Ei ole jäänyt kavereita peruskoulusta, lukiosta eikä yliopistosta. Muita?

Sama! Tosin nykyään tuntuu siltä, että ihmissuhteet ylipäätään ovat yliarvostettuja.

Ei ole jäänyt minullakaan. Eikä siihen ole oikeastaan mitään muuta syytä, kuin että ei ole löytynyt niin hyvää ystävää että jaksaisi pitää yhteyksiä. Nykyiset ystävät ovat aikuisiällä löydettyjä. Ja se on ihan normaalia, että ystäväpiiri muuttuu elämäntilanteen mukaan. 

Ei ole jäänyt peruskoulusta, eikä lukiosta kavereita. Yksi kylläkin on, jonka kanssa viestitellään, mutta kun välimatkaa on paljon, niin tapaamiset ovat vähissä. Muita senaikaisia "kavereita" en kaipaa. Muistan edelleenkin, kuinka kovassa nousu- ja kehityskiidossa olleella teollisuuspaikkakunnalla maalaisten lapsia katsottiin kieroon. Jopa muutamat poliittisesti aktiiviset opettajatkin syyllistyivät siihen, pokkuroiden tehtaiden johtohenkilöiden lasten edessä, ja suosien saman poliittisen suuntauksen omaavien jälkeläisiä.

Kaveripiiri on sittemmin muodostunut harrastuksen ja työn kautta. En tosin edes kaipaa kovin aktiivista seuraelämää, joten perhe ja sisarukset riittävät hyvin.

No eipä isommin ole väliksi, tapanani ei ole muistella ihmisiä joiden kanssa joutunut tekemisiin enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta.

Erityisen kiitollinen olen ollut siitä ettei valtion poikaleirin aikaisia tyyppejä ole tavannut kuin kolme heppua ja nekin sattumalta. Mutta kuusi vuotta sitkekmmät jaksoivat soitella kännipuheluita "shaatana ku shä olit shärmä kokshu vaikka vähän shotahullu..."