*Lapselliset' minkälaista elämänne oli ennen lapsia

Oi niin huoletonta! Käyskentelin missä sattuu ilman suurempia päämääriä. Opiskelin, matkustelin, juhlin.. Miehen kanssa oli paljon laatuaikaa, ystäviä tapasin paljon, en murehtinut tai ollut huolissani mistään. 

Välillä kaipaan sitä huolettomuutta. Olisi joskus edes tunnin ajan ilman huolta, saisi keskittyä vaan itseensä. No itsekkyys on ainakin ropissut pois, kun se ei ole enää mahdollista.

Eli en ole ainoa joka välillä kaipaa 'entistä' elämää. Ollut kamalat omantunnon tuskat kun mietin edes tuollaisia :D

3=ap

Oletteko sitten nuorena saaneet lapsenne? :o itse odotan sitä hetkeä elämässä ettei tee enää mieli juhlia tai matkustella niin paljoa, nyt vasta 21v :) en toki nyt voisi kuvitella lapsia ainakaan muutamaan vuoteen :D kaipaisin varmasti vapaa-aikaa :)

Opiskelua, työssä käymistä ja baareissa riekkumista. Muutin kotoa pois jo 17-vuotiaana, avoliittoon. Kävin lukion ohessa täyttä työviikkoa hampurilaisbaarissa, kesäisin myös lapsia hoitamassa päiväkodissa, kahviloissa jne. Kun oli vapaata, lähdin kaverin kanssa yökerhoon.

Sain esikoisen 20-vuotiaana ja jatkoin taas opiskelua.

Kun oikein tarkkaan mietin, niin ennen lapsia olin aina väsynyt, miljoonaa asiaa rästissä ja tuntui etten saanut mitään aikaiseksi. Ystävien kanssa tuli harvoin tavattua, koska kaikilla oli aina jotain. Harvemmin tuli käytyä juhlimassa tai elokuvissa. Viikonloppuna lähinnä makasin telkkarin edessä. Eli aikalailla samanlaista kuin nytkin "lapsellisena", paitsi telkkaria ei enää ehti katsoa.

Oli huoletonta, mutta sitä ei osannut arvostaa. Asuessani yksin kaipasin vierelleni puolisoa ja puolison kanssa kaipasimme omaa perhettä. 

Sekä lapsellisessa että lapsettomassa elämässä on puolensa. Nyt taidamme elää sitä parasta aikaa, kun toisaalta saamme nähdä lastemme kasvavan, mutta välillä pääsemme viettämään aikuisten aikaa ja osaamme arvostaa sitä. 

Kun esikoinen oli vielä vauva, leffailtakin tuntui luksukselta. Lapsettomana kaikkeen oli mahdollisuus, mutta usein oli silti tylsää eikä mikään huvittanut.

Ihanaahan se oli. Sai mennä tai olla menemättä, miten halusi. Kotona hiljaista, rauhallista, sai vaan olla. Mutta kaikkihan sen nyt tietää, että ero on kuin yöllä ja päivällä, että onko lapsia vai ei. Miksi kysyt? 

Tylsää

Käytiin töissä, kokkailtiin, nähtiin kavereita, matkusteltiin, biletettiin klo 05 asti ja pantiin millon tahansa missä tahansa.

Minun elämäni oli kyllä huippuhauskaa. Ekaa kertaa oli jonkin verran rahaa opiskeluvuosien jälkeen, oli hauska työ (joka ei enää raskausuutisen jälkeen jatkunut) oli ystäviä, vapaa-aikaa ja kaikki hyvässä tasapainossa.

Mutta, eniten tuosta ajasta kaipaan sitä ajattelun vapautta ja mielen selkeyttä. Oli aikaa ajatella, suunnitella ja toteuttaa asioita rauhassa. Lasten kanssa on koko ajan mietittävä montaa asiaa yhtä aikaa. Se on tehnyt minusta lyhtyjänteisen ja epäloogisen, ja on ollut pakko alentaa rimaa, tai muuten vaan ei saa ikinä mitään tehtyä (vapaa-ajalla).

Huolettoman hauskaa. Käytiin leffoissa, ulkona syömässä, tultiin ja mentiin miten sattuu. Ei tuo lapsi nyt kuitenkaan mitää tavatonta palloa ole jalkaan lyönyt. Isovanhemmat ottaa mielellään hoidokkia kerran tai pari kuussa.

Käytiin töissä, juotiin joka v-loppu ja sina kännissä itkettiin kahdestaan , et on tylsä ja mitätön elämä , mies oli sanonut haluavansa pojan. Eli kaaotista ryypiskelyä.

Nyt meillä on 2 v poika( tilauksesta ;))

Juomiset loppui kokonaan , onnellisia ollaan , nyt se tyhjyys on täytetty

Ihanaa, huoletonta, rikasta... Mulla oli ihana pikku asunto lähellä keskustaa. Näin ystäviä joka päivä ja pieniä yllätysmatkoja harrastettiin. 

Ei elämäni vieläkään tylsää ole, erilaista vaan. Kyllä mä kaipaan sitä ihanaa sinkkuaikaa, sitä vapautta. Olin 27 kun tulin raskaaksi ja silloin päätin että nyt alkaa oikea aikuisuus. 

Hauskaa ja huoletonta, toisaalta koko ajan kyti ajatus miehestä ja perheestä, lapsista. Viimeisen vuoden ennen miehen tapaamista etsin miestä ihan tosisssan. Kahdestaan kävimme matkoilla ja opiskelimme. Sitten tuli aika pian vauvakuume ja tässä ollaan, neljävuotiaan vanhempina. Elämäni kuuluikin mennä näin, en ole ihminen joka olisi jaksanut sinkkuilla pitkään tai riskeerata iän puolesta sen, saako lapsia. Kaikki kunnia heille, jotka sen elämän kokevat omakseen. Pian suunnitelmissa yrittää toista lasta :)

Mua taas lapsi muutti vastuulliseksi ihmiseksi, olen paljon järkevämpi , käydään usein ulkona syömässä kolmistaan, matkoilla käydään 3 kertaa vuodessa, kerrankin muistan jotain lomasta , ennen viimeinen muistikuva oli Hesan lentokenttä. Nyt nautin oikeasti elämästä , enkä juo, kuin joskus pari siideriä tai punkkulasi, arvostan lomiamme, elämämme ja perhettämme, saan enemmän aikaiseksi kuin ennen. En tee hätiköityjä päätöksiä. ( lisäys edelliseen !)

Opiskelua. Parisuhteen kulta-aikaa. Harrastuksia. Runsainmäärin "ravintolaillallisia". Paljon omaa aikaa. Matkustelua. Työuran luomista. Lapsi syntyi, kun olin 33-vuotias. Sopiva aika meille rauhoittua perhe-elämän ääreen!

Tylsää. Tuntui, että oikea elämä odottaa jossain.  Koin olevani ulkopuolinen silloin kun jäin yksin soluasuntooni ja muut lähtivät ryyppäämään. Minua se ei kiinnostanut. Olisi ollut hyvä, jos vaikka olisinkin löytänyt miehen ja saanut lapsen/lapsia 10 vuotta aikaisemmin. Elämäni olisi muuttunut heti täydemmäksi. Olin koti-ihminen ennen lapsia ja myös kun on lapsia. Lapsi toi elämääni lisää haluamaani sisältöä ja samassa elämäntilanteessa olevia uusia ystäviä.

Henkisesti tyhjää. Ensin etsin sopivaa miestä melko epätoivoisesti. Saatuani miehen satimeen, aloin haaveilemaan lapsista. Oli bileitä, villiä seksiä ja huoletonta rahankäyttöä. Kaiken aikaa podin valtavaa vauvakuumetta ja odotin herkeämättä mieheltä vihreää valoa vauvantekoon. Helppoa ei vanhemmuus ole ollut mutta tylsää ei ole ollut sekuntiakaan.

Huoletonta ja boheemia. Iloista, taiteellista. Ehkä nautinnollisempaa. Rakkaus lapseen on äärimmäisen suurta mutta vastapainona tulee sitten murheet ja pelko. Rakastan lastani niin että itkettää mutta monesti öisin herään siihen ajatukseen että mitä sitten jos minä kuolen ennen häntä, mitä jos häntä kiusataan koulussa, entä jos jää auton alle, jos masentuu, jää työttömäksi, puolisonsa pettää... En haluaisi että menettäisin nyt lapseni, mutta näin jälkikäteen ajatellen, olisin elänyt kevyemmin sydämin ilman häntä.