Lue keskustelun säännöt.
Pidättekö vilpittömästi lapsista? - muista kun omistanne.
24.03.2014 |
Itse en ole mikään erityisen lapsirakas ihminen (mutta tätähän on synti myöntää?).
Omat lapseni ovat tottakai rakkaita, + tiedän muutaman suloisen lapsen lähipiiristä, mutta jokainen vastaantuleva vauva/pieni lapsi ei saa minua hymyilemään ja lässyttämään ihastuksesta. Päinvastoin. Osa jopa ärsyttää minua.
Ihan sama pätee toki aikuisiinkin. Kaikki eivät voi miellyttää kaikkia. Lapsista puhuttaessa se vaan tuntuu olevan tabu myöntää.
Voitko sinä sanoa vilpittömästi olevasi lapsirakas? Pidät ihan kaikkia pieniä lapsia suloisina olentoina, ilman että ajattelet koskaan mitään negatiivista?
Kommentit (92)
Oliko se Sylvi Kekkonen joka kirjoitti (suurin piirtein) että "pieni on se äidinrakkaus, johon ei mahdu kuin omat lapset".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu ihan lapsesta. Lapsetkin ovat yksilöitä ja itse tulen parhaiten toimeen sellaisten kanssa, jotka pitävät askartelusta, luontoretkistä ja ovat pohtivaa ja rauhallisempaa sorttia. Jos lapsi ei jaksa pelatessaan peliä noudattaa sen sääntöjä tai pelata vartin peliä loppuun, en yleensä pidä ko. lapsesta... Aktiiviset, sosiaaliset ja superliikunnalliset ihmiset ovat iästään riippumatta minulle hankalia tuttavuuksia.
Yleensä jos en pidä lapsesta, johtuu se vain ja ainoastaan vanhemmista. Mitä enemmän heidän filosofiansa (yleensä joko hälläväliä tai vapaa kasvatus(ish)) ero omastani, sitä vähemmän pidän näiden vnahempien tuotoksesta..lapsesta.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 22:57"]
Oliko se Sylvi Kekkonen joka kirjoitti (suurin piirtein) että "pieni on se äidinrakkaus, johon ei mahdu kuin omat lapset".
[/quote]
Ja se on hyvin sanottu.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 22:53"]
Jos joku äiti sanoo mulle ettei tykkää kun omasta lapsestaan niin mulle tulee heti vastareaktio ja inhoan tämän äidin lapsia. Lapsi siihen syytön, mutta on kuitenkin äidin lapsi ja äitiä taas voi loukata hyvin lapsen kautta.
Sen siis saa minkä tilaa.
[/quote]
Miksi et uskalla "kostaa" suoraan äidille vaan käytät lasta välikappaleena? Tuonhan kaiken maailman kiduttajatkin tietävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän! Ei vielä omia, olen vasta 20-v.
Pienet lapset on ihania, koska ne on kiinnostuneita maailmasta ja aikalailla kaikesta, myös musta ja mun jutuista, ne on mielikuvitusrikkaita ja avoimia eli niiden suusta voi kuulla yllättäviä juttuja, ne osoittaa tunteensa... Ne on söpöjä. Ne on omia persooniaan ja silti jonkun alkuja.
Tuun hyvin toimeen lasten kanssa ja melkeen kaikki lapset, vieraatkin tykkää musta eikä esim. vierasta.
Ärsyttäviä vanhempia on paljon, mutta lapset on pääsääntösesti ihania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä. Lasten kanssa saa höpsötellä ja se on ihanaa ja rentouttavaa.
tässä ketjussa näkyy hyvin se suomalaisten lapsiviha
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen omia lapsia en tykännyt lapsista olleenkaan. Se johtuu varmaan siitä, että en tiennyt miten kommunikoida heidän kanssaan. Jos oli ihan pikkunen vauva, niin pelotti se sylissä pitäminen, ne tuntui niin haurailta, että tuli ihan epämukava olo. Isommat lapset taas en tiennyt millä tasolla ovat, oli minulle todella vaikeaa arvioida millä tasolla ja "kielellä" kommunikoida. Nyt omien lapsien myötä, se on helpottunut. Ja pidän jopa ystävieni lapsista , mutta sitä en voi sietää että huudetaan ja jankutetaan ja itketään, ja äiti kävelee perässä ja huutelee ja pyytelee että lapsi lopettais. Jos lapseni oikeasti itkee, niin otan hänet syliin, jos hän vain jankuttaa ja vetää krokotiilin kyyneleillä niin en ole miksikään. Nuorin lapseni on vielä niin nuori, ettei puhu. Mutta kyllä sen jo tietää että onko oikesti hätää.. Jos lapseni tekee jotain väärin, otan aina kädestä kiinni tai lapsen syliin ja katson häntä silmiin ja sanon ei, ja sitt kerron että miksi. Se että joku kävelee lapsen takana tai juoksee perässä ja jankuttaa ei ei ei... se ei kyllä auta, eihän lapsi edes ymmärrä noin pienenä että äippä edes sille joka kerta puhuu... Teeskentelevät, jankuttavat, aikuismaiset muksut ärsyttää minua. Mutta sehän taas ei näin nuorena lapsena ole heidän vika...
Mutta kyllä siis naurattaa ja vähän itkettää kun oon kaupassa ja jonkun muksu haluaa sitä ja haluaa tätä ja on pakko saada, äiti sanoo ei ja sitt itketään ja jankutetaan ja huudetaan jne jne, ja äiti pysyy lujana ja sanoo ei ei ei... kunnes tullaan kassalle , sillon annetaan periksi.. Mitä lapset siitäkin oppii...
En enää pidä lapsista, enkä varsinkaan vanhemmista. Meillä suljettiin kodin ovet vierailta, kaikilta. Ennen meillä oli avoimet ovet kaikille ja oli hauskaa, kun omilla lapsilla oli kavereita kylässä. Sitten vähitellen muksuja alettiin lykätä meille ilmaiseen hoitoon jopa viikonlopuksi etukäteen ilmoittamatta. Parhaimmillaan meillä oli 11 lasta omien lisäksi koko viikonlopun. Mulla ei ollut tarvetta kai omalle elämälle, kotiäiti kun olin (ja olen edelleen) ja mies matkatyössä. Viimeinen pisara oli, kun kustansin omat tytöt ja kaksi heidän kaveriaan (siskokset) keikalle. Keikkapäivän aamuna äiti tekstasi, ettei jaksakaan ottaa hoitoon nuorempia muksujani siksi ajaksi, kai joku muu ottaa? Juu, jäi kavereilta Justin näkemättä.
Minä olen lapsirakas!