Voiko lapsi harrastaa joukkuelajia siten, ettei

ei.

Jossain liikuntakerhossa, jossa ei tarkoituskaan ole kilpailla, tämä tietysti onnistuu, mutta sellaisia kerhoja on todella vähän.

Urheiluseuroissa, joissa tarkoitus on kilpailla, tämä ei minun kokemusten mukaan onnistu. Valmennusryhmissäkin (siis yksilölajeissa) halutaan, että kilpailuihin osallistutaan ja valmennukseen osallistuminen vain "omaksi iloksi" ilman kilpailua ei ole hyväksyttävää.

Hyvin vähän on urheiluharrastusmahdollisuuksia niille nuorille, jotka eivät halua kilpailla ja jotka eivät halua panostaa täysillä vain yhteen lajiin.

Joo, ei tunnu olevan tarjolla. Meillä on kaksi liikkuvaista lasta ja yksi heidän vastakohtansa. Ja aina tämä yksi tuntuu kärsivän, kokeili hän mitä lajia tahansa.

Mulla on koululainen, joka tykkää liikunnasta ja liikkuu mielellään ja tykkää monesta lajista. Hän ei kuitenkaan halua kilpailla eikä hän ole sillä tavalla liikunnallisesti lahjakas, että tulisi koskaan missään lajissa olemaankaan mikään huippu. Hänelle sopisi hyvin joku tuollainen liikuntakerho, jossa harrastetaan eri lajeja kuntoilun ja liikunnan ilon merkeissä, mutta sellaisia kerhoja ei tunnu ainakaan meillä päin olevan. Kaikissa urheiluseurojen harrastuksissa pitäisi käydä 3-5 kertaa viikossa ja panostaa yhteen lajiin ihan täysillä. Lapseni kävisi mielellään vaikka kahden tai kolmen eri lajin treeneissä ja kerta viikossa riittäisi hyvin. Sellaisia mahdollisuuksia ei vain tunnu olevan.

Tämä on sinänsä hassua, koska yhteiskunta kuitenkin tukee myös nuorten liikuntamahdollisuuksia. Eikö olisi järkevää saada mahdollisimman moni liikkumaan ihan oman terveyden ja sitä kautta kansantalouden kannalta. Miksi sitä kilpailemista vain ja ainoastaan arvostetaan?

Silloin kannattaa valita joku seurakunnan liikkakerho tms, oikeat joukkueet on tavoitteellisia. Tosin voihan olla että innostuisi ajan myötä osallistumaan kisoihin kun luotto omiin taitoihin kasvaa?

Mitä lapsi haluaa? Olisiko joku muu harrastus parempi? Vaikka vain harjoituksissa käyminen onnistuisi, lapsi tuskin saisi siinä kovin paljoa onnistumisen kokemuksia, kun olisi aina vain se, joka "vain käy täällä", mutta ei oikeasti kuulu porukkaan, ei jaa samoja kokemuksia kuin muut ja ei voi loistaa harrastuksessaan todennäköisesti edes itselleen.

Olisiko joku yksilölaji parempi, vaikkei lapsi olekaan kilpailuhenkinen, jos kuitenkin tykkää treenata? Esim. pitkän matkan juoksu, suunnistus, pyöräily, uinti, hiihto. Niissä voisi itse asettaa itselleen sellaiset tavoitteet kuin haluaa ja olla välittämättä muiden tekemisistä ja sijoituksista, vaikka kävisikin kilpailuissa.

Tai sitten joku harrastus, jossa kilpailu ei ole ollenkaan se ykkösjuttu ja jota harrastetaan paljon ilman kilpailuajatusta. Parcour, lumilautailu, tanssi, kuntosali, kiipeily. Tenniksessä ja golfissa kilpaillaan, mutta niitä harrastetaan tietääkseni yleisesti itse lajin vuoksi ei vain kilpailemisen. Partiossakin liikutaan, vaikka ei ole varsinaista treenaamista.

Riippuu missä päin asutte, mutta ainakin isommissa paikoissa löytyy paljon harrastuksia, joissa ei ole joukkuekilpailua ollenkaan.

Seiskalle: Ainakin uinti on nimenomaan sellainen laji, jossa kilpailua edellytetään ja vain treeneissä käyminen oman kunnon kohentamiseksi ei onnistu (tämä kokemus meidän paikallisesta uimaseurasta). Treenejä on jo alakoululaisilla 5-7 kertaa viikossa + kisat päälle ja jos ei käy kaikissa, valmentajan valittaa vanhemmille siitä, että ei panosteta tarpeeksi.

Paremmissa joukkueissa ei roikoteta mukana pelaajia, jotka eivät ole sitoutuneita ja tavoitteellisia. Harjoittelun tavoite on pärjätä kilpailuissa.

Joku sopiva porukka varmasti löytyy. Käy katsomassa pelejä ja sitä että miten valmentaja käyttäytyy. Monet valmentajat ovat todella asiallisia ja antavat vain rakentavaa kritiikkiä ja kehuvat kun pelaaja pelaa tasoonsa nähden hyvin.

Karjujiakin on, mutta niiden joukkueisiin ei kannatakkaan mennä.

Mullekin tulee mieleen jonkinlainen liikuntakerho, mutta kuka siihen sitten haluaa vetäjäksi ja saako tarpeeksi samanhenkistä porukkaa mukaan? Varsinaisessa joukkuetoiminnassa on mun mielestä kyllä niiden toisten kannalta vähän kurjaa, jos mukana roikkuu pelaajia, jotka ei käy peleissä tai jotka treenaa vain kerran silloin tällöin eikä sitten pärjää niissä peleissä

Piipittääkö sinne kentälle ohjeita pitäisi? Ohjeita kuuluu huutaa, eikä ne siltikään aina kuulu.

Saako vanhemmat HUUTAA kannustusta? 

Tottakai lapsen kuuluu oppia ottamaan ohjeita, kyllä siellä harkoissakin valmentajat HUUTAA ohjeita -mitä ihmettä?!

Ainakin isoissa kaupungeissa suosituimmissa joukkuelajeissa on myös sellaisia juniorijoukkueita, jotka ei treenaa huipputosissaan ja jotka ei pelaa kilpasarjan pelejä, vaan jossain kevyemmässä sarjassa.

Kyllä muidenkin kuin näkyvästi lahjakkaiden kannattaa harrastaa joukkuelajia nimenomaan joukkueessa ja käydä joskus pelaamassa matsejakin. Tosi harva kilpajoukkueissa pelaavakaan kehittyy huippuhyväksi. Eikä tarvitsekaan.

Kaikki, siis aivan kaikki voivat oppia ja kehittyä urheilulajissa. Kerhon ja vapaan pelailun tylsä puoli on pitemmän päälle se, että lapsi ei välttämättä saa oikein minkäänlaista ohjausta ja oppii tosi vähän, vaikka on vuosia käynyt pelaamassa. Osaamisero harrastejoukkueissa pelaaviin kasvaa koko ajan ja aivan varmasti se syö liikunnallista itsetuntoa.

Tykkäätkö itse jos sulle huudetaan erittäin ikävään sävyyn?

Mun tyttöni käy baletissa, koska a) hän tykkää siitä ja b) siellä ei kilpailla kenenkään kanssa. Joillekin kilpailuasetelma tuo ihan liikaa paineita, enkä halua tyttöni kohdalla näin käyvän. Eri asia olisi jos hänellä olisi luontaisesti kova kilpailuvietti!

Itseilmaisu on ihan yhtä tärkeää kuin kilpaileminen ja tanssi jos mikä ohjaa itseilmaisuun. 

Mun tyttöni käy baletissa, koska a) hän tykkää siitä ja b) siellä ei kilpailla kenenkään kanssa. Joillekin kilpailuasetelma tuo ihan liikaa paineita, enkä halua tyttöni kohdalla näin käyvän. Eri asia olisi jos hänellä olisi luontaisesti kova kilpailuvietti!

Itseilmaisu on ihan yhtä tärkeää kuin kilpaileminen ja tanssi jos mikä ohjaa itseilmaisuun. 

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 08:56"]

Seiskalle: Ainakin uinti on nimenomaan sellainen laji, jossa kilpailua edellytetään ja vain treeneissä käyminen oman kunnon kohentamiseksi ei onnistu (tämä kokemus meidän paikallisesta uimaseurasta). Treenejä on jo alakoululaisilla 5-7 kertaa viikossa + kisat päälle ja jos ei käy kaikissa, valmentajan valittaa vanhemmille siitä, että ei panosteta tarpeeksi.

[/quote]

Mietin siis sitä mahdollisuutta, että ap:n lapsi ei välttämättä pistäisi paljoakaan treenaamista pahakseen. Jokuhan voi tykätä treenata paljon, mutta ei tykkää toisia vastaan kilpailemisesta. Jotkut harvat vielä tykkäävät itseään vastaan kilpailemisesta vaikka muita vastaan kilpailu ei kiinnostaisi ja yksilölajissa saattaa helpommin muiden "sulkeminen ulos" omasta suorituksesta onnistua helpommin, ainakin jos löytyy valmentaja, joka on samalla aaltopituudella. Ei kilpailullisuutta voi olla niin monenlaista, siksi en sulkenut pois kaikkia lajeja, joissa on kilpailua. Esim. pitkän matkan juoksu on niin yksinäistä puuhaa, että voi sopia hyvinkin ihmiselle, joka kilpailee itseään vastaan riippumatta miten muut juoksevat ja jota kiinnostaa vain oma suoritus.

t. 7

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 08:56"]

Seiskalle: Ainakin uinti on nimenomaan sellainen laji, jossa kilpailua edellytetään ja vain treeneissä käyminen oman kunnon kohentamiseksi ei onnistu (tämä kokemus meidän paikallisesta uimaseurasta). Treenejä on jo alakoululaisilla 5-7 kertaa viikossa + kisat päälle ja jos ei käy kaikissa, valmentajan valittaa vanhemmille siitä, että ei panosteta tarpeeksi.

[/quote]

Mietin siis sitä mahdollisuutta, että ap:n lapsi ei välttämättä pistäisi paljoakaan treenaamista pahakseen. Jokuhan voi tykätä treenata paljon, mutta ei tykkää toisia vastaan kilpailemisesta. Jotkut harvat vielä tykkäävät itseään vastaan kilpailemisesta vaikka muita vastaan kilpailu ei kiinnostaisi ja yksilölajissa saattaa helpommin muiden "sulkeminen ulos" omasta suorituksesta onnistua helpommin, ainakin jos löytyy valmentaja, joka on samalla aaltopituudella. Ei kilpailullisuutta voi olla niin monenlaista, siksi en sulkenut pois kaikkia lajeja, joissa on kilpailua. Esim. pitkän matkan juoksu on niin yksinäistä puuhaa, että voi sopia hyvinkin ihmiselle, joka kilpailee itseään vastaan riippumatta miten muut juoksevat ja jota kiinnostaa vain oma suoritus.

t. 7

Meidän seurassa on mahdollisuus harrastaa kilpailematta käymällä treeneissä kerran viikossa, muut treenaavat kolme kertaa viikossa ja ovat lisenssipelaajia. Tässä lajissa siitä ei ole haittaa tämän ikäisillä ja jotkut kokeilijat ovat saneet kipinän peleihin tätä kautta. Ja kerran viikko-harjoittelu on toki myös paljon halvempaa vähävaraisille perheille.

Suomen parhaimman futisjunnuilla ei ole mitään kilpailuvaatimuksia ainakaan nuoremmissa ikäluokissa. Lisäksi jos pelaajia on paljon, ryhmät jaetaan enemmän tai vähemmän kilpailullisiin, jottei kukaan jää toisten jalkoihin eivätkä kunnianhimoisemmat koe muiden olevan menestyksen jarruina. Näin kaikki pelaavat omalla tasollaan omien tavoitteidensa mukaisesti.

Harrastejoukkueisiin pääsee varmasti mukaan, mutta eri asia on se, että pelkkä harjoittelu kyllä alkaa varmasti jossakin vaiheessa kyllästyttämään koska harjoittelu tähtää nimenomaan pelaamiseen.

On olemassa monia lajeja joissa ei edes kilpailla joten nekin voisivat olla mahdollisia.

Kyllä meidän seurassa (10-vuotiaat tytöt), lajina jalkapallo, voisi ajatella, että mukana on lapsia, jotka eivät tule peleihin ja turnauksiin. Ei kenenkään ole pakko. Valmentajaa kohtaan olisi tuossa tapauksessa reilua puhua, että lapsi ei tule peleihin.