Pariutumisen nykytila

Netissä on ainostaan pervoja. Mielummin pysyt vaikka sinkkuna.

En selviäisi nykyajan deittimaailmassa. Mielestäni ihan kamala joku tinder.

Irl ylivoimaisesti paras.

Vierailija kirjoitti:

En selviäisi nykyajan deittimaailmassa. Mielestäni ihan kamala joku tinder.

Tinderin perusajatus on tosi hyvä, mutta todellisuus on täysin eri. Tinder luo nirsoja ihmisiä.

Moni (nainen etenkin) sanoo ihan rehellisesti, että hänen nykyinen aviomiehensä olisi mennyt vasemmalle tinderissä eli se kertoo siitä, että pariutuminen tapahtuu täysin naaman/pituuden/statuksen perusteella.

Mutta missä tavata ihmisiä IRL jos ei tinderissä.. En minä ainakaan ole koskaan päässyt oikean elämän kautta treffeille vaikka tinderistä olen päässyt joku yli 70 kertaa.

Mission impossible!   Turvavälit on säilytettävä! Niistä on taisteltava talvisodan hengessä,  vaikka viimeiseen mieheen ja naisen. Ei saa jäädä tuleen makaamaan!

Nettideitit ovat vieneet pariutumista hyvin epätasa-arvoiseen suuntaan. Naisille on siellä valtava miesvalikoima tarjolla joka laittaa heille viestiä ym. Normaalia miehestä taas ei siellä käytännössä kukaan lähesty.

Nainen voi valikoida parhaan miehen päältä hyvin suuresta määrästä vaihtoehtoja, kun taas miehen on tyytyminen siihen kenet saa.

Omalla kohdallani pariutuminen on hankalaa monestakin syystä. En ole mikään maailman viehättävin mies, enkä oikein tapaa naisia missään siten, että pääsisin kunnolla tutustumaan. Ja jos pääsenkin tutustumaan niin päädyn vain korkeintaan joksikin "tuttavaksi" varatulle naiselle. Nettiä olen tahkonnut niin helkkaristi, viestejä olen lähetellyt ihan älyttömälle määrälle naisia, mutta en ole yksillekään treffeille päätynyt. En ole tarpeeksi kiinnostava/kiihottava persoona, että pärjäisin naisten kanssa livenä, ja netissä ja tinderissä ei ulkonäköni riitä alkuunkaan, että kukaan nainen kiinnostuisi profiilistani.

Voisi sanoa, että nykypäivänä mahdollisuuteni pariutua on aika lähellä nollaa, mutta olisko minulla ollut joskus aiemmin mahdollisuus löytää kumppani... Paha mennä sanomaan, luultavasti olisin ollut samanlainen persoona jo silloinkin, mutta olisiko sitä silloin pidetty niin huonona asiana kuin nyt.  Ulkonäön puolesta olisin silloin varmaan menetellytkin kun ei ole ollut niitä miesmalleja verrokkeina.

Terveisin Naispelko27

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani pariutuminen on hankalaa monestakin syystä. En ole mikään maailman viehättävin mies, enkä oikein tapaa naisia missään siten, että pääsisin kunnolla tutustumaan. Ja jos pääsenkin tutustumaan niin päädyn vain korkeintaan joksikin "tuttavaksi" varatulle naiselle. Nettiä olen tahkonnut niin helkkaristi, viestejä olen lähetellyt ihan älyttömälle määrälle naisia, mutta en ole yksillekään treffeille päätynyt. En ole tarpeeksi kiinnostava/kiihottava persoona, että pärjäisin naisten kanssa livenä, ja netissä ja tinderissä ei ulkonäköni riitä alkuunkaan, että kukaan nainen kiinnostuisi profiilistani.

Voisi sanoa, että nykypäivänä mahdollisuuteni pariutua on aika lähellä nollaa, mutta olisko minulla ollut joskus aiemmin mahdollisuus löytää kumppani... Paha mennä sanomaan, luultavasti olisin ollut samanlainen persoona jo silloinkin, mutta olisiko sitä silloin pidetty niin huonona asiana kuin nyt.  Ulkonäön puolesta olisin silloin varmaan menetellytkin kun ei ole ollut niitä miesmalleja verrokkeina.

Terveisin Naispelko27

Oletko koskaan harkinnut anonyymiä tutustumista?

Itse olen käynyt sokkotreffeillä tämän aihe vapaa-palstan kautta kerran ja jopa kolme kertaa jodelista.

Vierailija kirjoitti:

Nettideitit ovat vieneet pariutumista hyvin epätasa-arvoiseen suuntaan. Naisille on siellä valtava miesvalikoima tarjolla joka laittaa heille viestiä ym. Normaalia miehestä taas ei siellä käytännössä kukaan lähesty.

Nainen voi valikoida parhaan miehen päältä hyvin suuresta määrästä vaihtoehtoja, kun taas miehen on tyytyminen siihen kenet saa.

Okei, eli palstaväite siitä, että vain 10-20 % miehistä olisi niitä vaihtoehtoja, so. että naiset pitävät vain sitä osuutta miehistä komeina/kiinnostavina, on kumottu? Hyvä, homma etenee!

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani pariutuminen on hankalaa monestakin syystä. En ole mikään maailman viehättävin mies, enkä oikein tapaa naisia missään siten, että pääsisin kunnolla tutustumaan. Ja jos pääsenkin tutustumaan niin päädyn vain korkeintaan joksikin "tuttavaksi" varatulle naiselle. Nettiä olen tahkonnut niin helkkaristi, viestejä olen lähetellyt ihan älyttömälle määrälle naisia, mutta en ole yksillekään treffeille päätynyt. En ole tarpeeksi kiinnostava/kiihottava persoona, että pärjäisin naisten kanssa livenä, ja netissä ja tinderissä ei ulkonäköni riitä alkuunkaan, että kukaan nainen kiinnostuisi profiilistani.

Voisi sanoa, että nykypäivänä mahdollisuuteni pariutua on aika lähellä nollaa, mutta olisko minulla ollut joskus aiemmin mahdollisuus löytää kumppani... Paha mennä sanomaan, luultavasti olisin ollut samanlainen persoona jo silloinkin, mutta olisiko sitä silloin pidetty niin huonona asiana kuin nyt.  Ulkonäön puolesta olisin silloin varmaan menetellytkin kun ei ole ollut niitä miesmalleja verrokkeina.

Terveisin Naispelko27

Hyväksyisitkö lasten teon parisuhteessa? Kenties jopa suurperheen? Entä olisiko yh-nainen ok sinulle? Haittaako naisen lihavuus?

Jos vastaus kolmeen ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä ja viimeiseen kysymykseen kieltävä, niin siinä on jo aika hyvät lähtökohdat sille, että voi onnistuneesti markkinoida itseään naisille.

Nettideiteissä on ylitarjontaa niistä miehistä jotka haluavat naiselta seksiä ja alitarjontaa niistä miehistä jotka haluavat perheen.

Tinder toimii lyhytaikaisen suhteen etsinnässä ja löytämisessä erinomaisesti. Pitkäaikaisen suhteen kohdalla merkitys on paljon pienempi, koska se on oikeasti kiinni ihan erilaisista asioista.

En oo huomannut hirveitä tasokohtaamattomuuksia, mutta mä nyt en usko näihin ”tasoihin” muutenkaan, vaan enempi yksilölliseen viehtätysvoimaan. Oon myös itse lähempänä viittäkymmentä kuin kolmeakymmentä viittä ja en oo huomannut nuormpien etsintää - mutta toisaalta minä en etsi kumppania joka etsisi nuorempia, joten ehkä en vaan huomaa heitäkään.

Mua ainakin häiritsee noissa lapsettomuutta käsittelevissä artikkeleissa usein se, että siinä ei mielestäni puhuta todellisista syistä mitkä johtaa lapsettomuuteen.

Otetaan esimerkiksi vaikka minä, vaikka olen käynyt treffeillä ahkerasti ja yrittänyt tapailla naisia niin en ole edes yli kolmekymppisenä ollut lähelläkään sitä, että olisin päässyt niin vakavaan suhteeseen, että lastenteko (jota haluan) olisi ollut mahdollista.

Paljon puhutaan naisten vauvakuumeilusta ja siitä, että sen myötä yli kolmekymppisenä pariutuminen helpottuu tavismiehille, mutta en ole sellaista huomannut lainkaan :)

Vierailija kirjoitti:

Nettideitit ovat vieneet pariutumista hyvin epätasa-arvoiseen suuntaan. Naisille on siellä valtava miesvalikoima tarjolla joka laittaa heille viestiä ym. Normaalia miehestä taas ei siellä käytännössä kukaan lähesty.

Nainen voi valikoida parhaan miehen päältä hyvin suuresta määrästä vaihtoehtoja, kun taas miehen on tyytyminen siihen kenet saa.

Ainakin tinderin miesvalikoima oli pääasiassa niin luokatonta että ei se riemusta saanut hyppimään. Siellä jokossa on muutamia kymmeniä jotka menetteli, mutta heistäkään suurin osa ei sitten tutustumisen myötä vakuuttanut. Käytöstavatonta porukkaa, livenä aivan erilaisia kuin kuvissa jne. Jos edes yksi asiallinen olisi ollut, mutta ei.

Tinder ei sovi herkille ihmisille, on kestettävä yhtäkkisiä ghostaamisia ja pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Nettideitit ovat vieneet pariutumista hyvin epätasa-arvoiseen suuntaan. Naisille on siellä valtava miesvalikoima tarjolla joka laittaa heille viestiä ym. Normaalia miehestä taas ei siellä käytännössä kukaan lähesty.

Nainen voi valikoida parhaan miehen päältä hyvin suuresta määrästä vaihtoehtoja, kun taas miehen on tyytyminen siihen kenet saa.

Mun viimeisimmät tinder-kokemukset: juttelin miehen kanssa, kysyi kahville, sanoin kyllä, sen jälkeen ei kirjoitellut (sopiakseen paikkaa ja aikaa)

- juttelin miehen kanssa, ehdotteli seksitreffejä ja jutteli vihjailevasti senkin jälkeen, kun olin sanonut että en mene suoraan sänkyyn kenenkään kanssa että haluan tutustua ensin muuten, se jäi sit siihen

- juttelin naisen kanssa kaverina, oli aika yksipuolista, mä lähinnä kyselin hänestä mut hän ei musta mitään. Kun himmasin omaa innostusta eli vastasin lyhyemmin enkä laittanu mitään lisäkysymystä, hän lakkasi vastaamasta

- juttelin miehen kanssa, hän ehdotti näkemistä, sanoin että ei käy tänään kun olen lapsen kanssa, sanoi että voi tulla sen jälkeen kun lapsi nukkuu, sanoin että en ota kotiin vierasta ihmistä, hän sanoi että nähdään vaikka ens viikolla sitten, ei ole kuulunut tällä viikolla

Sellaset valikoimat.

Nettimaailmassa on helposti vaan osa massaa, eikä erotu mitenkään, niin kukaan ei kiinnostu.

Ilman nettiä minä varmaan olisin yhä sinkku. Tasoja minulla on aina ollut kaksi, kiinnostaa tai ei.

Älkää hyvät ihmiset tehkö siitä itsellenne sen monimutkaisempaa.

Ajatuksia kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani pariutuminen on hankalaa monestakin syystä. En ole mikään maailman viehättävin mies, enkä oikein tapaa naisia missään siten, että pääsisin kunnolla tutustumaan. Ja jos pääsenkin tutustumaan niin päädyn vain korkeintaan joksikin "tuttavaksi" varatulle naiselle. Nettiä olen tahkonnut niin helkkaristi, viestejä olen lähetellyt ihan älyttömälle määrälle naisia, mutta en ole yksillekään treffeille päätynyt. En ole tarpeeksi kiinnostava/kiihottava persoona, että pärjäisin naisten kanssa livenä, ja netissä ja tinderissä ei ulkonäköni riitä alkuunkaan, että kukaan nainen kiinnostuisi profiilistani.

Voisi sanoa, että nykypäivänä mahdollisuuteni pariutua on aika lähellä nollaa, mutta olisko minulla ollut joskus aiemmin mahdollisuus löytää kumppani... Paha mennä sanomaan, luultavasti olisin ollut samanlainen persoona jo silloinkin, mutta olisiko sitä silloin pidetty niin huonona asiana kuin nyt.  Ulkonäön puolesta olisin silloin varmaan menetellytkin kun ei ole ollut niitä miesmalleja verrokkeina.

Terveisin Naispelko27

Oletko koskaan harkinnut anonyymiä tutustumista?

Itse olen käynyt sokkotreffeillä tämän aihe vapaa-palstan kautta kerran ja jopa kolme kertaa jodelista.

En oikeastaan. Ei minua jotenkin houkuttele ajatus täysin tuntemattoman ihmisen tapaamisesta kun ei oikein tiedä onko millään tasolla samalla aaltopituudella. Itse kun olen kaikinpuolin kokematon näissä jutuissa, niin olisi ihan kiva kokea ne ensimmäiset treffit jokseenkin tutussa seurassa. Palstan kautta treffailu menee samaan kategoriaan, mutta täällä todennäköisesti se vastapuoli "tuntisi" minut kun taas itse päätyisin todennäköisesti treffeille tuntemattoman kanssa. Toisaalta taas olisi sinällään helppoa tapailla palstan kautta kun kokemattomuuteni on yleisessä tiedossa, ja muutkin huonot puoleni olen antanut aikalailla julki. Että sinällään voisi olla huoletta sen puolesta, että tuottaisi jonkun megalomaanisen pettymyksen kun alfauros paljastuukin Mikki Hiireksi.

Terveisin Naispelko27

Mikä on teidän käsitys pariutumisesta nykypäivänä?

Minulla on omakohtaista kokemusta pariutumisesta viideltä vuosikymmeneltä (1970-luvun lopulta 2010-luvun puoliväliin). Ensimmäiset 18 vuotta olivat aikaa ennen nettideittejä (lasken ajan alkaneeksi siitä, kun olin teini ja tapasin ensimmäisen poikaystäväni) ja jälkimmäiset 18 vuotta nettideittailu oli vaihtoehto (lasken ajan päättyneeksi siihen, kun tapasin nykyisen puolisoni). Näiden vuosikymmenien aikana olen siis ollut sekä parisuhteissa että välissä myös pitkiäkin aikoja sinkku.

Se, mikä on muuttunut, on ihmisten kuvitelma, että elämänkumppani löytyy jollain spekseillä ja sillä, että kiinnostuu toisesta ihmisestä sen perusteella, mitä tämä kertoo itsestään kirjoitellessa. Ennen nettideittiä kumppani löytyi usein baarista ja joka tapauksessa lähes aina live-tapaamisen kautta. Oli olemassa myös kirjeenvaihtopalstoja ja itsekin sellaisella vielä 90-luvun alussa olin ja sain kirjeitä miehiltä ympäri maailmaa. Se oli kuitenkin hidasta tutustumista ja ulkomaanpuhelut kalliita. Matkustaminen oli kallista ja hankalaa. En koskaan tavannut ketään ulkomaisista kirjekavereistani, jonkun kanssa puhuin puhelimessa ja siihen se jäi. Kotimaasta tapasin yhden miehen ja se oli ihan katastrofitapaaminen, en tiedä kumpi meistä odotti innokkaammin, että kehtaisi ehdottaa kotiin lähtemistä.

Onko nettideittipalvelujen yleistyminen ollut hyödyksi vai haitaksi? Nykyään netti on yleisin paikka löytää kumppani.

Sama on toistunut nettideiteissä. Alkuun, 90-luvun puolivälin aikoihin, oli tavallista kirjoitella jopa useita viikkoja ennen tapaamista. Sitä kuvitteli jo tuntevansa ihmisen ja ihastuneensa häneen - ja sitten treffeille tulikin tyyppi, jonka kanssa ei ollut minkäänlaista kemiaa. Tinderin myötä tahti on ilmeisesti vain kiihtynyt, mutta kyllä nettideittailukin 2000-luvulla meni jo siihen, että treffit kannatti yleensä sopia mahdollisimman nopeasti. Karkeasti ottaen kolmasosa omista deiteistäni päättyi siihen, että minä en kiinnostunut, kolmasosa siihen että mies ei kiinnostunut minusta ja lopuista marginaalinen osa johti uusiin tapaamisiin ja loput olivat sellaisia ettei kumpikaan kiinnostunut.

Onko ihmisten käsitys omasta tasosta realistinen ja siitä tasosta mistä itse kiinnostuu?

On, ihmisten käsitys omasta tasostaan on täysin realistinen. On nimittäin aivan yhdentekevää, mikä oma taso on. Se vastakkaisen (tai saman) sukupuolen ihminen nimittäin joko kiinnostaa tai ei kiinnosta. Ei kukaan todellisuudessa laske jotain tasoja tai markkina-arvoja selatessaan nettiprofiileja tai Tinderiä. Jos sinä itse kuvittelet, että omia mieltymyksiään voi muuttaa ja luontaista vetovoimaa tietyn tyyppisiä ihmisiä kohtaan voi kontrolloida, niin helkkarin hieno homma sinulle! Minä en siihen pysty. Jos mies ei ole haluttava luonnostaan, en pysty pakottamaan itseäni haluamaan häntä.

Kelpaako suomalaiset toisilleen vai pitäisikö olla ulkomaalainen?

Todellakin kelpaa. Minulla on laaja ystävä- ja tuttavapiiri enkä saa äkkiä mieleeni kuin pari sellaista pariskuntaa, joissa toinen osapuoli on ulkomaalainen. Ja nyt puhun monen ikäisistä ihmisistä, koska olen seurannut oman, nyt yli kolmekymppisen, lapseni ja hänen kavereidensa kumppanin etsimistä, löytämistä ja perheiden perustamista 80-luvulta alkaen. Lisäksi työni puolesta olen jatkuvasti tekemisissä 18-29 vuotiaiden nuorten aikuisten kanssa.BTW, läheisesti tuntemistani nuorista pariskunnista (lapseni ja hänen lähimmät ystävänsä jotka ovat minunkin ystäviäni) kukaan ei ole tutustunut netissä. Kumppani on löytynyt muuttotalkoissa, baarista, keikalta ja kaverin kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani pariutuminen on hankalaa monestakin syystä. En ole mikään maailman viehättävin mies, enkä oikein tapaa naisia missään siten, että pääsisin kunnolla tutustumaan. Ja jos pääsenkin tutustumaan niin päädyn vain korkeintaan joksikin "tuttavaksi" varatulle naiselle. Nettiä olen tahkonnut niin helkkaristi, viestejä olen lähetellyt ihan älyttömälle määrälle naisia, mutta en ole yksillekään treffeille päätynyt. En ole tarpeeksi kiinnostava/kiihottava persoona, että pärjäisin naisten kanssa livenä, ja netissä ja tinderissä ei ulkonäköni riitä alkuunkaan, että kukaan nainen kiinnostuisi profiilistani.

Voisi sanoa, että nykypäivänä mahdollisuuteni pariutua on aika lähellä nollaa, mutta olisko minulla ollut joskus aiemmin mahdollisuus löytää kumppani... Paha mennä sanomaan, luultavasti olisin ollut samanlainen persoona jo silloinkin, mutta olisiko sitä silloin pidetty niin huonona asiana kuin nyt.  Ulkonäön puolesta olisin silloin varmaan menetellytkin kun ei ole ollut niitä miesmalleja verrokkeina.

Terveisin Naispelko27

Hyväksyisitkö lasten teon parisuhteessa? Kenties jopa suurperheen? Entä olisiko yh-nainen ok sinulle? Haittaako naisen lihavuus?

Jos vastaus kolmeen ensimmäiseen kysymykseen on myöntävä ja viimeiseen kysymykseen kieltävä, niin siinä on jo aika hyvät lähtökohdat sille, että voi onnistuneesti markkinoida itseään naisille.

Nettideiteissä on ylitarjontaa niistä miehistä jotka haluavat naiselta seksiä ja alitarjontaa niistä miehistä jotka haluavat perheen.

Lasten tekeminen kiehtoo kyllä, suurperhe taas ei ehkä niinkään. Yh-nainen on minulle vähän haastava ajatus, koska en oikein näe sitä mitenkään helppona laskeutumisena parisuhdemaailmaan, että ensimmäinen/viimeinen kumppani olisi jo äiti, ja minä joutuisin heti kylmiltään hyppäämään isäpuolen rooliin. Lihavuus taas on kanssa vähän niin ja näin, en näe lihavuutta sinällään minään ehdottomana einä, mutta itse en ole lihava ja en suoraan sanottuna näe lihavuutta mitenkään viehättävänä piirteenä, mutta jos muuten jutut natsaa niin ei se lihavuus mitään haittaakaan. Riippuu tietysti vähän siitäkin mitä sillä lihavuudella tarkoitetaan.

Terveisin Naispelko27