Vedin sitten kunnon kännit raskaana ollessani :( OV
Siis tilanne on tämä, että ollaan yritetty lasta melkein vuoden ajan (11k tarkalleen)ja ilman toivomaamme tulosta. Epätoivo alkoi jo hiipua kun tajusin, että vuosi ollaan jo kohta yritetty eikä raskaustestejä ole vielä edes tarvinnut tehdä kun aina menkat ne tulla tupsahtaa ajallaan. Viime kierrossa tikutettiin ovista tarkasti, harrastimme sekisä melkein joka päivä ja tunne raskautumisesta alkoi olla loppukuusta todella positiivinen. Pissatti kovasti ja nännitkin tuli kosketusaroiksi, mutta sitten menkkapäivänä mitäpä muutakaan kuin menkat ne sieltä tuli taas. Rusehtavaa ja hiukan punertavaakin verta tuli pyyhkiessä, laitoin tamponin paikallleen ja pari kyyneltäkin taisin vuodattaa.. sitten tuli suuri vitutus, miksei me koskaan saada lasta? Mikä meitä vaivaa? (Tiedän että on monia jotka ovat yrittäneet pidempään kuin me mutta puhun nyt siis omista tunteistani ja kokemuksestani subjektiivisesti) Olen elänyt mahdollisimman terveellisesti jo vuoden ajan. Alkoholia en ole kieltanyt kokonaan, mutta kännäämiset olen lopettanut kokonaan. Tai jättänyt korkeintaan juuri menkkapäiviksi, kun voi olla ihan varma, ettei ole raskaana eikä mitään vahinkoa varmasti tapahdu. Nyt sitten kun menkat tuli niin olin ihan raivon ja surun ja epätoivon vallassa, aukaistiin heti viinipullo kotona ja juotiin tyhjiin vatsoihin se miehen kanssa puoliksi. Kummatkin purettiin vitutusta alkoholiin ja päätettiin lähteä ulos kavereiden kanssa ja juoda ihan kunnolla. Ja tuosta illasta mun muistikuvatkin ovat aika hatarat mutta juomaa virtasi kovasti ja aamulla olo olikin todella heikko ja krapula oli pahempi kuin koskaan ennen. Oksentelin oikeastaan aamusta iltaan asti. Vasta krapulan päivän jälkeen huomasin, että hei mun menkat oli tosi oudot, ne loppui ennen kuin alkoi edes kunnolla. Mietin, että entä jos ne olikin ne kuuluisat valemenkat ja päätin tehdä raskaustestin ekaa kertaa elämässäni vaikka en uskonutkaan positiivisen tulokseen. Raskaustestin tulos oli raskaana 3 +Eli siis raskaustesti näytti tuollaisen tuloksen kun menkat olivat "myöhässä" kolmatta päivää. Nyt olen sitten ihan huolesta sairaana ollut koko viikon, kadun niin kovasti tuota kännäämistä ja olen tehnyt joka päivä (kalliin) raskaustestin varmistaakseni, ettei raskaushormoni ole vähentynyt, joka päivä tulos on ollut sama raskaana 3+ Otan kyllä asian esille kun menen neuvolaan ekaa kertaa, mutta tässá on vielä aikaa joten en tiedä miten päin olla. Kuinkakohan suuria ja vakavia haittoja vauvalle on voinut koitua tuosta juomisestani? :( onko kellään kokemuksia?
Kommentit (54)
Ole huoleti. Mitään suurta haittaa ei tuosta ole millään muotoa tulossa, kunhan nyt olet juomatta. Ei siis mitään hätää. Ja ei tarvitse ottaa neuvolassa esille kunhan nyt raskausaikana olet muutoin selvä.
Onnittelut teille <3
Kannattaako kertoa neuvolassa? leimataan vielä juopoksi
ei kannata vetää kännejä, vaikka ei raskaana olisikaan.
Kerro vaan neuvolassa, ei sua juopoksi tuon kertoman perusteella voi mitenkään luulla. Saat jutella sitten sen neuvolantädin kanssa asiasta, ja olla keveämmin mielin loppuraskauden.
Onnea! Ei ole vahinkoa ehtinyt tapahtua tuosta kerrasta. Mieti tarkkaan haluatko kertoa neuvolassa, vai keskustella esim. yksityisellä puolella...
Kukaan ei tiedä onko jotain tapahtunut. Luultavasti ei. Vauvanalut ovat yllättävän sitkeitä.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 22:49"]
Onnea! Ei ole vahinkoa ehtinyt tapahtua tuosta kerrasta. Mieti tarkkaan haluatko kertoa neuvolassa, vai keskustella esim. yksityisellä puolella...
[/quote]
Miten te voitte täällä LUVATA tuollaisia? On sekin vastuutonta.
Alkuvaiheessa ensimmäisillä viikoilla alkio on kiinnittynyt kohtuun mutta verenkiertoa ei vielä ole kehittynyt siten että äidin verenkierrossa kiertävät aineet siirtyisivät alkioon suoraan. Alkio saa ravintonsa ympäröiviltä soluilta. Joten alkio on alkuvaiheessa näiltä toksiineilta suojassa.
Toisaalta jos alkio olisi vaurioitunut, niin todennäköisesti seuraisi keskenmeno.
Eli odota rauhassa, et voi muuta. Jos raskaus jatkuu, niin todennäköisesti kaikki menee hyvin ja sikiö kehittyy täysin normaalisti. Älä ripottele tuhkaa päällesi.
Jatkossa toki kannattaa pidättäytyä alkoholista raskausaikana.
Älä ota neuvolassa esille. Mä join easkauden alkuaikana kahtena viikonloppuna, en siis vielä tiennyt olevani raskaana. Testin tehdessäni hätäilin neuvolassa, ja nyt ollaan oltu lasun asiakkaita ekat 2v.
Siis vaikka olen ollut koko tämän ajan juomatta, ja tällä linjalla aion pitäytyä.
Siis naurettavaa tässä onkin, että todellakaan en ole mikään juoppo. Olen vaan vähentänyt nyt raskautta yrittäessä alkoholit minimiin. Normaalina yrityskuukautena en ole juonut yleensä ainakaan menkkojen jälkeen. Just niinä viitenä menkkapäivänä olen juonut yhteensä kaksi lasillista viiniä, joinakin kuukausina en edes sitäkään ja kroppa ja mieli on voinut hyvin, lisäksi huomaan että jo yksi lasillinen viiniä saa mun naaman kukkimaan seuraavana päivänä joten kiva olla juomatta ja rahatkin säästyy.
Nyt vaan kun viimeksi luulin, että menkat alkaa ja olin ollut niin varman että nyt on tärpännyt, silloin se pettymys iski niin lujaa että jotenkin halusin kai lapsellisesti uhmata luontoäitiä ja vetää kännit niin että en edes muistaisi yhden illan ajan tätä surua ja pettymystä. Voi kun olisin tiennyt..
En todellakaan aio juoda tippaakaan alkoholia raskaana ollessani ja jos tämän tarinani kerron tällä tapaa niin kuin täällä niin luulisi neuvolatädinkin ymmärtävän vai leimataankoahn mut ihan oikeesti juopoksi? :Ö
Kiitos vielä tsemppaavista ja mukavista viesteistä. Rauhoittaa kummasti <3
ap
Emmä ainakaan neuvolassa puhuis tollasista. Kaveri joutui käymään joka kuukausi ultrassa ja seurannassa, kun neuvolatäti leimas hänet juopoksi. Kaverin mies läpällä oli nakannut "nyt loppuu Minnankin ryyppäys, hehe" ja joka neuvolakerralla tenttasi onko alkoholia käytetty
No kyllä ne äidistä tulevat aineet niihin ympäröiviin soluihinkin siirtyvät. Äidistä alkio saa ravinteensa joka tapauksessa.
Onnea!!! <3 Ole huoleti. Murehdin itse samaa mutta luettuani aiheesta tajusin että syytä huoleen ei noin alussa vielä ole. Nyt nautit vaan ja muista hakea apteekista myös raskausajan vitamiinit.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 22:52"]
Älä ota neuvolassa esille. Mä join easkauden alkuaikana kahtena viikonloppuna, en siis vielä tiennyt olevani raskaana. Testin tehdessäni hätäilin neuvolassa, ja nyt ollaan oltu lasun asiakkaita ekat 2v.
Siis vaikka olen ollut koko tämän ajan juomatta, ja tällä linjalla aion pitäytyä.
[/quote]
Anteeksi mutta mikä on lasu?
ap
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 22:45"]
ei kannata vetää kännejä, vaikka ei raskaana olisikaan.
[/quote]
alapeukuttajat kannattaa suomalaista alkoholikulttuuria? surullista. alkoholi, tuo elämän ainoa ilo.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 22:55"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 22:52"]
Älä ota neuvolassa esille. Mä join easkauden alkuaikana kahtena viikonloppuna, en siis vielä tiennyt olevani raskaana. Testin tehdessäni hätäilin neuvolassa, ja nyt ollaan oltu lasun asiakkaita ekat 2v.
Siis vaikka olen ollut koko tämän ajan juomatta, ja tällä linjalla aion pitäytyä.
[/quote]
Anteeksi mutta mikä on lasu?
ap
[/quote]
lastensuojelu.
taidat olla aika nuori?
Höpöhöpö, on täällä hauskoja ihmisiä. Tottakai neuvolassa saa ja pitää kertoa tälläisesta jos huolettaa. He kertovat että hätää ei ole, alkio ei vielä noin alussa saa ravintoa verestäsi, myöhemmin vasta. Vastuullinen ihminen uskaltaa kyllä olla rehellinen. Kukaan ei leimaa sinua miksikään, eikä lastensuojelun asiakkaaksi kyllä ihan noin kevyin perustein pääse :) Onnea!
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 22:57"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 22:55"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 22:52"]
Älä ota neuvolassa esille. Mä join easkauden alkuaikana kahtena viikonloppuna, en siis vielä tiennyt olevani raskaana. Testin tehdessäni hätäilin neuvolassa, ja nyt ollaan oltu lasun asiakkaita ekat 2v.
Siis vaikka olen ollut koko tämän ajan juomatta, ja tällä linjalla aion pitäytyä.
[/quote]
Anteeksi mutta mikä on lasu?
ap
[/quote]
lastensuojelu.
taidat olla aika nuori?
[/quote]
Okei, en ole tuota lyhentteä koskaan kuullutkaan.
Noh, nuori ja "nuori" 24-vuotias, mutta ei ole tullut oltua paljoakaan tekemisissä lastensuojelun kassa tähän mennessä eikä toivottavasti koskaan!
No ehkä mä en sitten ota tätä kännäystä esille neuvolassa, jos jotakin kysyvät niin voin vastata rehellisesti.
ap
Mistähän se alkio mielestänne ravintonsa saa tuossa vaiheessa?
Kolmannella vkolla hedelmöityksestä, siis rv neljännen aikana nautittu alkoholi aiheuttaa fas lapsen tyypilliset kasvonpiirteet.