13-vuotias ravaa yöllä jatkuvasti vessassa? Mikä voisi olla?
Viime yönäkin kolme kertaa. Sitä ennen kolme jne. Mikä voisi olla ja mikä siihen voisi auttaa? On väsynyt joka aamu, kun ei saa yöllä kunnolla nukuttua. Sen takia kiukuttelee eikä jaksaisi lähteä kouluun. Tätä on jatkunut jo ainakin kuukauden.
Kommentit (175)
Poika voi fyysisesti ihan hyvin ja saa hyvää hoitoa. Henkisesti on huomattavasti raskaampaa ja huomaa, että järkytys oli pojalle kova (ihan kuten meille vanhemmillekin). Äsken kun menin poikaa katsomaan, itki naama punaisena ja sanoi, että haluaa vain lähteä kotiin. Mitään muuta se ei sitten suostunutkaan puhumaan. Äsken lääkäri tuli käymään pojan luona ja jäivät kahdestaan juttelemaan. Uskon, että ammatti-ihmisenä osaa löytää ne oikeat sanat!
Voi todellakin tulla vaikeaa, jos lapsi itse alkaa kieltämään koko sairauden, eikä sitoudu sen hoitoon. Toivottavasti kyseessä on vain ensijärkytys -niin kuin meillä kaikilla.
Mutta kiitos kaikista ihanista ja kannustavista kommenteista! Kun poika hieman rauhoittuu, niin varmasti vielä keskustellaan siitä, ettei tämä maailmanloppu ole, vaikka se siltä nyt tuntuukin. Kiva uutinen tuosta Kaaposta. Poika seuraa paljon jääkiekkoa ja varmasti ilahtuu, kun kuulee, ettei ole ainoa jolla on tuo inhottava sairaus, vaan myös jollain jääkiekkoilijallakin se on!
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos se käy masturboimassa? Ei ole provoilua vaan joskus murrosiässä se voi olla suht pakonomaista. Onko pojalla oma makuuhuone vai siellä muitakin, jolloin ei voi hoidella sängyssä?
Oma poika harrasti tätä muutama vuosi sitten. Ja edelleen satunnaisesti. Aina illalla kun oltiin menty nukkumaan kuultiin kun vessan ovi kävi, 10 minuuttia ja sitten pois. Jakaa huoneen veljen kanssa, joten siinä selitys. Itsekin aluksi mietin onko vatsa jatkuvasti sekaisin, mutta mies huomasi tuon asian. Ei sitten puututtu asiaan kun voi olla herkkä paikka teinille.
Vierailija kirjoitti:
Poika voi fyysisesti ihan hyvin ja saa hyvää hoitoa. Henkisesti on huomattavasti raskaampaa ja huomaa, että järkytys oli pojalle kova (ihan kuten meille vanhemmillekin). Äsken kun menin poikaa katsomaan, itki naama punaisena ja sanoi, että haluaa vain lähteä kotiin. Mitään muuta se ei sitten suostunutkaan puhumaan. Äsken lääkäri tuli käymään pojan luona ja jäivät kahdestaan juttelemaan. Uskon, että ammatti-ihmisenä osaa löytää ne oikeat sanat!
Voi todellakin tulla vaikeaa, jos lapsi itse alkaa kieltämään koko sairauden, eikä sitoudu sen hoitoon. Toivottavasti kyseessä on vain ensijärkytys -niin kuin meillä kaikilla.
Mutta kiitos kaikista ihanista ja kannustavista kommenteista! Kun poika hieman rauhoittuu, niin varmasti vielä keskustellaan siitä, ettei tämä maailmanloppu ole, vaikka se siltä nyt tuntuukin. Kiva uutinen tuosta Kaaposta. Poika seuraa paljon jääkiekkoa ja varmasti ilahtuu, kun kuulee, ettei ole ainoa jolla on tuo inhottava sairaus, vaan myös jollain jääkiekkoilijallakin se on!
ap
Asian sulattelu vaatii varmasti hetken ja toisenkin. Olette vain lapsen saatavilla aina tarvittaessa. Jos lapsi romahtaa, niin nostatte pystyyn. Kyllä se siitä pikkuhiljaa, kun sairauden hoito ja pistämiset tulee rutiineiksi. Kohta pääsee taas kouluun kavereiden luokse!
Vierailija kirjoitti:
Armeijasta saa vapautuksen.
Saa silti mennä jos haluaa.
Mä epäilisin jotain vaihetta että valvoo salaa. Selittäisi väsyn ja toki pissahädän kun valvoessa se tulee useammin. Älä osta enrgiajuomia.
pieni rakko? Juo liikaa ennen nukkumaanmenoa niin nesteet tulee läpi. Jos vielä juo joka kerran kun käy pissalla niin pahentaa kierrettä kun tulee nopeammin uusi hätä
Hyvä että menitte lääkäriin ja asia selvisi 👍
Vierailija kirjoitti:
Poika voi fyysisesti ihan hyvin ja saa hyvää hoitoa. Henkisesti on huomattavasti raskaampaa ja huomaa, että järkytys oli pojalle kova (ihan kuten meille vanhemmillekin). Äsken kun menin poikaa katsomaan, itki naama punaisena ja sanoi, että haluaa vain lähteä kotiin. Mitään muuta se ei sitten suostunutkaan puhumaan. Äsken lääkäri tuli käymään pojan luona ja jäivät kahdestaan juttelemaan. Uskon, että ammatti-ihmisenä osaa löytää ne oikeat sanat!
Voi todellakin tulla vaikeaa, jos lapsi itse alkaa kieltämään koko sairauden, eikä sitoudu sen hoitoon. Toivottavasti kyseessä on vain ensijärkytys -niin kuin meillä kaikilla.
Mutta kiitos kaikista ihanista ja kannustavista kommenteista! Kun poika hieman rauhoittuu, niin varmasti vielä keskustellaan siitä, ettei tämä maailmanloppu ole, vaikka se siltä nyt tuntuukin. Kiva uutinen tuosta Kaaposta. Poika seuraa paljon jääkiekkoa ja varmasti ilahtuu, kun kuulee, ettei ole ainoa jolla on tuo inhottava sairaus, vaan myös jollain jääkiekkoilijallakin se on!
ap
Uskon, että on teinille todella vaikea tilanne. Kaikki tunteet on sallittuja, jos itkettää niin annat itkeä tai jos on vihainen niin anna huutaa. Ne auttaa käsittelemään asiaa. Älä jätä nyt yksin. Jos tuntuu että lapsen on vaikea tilanteeseen sopeutua niin terkkarin kanssa jutteleminen voi auttaa. Pojalle voimahali täältäkin!
Eniten ihmetyttää, miksi lapsi ei ole sanonut mitään. Jos juoksee yöllä KOLME kertaa pissalla ja koulussakaan ei voi yhtä 45 minuutin tuntia olla pissaamatta, pitäisi lapsenkin tajuta, että kaikki ei ole kunnossa.
Vai oletko sinä niin tiukka äiti, ettei ole uskaltanut kertoa? Ennemmin kärsinyt tuskaisesta olosta ja janosta kuin hakenut apua. Tyhmä lapsi ja tyhmä äiti...

Lasta tässä on turha syyttää. Lapsi on syytön sairastumiseen. Ehkä ei ole halunnut huolestuttaa vanhempiaan tai olla vaivaksi. Etenkin jos on vanhimpia lapsia, saattaa ajatella, että hänen täytyy jo selvitä itsekin. Tai sitten ei ole yksinkertaisesti hoksannut, ettei kaikki oo ihan kunnossa.

Näin. Ihmettelen kyllä edelleen, miksi lasta ei aiemmin viety lääkäriin, vaikka äiti on jo kuukauden tiennyt lapsen vaivoista. Jo sen olisi pitänyt alkaa soittamaan hälytyskelloja että ennen perusterve nuori alkaa käymään kolme kertaa yöllä pissalla. Itse en olisi montaa kertaa katsonut vaan kysynyt lapselta suoraan, että onko pissahätä kokoajan ja janottaako. Jos olisi vastannut myöntävästi, olisin heti soittanut lääkäriin. Muuten olisin odottanut muutaman päivän ja soittanut joka tapauksessa.
Mutta että kuukauden.. Huhuh järjetöntä välinpitämättömyyttä

Ei ihmisiä kiinnosta mennä terveyskeskuksiin. Palvelu on surkeaa ja aina saa kokea että on tullut turhaan valittelemaan vaivojaan. Lähettävät usein takaisin kotia vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää, miksi lapsi ei ole sanonut mitään. Jos juoksee yöllä KOLME kertaa pissalla ja koulussakaan ei voi yhtä 45 minuutin tuntia olla pissaamatta, pitäisi lapsenkin tajuta, että kaikki ei ole kunnossa.
Vai oletko sinä niin tiukka äiti, ettei ole uskaltanut kertoa? Ennemmin kärsinyt tuskaisesta olosta ja janosta kuin hakenut apua. Tyhmä lapsi ja tyhmä äiti...
Lasta tässä on turha syyttää. Lapsi on syytön sairastumiseen. Ehkä ei ole halunnut huolestuttaa vanhempiaan tai olla vaivaksi. Etenkin jos on vanhimpia lapsia, saattaa ajatella, että hänen täytyy jo selvitä itsekin. Tai sitten ei ole yksinkertaisesti hoksannut, ettei kaikki oo ihan kunnossa.
Näin. Ihmettelen kyllä edelleen, miksi lasta ei aiemmin viety lääkäriin, vaikka äiti on jo kuukauden tiennyt lapsen vaivoista. Jo sen olisi pitänyt alkaa soittamaan hälytyskelloja että ennen perusterve nuori alkaa käymään kolme kertaa yöllä pissalla. Itse en olisi montaa kertaa katsonut vaan kysynyt lapselta suoraan, että onko pissahätä kokoajan ja janottaako. Jos olisi vastannut myöntävästi, olisin heti soittanut lääkäriin. Muuten olisin odottanut muutaman päivän ja soittanut joka tapauksessa.
Mutta että kuukauden.. Huhuh järjetöntä välinpitämättömyyttä
Sä se ootkin niin hyvä äiti. Haluatko mitalin? :)
Edelleen sanon, että kaikkea ei heti voi huomata tai edes halua huomata. Eikö nyt ole kuitenkin tärkeintä, että lapsi on kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Raskaana?
ai 13-vuotias poika? :DDD
Minä ainakin tuossa iässä kammosin ajatusta siitä, jos pissaan unissani housuun. Ja sitten kävin koko ajan pissalla varmuudeksi. Ja heräilin uniltanikin siihen kun alitajunta käskee pissalle. Oikeastaan nykyäänkin vähän sama vaiva.
Onko se nyt sairastunut siitä, että syönyt liikaa sokeria? Kattokaa mitä ne lapset syö. Muilta lapsilta kaikki sokeri ja herkut pois heti ennen kuin kaikista tulee ylipainoisia pullukoita. Tätä se teettää kun on karkkeja joka päivä saatavilla..
Tiesitkö, että mitä enemmän lapsia teet, sitä suurempi todennäköisyys että joku sairastuu. Tässä se taas nähtiin. Eikä edes hoideta kuntoon. Mihin asti meinasit odottaa lääkärikäyntiä? Siihen asti että lapsi saa happomyrkytyksen? En arvosta yhtään!!
Erittäin raskas sairaus henkisesti.