Lue keskustelun säännöt.
Kurt Westerlund seurustellut heinäkuusta lähtien!!!
19.11.2020 |
Näin meille kertoo uusin Seiska. Eli suruaika oli kestänyt tuolloin peräti 1-2 kuukautta. Kurt toteaa, että olisi tehnyt väärin lapsiaan kohtaan, ellei olisi jatkanut elämäänsä. Mulle tulisi ainakin hänen tyttärenään tunne, että naiset ovat kuin kertakäyttöhyödykkeitä. Jopa nopeammin korvattavissa kuin perheen koira.
Kommentit (124)
Mä olen tästä ihan samaa mieltä. On kuitenkin tervettä, että elämänhalu ja -ilo jatkuvat. He, jotka elävät, elävät. Suru ja ilo eivät ole toisensa poissulkevia tunteita. Sureva voi tuntea myös positiivisia tunteita. Kukaan ei voi toisen puolesta määrittää ”suruaikaa”, jolloin pitäisi olla vain sureva.
Meidän äiti kuoli samoihin aikoihin kuin Kirsi ja isä jäi leskeksi yli 30 vuoden avioliiton jälkeen. Itse toivoisin, että hän pääsisi vielä jatkamaan elämäänsä. Nyt hän elää 100% surussa ja kuollut äiti on kaiken keskipiste. Tehdään kaikki, niinkuin äiti olisi halunnut ja niin edelleen. Ymmärrän kyllä, mutta raskasta tällainenkin meille muille läheisille, jotka olisivat jo valmiita antamaan kuolleen muistolle rauhan ja päästä siten rakentamaan uudenlaista suhdetta häneen . Ei se rakkaus silti mihinkään häviä eikä äiti koskaan unohdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän isä kuoli syöpään 4vuotta diagnoosista ja äiti jäi leskeksi 30 vuoden avioliiton jälkeen. Kyllä siinä neljän vuoden aikana kerkesi tehdä surutyötä oikeasti. Kun kuolema tuli, niin se oli helpotus. Loppui joka päiväinen itkeminen huolesta ja surusta, kun ei mitään ei siis mitään voi tehdä että toinen parantuu. Loppui puhelimen kyttäys ja 247 miettiminen siitä, kuoleeko toinen tänään, entä jos eilen oli viimeinen päivä kun elossa nähtiin. Kun 4 vuotta seuraat päivittäin toisen kuihtumista, kipuja ja muuttumista. Äiti ja me lapset hoidettiin isä kotona viimeiseen hengenvetoon saakka.
Kun isän kuolema sitten tuli, meni siitä 3kk, kum äiti tapasi syöpään menehtyneiden läheisten tukiryhmässä uuden miehen. Nyt ovat olleet 5 vuotta yhdessä. Ketään meistä ei haitannut ja isä jaksoi viimeiseen saakka sanoa, että muisti äiti ettei häntä jäädä suremaan ja eteenpäin saa mennä.
Te ulkopuoliset, jotka ette ole tätä tehneet ja sen kanssa eläneet, älkää väittäkö etteikö isä merkinnyt mitään ja etteikö surutyötä voi tehdä ennen kuolemaa. Isä oli tärkeintä maailmassa, läheinen ja rakas kaikin puolin. Vaikka äiti jatkoi elämää ja uskalti vielä rakastua, se ei tarkoita sitä, ettäkö äiti ei isästämme välittänyt yhtään. Rakasti viimeiseen hengenvetoon saakka. Silti leskellä on oikeus jatkaa omaa elämää ilman toisten pahennusta.
Uskoisiko todeksikaan? Eipä siinä kauaa nokka tuhissut.
Jokainen tietenkin tekee, mitä tykkää. Silti noin pikainen uudelleenpariutuminen tuntuu märältä rätiltä poisnukkuneen naamalle. Kuolleen läheisistä nyt puhumattakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osa etsii uuden, mutta jos itse menettäsin puolison, en ottaisi enää ketään. Rakastan puolisoa aivan liikaa ja en edes halua ketään ihmistä hänen tilalle. Jokainen tekee miten tekee, kait.
Paha mennä sanomaan, mitä tulevaisuudessa tekisi, kun ei sitä voi etukäteen tietää.
Itselläni on kokemus kihlatun kuolemisesta syöpään. Surin ja sairastin hänen sairautensa ajan. Toivoin kuolevani hänen mukanaan, toivoin kuolevani myös kauan sen jälkeen. Luulin ettei elämällä ole enää mitään annettavaa, enkä uskonut enää koskaan rakastavani ketään. Olin väärässä. Olen rakastanut monta kertaa, mennyt naimisiin, saanut lapsen... Suru kulkee silti edelleen mukana, enkä koskaan unohda.
Siksi vannomatta paras.
Minkä ikäinen tämän Jenaa Veen on? Entäs Kurri? Kurre käy 6-kymppiä? Jenan isän ikäluokkaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nooh, mikäs se arvon aavee mammojen mielestä on sopiva suruaika? Siis teidän, jotka onnellusena olette elävän puolisonne kanssa moraalivartijoina selittämässä " jos olisin jänen tyttö, jos mun puoluso kuolusi ikinä en toista ottaisi".
Phyi phyi, kehtaattekin. Tulkaa sitten sanomaan, kun ukkonne kupsahtaa. Ja olette mustissa kulkeneet itkua vääntäen pari vuotta. Sitten on sitä omakohtaista oikeaa sanomista.
Ja vielä kyseenalaistatte sitä, ettei ole muka lastensa tukena. Tunnetteko ihan henk.koht.läheltä perheen ja on ihan fakta tietoa. Novei, kun tässä nyt vaan puhutaan tyhjää.
Eiköhän se ollut jo valmiiksi katsottuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osa etsii uuden, mutta jos itse menettäsin puolison, en ottaisi enää ketään. Rakastan puolisoa aivan liikaa ja en edes halua ketään ihmistä hänen tilalle. Jokainen tekee miten tekee, kait.
Sori nyt vaan, mutta miten voit kuvitella pystyväsi asettumaan Kurren asemaan rakastetun puolison menettämisestä? Väitätkö, ettei hän rakastanut "liikaa" tai "riittävästi", kun ei jumiudu suruun vaan koittaa saada elämänsä jatkumaan? Mun mielestä hiton hävytön ja ymmärtämätön kommentti. Käsitin oitse kyllä ihan päinvastoin, eli että Kirsi oli Kurren suuri rakkaus <3 Elämän on jatkuttava ja mitä pidemmäksi aikaa antaa itsensä jäädä tuleen makaamaan,sen vaikesmpaa on enää sieltä nousta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa etsii uuden, mutta jos itse menettäsin puolison, en ottaisi enää ketään. Rakastan puolisoa aivan liikaa ja en edes halua ketään ihmistä hänen tilalle. Jokainen tekee miten tekee, kait.
Paha mennä sanomaan, mitä tulevaisuudessa tekisi, kun ei sitä voi etukäteen tietää.
Itselläni on kokemus kihlatun kuolemisesta syöpään. Surin ja sairastin hänen sairautensa ajan. Toivoin kuolevani hänen mukanaan, toivoin kuolevani myös kauan sen jälkeen. Luulin ettei elämällä ole enää mitään annettavaa, enkä uskonut enää koskaan rakastavani ketään. Olin väärässä. Olen rakastanut monta kertaa, mennyt naimisiin, saanut lapsen... Suru kulkee silti edelleen mukana, enkä koskaan unohda.
Siksi vannomatta paras.
Sama kokemus itsellänikin, kihlattu kuollut 30v iässä vakavaan sairauteen. Elämän on jatkuttava, mikäli aikoo jatkaa elämäänsä. Lisäksi olen aivan varma, että se kuollut puoliso tai kihlattu haluaisi ehdottomasti jälkeensä eloon jäävän puolisonsa jatkavan elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minusta tuntui pahalta, kun isän kuoliniltana jo istui paikallaan äitini uusin rakastaja hirveine jalkahikineen.
Naislesken syli on lämpöinen ja oli siina perinnöstäkin kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi Hanna-Riikka Siitosen miehellä on orastava seurustelusuhde. Siitä ei ole syntynyt samanlaista älä m ölöä, koska siinä on edetty entistä puolisoa kunnioittaen.
Siinä se vissi ero, että oli Jannella oli SURUAIKA - ainakin mediassa!!!!!!!!!
AHAA, sinäkö sen suruajan pituuden määrität???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen jäänyt leskeksi nuorena. Jotkut täällä puhui suruajasta. Itseäni ihmetyttää tuo käsite. Ei ole olemassa mitään sellaista aikaa, että surraan joku tietty pätkä ja se on sitten siinä. Itse löysin uuden kumppanin joitakin vuosia mieheni kuoleman jälkeen. Se ei tosiaankaan tarkoittanut, että olin jotenkin päässyt surusta yli tai suruaikani oli päättynyt. Suru oli vain muuttanut sen verran muotoaan, että saatoin jatkaa elämääni. Surua on riittänyt ihan koko elämän varrelle, vaikka mieheni kuolemasta on jo kauan. Ei se koskaan häviä, vaikka elämä jatkuukin. Eikä myöskään vähennä toisen arvoa, jos elämää jatkaa toisen kuoleman jälkeenkin.
Äitini kuoli reilu nelikymppisenä syöpään. Ennen kuolemaansa neuvoi miesystäväänsä lähtemään heti uutta etsimään, eikä jäämään suremaan. Kun syöpähoidot lopetetaan, voi olla kuukausia ellei vuosi aikaa valmistautua kuolemaan. Se aika on raskas. Kokemattomien ei pidä tulla tuomitsemaan. Kuunnelkaa heitä, joilla on omakohtaista kokemusta.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Kyllä minusta tuntui pahalta, kun isän kuoliniltana jo istui paikallaan äitini uusin rakastaja hirveine jalkahikineen.
Naislesken syli on lämpöinen ja oli siina perinnöstäkin kyse.
Jalkahiki?
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen tämän Jenaa Veen on? Entäs Kurri? Kurre käy 6-kymppiä? Jenan isän ikäluokkaa
Niin, esim. Ktri-Helenalla on mies kuollut ja nykyinen puoliso ainakin 30v nuorempi... onko se nyt jotenkin hyväksyttävää? Riittävä pitkä "suruaika"muiden mielestä?... H'lvetti ootte naurettavia kommenteissanne. Antakaa nyt ihmisten itse elää omaa elämäänsä, tukekaa surussa, jos oikeasti toisen menetys heilauttaa, mutta antakaa itse jatkaa elämäänsä SILLÄ AIKATAULULLA, kuin se leskestä oikealta tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jäänyt leskeksi nuorena. Jotkut täällä puhui suruajasta. Itseäni ihmetyttää tuo käsite. Ei ole olemassa mitään sellaista aikaa, että surraan joku tietty pätkä ja se on sitten siinä. Itse löysin uuden kumppanin joitakin vuosia mieheni kuoleman jälkeen. Se ei tosiaankaan tarkoittanut, että olin jotenkin päässyt surusta yli tai suruaikani oli päättynyt. Suru oli vain muuttanut sen verran muotoaan, että saatoin jatkaa elämääni. Surua on riittänyt ihan koko elämän varrelle, vaikka mieheni kuolemasta on jo kauan. Ei se koskaan häviä, vaikka elämä jatkuukin. Eikä myöskään vähennä toisen arvoa, jos elämää jatkaa toisen kuoleman jälkeenkin.
Just näin! Toivon sinulle kaikkea hyvää! Kukaan ulkopuolinen ei voi tulla sanomaan, onko surrut liian vähän aikaa tai liian pitkään!!!
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka tämä on? Kurt Wallander?
Ei, tää ei ole se Nirvanan laulaja.
On maailman suurinta höpöpuhetta, että surutyötä voisi tehdä jo etukäteen puolison tehdessä kuolemaa. Ehei, ei se niin mene. Silloin mielessä on ainoastaan kauhu, että eihän se oma rakas vain kuole. Nämä etukäteen surutyönsä tehneet ovat pesseet kätensä koko sotkusta jo paljon aiemmin.