Muistatteko vielä, kun koko Suomen kansa 'pakkorokotettiin' sokeripalalla poliota vastaan 1985?
Sokeri sisälsi elävää poliovirusta, meidän piti nielaista se koulussa.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Muistan erittäin hyvin ja muistelen, että se tapahtui jo 80-luvun alkupuolella. Olin ala-asteella, kun saatiin sokeripalat.
No et muista, sokeripalat jaettiin helmi/maaliskuussa 1985.
Koulussa saatiin sokeripalarokote. Jos vuosi oli 1985, niin olin abiturientti. Olisin väittänyt että olin yläasteella, mutta kun oli sama koulurakennus niin muistikuvat voi mennä sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo silloin tehtiin tutkimusta eli osa porukkaa sai lumelääkettä. Itse en ottanut koko sokeripalaa, jonot oli niin pitkät, että siinä olisi mennyt aika ja terveys odotellessa.
Ei tuossa ollut kyse mistään rokotetutkimuksesta. Rokote oli kehitetty jo paljon aiemmin. Polio vain oli Suomesta loppunut 80-luvulle tultaessa, mutta sitten tuli uudestaan epidemia.
No miksi kansainvälisissä tutkimuksissa on kerrottu ko. asiasta nimenomaan tutkimusmielessä? Moniko otti, moniko sairastui muihin tauteihin myöhemmin jne. - Silloien THL eli Valvira myi tietomme eteenpäin, kuten nytkin tehdään ja todellakin osa sai lumelääkettä. Tai siis rokotetta.
Nielty rokote voikin olla vaarattomampi kuin suoraan hiussuonistoon eli lihaan luikautettu. juotuu sentään ensin yhteenottoon vatsahappojen kanssa
Vierailija kirjoitti:
Ei annettu mitään piikkejä, vain yksi sokeripala terveyskeskuksessa.
Alle 18v saivat molemmat.
Olin helmikuussa 85 vasta reilut puolitoista. Annettiinkohan vauvoille sokuripaloja..Sanottiin että ime kiltishti ja koita olla tukehtumatta
rthtry kirjoitti:
Nielty rokote voikin olla vaarattomampi kuin suoraan hiussuonistoon eli lihaan luikautettu. juotuu sentään ensin yhteenottoon vatsahappojen kanssa
Tauti leviää saastuneen veden/ruoan välityksellä ja elää viikkoja suolistossa, jonka jälkeen siirtyy hermostoon, että se niistä hapoista.
Muistan kyllä. Olin muistaakseen 2luokalla. Jonossa mentiin, yksittäin käytiin pala hakemassa. Sitä en muista, valvottiinko sitä mitenkään, että se pala tuli syötyä, eikä hillottua taskuun ja vaikka sekoitettua myöhemmin äidin iltateehen...
Jos joku muistaa niin käy kertomassa. Itse olin vaikutteille altis lapsi, joten jos joku luokan "johtaja" olis esim. Sylkäissyt palan roskikseen, olisin taatusti toiminut samoin perässä.
Muistan äidilleni tuli tuohon rokotteeseen liitetty reaktio, joka oli aika raju, ja todennäköisesti vaikutti loppuelämän ajan yhden elimen toimintaan.
En silti ole "rokotekriitikko", vaan perheessämme on ihmiset rokotettu tarpeen mukaan.
Otin sokeripalan homeopaattisen aineen kanssa ja sain kaikki rokotteen hyödyt mutta en mitään vaivoja.
Ystäväni sai outoja oireita liittyen kävelyyn.
Muistan oikein hyvin. Olin näkyvästi raskaana, iso maha pystyssä. Paikallisen lehden toimittaja olisi halunnut minut rokotteesta kertovat lehtijutun kuvituskuvaansa, mutta kieltäydyin tällaisesta julkisuudesta.
Muistan. Olin silloin lapsi. Minulla siihen liittyy sellainen hassu juttu, että pelkäsin todella paljon etukäteen rokotetta, koska olin ymmärtänyt sen niin, että rokote pistetään piikillä sokeripalan läpi kieleen. Oli tosi suuri helpotus, kun pitikin syödä pelkkä sokeripala.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Olin ala-asteella tokalla luokalla. Muistan, että sokeripala rokotteen sain,ainoa siitämieleen jäänyt asia on,että rokote otettiin talvella/kevättalvella.Ihme asioita sitä jää mieleen.
”Rokotekampanja toteutettiin sokeripalan avulla annetulla elävää virusta sisältävällä rokotteella 10.2. – 15.3.1985 välisenä aikana ja sen sai noin 95 prosenttia suomalaisista.” Muistan kun terkka tuli luokkaan tarjottimen kanssa. Tiputteli sokeripaloihin rokotteen ja siitä jakoi. Olin koko luokan ensimmäinen, ja kaikki katsoivat ilmeettäni silmät kovina. . Pureskelin palan tosi nopeasti, ettei vaan pelätty polton tunne ala suussa, koska huhu kertoi että rokote maistuu ihan hirveen väkevillä! No eihän se miltään maistunut. Olin tokaluokkalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo silloin tehtiin tutkimusta eli osa porukkaa sai lumelääkettä. Itse en ottanut koko sokeripalaa, jonot oli niin pitkät, että siinä olisi mennyt aika ja terveys odotellessa.
Ei tuossa ollut kyse mistään rokotetutkimuksesta. Rokote oli kehitetty jo paljon aiemmin. Polio vain oli Suomesta loppunut 80-luvulle tultaessa, mutta sitten tuli uudestaan epidemia.
No miksi kansainvälisissä tutkimuksissa on kerrottu ko. asiasta nimenomaan tutkimusmielessä? Moniko otti, moniko sairastui muihin tauteihin myöhemmin jne. - Silloien THL eli Valvira myi tietomme eteenpäin, kuten nytkin tehdään ja todellakin osa sai lumelääkettä. Tai siis rokotetta.
Sinun on pakko olla trolli :D Mutta siltä varalta, että et olekaan, selitän asian sinulle. Tuota toimintaa kutsutaan ihan normaaliksi tilastoinniksi. Se on kansanterveyden ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta todella tärkeää. Minkään lumelääkkeen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Miten sinä olet tällaiseen ajatukseen edes päätynyt?
Vierailija kirjoitti:
Muistan, olin tuolloin 5. Taisi olla niin, että tuolloin jossain Pohjois-Suomessa puhkesi polioepidemia.
Muuten, tuli poliosta mieleen se, että rokotusten vastustajathan usein väittävät, että taudit ovat vähenneet ennen kaikkea siksi, että hygienia on parantunut. Polioepidemiat taas alkoivat siitä, että hygienia oli parantanut. Polio siis leviää ulosteista kontaminoituneen juomaveden mukana. Silloin, kun viemäri- ja vesijohtojärjestelmää ei vielä ollut, lapset altistuivat tasaisesti poliovirukselle. Joskus joku sairastui, mutta useimmat eivät sairastuneet. Kun tasainen altistus loppui uusien keksintöjen myötä, vastustuskykyä ei kehittynyt, ja alkoi tulla polioepidemioita. Tai lapsihalvauksestahan ennen puhuttiin. Sitten kehitettiin rokote.
Sama, olin 5 vee ja tuo on ensimmäisiä lapsuusmuistojani! Muistan ne sokeripalat rivissä neuvolan pöydällä.
Joo, olin yläasteella ja kiltisi kaikki meni terskarille hakemaan oman sokeripalan (joo tuo oli se meidän teinien käyttämä nimitys terveydenhoitajaparasta). Pahalta maistui, mutta syötävä oli ettei polio iske.
Alkoi päivä mukavasti nauramalla makeasti. 😂 Ihana!