Miksi olen tällainen? Äitini ei _ikinä_ leikkinyt kanssani.

Koulussa pelkäsin kesäloman jälkeen sitä kysymystä, mitä olet kesällä tehnyt. Minä vietin omassa huoneessani 2 kuukautta saaden poistua korkeintaan vessaan. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Häh? Ennen vanhemmilla oli kädet niin täynnä töitä, etteivät todellakaan ehtineet leikkiä lastensa kanssa. Heillä ei ollut aikaa edes osallistua sellaiseen kuskausralliin, joka on nykypäivää aika monella harrastusikäisten lasten vanhemmalla ihan normaalia. Itse leikin lapsuudessani siskoni ja lähitalojen lasten kanssa. Ei tullut mieleenkään, että vanhemmat olisi tulleet mukaan leikkimään. Olisi ollut suorastaan karsea ajatus. En ymmärrä, mitä traumoja tuollaisestakin voi tulla. Äitihulluko siellä taas vikisee?

No ei ap:n äiti kovin "ennen vanhaan" laiminlyönyt lastansa jos keskittyi alkoon ja tietokoneeseen. Todennäköisesti 2000-luvulla.

Millaiset välit sulla on nyt äitiisi?

Vierailija kirjoitti:

Millaiset välit sulla on nyt äitiisi?

Voisi sanoa, että ei ole mitään välejä. Tuskin näemme enää ikinä. Ei häntä kiinnosta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen äideillä ei ollut aikaa leikkiä, lapset ei olleet perheen keskipiste vaan osa perhettä. Nyt ei vanhemmat uskalla edes vaihtaa työpaikkaa kysymättä alaikäisiltä lapsilta ensin lupaa.

Mitä tarkoittaa, että on osa perhettä? Jos se, että saa osallistua päätöksentekoon tarkoittaa, että on keskipiste. 

ap

Ei vaan keskipisteenä olo on sitä, että saa lapsena aikuisen oikeudet ilman vastuita ja velvollisuuksia! Vanhempien tehtävänä ei ylipäätään ole leikkiä lastensa kanssa, leikki on lapsen oma asia. Vanhempi voi olla siinä mukana, mutta ei välttämättä aktiivisena toimijana. Lapselle matto on laiva ja nojatuolissa lukeva äiti kapteeni, joka aina välillä ilmoittaa myrskyn suunnan. Jos lukemiseltaan muistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset välit sulla on nyt äitiisi?

Voisi sanoa, että ei ole mitään välejä. Tuskin näemme enää ikinä. Ei häntä kiinnosta.

ap

Ymmärrän äitisi. Minä konmaritin työkaverin ehdotuksesta elämästäni hankalat ja kuluttavat ihmiset, niinä meni tytär valituksineen samantien ulkokehälle. Pojan ja perheensä kanssa vuorovaikutus on tasa-arvoista.

Ei ongelmasi ole se, että äitisi ei leikkinyt kanssasi, vaan se, että hän laiminlöi sinua. Vanhempien tehtävä ei ole leikkiä lastensa kanssa, vaan pitää heistä huolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen äideillä ei ollut aikaa leikkiä, lapset ei olleet perheen keskipiste vaan osa perhettä. Nyt ei vanhemmat uskalla edes vaihtaa työpaikkaa kysymättä alaikäisiltä lapsilta ensin lupaa.

Mitä tarkoittaa, että on osa perhettä? Jos se, että saa osallistua päätöksentekoon tarkoittaa, että on keskipiste. 

ap

Ei vaan keskipisteenä olo on sitä, että saa lapsena aikuisen oikeudet ilman vastuita ja velvollisuuksia! Vanhempien tehtävänä ei ylipäätään ole leikkiä lastensa kanssa, leikki on lapsen oma asia. Vanhempi voi olla siinä mukana, mutta ei välttämättä aktiivisena toimijana. Lapselle matto on laiva ja nojatuolissa lukeva äiti kapteeni, joka aina välillä ilmoittaa myrskyn suunnan. Jos lukemiseltaan muistaa.

Lapsilla on lapsien oikeudet ilman, että niiden eteen täytyy tehdä mitään. Vastuut ja velvollisuudet tapahtuvat kasvun edetessä kasvua ja selviymistä tukemaan, ei vanhemman orjana toimimiseen. Kuulostaa oikeasti hirveältä, että joku oikeasti ajattelee päinvastoin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei ongelmasi ole se, että äitisi ei leikkinyt kanssasi, vaan se, että hän laiminlöi sinua. Vanhempien tehtävä ei ole leikkiä lastensa kanssa, vaan pitää heistä huolta.

Minusta vuorovaikutus kuuluu huolenpitoon ja leikki on lapsen tapa kommunikoida ja opetella vuorovaikutussuhteita.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset välit sulla on nyt äitiisi?

Voisi sanoa, että ei ole mitään välejä. Tuskin näemme enää ikinä. Ei häntä kiinnosta.

ap

Ymmärrän äitisi. Minä konmaritin työkaverin ehdotuksesta elämästäni hankalat ja kuluttavat ihmiset, niinä meni tytär valituksineen samantien ulkokehälle. Pojan ja perheensä kanssa vuorovaikutus on tasa-arvoista.

Minkä ikäinen lapsesi oli, kun hylkäsit hänet?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset välit sulla on nyt äitiisi?

Voisi sanoa, että ei ole mitään välejä. Tuskin näemme enää ikinä. Ei häntä kiinnosta.

ap

Ymmärrän äitisi. Minä konmaritin työkaverin ehdotuksesta elämästäni hankalat ja kuluttavat ihmiset, niinä meni tytär valituksineen samantien ulkokehälle. Pojan ja perheensä kanssa vuorovaikutus on tasa-arvoista.

Samaistut ap:n tietokoneriippuvaiseen alkkisäitiin? Onneksi olkoon. :D

Ap. Ei minunkaan äitini leikkinyt minun kanssa. Eihän se ole sinun vikasi. Aivan kuin ei minunkaan vika.

Vierailija kirjoitti:

Ei äideillä tainnut olla ennen tapana leikkiä lastensa kanssa.

Ei niin, eikä se edes ollut sopivaakaan! Ihan viisaammat ohjeisti niin. Luulen, että ap tuntee itsensä hylätyksi ja äitinsäkin kun on pullon löytänyt turvakseen.

Ystäväni kävi sukunsa historiaa läpi ja hän kyllä sai helpotuksekseen moniin kysymyksiinsä vastauksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ennen äideillä ei ollut aikaa leikkiä. He synnyttivät ja hoitivat lapsiansa ja kotiansa. Moni kävi sen lisäksi vielä töissä, joko maatilan emäntänä tai kodin ulkopuolella. Ei ollut koneita ja laitteita helpottamassa työtaakkaa. Ei ollut kertakäyttövaippoja, vaan kangasvaipat piti pestä kiehuvan kuumalla vedellä, jota saatiin muuripadasta. Kun se oli ensin lämmitetty puilla. Vaatteita ei saanut kaupasta, vaan ne ommeltiin itse.

Äideillä ei kertakaikkiaan riittävät aikaa eikä energiaa leikkimiseen.

Minä en muista koskaan olleeni edes äidon sylissä. En kertaakaan. Isä kantoi minua joksus olkapäillään, kun olin jo taaperoikäinen tai vähän vanhempi. Isä vei meitä lapsia myös sunnuntaisin autoajelulle, että äiti sai hetken levätä. Lapsia tuli ehti liikaa äidin kantokykyyn nähden, mutta luotettavia ehkäisymenetelmiä ei juuri ollut.

Minusta kasvoi hieman "autisti erakko", mutta mitäs tuosta.

Ei minua hoidettu. Meillä oli pesukone ja kaupasta ostettavia kertakäyttövaippojakin. Vaatteet nyt olivat mitä olivat, mutta ei siksi, ettei olisi ollut vaihtoehtoja. Äitini vain valitsi tietokoneen ja alkoholin minun sijastani. 

ap

Okei, mutta ongelmasi ei ole siinä, ettei äitisi leikkinyt kanssasi. Monen muunkaan lapsen kanssa ei vanhemmat leikkineet. Elämä oli asia- ja työpainotteista ja lapsille tämä oli normaalia. Lapset leikkivät keskenään.

Sinun ongelmasi on mt-ongelmainen isä (alttius periytyä itsellekin, henkinen herkkyys) ja alkoholistiäiti. Äitisi oli (on?) myös mt-ongelmainen, terve ihminen ei pakene lapsiaan alkoholiin ja tietokoneelle.

Olet jäänyt paitsi, osattomaksi äidinrakkaudesta. Siitä pääsee kyllä yli. Olen käynyt saman tien. Kauan siihen meni, ja elämäni ei päässyt koskaan oikein lentoon, mutta en voi syyttää itseäni. Katkeruus ei hyödytä. Onneksi olen nyt vanhana melko tasapainoinen ihminen.

Minä ymmärrän sinua ap ihan täysin. Eihän tuossa tunteessa ole kyse siitä, että äitisi olisi jotenkin erityisesti pitänyt leikkiä kanssasi. Kaikki turvallinen ja mukava yhdessä tekeminen vain puuttui ja toki turvallinen lapsuus kaiken kaikkiaan. En muista, että äitini olisi erityisesti leikkinyt kanssamme, mutta leivoimme yhdessä, marjastimme ja ihan vaan yhdessä siivoilukin oli mukavaa. Äitini oli mukava ja rauhallinen.

Reaktiosi on ihan normaali noin traumaattiseen lapsuuteen. Ajatus yhteisistä leikeistä vain kiteyttää mielessäsi kaiken sen mitä sinulta puuttui. Älä ole turhaan ankara itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Ei ongelmasi ole se, että äitisi ei leikkinyt kanssasi, vaan se, että hän laiminlöi sinua. Vanhempien tehtävä ei ole leikkiä lastensa kanssa, vaan pitää heistä huolta.

Komppaan tätä. Ehkä äidin leikkimättömyyteen on lapsen ja sittemmin aikuiseksi kasvaneen lapsen mielessä kiteytynyt yleinen välinpitämättömyys ja laiminlyöminen. Se, että äiti ei ole leikkinyt voi edustaa kaikenlaista muuta sellaisella tavalla, joka on ollut lapselle ymmärrettävissä.

Ap:lla ei ole mitään traumoja eikä hänelle ole käynyt kuten hän aloitusviestissään väittää. Sen sijaan Ap on kyllästynyt kotiäiti kenellä ei ole äitiyden lisäksi muuta identiteettiä ja hän tällä avauksella haluaa syyllistää kaikkia maalailemalla uhkakuvia niille äideille ketkä eivät leiki lastensa kanssa kuten hän. Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla ei ole mitään traumoja eikä hänelle ole käynyt kuten hän aloitusviestissään väittää. Sen sijaan Ap on kyllästynyt kotiäiti kenellä ei ole äitiyden lisäksi muuta identiteettiä ja hän tällä avauksella haluaa syyllistää kaikkia maalailemalla uhkakuvia niille äideille ketkä eivät leiki lastensa kanssa kuten hän. Sairasta.

Hetkeen en ole noin vainoharhaista settiä lukenut. Hankipas elämä.

Ei minunkaan äitini leikkinyt kanssani, tehtiin kyllä muuta yhdessä. En ole leikkinyt, enkä leiki, lasteni kanssa. Sitä vastoin mekin tehdään paljon muuta yhdessä (askartelua, lukemista, lautapelejä, elokuvia, ulkoilua, urheilua, harrastuksia, kotitöitä, pihatöitä). Lapset leikkivät keskenään, siksi olen "tehnyt" heille leikkikavereita eli sisaruksia. Leikkikavereita on myös aina ollut kerhoissa, naapurustossa, serkuissa, myöhemmin koulussa. Hyviksi ihmisiksi ovat kasvaneet ilman minun leikkiseuraani, ehkä jopa paremmiksi. 🤔

Voi sinua, ap. Kuulostaa tosi kurjalta, olet emotionaalisesti hylätty lapsi ja trauma aktivoituu, kun näet kyseisiä videoita. Olisiko terapiasta apua?