa ja teidän arvottomat muistonne.

Kaikkea ei valitettavasti voi säilyttää, vaikka haluaisikin. Isovanhemmilta on itsellänikin perittynä muutamat esineet, jotka säilytän oman elinaikani ajan. Vaatteet, valokuvat ym. henkilökohtaiset jutut pitäisi vain hävittää asianmukaisesti, että eivät jää pyörimään ja "kummittelemaan". Sen sijaan käyttökuntoiset astiat, käyttöesineet ja huonekalut yms. voi mielestäni hyvällä omallatunnolla laittaa kiertoon uudelle omistajalle. Se on kaikkien etu; tavara jatkaa elämäänsä eikä esineitä paasata turhaan hävitettäväksi tai tunkiolle.

Nallet ja pehmokaverit soisin pelastettavan. Uskon myös, että niillä on elämä - joo pitäkää vain hulluna, olen jo tottunut siihen :o).

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelevä olo tulee, että joku kuvittelee sen roinan ja ikivanhan vaatteet käyvän kaupaksi.

Ei tuu sellainen olo, että tavara on hylätty. Sehän nimenomaan yritetään hyötykäyttää myymällä, jos joku vielä siitä saisi iloa itselleen. Kaatopaikalle nakatut tavarat voisi tuottaa ap:n kuvaileman tunteen.

Mutta tosiaan - enemmänkin huvitun siitä, mitä kaikkea ihmiset yrittää myydä, ja ylihintaan vielä. Kannattaisi miettiä, mikä saattaisi mennä kaupaksi ja myydä sitä. Roina on roinaa, eikä siitä kukaan mitään maksa.

Tuttu tunne, miten iskee aika tympääntynyt olo melko epätoivoisesta yrittämisestä saada jokin kulahtanut riepu myydyksi., Nyt onneksi on tulossa kokeiluun lumppukeräyksiä sorttiasemille ja muutamalla eurolla saa jätesäkin vietyä sinne. Ehkä se vaikuttaa myös siihen, miten kirppiksillä koetetaan myydä?

Miten sitten nettikirppikset? NIissä taas ihmettelee, miten jotkut todellakin  maksavat jostakin kulahtaneesta ja jopa jonottavat kuka saa sen itselleen.