Ihastuminen on perseestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla on ollut viime aikoina kyllä aika paljon anonyymejä rakkaudentunnustuksia työkavereille. Mitähän tapahtuu, kun koronarajoitukset viimein poistuvat, ja porukat päättävät lähteä porukalla joraamaan.

Mua pelottaa tää

Miksi? Pelkäätkö itse sekoilevasi, vai pelkäätkö että puolisolla lähtee mopo luisuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla on ollut viime aikoina kyllä aika paljon anonyymejä rakkaudentunnustuksia työkavereille. Mitähän tapahtuu, kun koronarajoitukset viimein poistuvat, ja porukat päättävät lähteä porukalla joraamaan.

Mua pelottaa tää

Miksi? Pelkäätkö itse sekoilevasi, vai pelkäätkö että puolisolla lähtee mopo luisuun?

Pelkään itse itsehillintäni pettävän. Selvinpäin töissäkin jo hankalaa joka päivä, humalassa vois järki jäätyä. En ehkä uskalla humaltua.

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla on ollut viime aikoina kyllä aika paljon anonyymejä rakkaudentunnustuksia työkavereille. Mitähän tapahtuu, kun koronarajoitukset viimein poistuvat, ja porukat päättävät lähteä porukalla joraamaan.

Siitä olen haaveillutkin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla on ollut viime aikoina kyllä aika paljon anonyymejä rakkaudentunnustuksia työkavereille. Mitähän tapahtuu, kun koronarajoitukset viimein poistuvat, ja porukat päättävät lähteä porukalla joraamaan.

Siitä olen haaveillutkin...

Ilmeisesti kohdekin on jo valittu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enää kolme kiduttavan pitkää viikkoa ihastuksen kanssa samassa työpaikassa, sitten voin toivottavasti aloittaa toipumisen

Oikeastiko vaihdat työpaikkaa päästäksesi ihastuksestasi eroon? Aika radikaalia. Onko tuo ainoa syy? Muutatko myös kauas pois, ettet vahingossa törmää häneen?

Ohis, mutta itse häivyin ainakin isoksi osaksi tuosta syystä. En vaan siellä töissä enää kyennyt olemaan ihastukseni kanssa ja se varmasti alkoi vaikuttamaan muuhunkin jaksamiseen. Se oli vain sellaista pelkkää rasittavaa sekoilua aina kun ei tiennyt miten päin olisi ja ihastuksesta tuli pakkomielle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enää kolme kiduttavan pitkää viikkoa ihastuksen kanssa samassa työpaikassa, sitten voin toivottavasti aloittaa toipumisen

Oikeastiko vaihdat työpaikkaa päästäksesi ihastuksestasi eroon? Aika radikaalia. Onko tuo ainoa syy? Muutatko myös kauas pois, ettet vahingossa törmää häneen?

Ohis, mutta itse häivyin ainakin isoksi osaksi tuosta syystä. En vaan siellä töissä enää kyennyt olemaan ihastukseni kanssa ja se varmasti alkoi vaikuttamaan muuhunkin jaksamiseen. Se oli vain sellaista pelkkää rasittavaa sekoilua aina kun ei tiennyt miten päin olisi ja ihastuksesta tuli pakkomielle.

Apua. Mulla on sen verran kiva työpaikka ja mukavat työkaverit, että en kyllä haluaisi joutua tämän ratkaisun eteen. Täytyy varmaan ensi viikolla tsempata itseään sen verran, ettei muut rupea huomauttelemaan mun sekoilusta :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen välillä saavani ihastukseni pois mielestäni, mutta se edellyttää, että en näe häntä. Heti kun hän ilmestyy näkökenttääni, tapahtuu aivan totaalinen järjen sumeneminen. Siinä sitten yrittää esittää normaalia, vaikka ei välttämättä muistaisi omaa nimeään, jos sitä joku tulisi siinä hetkessä kysymään. Mulle on oikeasti käynyt näin viimeeksi teini-ikäisenä. Mikä hitto mua vaivaa, aikuista ihmistä!

Minulle ei koskaan ja ikää on. Siksi tämä kait on niin vaikea käsiteltävä asiana. Vaikea myöntää itsessä heikkoutta. Senkin nart tu minkä teki.

Ikää on? Mitä tuokin sitten tarkoittaa, mutta jos ikää on vaikka päälle kolmenkymmenen, niin aika hyvin olet säästynyt järjen vievältä ihastumiselta. Kysymys kuuluukin, mitä aiot tehdä nyt? Kai tuo tilanne täytyy jotenkin selvittää ennen pitkää, olet sitten paremmin varustautunut kun seuraavan kerran kolahtaa taas kolmenkymmenen vuoden päästä.

Ei kaikille ihmisille tule koskaan oikeaa rakastumisen tunnetta. Vain pintapuolisia ihastuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen välillä saavani ihastukseni pois mielestäni, mutta se edellyttää, että en näe häntä. Heti kun hän ilmestyy näkökenttääni, tapahtuu aivan totaalinen järjen sumeneminen. Siinä sitten yrittää esittää normaalia, vaikka ei välttämättä muistaisi omaa nimeään, jos sitä joku tulisi siinä hetkessä kysymään. Mulle on oikeasti käynyt näin viimeeksi teini-ikäisenä. Mikä hitto mua vaivaa, aikuista ihmistä!

Minulle ei koskaan ja ikää on. Siksi tämä kait on niin vaikea käsiteltävä asiana. Vaikea myöntää itsessä heikkoutta. Senkin nart tu minkä teki.

Ikää on? Mitä tuokin sitten tarkoittaa, mutta jos ikää on vaikka päälle kolmenkymmenen, niin aika hyvin olet säästynyt järjen vievältä ihastumiselta. Kysymys kuuluukin, mitä aiot tehdä nyt? Kai tuo tilanne täytyy jotenkin selvittää ennen pitkää, olet sitten paremmin varustautunut kun seuraavan kerran kolahtaa taas kolmenkymmenen vuoden päästä.

Ei kaikille ihmisille tule koskaan oikeaa rakastumisen tunnetta. Vain pintapuolisia ihastuksia.[/

Jos nyt oikein tulkitsin tätä henkilöä, niin hänelle on nyt käynyt näin ensimmäistä kertaa elämässä, ja koska ennakkotapausta ei ole, niin se on hänelle vaikea paikka. Tarina ei kerro, mikä tuossa naisessa on niin erilaista aikaisempiin kokemuksiin verrattuna, mutta ilmeisesti jotain kuitenkin.

Muistan miten kauan itse kannoin ensirakkautta mukanani. Kaikkia muita vertasin aina häneen, ja vaikka seurustelin muidenkin kanssa, ei kukaan oikeasti vetänyt hänelle vertoja. Meni vuosia ennen kuin ihastuin yhtä voimallisesti uudestaan. Vahinko, että mies ei lopulta ollut yhtä tosissaan minun kanssani. Parempi olla varmaan ihastumatta. Koskaan.

Olisin mieluummin kuollut kuin ihastunut ihmiseen jolle en ole minkään arvoinen. Kamala kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Olisin mieluummin kuollut kuin ihastunut ihmiseen jolle en ole minkään arvoinen. Kamala kokemus.

Minulle taas tuollaiset ihastumiset on helppoja siten, että jos tiedän ettei toista syystä tai toisesta kiinnosta yhtään, niin omakin ihastus kyllä lakkaa pikapikaa. Sen sijaan olen ehkä 3 kertaa ollut todella ihastunut varattuun, joka jollain lailla flirttailee ja saattaa sanoa pitävänsä minusta jne, mutta eipä asia koskaan etene siitä mihinkään. Se on jotenkin raastavaa.

No sehän onkin ihan hirveetä. Menee yöunet, sitten tulee rytmihäiriöitä sydämeen kun käy niin ylikierroksilla eikä nuku ollenkaan. Pää muuttuu ihan pölhöksi ja tekee ihan typeriä asioita ja sählää koko ajan. Laittaa esimerkiksi maidon kuivatus kaappiin ja haarukan jääkaappiin.

Ei kiinnosta tavata ihmisiä, on vaan mieluummin kotona idiootin ilme naamalla tuijottamassa tyhjyyteen. Laitoskamaa.

Pyrin nykyään välttämään ihastumista, en katso miehiä silmiin ollenkaan ja muutenkin välttelen heitä. Onneksi en ole kauhean kaunis niin saan olla aika rauhassa, mutta kyllä välillä joku mies katsoo mua sillä tietyllä tavalla lempeästi ja sitten jos kemiat kohtaa, oon sekasin ku seinäkello pitkän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Olisin mieluummin kuollut kuin ihastunut ihmiseen jolle en ole minkään arvoinen. Kamala kokemus.

Tämä. Se on oikeasti kamalin mahdollinen kokemus, kivuliasta niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen välillä saavani ihastukseni pois mielestäni, mutta se edellyttää, että en näe häntä. Heti kun hän ilmestyy näkökenttääni, tapahtuu aivan totaalinen järjen sumeneminen. Siinä sitten yrittää esittää normaalia, vaikka ei välttämättä muistaisi omaa nimeään, jos sitä joku tulisi siinä hetkessä kysymään. Mulle on oikeasti käynyt näin viimeeksi teini-ikäisenä. Mikä hitto mua vaivaa, aikuista ihmistä!

Minulle ei koskaan ja ikää on. Siksi tämä kait on niin vaikea käsiteltävä asiana. Vaikea myöntää itsessä heikkoutta. Senkin nart tu minkä teki.

Ikää on? Mitä tuokin sitten tarkoittaa, mutta jos ikää on vaikka päälle kolmenkymmenen, niin aika hyvin olet säästynyt järjen vievältä ihastumiselta. Kysymys kuuluukin, mitä aiot tehdä nyt? Kai tuo tilanne täytyy jotenkin selvittää ennen pitkää, olet sitten paremmin varustautunut kun seuraavan kerran kolahtaa taas kolmenkymmenen vuoden päästä.

Ei kaikille ihmisille tule koskaan oikeaa rakastumisen tunnetta. Vain pintapuolisia ihastuksia.[/

Jos nyt oikein tulkitsin tätä henkilöä, niin hänelle on nyt käynyt näin ensimmäistä kertaa elämässä, ja koska ennakkotapausta ei ole, niin se on hänelle vaikea paikka. Tarina ei kerro, mikä tuossa naisessa on niin erilaista aikaisempiin kokemuksiin verrattuna, mutta ilmeisesti jotain kuitenkin.

Erilaisuudesta muihin en oikein tiedä itsekään?! onhan hän todella näyttävä nainen..omaan makuun +10/10 ja sen mitä tiedän luonnekin on ihan kohdallaan. Ensimmäinen kohtaaminen sai jo outoja fiiliksiä ja tosiaankin koskaan ennen ei näin ole tapahtunut ja pidän itseäni kohtuullisen kylmänä/kovana ihmisenä.

Sairasta...

Kuin varkain sä veit mun sydämen, vaikka tuntenut sua en, kuin tosta vaan teit sen hymyillen...

Miksi hän tuli juuri nyt elämääni? Kaikki oli hyvin, olen parisuhteessa... Mutta en saa häntä nyt mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen välillä saavani ihastukseni pois mielestäni, mutta se edellyttää, että en näe häntä. Heti kun hän ilmestyy näkökenttääni, tapahtuu aivan totaalinen järjen sumeneminen. Siinä sitten yrittää esittää normaalia, vaikka ei välttämättä muistaisi omaa nimeään, jos sitä joku tulisi siinä hetkessä kysymään. Mulle on oikeasti käynyt näin viimeeksi teini-ikäisenä. Mikä hitto mua vaivaa, aikuista ihmistä!

Minulle ei koskaan ja ikää on. Siksi tämä kait on niin vaikea käsiteltävä asiana. Vaikea myöntää itsessä heikkoutta. Senkin nart tu minkä teki.

Ikää on? Mitä tuokin sitten tarkoittaa, mutta jos ikää on vaikka päälle kolmenkymmenen, niin aika hyvin olet säästynyt järjen vievältä ihastumiselta. Kysymys kuuluukin, mitä aiot tehdä nyt? Kai tuo tilanne täytyy jotenkin selvittää ennen pitkää, olet sitten paremmin varustautunut kun seuraavan kerran kolahtaa taas kolmenkymmenen vuoden päästä.

Ei kaikille ihmisille tule koskaan oikeaa rakastumisen tunnetta. Vain pintapuolisia ihastuksia.[/

Jos nyt oikein tulkitsin tätä henkilöä, niin hänelle on nyt käynyt näin ensimmäistä kertaa elämässä, ja koska ennakkotapausta ei ole, niin se on hänelle vaikea paikka. Tarina ei kerro, mikä tuossa naisessa on niin erilaista aikaisempiin kokemuksiin verrattuna, mutta ilmeisesti jotain kuitenkin.

Erilaisuudesta muihin en oikein tiedä itsekään?! onhan hän todella näyttävä nainen..omaan makuun +10/10 ja sen mitä tiedän luonnekin on ihan kohdallaan. Ensimmäinen kohtaaminen sai jo outoja fiiliksiä ja tosiaankin koskaan ennen ei näin ole tapahtunut ja pidän itseäni kohtuullisen kylmänä/kovana ihmisenä.

Sairasta...

Ettet vain olisi kuitenkin tunteellinen siili? Tiedäthän tuon Kirsi Kunnaksen luomuksen. Siilin, joka asustelee yksinään, koska sen hellyys piili siellä piikkikuoren sisällä. Yksinään sitten itkeskeli.

Onneksi olen itse jo sen ikäinen, että ihastuminen lähinnä huvittaa. Ei todellakaan tuo toivetta, että näkisin tyypin, tai pelkoa, ettei hän tunne samoin. En ota ihastumisia lainkaan vakavasti, lähinnä inhottaisi tehdä oikeasti tuttavuutta tai hakea läheisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olen itse jo sen ikäinen, että ihastuminen lähinnä huvittaa. Ei todellakaan tuo toivetta, että näkisin tyypin, tai pelkoa, ettei hän tunne samoin. En ota ihastumisia lainkaan vakavasti, lähinnä inhottaisi tehdä oikeasti tuttavuutta tai hakea läheisyyttä.

No nytpä kiinnostaisi kyllä tietää, että kuinka paljon ikää vaaditaan tuon rajapyykin saavuttamiseksi? Meinaan että montako vuotta pitää vielä odotella, kun viidenkympin synttärit on jo itselläni kuitenkin takanapäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen välillä saavani ihastukseni pois mielestäni, mutta se edellyttää, että en näe häntä. Heti kun hän ilmestyy näkökenttääni, tapahtuu aivan totaalinen järjen sumeneminen. Siinä sitten yrittää esittää normaalia, vaikka ei välttämättä muistaisi omaa nimeään, jos sitä joku tulisi siinä hetkessä kysymään. Mulle on oikeasti käynyt näin viimeeksi teini-ikäisenä. Mikä hitto mua vaivaa, aikuista ihmistä!

Minulle ei koskaan ja ikää on. Siksi tämä kait on niin vaikea käsiteltävä asiana. Vaikea myöntää itsessä heikkoutta. Senkin nart tu minkä teki.

Ikää on? Mitä tuokin sitten tarkoittaa, mutta jos ikää on vaikka päälle kolmenkymmenen, niin aika hyvin olet säästynyt järjen vievältä ihastumiselta. Kysymys kuuluukin, mitä aiot tehdä nyt? Kai tuo tilanne täytyy jotenkin selvittää ennen pitkää, olet sitten paremmin varustautunut kun seuraavan kerran kolahtaa taas kolmenkymmenen vuoden päästä.

Ei kaikille ihmisille tule koskaan oikeaa rakastumisen tunnetta. Vain pintapuolisia ihastuksia.[/

Jos nyt oikein tulkitsin tätä henkilöä, niin hänelle on nyt käynyt näin ensimmäistä kertaa elämässä, ja koska ennakkotapausta ei ole, niin se on hänelle vaikea paikka. Tarina ei kerro, mikä tuossa naisessa on niin erilaista aikaisempiin kokemuksiin verrattuna, mutta ilmeisesti jotain kuitenkin.

Erilaisuudesta muihin en oikein tiedä itsekään?! onhan hän todella näyttävä nainen..omaan makuun +10/10 ja sen mitä tiedän luonnekin on ihan kohdallaan. Ensimmäinen kohtaaminen sai jo outoja fiiliksiä ja tosiaankin koskaan ennen ei näin ole tapahtunut ja pidän itseäni kohtuullisen kylmänä/kovana ihmisenä.

Sairasta...

Ettet vain olisi kuitenkin tunteellinen siili? Tiedäthän tuon Kirsi Kunnaksen luomuksen. Siilin, joka asustelee yksinään, koska sen hellyys piili siellä piikkikuoren sisällä. Yksinään sitten itkeskeli.

Kuka tietää.