Haluan muuttaa toiselle paikkakunnalle, kauhea omatunto lapsen + parhaan kaverin takia

En kyllä suosittele. Lapsuuden kaverit on ne tärkeimmät, yhtä hyviä ei enää myöhemmin saa. Sinä aikuisena kestät paremmin vaikean elämäntilanteen kuin lapsesi ison muutoksen. Kyllähän sen yli pääsee, mutta...

Ehkä sitten, jos sun elämä siellä on niin surkeeta, että menee jo masennuksen ja romahduksen puolelle, tai henki on uhattuna tms, niin sitten, mutta pelkästään mukavuussyistä en muuttaisi.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä suosittele. Lapsuuden kaverit on ne tärkeimmät, yhtä hyviä ei enää myöhemmin saa. Sinä aikuisena kestät paremmin vaikean elämäntilanteen kuin lapsesi ison muutoksen. Kyllähän sen yli pääsee, mutta...

Ehkä sitten, jos sun elämä siellä on niin surkeeta, että menee jo masennuksen ja romahduksen puolelle, tai henki on uhattuna tms, niin sitten, mutta pelkästään mukavuussyistä en muuttaisi.

Tämä. Me olemme myös harkinneet uuteen ja isompaan taloon muuttamista, mutta tontti on toisella puolen kaupunkia, ja lapsella on täällä ihan naapurissa ja saman kadun varrella hyviä kavereita. Emme vaan mitenkään raaski ottaa sitä lapselta pois. Käytämme säästyneet rahat sitten muuten.

Lapset saa helposti uusia kavereita. Se onkin ainoa elämänvaihe kun niin käy. Lapsi voi pitää yhteyttä tähän rakkaaseen kaveriin ja saada lisäksi uusiakin kavereita.

Joka tapauksessa aina on mahdollista, että tämän rakkaan kaverin perhe muuttaakin pois, jolloin olisitte turhaan jääneet huonoihin olosuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Lapset saa helposti uusia kavereita. Se onkin ainoa elämänvaihe kun niin käy. Lapsi voi pitää yhteyttä tähän rakkaaseen kaveriin ja saada lisäksi uusiakin kavereita.

Joka tapauksessa aina on mahdollista, että tämän rakkaan kaverin perhe muuttaakin pois, jolloin olisitte turhaan jääneet huonoihin olosuhteisiin.

Lapset saa helposti uusia kavereita päiväkodissa ja alakoulussa, mutta teinien kohdalla se menee kuten aikuistenkin, ja samanhenkisyydellä on todella suuri merkitys. Uuden parhaan ystävän löytyminen ei ole mitenkään itsestään selvää. Teinin kohdalla on muuttaessa iso riski siitäkin, että jää yksin. 

Minä jouduin muuttamaan 14-vuotiaana ja jättämään kolme läheistä ystävää vanhalle paikkakunnalle. En löytänyt uudelta paikkakunnalta ketään vastaavaa, yhtä läheistä ja tärkeää. Jotain kertoo se, että nyt aikuisena olen edelleen tekemisissä vanhojen ystävien, mutta en kenenkään uusien "hengailututtujen" kanssa. 

Omille vanhemmilleni tämä taisi olla jonkinlainen shokki. He olivat olettaneet, että muutto menee yhtä helposti kuin aiempi muutto silloin kun olin 4-vuotias. Heille tuli suurena yllätyksenä, että itse vastustin muuttoa todella raivokkaasti, en löytänytkään uusia ystäviä, en sopeutunut uuteen kotipaikkaan, ja lisäksi masennuin ja aloin viettää koulun jälkeisiä iltapäiviä yksin huoneessani suljettujen verhojen takana. Soittelin pitkiä puheluita entiselle paikkakunnalle vanhoille ystävilleni ja yritin käydä siellä mahdollisimman usein.

En itse missään tapauksessa laittaisi yli 10-vuotiasta muuttamaan, ellei olisi ehdoton pakkotilanne. Jos itse haluaisin opiskella, odottaisin joko muutaman vuoden tai selvittäisin mahdollisuuksia etäopintoihin. Tai sitten, jos välimatka ei ole kovin pitkä, kulkisin itse pitkää opiskelumatkaa.

Sinun opiskelu- ja työmahdollisuutesi ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin lapsesi kaveruussuhteet. Kavereihin on nykyisin hyvin helppo pitää yhteyttä ja samoin on helppoa hankkia uusia tuttavuuksia kännykän täydeltä. Kun lapsen koulu joka tapauksessa vaihtuu ensi syksynä, muutos on väistämättä tulossa. Ja siitä huolimatta, että joidenkin lapsuudenystävyydet säilyvät pitkään, monet ystävyydet unohtuvat jo kesäloman aikana.

Lapsella on takuulla paha mieli jonkin aikaa muuton jälkeen. Aina jää taakse jotakin, jota on ikävä. Nyt vain ovat kyseessä isommat asiat kuin yksi nyt vahva mutta kestävyydeltään epävarma kaveruussuhde, jota voi lievittää näköpuhelimella aina, kun haluaa. Älä ryhdy kantamaan huonoa omaatuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset saa helposti uusia kavereita. Se onkin ainoa elämänvaihe kun niin käy. Lapsi voi pitää yhteyttä tähän rakkaaseen kaveriin ja saada lisäksi uusiakin kavereita.

Joka tapauksessa aina on mahdollista, että tämän rakkaan kaverin perhe muuttaakin pois, jolloin olisitte turhaan jääneet huonoihin olosuhteisiin.

Lapset saa helposti uusia kavereita päiväkodissa ja alakoulussa, mutta teinien kohdalla se menee kuten aikuistenkin, ja samanhenkisyydellä on todella suuri merkitys. Uuden parhaan ystävän löytyminen ei ole mitenkään itsestään selvää. Teinin kohdalla on muuttaessa iso riski siitäkin, että jää yksin. 

Minä jouduin muuttamaan 14-vuotiaana ja jättämään kolme läheistä ystävää vanhalle paikkakunnalle. En löytänyt uudelta paikkakunnalta ketään vastaavaa, yhtä läheistä ja tärkeää. Jotain kertoo se, että nyt aikuisena olen edelleen tekemisissä vanhojen ystävien, mutta en kenenkään uusien "hengailututtujen" kanssa. 

Omille vanhemmilleni tämä taisi olla jonkinlainen shokki. He olivat olettaneet, että muutto menee yhtä helposti kuin aiempi muutto silloin kun olin 4-vuotias. Heille tuli suurena yllätyksenä, että itse vastustin muuttoa todella raivokkaasti, en löytänytkään uusia ystäviä, en sopeutunut uuteen kotipaikkaan, ja lisäksi masennuin ja aloin viettää koulun jälkeisiä iltapäiviä yksin huoneessani suljettujen verhojen takana. Soittelin pitkiä puheluita entiselle paikkakunnalle vanhoille ystävilleni ja yritin käydä siellä mahdollisimman usein.

En itse missään tapauksessa laittaisi yli 10-vuotiasta muuttamaan, ellei olisi ehdoton pakkotilanne. Jos itse haluaisin opiskella, odottaisin joko muutaman vuoden tai selvittäisin mahdollisuuksia etäopintoihin. Tai sitten, jos välimatka ei ole kovin pitkä, kulkisin itse pitkää opiskelumatkaa.

Vanhat ystävät siis säilyivät välimatkasta huolimatta.

No oma lapseni on sosiaalinen ja on saanut uusia kavereita nytkin mm. harrastuksissa koulun ulkopuolella ja netissä.

Tosiaan ei ole järkevää jäädä jonnekin asumaan pelkän lapsen kaverin takia. Viimeksi joskus kun oli 1. luokalla, mietin muuttoa viimeksi, mutta ei sitten muutettukaan. Silloinkin kovasti harmittelin, että lapsen hyvä kaveri jäisi, mutta parin vuoden päästä nuo kaksi ei enää juuri olleet keskenään, vaikka näkevät joka päivä. Eli kyllä ne suhteet muuttuu ja elää ulkoisistakin olosuhteista huolimatta, ihan turhaa yrittää pitää mahdollisimman tasaisena kaikkea.

Sekin että nyt jos muuttaa ja ei millään sujuisikaan jostain syystä uudella paikkakunnalla, niin aika helpostihan sitä pääsee palaamaan. Ap

Oletko jutellut asiasta lapsen kanssa? Mitä on kommentoinut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset saa helposti uusia kavereita. Se onkin ainoa elämänvaihe kun niin käy. Lapsi voi pitää yhteyttä tähän rakkaaseen kaveriin ja saada lisäksi uusiakin kavereita.

Joka tapauksessa aina on mahdollista, että tämän rakkaan kaverin perhe muuttaakin pois, jolloin olisitte turhaan jääneet huonoihin olosuhteisiin.

Lapset saa helposti uusia kavereita päiväkodissa ja alakoulussa, mutta teinien kohdalla se menee kuten aikuistenkin, ja samanhenkisyydellä on todella suuri merkitys. Uuden parhaan ystävän löytyminen ei ole mitenkään itsestään selvää. Teinin kohdalla on muuttaessa iso riski siitäkin, että jää yksin. 

Minä jouduin muuttamaan 14-vuotiaana ja jättämään kolme läheistä ystävää vanhalle paikkakunnalle. En löytänyt uudelta paikkakunnalta ketään vastaavaa, yhtä läheistä ja tärkeää. Jotain kertoo se, että nyt aikuisena olen edelleen tekemisissä vanhojen ystävien, mutta en kenenkään uusien "hengailututtujen" kanssa. 

Omille vanhemmilleni tämä taisi olla jonkinlainen shokki. He olivat olettaneet, että muutto menee yhtä helposti kuin aiempi muutto silloin kun olin 4-vuotias. Heille tuli suurena yllätyksenä, että itse vastustin muuttoa todella raivokkaasti, en löytänytkään uusia ystäviä, en sopeutunut uuteen kotipaikkaan, ja lisäksi masennuin ja aloin viettää koulun jälkeisiä iltapäiviä yksin huoneessani suljettujen verhojen takana. Soittelin pitkiä puheluita entiselle paikkakunnalle vanhoille ystävilleni ja yritin käydä siellä mahdollisimman usein.

En itse missään tapauksessa laittaisi yli 10-vuotiasta muuttamaan, ellei olisi ehdoton pakkotilanne. Jos itse haluaisin opiskella, odottaisin joko muutaman vuoden tai selvittäisin mahdollisuuksia etäopintoihin. Tai sitten, jos välimatka ei ole kovin pitkä, kulkisin itse pitkää opiskelumatkaa.

Minulle kävi näin myös. Muutimme kun olin 14, en saanut uudessa koulussa ystäviä yrityksestä huolimatta kuin yhden ja sitten he muuttivat pois joten olin taas kaveriton. Vanhat ystävät karisivat pikkuhiljaa pois välimatkan takia vaikka pidettiinkiin yhteyttä mutta ei koskaan nähty kasvotusten enää, lopulta masennuin todella pahasti.

Voit keskustella lapsen kanssa asiasta ja kysyä mitä mieltä hän on. Uudellakin yläasteella saa varmasti kavereita, jos nytkin on saanut. Muutos pelottaa aina, mutta sydämesi kertoo mikä on oikea päätös. 

Tsemppiä ja hienoa että mietit asiaa myös lapsesi kannalta. Jos lapsellasi ei ole ollut ongelmia solmia ystävyyssuhteita, on todennäköistä että sosiaalisesti taitavana löytää niitä uusistakin ympyröistä. Tosiaan kun yläasteella luokat joka tapauksessa sekoittuvat uusia kaverisuhteita muodostuu helposti. Oman lapseni ystäväpiiri muuttui melko paljon ripari-ikäisenä, sieltä löytyi paljon mukavia uusia kavereita.

Kukaan ei voi varmaksi sanoa, miten tuossa käy. Me muutimme, kun minä ja siskoni olimme 13- ja 14-vuotiaita. Aiemmassa koulussa hänellä oli hyviä kavereita ja vilkas sosiaalinen elämä, itse en löytänyt kunnollisia läheisiä ystäviä. Uudessa koulussa siskoni päätyi huonolle luokalle, eikä saanut hyviä kavereita ennen kuin parin vuoden kuluttua, ja vaikka heistä osa pitää yhä yhteyttä oli porukka sellaista vähän huonompaa ainesta ja aiheutti myös ongelmia. Itse tutustuin heti hyviin tyyppeihin joista kaksi on yhä kolmikymppisenä parhaita ystäviäni, vaikka olemme kaikki muuttaneet sen jälkeenkin moneen kertaan.

Nykyään on tosiaan helppo pysyä yhteydessä ja jos itse vielä rohkaiset ystävyyden säilymistä myös teoin (viet entiselle paikkakunnalle kylään, kutsut sen kaverin teille viikonlopuksi tai mökille kesällä tms.), ei vain sanoin, on heillä hyvät mahdollisuudet säilyä kavereina. Jos niin ylipäätään on tarkoitettu, koska kuten moni edellä on sanonut, ei se ole varmaa vaikkeivät muuttaisikan.

Jos ystävyys on aitoa niin ei se muuttoon kaadu. Toki vanhempien apua saatetaan tarvita esim. tapaamisiin kuskaaminen, yökyläilyt.

Kummitytön paras ystävä muutti kolmeksi vuodeksi Amerikkaan (isän työkomennus). Tytöt pitivät yhteyttä yllä ja kun muuttaneet kävivät täällä lomalla, niin tytöt vietti aikaa yhdessä. Kummitytön perhekin kävi vierailulla jenkeissä. Ystävyys kesti välimatkan ja jatkui paluumuuton jälkeen normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset saa helposti uusia kavereita. Se onkin ainoa elämänvaihe kun niin käy. Lapsi voi pitää yhteyttä tähän rakkaaseen kaveriin ja saada lisäksi uusiakin kavereita.

Joka tapauksessa aina on mahdollista, että tämän rakkaan kaverin perhe muuttaakin pois, jolloin olisitte turhaan jääneet huonoihin olosuhteisiin.

Lapset saa helposti uusia kavereita päiväkodissa ja alakoulussa, mutta teinien kohdalla se menee kuten aikuistenkin, ja samanhenkisyydellä on todella suuri merkitys. Uuden parhaan ystävän löytyminen ei ole mitenkään itsestään selvää. Teinin kohdalla on muuttaessa iso riski siitäkin, että jää yksin. 

Minä jouduin muuttamaan 14-vuotiaana ja jättämään kolme läheistä ystävää vanhalle paikkakunnalle. En löytänyt uudelta paikkakunnalta ketään vastaavaa, yhtä läheistä ja tärkeää. Jotain kertoo se, että nyt aikuisena olen edelleen tekemisissä vanhojen ystävien, mutta en kenenkään uusien "hengailututtujen" kanssa. 

Omille vanhemmilleni tämä taisi olla jonkinlainen shokki. He olivat olettaneet, että muutto menee yhtä helposti kuin aiempi muutto silloin kun olin 4-vuotias. Heille tuli suurena yllätyksenä, että itse vastustin muuttoa todella raivokkaasti, en löytänytkään uusia ystäviä, en sopeutunut uuteen kotipaikkaan, ja lisäksi masennuin ja aloin viettää koulun jälkeisiä iltapäiviä yksin huoneessani suljettujen verhojen takana. Soittelin pitkiä puheluita entiselle paikkakunnalle vanhoille ystävilleni ja yritin käydä siellä mahdollisimman usein.

En itse missään tapauksessa laittaisi yli 10-vuotiasta muuttamaan, ellei olisi ehdoton pakkotilanne. Jos itse haluaisin opiskella, odottaisin joko muutaman vuoden tai selvittäisin mahdollisuuksia etäopintoihin. Tai sitten, jos välimatka ei ole kovin pitkä, kulkisin itse pitkää opiskelumatkaa.

Vanhat ystävät siis säilyivät välimatkasta huolimatta.

Kyllä, mutta ei ollut sama asia olla kavereiden kanssa vain puhelimessa ja kirjeitse. Olin kuitenkin uudella paikkakunnalla yksinäinen ja masentunut, mikä vaikutti itsetuntoon todella paljon.

Ihmettelen tätä, miten kyvesti täällä ihmiset ajattelevat, että teini tuosta noin vaan löytää uusia ystäviä ja sopeutuu. Kuitenkaan aikuisetkaan eivät välttämättä löydä uusia ystäviä, ja siksi moni aikuinenkaan ei halua muuttaa, kun "turvaverkot" ovat jo jollain paikkakunnalla. Ja ihmettelen myös, miten ihmiset tuntuvat ajattelevan, että on ihan sama asia pitää ystäviin yhteyttä vaikka netin kautta - eihän se ole ollenkaan sama asia. Nuorille livetapaamiset ovat paljon tärkeämpiä kuin aikuisille.

 

Siis onko sulla toisella paikkakunnalla vaan mahdollisuuksia työhön tai opiskeluun? Mä kyllä muuttaisin vasta sitten kun olisi se työ- tai opiskelupaikka varmasti uudelta paikkakunnalta.

Ja kyllä sitä nuoren elämääkin pitää miettiä, voi olla, että saa uusia kavereita heti, voi myös olla ettei saakaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävyys on aitoa niin ei se muuttoon kaadu. Toki vanhempien apua saatetaan tarvita esim. tapaamisiin kuskaaminen, yökyläilyt.

Kummitytön paras ystävä muutti kolmeksi vuodeksi Amerikkaan (isän työkomennus). Tytöt pitivät yhteyttä yllä ja kun muuttaneet kävivät täällä lomalla, niin tytöt vietti aikaa yhdessä. Kummitytön perhekin kävi vierailulla jenkeissä. Ystävyys kesti välimatkan ja jatkui paluumuuton jälkeen normaalisti.

No entäpä, jos ystävyys ei ole niin vahvaa ja aitoa, mutta kuitenkin ylläpitää nuoren hyvinvointia, itsetuntoa ja sosiaalisia suhteita? Onko silloin ihan sama vaihtaa se siihen, että jatkossa nuori istuisi huoneessaan älypuhelimen ääressä pitäen somessa pintapuolisesti yhteyksiä näihin vanhoihin kavereihin?

Kun itse olen kokenut muuton teininä, olen ainakin oppinut siitä sen, etten moista karhunpalvelusta tee ikinä omille lapsilleni.

Ei ole mitään takeita, että tuokaan ystävyys säilyy Samanlaisena yläkoulussa. Uusi koulu, uudet luokkakaverit, tilanteet muuttuu. Itse tässä sellaista vierestä seurannut...

Mitä mieltä nuori on muutosta itse?

Vierailija kirjoitti:

No oma lapseni on sosiaalinen ja on saanut uusia kavereita nytkin mm. harrastuksissa koulun ulkopuolella ja netissä.

Tosiaan ei ole järkevää jäädä jonnekin asumaan pelkän lapsen kaverin takia. Viimeksi joskus kun oli 1. luokalla, mietin muuttoa viimeksi, mutta ei sitten muutettukaan. Silloinkin kovasti harmittelin, että lapsen hyvä kaveri jäisi, mutta parin vuoden päästä nuo kaksi ei enää juuri olleet keskenään, vaikka näkevät joka päivä. Eli kyllä ne suhteet muuttuu ja elää ulkoisistakin olosuhteista huolimatta, ihan turhaa yrittää pitää mahdollisimman tasaisena kaikkea.

Sekin että nyt jos muuttaa ja ei millään sujuisikaan jostain syystä uudella paikkakunnalla, niin aika helpostihan sitä pääsee palaamaan. Ap

Ekaluokkalaisen kaverisuhteet vielä usein muuttuvat, mutta teinien kaverisuhteet ovat usein pitkäaikaisempia. Ihan käsittämätöntä, että joku äiti ei muka tätä käsitä. 

Kuinka tärkeää sinulle on aloittaa opiskelut jo nyt? Jos lapsesi on nyt menossa yläasteelle, hän on jo aika iso - pystyisitkö odottamaan muutaman vuoden? Tai pystytkö suorittamaan opintoja nykyiseltä paikkakunnalta käsin? Joissain yliopistoissa on etäopintoja, ainakin Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopiston opetustarjonnassa on tällaisia mahdollisuuksia.