Kerrotko äidille

Haluaisin juurikin noin muodolliset välit äitiini, sillä hän arvostelee rankasti valintojani ja yrittää edelleen hallita elämääni vaikka olen jo lähes kolmekymppinen. jotenkin silti aina huomaan kertoneeni liikaa ja tulos on aina sama; paha mieli. 

Mun mielestä on asioita, jotka ovat omiani. Näitä ovat parisuhteeni, lasteni asiat ja työni, samoin ystävyyssuhteeni.

Keslustelen äitini kanssa aika paljon, mutta tietyissä rajoissa. Nuorempana kerroin hänelle melkein kaiken. Vuosien mittaan olen oppinut, mitä kannattaa kertoa mitä ei. Välttelen asioita, joita hän ei ymmärrä, hyväksy tai joista hän huolestuu. Jos kuitenkin asia on sellainen, että hän saa sen joka tapauksessa tietää, kerron hänelle ennenkuin joku muu sen hänelle kertoo. Olemme melko läheisiä ja hän on hoitanut paljon lapsiamme. Nyt kun lapset ovat nuoria, he vierailevat äitini luona myös ihan omia aikojaan.

Pidän siis pientä etäisyyttä, jotta välit pysyvät hyvinä.

Meillä on ihan hyvät välit, mutta en ole ikinä uskoutunut äidilleni. Tottakai hän tietää paljon asioitani, mutta on paljon asioita joita ei tiedä, eikä tarvitse tietääkään. En muutenkaan lörpöttele asioitani koko maailmalle, ystävät tietävät enemmän, mutta rajansa silläkin mitä heille kerron ja eri ystäville juttelen erilaisia asioita. Sama siis äidin kanssa, kerron mitä haluan ja sen verran kuin haluan, eikä hän utele.

Kerron äidilleni kaiken, unohtuneet e-pilleritkin. Hän on paras ystäväni. Ikää 25v.

Itse en ole samalla aaltopituudella äitini kanssa.. Olen ruvennut tietoisesti pitämään oman elämäni asiat itselläni, ei häntä tunnu kiinnostavankaan. Kivahan se olisi jos voisin sanoa että hän olisi ystäväni mutta näin ei ole..

Kerron äidille ihan kaiken. Joka päivä soitan kuulumiset. Ikä 23v.