Lue keskustelun säännöt.
Siis onko noilla kiiltokuvaperheillä mitään ongelmia?
21.03.2014 |
Näin kärjistetysti kysyttynä;) Luin juuri perheestä, joka asuaa Ullanlinnassa, on vaikutusvaltaiset urat, kauneutta ja tyyliä, nätit lapset ja "kaikki" kunnossa. Näitä perheitä riittää nykyään, nuoria hyvintoimeentulevia perheitä. Olen kade, saisipa elää tuollaista elämää.
Mutta joo, kaikilla on ongelmia mutta mieluummin poden flunssaa hienossa asunnossa tilaillen noutoruokaa lähikivijalkaravintoloista ja käyn näyttämässä kuntoni yksityisellä lääkäriasemalla eikä tarvitse miettiä onko varaa apteekin tuotteisiin. Mieluummin katselen kotona siistiä tyylikästä miestä joka osaa ja ymmärtää keskustelut kuin tukko hasottaen kalsareissa piereskelevää junttireiskaa.
Summa summarum, kiiltokuvaelämä olisi todella jees.
Kommentit (165)
Jännä juttu että tässä viestiketjussa puhutaan paljon ongelmien piilottamisesta, mutta ei ongelmien ratkomisesta.
Tosiasia on, että rahalla ongelmista on helpompi päästä eroon. Se on eri asia kuin piilottelu tai julkisivun kiillottaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tavoitella kiiltokuvaelämää? Eikä tavallinen rosoinen lähiöelämä kerrostalossa ole okei?
Vai elänkö itse kiiltokuvaelämää osittaistyöttömänä puoliso irtisanomisuhan alla yhdessä monista pk-seudun lähiöistä - koska olen tyytyväinen ja onnellinen?
Kuljen koko ajan kohti unelmiani vaikken ole koskaan ansainnut paljon. Joskus saamani pienikin palkka on luksusta koska se on omaa rahaa eikä Kelan.
Joillain aloilla varattomuuteen tottuu. Toisaalta tavoitteeni ei ole varallsiuuden kasvattaminen vaan vaatimaton elämä materiaalisesti mutta henkisesti ja kulttuurillisesti rikas. Oma pää se on mikä on kaikkein tärkein.
Kyllä meilläkin ongelmia on ja välillä surettaa jos ei ole varaa harrastuksiin. En silti alistu tuon mustan ajattelun alle. Teemme parhaamme jotta koko perheellä olisi hyvä olla.
Kysyn että oikeastiko nykyaikana ihmiset tavoittelevat ap:n kuvaamaa kiiltokuvaelämää? Arvelin että esim. nykynuoriso on niin tietoinen maailman tilasta ja haluaa muutenkin muutosta kuten "niukkuutta" ja henkistä pääomaa, etteivät ulkoiset kulissit kiinnosta ketään.
Onko henkisen pääoman kartuttaminen mielestänne kiinni vain rahasta? Suomessa on ilmainen kirjastolaitos, halvat työväenopistot, monissa harrastuksissa tullaan tiukan paikan tullen maksuissa vastaan, esim. retkeily on ilmaista jos ei ala varusteissa hifistelemään. Olenko naiivi kun mun mielestäni noista riittää jo pitkälle ja saan kaiken tarvittavan ajattelevan ihmisen kasvattamiseen?
Olen itse asunut jonkin aikaa ns. hienommalla asuinalueella. Mikään tuntemistani perheistä ei elänyt kiiltokuvaelämää vaan ihan tavallista arkea aviokriiseineen jne.
144 sorry typot ja muutama epäselvä virke.
Mitä on hyvä elämä? Mitä se on kun kaikki on hyvin? Mikä siihen riittää ja mikä sitä kiillottaa?
Kaikilla on murheensa. Minusta on kiva elää ihan tavallista keskiluokkaista elämää, vaikka nykyisin tuloni ovatkin aika niukat. Etuina on että ei tarvitse kohdata kateellisia ihmisiä, ei huolehtia suuresta omaisuudesta, eikä ole tarvetta miettiä tyyliasioita yms turhaa vaan voi olla ihan itsensä ja kaikki ne jotka minut tietävät, tietävät myös millainen olen. Koti on, lapset ovat kauniita, terveitä ja riittävän fiksuja pärjätäkseen elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen perheeni ainut lapsi. Meillä on omakotitalo, laina maksettu, koira ja kaksi autoa. Ainakin kylältä oon kuullu juttua että meillä on täydellinen perhe ja elämä. Tosiasia on kuitenkin se että isäni on narsisti jolla on vihanhallinta ongelmia, äidillä on masennus ja mulla paniikkihäiriö. Koirallakin taitaa olla kihti
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 13:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 13:42"]Toki rikkaissa kiiltokuvaperheissä voi olla ongelmia, mutta paljon paljon enemmän niitä on köyhissä perheissä, ihan tilastollisestikin.
[/quote]
No ilmiselvä faktahan tuo on. Kalliossa on taatusti enemmän kurjuutta, työttömyyttä, alkoholismia, väkivaltaa ja syrjäytyneitä kuin Eirassa.
[/quote]
Pakko kommentoida tähän, että Kalliossa ei kylläkään köyhät perheet asu. Kalliossa ei juurikaan ole kaupungin vuokra-asuntoja ja jos onkin, niin ne ovat yksiöitä. Jos haluaa omaksi ostaa, niin pitää olla rahaa, sillä perheasunto Kalliossa maksaa aina 400 000 eurosta ylöspäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en niinkään ihaile näitä "ullanlinnalaisperheitä" kuin boheemeja taitelijaperheitä, sellaisia, joissa asutaan vanhassa vähän rempallaan olevassa omakotitalossa, järjestetään kivoja illanistujaisia ystäville ja sukulaisille ja käydään vastavierailuilla. Pienistä vastoinkäymistä syntyy arjen tilannekomiikkaa. Elämä on rentoa ja kivaa. Elämän mielekkyys ja tyydytys tulee siitä, että tehdään töitä ja nähdään vaivaa asioiden eteen. Perheessä on erilaisia persoonia ja kaikkia arvostetaan omana itsenään. Perheessä nauretaan ja hassutellan ja on paljon lämmitä huumoria. Vaatteet ei ole viimeisen muodin mukaisiia, mutta persoonallisia eikä auton tarvitse olla uusi....
Musta se on niin että mitä enemmän sinulla on, sitä enemmän haluat. Eli kaikkeen turtuu ja tottuu. Ihan turha olla kade tai ajatella että sitten kun minä asuisin ja eläisin noin.. niin sitten kun sinä eläisit noin niin et osaisi arvostaa sitä enää tippaakaan. Ellei joku lehti satunnaisesti halua tulla tekemään juttua ihanasta kodistanne, silloin saisit aina pienen muistutuksen siitä, miten erityislaatuisessa asemassa olet. Muulloin kaikki tuntuisi yhtä paskalta tai keskivertokivalta kuin nytkin. Pointti on siinä että kun katselet "alempaa" tuota elämää, se näyttää superihanalta, kun elät sitä itse, se on enää vain tavallista elämää ja mielesi halajaa ehkä johonkin tyynenmeren saarelle osakkeenomistajaksi lipittämään piña coladaa jahtidn kannelle. Ja mitäs kun se taas on saavutettu...? Ihminen harvoin osaa ainakaan pitkään muistaa ja arvostaa omaa onneaan. Usein heräämiseen tarvitaan kova kolaus terveyden tai talouden saralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä näyttäydytäänkö me "kiiltokuvaperheenä". Voi olla että kyllä, mutta ihan tavalliselta perheeltä me tunnutaan näin sisäpiirissä olevana. Menee usein hermot lapseen ja mieheen ;), mietityttää mitä sitä oikein tekisi elämällään, venkslataan samoja ianikuisia aiheita edestakas parisuhteesa yms. Ainoa ero on se, että rahasta ei niin tarvitse stressata ja me voidaan suunnitella elämää hyvin vapaasti, olematta niin sitoutuneita töihin. Miehellä pyyhkii kuitenkin työelämässä hyvin, palkka on iso mutta ylitöitä ei tee. Vaimon ei tarvitse käydä töissä, mutta teen omaehtoisesti alani keikkatöitä silloin kuin huvittaa. Lapsi on sellainen nätti kiharatukkainen pikkupoika, kilttikin vielä. Mutta osaa ajaa vanhempansa hulluiksi ;)
Olen sitä mieltä, että elämänlaatu ei ole puitteista kiinni. Omassa työssäni näen koko elämänkirjon, eikä elinpiiri ole kapeutunut tähän kiiltokuvaelämään. Myös oma lapsuus on molemmilla ollut suhteellisen vaikea, minulla vanhempien avioero ja sitten vaihtuvat uudet puolisot ongelmineen, miehellä kuollut isä ja yh-leskiäiti joka syrjäytyi yhteiskunnasta. Vaikka nyt pyyhkii hyvin ja "kaikki näyttää hyvältä", niin muistutan itselleni jatkuvasti että se ei ole sitä, mistä onni on kiinni.
Ökyrikas ei tarvi olla, mutta älkää ihmiset tehkö lapsia köyhyyteen. Koko lapsuuteni kärsin kun mihinkään ei ollut varaa. Onneksi köyhyys ei kohdallani periytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 17:53"]Tässä. THL:n tutkija: Suurin osa huostatuista lapsista tulee köyhistä perheistä.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014010817907159_uu.shtml
[/quote]
Köyhyys lisää ongelmia, se on selvä. Itse keskiluokkaisesta perheestä lähtöisin ja nyt oma perheeni keskiluokkainen. Kultainen keskitie paras.
Sitä mietin, miksi tässä nostetaan kiiltokuvaperheiksi ne, joissa on urakeskeiset vanhemmat ja pari nättiä lasta ja hieno kattohuoneisto? Itse koen eniten niiden olevan kiiltokuvaperheitä, jotka tosissaan omistautuvat lapsilleen ja arvostavat parisuhteensa niin korkealle, että sille raivataan aikaa ja sitä huolletaan. Kumppanit ovat oikeasti kumppaneita, eikä mitään lisääntymispartnereita. Tapahtui mitä tahansa. Sellainen perhe, missä on lämmintä välittämistä, joka näkyy ulkopuolisillekin. Monesti nämä perheet pitävät huolta myös lähisukulaisistaan jos tarvetta. Mutta ei ne ole kiiltokuvaperheitä. Ne on vaan hyviä ihmisiä, jotka on löytänyt ne tärkeimmät asiat elämästä :)
Ja kyllä niilläkin on ongelmansa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyytyväisyys ja onnellisuus ovat hyvin subjektiivisia tiloja. Itse pidän elämänhallintataitoja hyvinkin ratkaisevina onnellisuutta arvioitaessa. Elämänhallintaidot omaava kykenee nauttimaan varakkuudestaan, mutta myös köyhempi kokee elävänsä mielekästä elämää. Vastaavasti jos mopo ei pysy yhtään käsissä, ei raha siinä paljoa auta, päinvastoin.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 16:21"]Raha mahdollistaa sen, että on aikaa olla aidosti läsnä lasten kanssa, antaa heille matkustamisen iloa, harrastuksia ja myös vaatteita ja laitteita, joilla voivat kehittää itseään ja kukaan ei kiusaa heitä.
Köyhien lapset joutuvat järjestään syrjäytyneiksi, koska heillä ei ole varaa tietotekniikkaan, vanhemmat tupakoivat ja juovat, saavat huonoa esimerkkiä kotonaan.
Rikkaammilla on varaa siivoojaan, joten on aikaa viettää lasten kanssa laadukasta aikaa, eikä tarvitse istuttaa lapsia telkkarin ääreen, kun tekee kotitöitä. Myös matkailu avartaa heitä ja opitaan maailmankansalaisiksi ja ei olla ennakkoluuloisia persuja.
Tilastollisesti tutkittuna rikkaisen lasten elämä on paljon onnellisempaa ja he ovat avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia.
[/quote]
Peesi
[/quote]
Täh, siis kaikki köyhät ovat ennakkoluuloisia ja tupakoivia persuja?
No joo, me ollaan kyllä köyhiä ja tunnen paljon köyhiä ja siinä on kyllä monenkirjavaa sakkia. Itse olen ollut nuorempana mukana ympäristö-, eläinoikeus-, rasisminvastaisissa liikkeisissä ja yhtä järjestöä perustamassa myös. Tunnen monia joilla köyhyys on ihan itse valittu elämäntapa, elämä halutaan käyttää muuhun kuin maallisen omaisuuden haalimiseen, vaikka siihen maailmalla kiertelyyn tai vapaaehtoistyöhön. Niin köyhää ei taida nykyään ollakaan ettei tietotekniikkaan olisi varaa. On meilläkin talossa 7 tietokonetta, tabletti ja kolme älypuhelinta. Suurin osa lasteni teini-iässä itse omilla työssä ansaitulla rahoilla hankittuja ja yhdellä ala-asteikäisellä itse säästetyillä rahoilla.
Meillä ei tupakoi kukaan, eikä ole alkoholin suurkuluttaja, taloudessa kolme aikuista. Niinkin huonoa esimerkkiä saavat kotoaan että ollaan oltu kasvissyöjiä 15 vuotta, nyt jo vuosia syöty lihaa. Äiti eli minä lähdin lähes nelikymppisenä opiskelemaan liikunta-alan ja ravitsemuksen ammattilaiseksi.
Matkailua ei ole pahemmin ollut varaa harrastaa, jokainen lapsi joskus päässyt johonkin kuitenkin. Enemmän maailmankuvaa avartaa se että lasten ystäväpiiri on todella kansainvälinen. Just 12v pojan synttärivieraista ei tainnut yksikään olla kokonaan suomalainen vaan vähintään toinen vanhemmista jossain muualla syntynyt. Myös serkkujen toinen vanhempi on toisesta maanosasta.
Olen myös älykäs ja melko monipuolisesti sivistynyt vaikka en ole opiskellut eli suorittanut tutkintoja vaan opiskellut itsekseni. Juntteja en ole siis lapsistanikaan kasvattanut.
Minusta puhut nyt ongelmien (mielenterveys, alkoholismi Ym) takia köyhistä perheistä, eivät kaikki köyhät ole ns. ongelmaperheitä. En koe köyhäksi meitä, koska en mittaa rikkautta rahassa vaan onnellisuudessa. Olen saanut elämältä sen mitä olen halunnutkin, en kaikkea mutta tärkeimmät.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 09:20"]
Ökyrikas ei tarvi olla, mutta älkää ihmiset tehkö lapsia köyhyyteen. Koko lapsuuteni kärsin kun mihinkään ei ollut varaa. Onneksi köyhyys ei kohdallani periytynyt.
[/quote]
Meillä oli rahaa, mutta sitä ei käytetty meihin lapsiin. Mitään ei saanut.
Mutta en kärsinyt siitä, vaan opin tekemään töitä rahan eteen. Toisaalta omaisuutta on kertynyt, kun olen oppinut elämään niukasti. Ehkä siinä onkin juuri se salaisuus.
Sen olen huomannut, että köyhät on juuri siksi köyhiä monesti, kun tavara merkitsee niin paljon ja ostetaan kaikki uutena ja tuhlataan. Tuntuu hullulta, että omat lapsetkin ovat tyytyväisiä halvempiin tavaroihin ja vaatteisiin, mutta muutama luokalla oleva todella köyhä pentu omistaa iphone vitosen ja muotifarkut yms.
Tai ehkä se juuri on niin, että köyhille materia merkitsee todella paljon ja rahalliset arvot on tärkeitä. Omille lapsille (kuten itsellenikin opetettiin), että vaatimattomuus on hyve ja halvemmallakin puhelimella pärjää ja kulutus ei ole mikään tärkein asia.
Omille lapsille onkin itsetuntoa kertynyt niin, että pystyvät kulkemaan koulussa prisman farkuissa. Kun monella köyhällä on niin huono itsetunto, että luullaan sitä voivan parantaa kalliilla merkkituotteilla
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 09:01"]
Musta se on niin että mitä enemmän sinulla on, sitä enemmän haluat. Eli kaikkeen turtuu ja tottuu. Ihan turha olla kade tai ajatella että sitten kun minä asuisin ja eläisin noin.. niin sitten kun sinä eläisit noin niin et osaisi arvostaa sitä enää tippaakaan. ... ? Ihminen harvoin osaa ainakaan pitkään muistaa ja arvostaa omaa onneaan. Usein heräämiseen tarvitaan kova kolaus terveyden tai talouden saralla.
[/quote]
Olen eri mieltä. Minä olen elänyt hyvin erilaisia "elämiä": köyhä lapsuuden yh-äidin tyttärenä, teini-ikää alkoholistoituvan äidin kanssa, vapaata opiskelijaelämää rakkaani kanssa, pikkulapsipehe-elämää omistusasunnossa, konkurssin tehnneen puolison elämää vuokra-asunnossa jne. Ja joka ikisessä elämänvaiheessani olen ollut onnellinen. Konkurssin jälkeen, kun koti meni alta, oli vaikeaa. Silti tuolloinkin koin, että olen tietyllä tavalla onnekas, kun olen terve ja minulla on tasapainoiset lapset ja hyvä parisuhde. Olen aina iloinnut pienistä arkisista asioista ja toki suuristakin, mutta ne ovat elämässä kuitenkin paljon harvemmassa kuin pienet.
Koen elämän hyvin syvästi ja elän voimakkaasti. Minulla on vain tämä yksi ainutlaatuinen elämä, ja haluan ottaa siitä kaiken irti, rakastaa ja antautua elämälle. Elän täyttä elämää, asunpa sitten Ullanlinnassa tai vuokra-asunnossa.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:07"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 09:01"]
Musta se on niin että mitä enemmän sinulla on, sitä enemmän haluat. Eli kaikkeen turtuu ja tottuu. Ihan turha olla kade tai ajatella että sitten kun minä asuisin ja eläisin noin.. niin sitten kun sinä eläisit noin niin et osaisi arvostaa sitä enää tippaakaan. ... ? Ihminen harvoin osaa ainakaan pitkään muistaa ja arvostaa omaa onneaan. Usein heräämiseen tarvitaan kova kolaus terveyden tai talouden saralla.
[/quote]
Olen eri mieltä. Minä olen elänyt hyvin erilaisia "elämiä": köyhä lapsuuden yh-äidin tyttärenä, teini-ikää alkoholistoituvan äidin kanssa, vapaata opiskelijaelämää rakkaani kanssa, pikkulapsipehe-elämää omistusasunnossa, konkurssin tehnneen puolison elämää vuokra-asunnossa jne. Ja joka ikisessä elämänvaiheessani olen ollut onnellinen. Konkurssin jälkeen, kun koti meni alta, oli vaikeaa. Silti tuolloinkin koin, että olen tietyllä tavalla onnekas, kun olen terve ja minulla on tasapainoiset lapset ja hyvä parisuhde. Olen aina iloinnut pienistä arkisista asioista ja toki suuristakin, mutta ne ovat elämässä kuitenkin paljon harvemmassa kuin pienet.
Koen elämän hyvin syvästi ja elän voimakkaasti. Minulla on vain tämä yksi ainutlaatuinen elämä, ja haluan ottaa siitä kaiken irti, rakastaa ja antautua elämälle. Elän täyttä elämää, asunpa sitten Ullanlinnassa tai vuokra-asunnossa.
[/quote]
Ihan samaa mieltä! Mielestäni myös lainaamasi kirjoittaja tarkoitti samaa asiaa, että kiiltokuvaulkokuori ja materia ei tee onnelliseksi, koska ihminen jolle sellainen on tärkeää ei ole tyytyväinen saavuttamaansa vaan haluaa aina vaan lisää. Oikeasti tärkeät asiat elämässä eivät maksa mitään eikä niitä voi rahassa mitata. Onnellisuus tulee sisältä ja ihmiset ovat onnettomia niin kauan kun yrittävät saavuttaa sitä hankkimalla ulkoisia asioita. Elämä on seikkailu, ei mikään käsikirjoitettu näytelmä tai tehtävälista joka suoritetaan läpi jotta tultaisiin onnelliseksi.
157
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 12:29"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:07"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 09:01"]
Musta se on niin että mitä enemmän sinulla on, sitä enemmän haluat. Eli kaikkeen turtuu ja tottuu. Ihan turha olla kade tai ajatella että sitten kun minä asuisin ja eläisin noin.. niin sitten kun sinä eläisit noin niin et osaisi arvostaa sitä enää tippaakaan. ... ? Ihminen harvoin osaa ainakaan pitkään muistaa ja arvostaa omaa onneaan. Usein heräämiseen tarvitaan kova kolaus terveyden tai talouden saralla.
[/quote]
Olen eri mieltä. Minä olen elänyt hyvin erilaisia "elämiä": köyhä lapsuuden yh-äidin tyttärenä, teini-ikää alkoholistoituvan äidin kanssa, vapaata opiskelijaelämää rakkaani kanssa, pikkulapsipehe-elämää omistusasunnossa, konkurssin tehnneen puolison elämää vuokra-asunnossa jne. Ja joka ikisessä elämänvaiheessani olen ollut onnellinen. Konkurssin jälkeen, kun koti meni alta, oli vaikeaa. Silti tuolloinkin koin, että olen tietyllä tavalla onnekas, kun olen terve ja minulla on tasapainoiset lapset ja hyvä parisuhde. Olen aina iloinnut pienistä arkisista asioista ja toki suuristakin, mutta ne ovat elämässä kuitenkin paljon harvemmassa kuin pienet.
Koen elämän hyvin syvästi ja elän voimakkaasti. Minulla on vain tämä yksi ainutlaatuinen elämä, ja haluan ottaa siitä kaiken irti, rakastaa ja antautua elämälle. Elän täyttä elämää, asunpa sitten Ullanlinnassa tai vuokra-asunnossa.
[/quote]
Ihan samaa mieltä! Mielestäni myös lainaamasi kirjoittaja tarkoitti samaa asiaa, että kiiltokuvaulkokuori ja materia ei tee onnelliseksi, koska ihminen jolle sellainen on tärkeää ei ole tyytyväinen saavuttamaansa vaan haluaa aina vaan lisää. Oikeasti tärkeät asiat elämässä eivät maksa mitään eikä niitä voi rahassa mitata. Onnellisuus tulee sisältä ja ihmiset ovat onnettomia niin kauan kun yrittävät saavuttaa sitä hankkimalla ulkoisia asioita. Elämä on seikkailu, ei mikään käsikirjoitettu näytelmä tai tehtävälista joka suoritetaan läpi jotta tultaisiin onnelliseksi.
157
[/quote]
Juu en väitä että kaikki hienoissa eiran tai ullanlinnan asunnoissaan haikailisivat vieläkin jostain paremmasta. On täysin mahdollista elää myös täysin tyytyväisenä ja onnellisena siitä mitä on jo saanut. Mutta sitä en usko että tällainen ullanlinnan asukas jaksaa glorifioida mielessään elämäänsä samalla tavoin kuin vähäosaisempi keskiluokkainen tai pienituloinen hänen elämästään tekee. Eli loppujen lopuksi se on sitä tavallista elämää tavallisine huolineen. Nyt jos keskiluokkainen joka ihannoi tätä elämäntyyliä saavuttaa sen, hän todennäköisesti ei enää pidäkään tuota elämää aivan niiiiin hienona kuin miltä se näytti sieltä "alempaa". Ja pahimmassa tapauksessa täytyy siis aina saavuttaa enemmän.
T. Se lainattu
Veljeni perhe yrittää elää kiiltokuvaelämää. Lapsille ei ole aikaa, isovanhemmat sekä kunnallinen päivähoito hoitavat lapset 90% ajasta. Mutta hyvin tienaava veljeni ostaa sitten lapsille sadoilla euroilla tavaraa kerralla, vie huvipuistoihin kerran kesässä ja ulkomaille viikoksi vuodessa.
Minun perheeni elämä voi vaikuttaa myös kiiltokuvalta. Olemme onnellisia, perheen sisäiset asiat kunnossa, lapsi terve ja rakastettu. Raha-asiat kunnossa, talo kohta maksettu. Mutta minulla on hirveitä traumoja lapsuudesta, jotka alkavat nyt nostaa päätään vuosien kieltämisen jälkeen. Olen miettinyt vakavasti terapiaa, mutta koska pärjään näinkin, en ole vielä mennyt. Mutta ehkä kun lapsi on isompi, niin sitten. Hänen vuokseen jaksan näitä hirveitä muistoja kantaa.