Jätin sokerin syönnin kokonaan pois muutama päivä sitten
Ja muutenkin aloin enemmän miettimään syömistäni terveellisyyden kannalta. Ennen söin joka päivä jotain makeaa, aika isojakin määriä. Nyt olo tuntuu jotenkin paremmalta ja energisemmältä, ei ole niin uupunut ja "sumuinen" kuin ennen. Voiko sokerin poisjättäminen oikeasti vaikuttaa näin nopeasti vai onko tämä lumevaikutusta?
Kommentit (306)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on päinvastoin kuin ap:lla. Olen välillä ollut syömättä makeaa ja yrittänyt korvata hedelmilläkin "vajetta", mutta olo on silloin tosi naatti. En jaksa yhtään mitään ja päätä särkee jatkuvasti. Paljon järkevämpää on syödä makeaa ja tehdä hommia uupumatta.
Hetkellisesti sokeri voi virkistää, mutta paljon enemmän virkistää se, että menee iltaisin ajoissa nukkumaan.
Joidenkin ihmisten unen tarve voi olla enemmän kuin toisten, esim. jopa 9 tuntia/yö.
Kun nukkuu tarpeeksi, ei tarvitse edes kahvia tai teetä piristeeksi.
Kun jätin sokerin pois, laihduin puoli kiloa.
Kun jätin leivän pois, laihduin viikossa 5 kg ja laihtuminen jatkuu edelleen, nyt 6 kg vähemmän.
Syön kaurapuuroa aamuisin.
Tilapäisesti söin yhden viikon aikana leipää, alkoi heti paino nousta. Jatkan leivätöntä elämää.
Hoikkien ja nuorten ei tarvitse laihduttaa, mutta minulla ylimääräistä oli 20 kg, nyt 14 kg.
Vierailija kirjoitti:
Sokerin haitallisuudesta on paasattu jo kauan, siis vuosia, mutta kaupoissa on silti lisääntynyt jättimäisten limupullojen ja irtokarkkihyllyjen pituus ja leveys. Kyllä kansalle maistuu sokerilliset tuotteet. Kauppa se on, mikä kannattaa, sanotaan. Siltä näyttää. Kansalle maistuu kaikki, missä on paljon sokeria: maustetut jugurtit, limskat, irtokarkit ja nyt pääsiäiseksi kuten myös jouluksi ostetaan kilokaupalla suklaata. Mysliä ja niitä ihmepatukoita rouskutetaan joka päivä. Hedelmiä ostaessa suositaan erityisesti banaania ja viinirypäleitä, joissa sitä sokeria on jo viikon annos, mutta niitä on kiva syödä ja irtokarkkeja päälle monta kourallista. Lehdet ovat täynnä reseptejä ihanista kakuista ja muista makeista leivonnaisista, kyllä maistuvat nekin. Jatkuvasti puhutaan herkuttelusta. Siitä ei ole vielä kovin kauan kun sokerikipot olivat kotona lukollisia. Sokeri oli siis luksustuote. Nykyään kilo sokeria on melkein ilmaista. Sokeri on makea myrkky ja lihottaa kun sitä tupataan kaikkiin elintarvikkeisiin kuten esim. ketsuppiinkin.
Itse asiassa nyt viime aikoinahan juuri sokerittomien virvoitusjuomien valikoima on suurentunut. Eivät nekään toki mitenkään terveellisiä ole.
Onhan kaljahyllytkin suurentuneet,mutta ei sitä silti olla humalassa jokapäivä.
Ihan turhaa tekosyytä vaan .
Kylla se aika nopeasti alkaa vaikuttamaan. Pari ekaa paivaa voi jopa vasyttaa kun tulee vieroitusoireita sokerista.
Sen jalkeen alkaa menna makeantuska minimiin ja muut herkut, esim. hedelmat maistumaan todella makoisilta.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen tarvitsee myöskin hiilareita!
Hiilareita saa muustakin kuin sokereista!
Jätin vuosia sitten sokerin ja vehnän pois ja laihduin normaalipainon sisällä jotain 3kg. Palasin kuitenkin jostain syystä sokerin syöjäksi (1-2krt/vk)
Nyt olen ollut 2kk ilman sokeria ja iho voi paremmi, olo pirteämpi ja migreeniä on paljon vähemmän. Vehnän ja sokerin syönnin olen jo ajat sitten huomannut lisäävän migreenikohtauksia.
Yritän juoda varsinkin aamuisin kahvia piristyäkseni. Sama yrittää kun vaimolle kuitenkin keitän. Ongelmana on kahvin "pahuus" eli kitkeryys jonka saan peitettyä vain sokerilla ja maidolla. Lisäksi pitää syödä donitsi tms. että koko litku menee alas.
Pahaksi onneksi minulla on 2-tyypin diabetes joka ei kaipaa tämmöisiä herkkuhetkiä. Tästähän huomaa tietenkin että sama olisi jättää koko kahvi pois. No, en tiedä miten päin olisin onnellisempi.
Vierailija kirjoitti:
Ite juon usein puoli pulloa limsaa treenien/kisojen jälkeen. Palauttaa nopeasti ja olen kovassa kunnossa. Näin tekevät monet huippu-urheilijatkin, hörppy poweria. Ei sokerista ole mitään haittaa kuin niille kenelle se on ongelma.
Eihän tuo ole mikään hirveän iso määrä sokeria. Siis puoli pulloa.
Haiman jatkuva työskentely väsyttää
Me ihmiset ollaan aineenvaihdunnankin suhteen yksilöitä. Toisille reilu hiilarikuorma antaa hyvää energiaa, toinen on pakotettu miettimään tarkkaan energialähteensä verensokerin säätelyn takia.
Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. En siis ole diabeetikko, mutta jostain syystä haimani tuottaa liikaa insuliinia aterioiden jälkeen, joten olen lapsesta lähtien joutunut tarkkaan miettimään ateriakoostumukset, jotta jaksaisin esim. koulupäivät ilman totaalista väsähtämistä. Sokeri on siis poissuljettu, samoin muut nopeasti verensokeria nostavat safkat, sillä nopean nousun jälkeen jyrkkä laskusuunta saa vointini huonoksi. Liikuntaa edeltävä syöminen on ollut aina haastavaa. En voi kuvitellakaan meneväni salille pari tuntia aterian jälkeen. On mentävä puolen tunnin kuluttua, jos aion jaksaa 1,5 h treenin ilman hypoglykemiaoireita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite juon usein puoli pulloa limsaa treenien/kisojen jälkeen. Palauttaa nopeasti ja olen kovassa kunnossa. Näin tekevät monet huippu-urheilijatkin, hörppy poweria. Ei sokerista ole mitään haittaa kuin niille kenelle se on ongelma.
Eihän tuo ole mikään hirveän iso määrä sokeria. Siis puoli pulloa.
Just eilen oli juttua rasvamaksasta ja sokerista, niin aamuinen jogurttipurkilla ylitty päivän sokerit.

Joo luin 😳 Toinen paha on muka-terveelliset tuoremehut!
Kaikkea kirjoitettua ei kannata uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Kylla se aika nopeasti alkaa vaikuttamaan. Pari ekaa paivaa voi jopa vasyttaa kun tulee vieroitusoireita sokerista.
Sen jalkeen alkaa menna makeantuska minimiin ja muut herkut, esim. hedelmat maistumaan todella makoisilta.
Itse keitin porkkanoita yhtenä päivänå ja nappasin yhden kattilasta ja söin sellaisenaan. Maistui uskomattoman makealta, kun olen jo tottunut vähäsokerisempaan elämään. En ole mikään absolutisti, kylässä ja sillin tällöin kotonakin voin syödä jonkun sokerisen " herkun". Ei sokeri kuitenkaan ole mitään huumetta, jossa voi yhdestä annoksesta jäädä uudestaan riippuvaiseksi.
Ja vuoden alusta aloitettu yöpaasto, sekä rutiiniruokailussa pääsääntöisesti tervellinen ruokailu on selvästi alkanut näkyä vyötärön mitan pienenemisessä.
Enkä ole edes mitenkään erityisemmin "laihduttamassa", mutta muutaman kilon pudotus ei haittaisi.
Riippuu millaisia määriä sokeria olet syönyt. Jos ruokavalio koostunut suurimmalta osin makeasta, niin voi viedä pidemmän aikaa ennen kuin ns. "Vieroitusoireita" pääsee eroon.
Tätä voisi verrata alkoholistin vieroitushoitoon alkoholista. Yhtäkkinen lopettaminen voi olla joissain tapauksissa jopa hengenvaarallista. Lopettaessa jonkin ajan kuluttua voi seurata ns. "euforiaksi" kutsuttu olotila. Tämän jälkeen saattaa tulla hetki, kun tekisi mieli alkoholia, mutta päättäväisyydellä tästä pääsee yli. Joskus saatetaan tarvita lääkehoitoa avuksi vieroitukseen. On hyvä olla myös lähipiirissä tukevia ihmisiä, jotka ymmärtävät ja tietävät mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite juon usein puoli pulloa limsaa treenien/kisojen jälkeen. Palauttaa nopeasti ja olen kovassa kunnossa. Näin tekevät monet huippu-urheilijatkin, hörppy poweria. Ei sokerista ole mitään haittaa kuin niille kenelle se on ongelma.
Eihän tuo ole mikään hirveän iso määrä sokeria. Siis puoli pulloa.
Just eilen oli juttua rasvamaksasta ja sokerista, niin aamuinen jogurttipurkilla ylitty päivän sokerit.
Tämä! Miettikää, miten monissa lapsiperheissä välipaloina tarjotaan ylimakeaa jugurttia! Lisänä sit mehut, mehukiisselit, vanukkaat sun muut. Lasten muuntuneesta makuaistista kertoo se, ettei hedelmistä maistu kuin banaani ja (myrkylliset) viinirypäleet. Miksei vanhempia kiinnosta lastensa terveys? Menee yli ymmärrykseni.
Vierailija kirjoitti:
Yritän juoda varsinkin aamuisin kahvia piristyäkseni. Sama yrittää kun vaimolle kuitenkin keitän. Ongelmana on kahvin "pahuus" eli kitkeryys jonka saan peitettyä vain sokerilla ja maidolla. Lisäksi pitää syödä donitsi tms. että koko litku menee alas.
Pahaksi onneksi minulla on 2-tyypin diabetes joka ei kaipaa tämmöisiä herkkuhetkiä. Tästähän huomaa tietenkin että sama olisi jättää koko kahvi pois. No, en tiedä miten päin olisin onnellisempi.
Oot kyllä mestariselittäjä. Mikä ihme se on että pitää keksiä tekosyitä jatkaa epäterveellisiä tapoja? Eihän kenenkään ole pakko juoda kahvia. Juo teetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite juon usein puoli pulloa limsaa treenien/kisojen jälkeen. Palauttaa nopeasti ja olen kovassa kunnossa. Näin tekevät monet huippu-urheilijatkin, hörppy poweria. Ei sokerista ole mitään haittaa kuin niille kenelle se on ongelma.
Eihän tuo ole mikään hirveän iso määrä sokeria. Siis puoli pulloa.
Just eilen oli juttua rasvamaksasta ja sokerista, niin aamuinen jogurttipurkilla ylitty päivän sokerit.
Tämä! Miettikää, miten monissa lapsiperheissä välipaloina tarjotaan ylimakeaa jugurttia! Lisänä sit mehut, mehukiisselit, vanukkaat sun muut. Lasten muuntuneesta makuaistista kertoo se, ettei hedelmistä maistu kuin banaani ja (myrkylliset) viinirypäleet. Miksei vanhempia kiinnosta lastensa terveys? Menee yli ymmärrykseni.
Pientä liioittelun makua väittää viinirypäleitä myrkyllisiksi. Löydätkö muita myrkyllisiä elintarvikkeita? Tietääkseni elintarvikevirasto kyllä tutkii ruokia juuri siksi etteivät olisi myrkyllisiä. Itsehän olen nauttinut viinirypäleitä kuten muitakin hedelmiä kuorineen koko elämäni ajan (70v) ja terve, myrkytön olen.
Jätin sokerin lähes kokonaan pois (syön kylässä kakkua) jo puoli vuotta sitten. Totta, että sokerin maku ei sitten ole enää hyvä, kun sitä ei ole syönyt vähään aikaan.
Syön hedelmiä välipaloina ja aamulla leivän sijasta. Ei ne minulle tunnu liian makeilta, vaan ihanan mehukkailta. Hedelmät kyllä riittävät makeannälkään, ne ovat luonnon herkkuja, kuten marjat, ja niissä on vitamiineja.