Lapsella syömishäiriö - mitä tehdä?

Katso täältä

http://www.syomishairioliitto.fi

Älä osta kotiin herkkuja. Älä tee siitä numeroa, mutta älä vaan osta. Ei se paljoa auta, kyllä tuon ikäinen keksii tavat hankkia mättöä... mutta jossain tilanteessa poissa silmistä poissa mielestä -taktiikka tosiaan toimii ja saattaa estää edes yhden syömispuuskan.

On hyvä, että teinisi on itse ottanut asian puheeksi. Se, että tiedät, vaikka etä voi hänen kanssaan puhua, on jo iso ja arvokas asia. Häntä nolottaa, eikä siksi halua puhua asiasta. Itse en kertonut kenellekään, koskaan, ja kärsin oireista vuosikymmeniä. Teinisi tulevaisuus näyttää valoisammalta.
 Voimia!

[quote author="Vierailija" time="27.03.2014 klo 20:17"]

Älä osta kotiin herkkuja. Älä tee siitä numeroa, mutta älä vaan osta. Ei se paljoa auta, kyllä tuon ikäinen keksii tavat hankkia mättöä... mutta jossain tilanteessa poissa silmistä poissa mielestä -taktiikka tosiaan toimii ja saattaa estää edes yhden syömispuuskan.

On hyvä, että teinisi on itse ottanut asian puheeksi. Se, että tiedät, vaikka etä voi hänen kanssaan puhua, on jo iso ja arvokas asia. Häntä nolottaa, eikä siksi halua puhua asiasta. Itse en kertonut kenellekään, koskaan, ja kärsin oireista vuosikymmeniä. Teinisi tulevaisuus näyttää valoisammalta.
 Voimia!

[/quote]

Kiitos viestistäsi. En tiedä miten järkevää tämä oli, mutta vähän huudahdin että tähän taloon ei enään herkkuja tule... Olen luonnostaan helposti kiivastuva ja turhautuva ihminen, joten pitää näköjään olla kieli keskellä suuta tuon teinin kanssa. En tiedä oksentaako hän normaalia ruokaa ollenkaan pois, mutta jos hän tekee niin, enkai minä voi häntä estääkkään? Tarkoitan, että eihän häntä voi sitoa minnekkään ruokailun jälkeiseksi ajaksi.

- Huolestunut

Jos kyse siis ei ole anoreksiasta eikä tyttö ole sairaalloisen laiha, niin nuorisopsykiatrinen bulimian hoito kuulostaa hyvältä mahdollisuudelta. Itse ehkä kaikesta huolimatta lopettaisin utelun, mutta sanoisin tytölle selkeästi suoraan, että koska rakastan häntä ja haluan hänen parastaan, toivoisin hänen ottavan asiantuntijoiden tarjoaman hoidon vastaan. Se on hyvä signaali, että tyttö on omaehtoisesti hakeutunut koulupsykologille - hän itse haluaa tilanteeseensa korjaantumista. Ulkopuolisen asiantuntijan kanssa keskustelu tosiseikkojen valossa on ihan eri juttu kuin huolestuneiden, hämmentyneiden ja turhautuneiden vanhempien kanssa kinastelu aiheesta. Joillakin teini-iän, vanhemmista irtautumisen ja omaksi yksilöksi kasvamisen tie nyt vain kulkee syömishäiriön kautta. 

t. 14-vuotiaana anoreksiaan sairastunut

Hae apua! Toivottavasti tyttösi paranee pian.

Kannattaisi varmaan sanoa tytölle, että sitten kun haluaa niin voi sinun kanssasi jutella tai kirjoittaa kirjeen tms, jos se tuntuu helpommalta. Kierrellen tietysti voisi koittaa selvittää, miten muuten menee ja miksi tuntee olonsa pahaksi tai ahdistuneeksi, että oksentaminen auttaisi siihen... Yleensä bulimian kanssa ei varmaan ihan muutamassa viikossa mitäÂn dramaattista tapahdu, joten sen vuoksi voi varmasti odottaa sitä aikaa. Itsetuhoisuus voi tietysti pahentua nopeastikin. Pienempien lasten kanssa psykologisissa häiriöissä yleensä auttaa, jos pystyy raivaamaan aikaa pelkastään lapselle, niin että on muutaman viikon erityisen paljon lapsen kanssa yhdessä, jolloin lapsi saa tavallaan "taantua" hiukan, eli enemmän sylittelyä, kosketusta, kiireetöntä yhdessäoloa, peliä ja leikkiä... Teinin kanssa se on hankalampaa, mutta ehkä jos jotakin keksit millä voi kiireetöntä yhdessäoloa lisâtä, niin ettei tytölle tule tunne, että on pakko puhua, vaan että voi vaan olla ja tankata läheisyyttä ja hyväksyntää sulta, niin se voisi hiukan auttaa avautumisessa myöhemmin. Se, että itse suutut tms, on ihan normaalia, eikä siitä varmaan ole haittaa, kun vaan jälkikäteen pyydät anteeksi ja selität, että olet ihan huolissasi tilanteesta ja siksi hermostuit, jne... Tärkeintä on, että hän ymmärtäâ, että vÄlitât ja rakastat ja siksi haluat asiasta puhua jne.., eikä niin että tunnelma on kuin poliisikuulustelussa. Silti pelkkää kieltäytymistä puhumisesta, ei minusta pidâ ottaa tosissaan, vaan pitÄä koittaa keksiä jotakin, millä lapsen saisi avautumaan. Ehkä tietysti voit itsekin miettiä onko jotakin mahdollisesti tapahtunut lapsuudessa, tai viime aikoina, mikä on voinut aiheuttaa ahdistusta... Joskus ne voi olla pieniäkin asioita aikuisen näkökulmasta, mutta joskus jos jotakin sattuu juuri tietyssä kehitysvaiheessa pikkujutustakin voi tulla tavallista enemmän harmia...

Kannattaa säilyttää keskusteluyhteys ylipäätänsä. Älkää antako syömishäiriön määritellä välittäneet suhdetta. Teillä on varmasti jotain muutakin puhuttavaa ja tehtävää yhdessä. Jos siinä ohessa tyttö puhuu syömisestä niin kuuntele rauhallisesti, älä hätäile äläkä neuvo. Tyttö odottaa eniten sinulta hyväksyntää syömishäiriön ammatilliselle ratkaisulle. Tyttö ei ole sairastunut syömishäiriöön loukatakseen sinua.