Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on ollut tiukka kasvatus ja tiukat rajat, miten olette selviytyneet aikuisuuteen?
21.11.2020 |
Ja erityisesti tilanteessa, jossa on vaikea päästä kiinni ajatukseen siitä, että tarkat rajat ovat olleet suojaava ja varjeleva tekijä, ja niistä on vaikea siksi tuntea kiitollisuutta. Vaan ennemminkin herää ajatuksia, että normaaliin elämään kiinni pääsy on ollut vaikeaa kaikista peloista ja erilaisuudesta johtuen.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on todella tiukka kasvatus (ei uskonnollinen kuitenkaan). Ja on opetettu kiltiksi tytöksi, eli ei saa kyseenalaistaa mitään, pitää vain tehdä niin kuin sanotaan. On ollut vaikea löytää omat rajat itse. Nuorena aikuisena annoin toisten kohdella minua ihan miten halusivat. Niinhän minut oli kasvatettu, että muut tietävät minua paremmin, minun täytyy vain tehdä kuten sanotaan! Siitä roolista on ollut vaikea pyristellä irti. Omia rajojani olen etsinyt menemällä ääripäästä toiseen esim. ylensyöminen - syömättömyys, liikaa päihteitä - päihteettömyys, yksinäisyys - hirveästi kavereita. Eli sellaista hapuilua on ollut koko elämä. Olen nyt 29-v.
Yhä edelleen tytöt kasvatetaan tähän, olemaan liian kiltti, ei saa suuttua, ei saa sanoa ei, ja sitten ihmetellään esim miksi naiset ovat perheväkivallan uhreja...
Miksi nämä kilteiksi kasvatetut naiset eivät voisi seurustella niiden kilttien miesten kanssa? Miksi pitää pariutua niiden naistenhakkaajien kanssa? Tätä mysteeriä en ymmärrä.
Nämä "kiltithän eivät tietenkään syyllisty väkivaltaan koskaan, eihän?
Ei tietenkään syyllistä, eihän se silloin olisi kiltti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelleen kipuilen asian kanssa. Nyt 47-vuotiaana alan löytää itseäni.
Kaikkein kauheinta asiassa on se, että tietämättäni olen tuonut samoja asioita lapseni kasvatukseen. Ehkä joskus voin antaa tämän asian anteeksi itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on todella tiukka kasvatus (ei uskonnollinen kuitenkaan). Ja on opetettu kiltiksi tytöksi, eli ei saa kyseenalaistaa mitään, pitää vain tehdä niin kuin sanotaan. On ollut vaikea löytää omat rajat itse. Nuorena aikuisena annoin toisten kohdella minua ihan miten halusivat. Niinhän minut oli kasvatettu, että muut tietävät minua paremmin, minun täytyy vain tehdä kuten sanotaan! Siitä roolista on ollut vaikea pyristellä irti. Omia rajojani olen etsinyt menemällä ääripäästä toiseen esim. ylensyöminen - syömättömyys, liikaa päihteitä - päihteettömyys, yksinäisyys - hirveästi kavereita. Eli sellaista hapuilua on ollut koko elämä. Olen nyt 29-v.
Yhä edelleen tytöt kasvatetaan tähän, olemaan liian kiltti, ei saa suuttua, ei saa sanoa ei, ja sitten ihmetellään esim miksi naiset ovat perheväkivallan uhreja...
Miksi nämä kilteiksi kasvatetut naiset eivät voisi seurustella niiden kilttien miesten kanssa? Miksi pitää pariutua niiden naistenhakkaajien kanssa? Tätä mysteeriä en ymmärrä.
Nämä "kiltithän eivät tietenkään syyllisty väkivaltaan koskaan, eihän?
Ei tietenkään syyllistä, eihän se silloin olisi kiltti.
Joopajoo.
Olen saanut melko tiukan ja tarkkarajaisen kasvatuksen, mutta minulle on siitä ollut vain hyötyä, koska minua on samalla rakastettu.
Lapsuus kantaa ihmistä koko elämän.
Minä olen kokenut lapsuuteni vankkana pohjana, jonka avulla olen pärjännyt hyvin ja jonka avulla luotan itseeni. Sain kotoa terveen arvomaailman.
Lapsuus on ihmiselämän merkityksellisin aika, koska se joko antaa voiman ja vakauden elämään tai vie pohjan elämältä ja tekee siitä päämäärättömän.
Suren niitä ihmisiä, joilta on riistetty hyvä lapsuus ja jotka ovat jääneet rakkautta vaille. Vihaan niitä, jotka tahallaan huonolla kohtelulla vievät lapselta omanarvon tunnon. Niitä, joiden mielestä oma lapsi ei kelpaa tai on vain riippakivi.
Joillain ei pitäisi olla lapsia lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on todella tiukka kasvatus (ei uskonnollinen kuitenkaan). Ja on opetettu kiltiksi tytöksi, eli ei saa kyseenalaistaa mitään, pitää vain tehdä niin kuin sanotaan. On ollut vaikea löytää omat rajat itse. Nuorena aikuisena annoin toisten kohdella minua ihan miten halusivat. Niinhän minut oli kasvatettu, että muut tietävät minua paremmin, minun täytyy vain tehdä kuten sanotaan! Siitä roolista on ollut vaikea pyristellä irti. Omia rajojani olen etsinyt menemällä ääripäästä toiseen esim. ylensyöminen - syömättömyys, liikaa päihteitä - päihteettömyys, yksinäisyys - hirveästi kavereita. Eli sellaista hapuilua on ollut koko elämä. Olen nyt 29-v.
Yhä edelleen tytöt kasvatetaan tähän, olemaan liian kiltti, ei saa suuttua, ei saa sanoa ei, ja sitten ihmetellään esim miksi naiset ovat perheväkivallan uhreja...
Ihan omakohtaisesti olen ainakin nyt keski-ikäisenä havahtunut tajuamaan, että ihmissuhteissaan sitä helposti soveltaa tätä samaa alistuvaa kiltteyttä. Kun on lapsena ns. otettu oma tahto pois ja opetettu hillitsemään itsensä ja alistumaan niin sitä käyttäytymismallia toistaa myös omassa parisuhteessaan. Ei osaa pistää rajoja puolison huonolle käytökselle eikä osaa pitää omia puoliansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edelleen kipuilen asian kanssa. Nyt 47-vuotiaana alan löytää itseäni.
Kaikkein kauheinta asiassa on se, että tietämättäni olen tuonut samoja asioita lapseni kasvatukseen. Ehkä joskus voin antaa tämän asian anteeksi itselleni.
Miten se näkyy lastesi elämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on todella tiukka kasvatus (ei uskonnollinen kuitenkaan). Ja on opetettu kiltiksi tytöksi, eli ei saa kyseenalaistaa mitään, pitää vain tehdä niin kuin sanotaan. On ollut vaikea löytää omat rajat itse. Nuorena aikuisena annoin toisten kohdella minua ihan miten halusivat. Niinhän minut oli kasvatettu, että muut tietävät minua paremmin, minun täytyy vain tehdä kuten sanotaan! Siitä roolista on ollut vaikea pyristellä irti. Omia rajojani olen etsinyt menemällä ääripäästä toiseen esim. ylensyöminen - syömättömyys, liikaa päihteitä - päihteettömyys, yksinäisyys - hirveästi kavereita. Eli sellaista hapuilua on ollut koko elämä. Olen nyt 29-v.
Yhä edelleen tytöt kasvatetaan tähän, olemaan liian kiltti, ei saa suuttua, ei saa sanoa ei, ja sitten ihmetellään esim miksi naiset ovat perheväkivallan uhreja...
Miksi nämä kilteiksi kasvatetut naiset eivät voisi seurustella niiden kilttien miesten kanssa? Miksi pitää pariutua niiden naistenhakkaajien kanssa? Tätä mysteeriä en ymmärrä.
Kun on tottunut alistavaan ja mitätöivään käytökseen, sitä ei ensinnäkään välttämättä edes tunnista ja toisaalta saattaa jopa alitajuisesti hakeutua tällaiseen tilanteeseen.
Sulla on varmaan paljon muitakin asioita, joita et ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on todella tiukka kasvatus (ei uskonnollinen kuitenkaan). Ja on opetettu kiltiksi tytöksi, eli ei saa kyseenalaistaa mitään, pitää vain tehdä niin kuin sanotaan. On ollut vaikea löytää omat rajat itse. Nuorena aikuisena annoin toisten kohdella minua ihan miten halusivat. Niinhän minut oli kasvatettu, että muut tietävät minua paremmin, minun täytyy vain tehdä kuten sanotaan! Siitä roolista on ollut vaikea pyristellä irti. Omia rajojani olen etsinyt menemällä ääripäästä toiseen esim. ylensyöminen - syömättömyys, liikaa päihteitä - päihteettömyys, yksinäisyys - hirveästi kavereita. Eli sellaista hapuilua on ollut koko elämä. Olen nyt 29-v.
Yhä edelleen tytöt kasvatetaan tähän, olemaan liian kiltti, ei saa suuttua, ei saa sanoa ei, ja sitten ihmetellään esim miksi naiset ovat perheväkivallan uhreja...
Miksi nämä kilteiksi kasvatetut naiset eivät voisi seurustella niiden kilttien miesten kanssa? Miksi pitää pariutua niiden naistenhakkaajien kanssa? Tätä mysteeriä en ymmärrä.
Nämä naiset ovat juuri niitä jotka hyväksyvät huonon kohtelun itseään kohtaan, koska pohjimmiltaan uskovat että se on jollakin tavalla heidän vikansa, ei ole osannut miellyttää toista tarpeeksi. Nainen joka on kasvatettu kunnioittamaan itseään eikä elämään muiden ehdoilla ei ikinä päätyisi näihin suhteisiin.
Nämä "kiltithän eivät tietenkään syyllisty väkivaltaan koskaan, eihän?