Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kumppanin lapset viimeisenä pöytään.

Vierailija
17.11.2020 |

Viime vuoden äitienpäivänä otin ensimmäistä kertaa omat lapset miesystäväni äidille mukaan, kun samalla oli toinen meno jossa olivat mukana. Kuulemma olivat tervetulleita.
Paikalle saapuessamme muut olivat syömässä, mieheni sisarukset lapsineen ja puolisoineen. Miehen äiti sanoi "ottakaa ruokaa ja (minun) lapset voivat syödä, kun hänen lapsenlapset tekevät tilaa" tilanteen outoutta minulle lisäsi se, että minun lapset ovat aivan liian isoja lasten pikkupöytään istumaan. Aikuisten pöydässä ei siis myöskään ollut tilaa heille.

En ole kertaakaan ottanut lapsia mukaan mihinkään sen jälkeen ja ahdistaa jos kysellään jonain erikoispäivinä miehen isällekin käymään koska tuntuu pahalta kieltäytyä, mutta koen lapsia kohtaan reiluksi, että vietän kaikki joulut ym lapsille tärkeät päivät kotona tai omilla vanhemmillani jonne minun lapset oikeasti halutaan.

Ylireagoinkohan tuosta äitienpäivän käynnistä vai oliko se selkeä vihje vaikka muuta on puhunut. Miehen isällä olemisesta lasten kanssa en tiedä koska emme ole koskaan siellä yhdessä olleet. Nyt joulusta kieltäydyin kuitenkin koska mielestäni erityisesti jouluaatto on sellainen, että lapsille olisi epäreilua olla miehen sisaruksen lasten varjossa, paikassa jonne heitä ei välttämättä edes haluta.

Kommentit (245)

Vierailija
161/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanoit, että tästä tapahtumasta on jo aikaa. Miksi haudot vanhoja asioita?

Kysymys joulunvietosta nosti ajatukset pintaan, pohdin kuinka hirveä olen mennessäni taas omille vanhemmilleni.

-aloittaja

Vierailija
162/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi menitte myöhässä?

Niin! Jos olisitte menneet aikaisemmin kaikki olisi istuneet sovussa sylikkäin! Mitäs menitte myöhemmin.

Ei vaan joku muu olisi joutunut odottamaan.

Millä perusteella olisi järjestys päätetty?

Meillä äitini päättää tuossa tilanteessa niin, että veli ja uusperheensä syövät ensin. Äiti oikein korostaa, että vieraammat ihmiset voivat syödä ensin, oma väki voi odottaa. Ja sitten äiti passaa veljen perheelle ruuat eteen, me muut rupattelemme olohuoneessa, saatamme pelata jotain lautapeliä jne. Kun veljen perhe on syönyt, on muiden vuoro ja veli perheineen saa odotella olohuoneessa. Ensin luulin, että äiti teki noin vahingossa, mutta sitten tajusin, mistä oli kyse. Kuitenkin kaikki toimii kohteliaasti ja ystävällisesti, yhtään ikävää sanaa ei sanota, mutta tyhmempikin tajuaa, kuka on omia ja kuka vieraita.

Minut myös kasvatettu niin, että vieraat ensin tapa on kohtelias. Vieraille myös tarjotaan erikseen esimerkiksi juomia, kun taas omat käy itse jääkaapilla.

Toki. Mutta aloittajan tapauksessa kaikki eivät tulleet samaan aikaan. Viimeiseksi tulleet odottavat, olivat tutumpia tai vieraampia. Ja kaikilla on mukavampaa, kun ei nipoteta turhista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti ylireagoit. Tosta kuvauksesta ei ainakaan selviä, että siis mikä olikaan ongelma ja miten niin lapset ei olleet tervetulleita.

Sen perusteella, että he pääsivät pöytään yksin kaikkien muiden jälkeen.

-aloittaja

Kummassakaan pöydässä ei ollut tilaa. Olisko niiden muiden pitänyt lopettaa syöminen jotta sinun lapset pääsee pöytään? Tottakai tuossa tilanteessa viimeiseksi tulleet odottaa kunnes pöytään tulee tilaa. Eikä siinä ole mitään henkilökohtaista. 

Aikuisten pöydässä oli siis kaksi paikkaa johon miehen äiti patisti minua ja miestäni menemään ja ottamaan ruokaa. Lapset ohjasi olohuoneeseen yksinään.

-aloittaja

Niin, eli sä ajattelet että sun lasten olis pitänyt ehdottomasti päästä aikuisten pöytään ja saman tien kun saavuitte. Miehen äiti nyt vaan oli järkännyt pöydät niin että toisessa oli aikuiset ja toisessa lapset. Sun lapset lienee vielä lapsia, eivät täysi-ikäisiä. Eli kuuluvat lasten pöytään. Kylässä toimitaan talon tapojen mukaan. Ei sen mukaan mitä sinä haluat. Lapset omaan pöytäänsä ja aikuiset omaansa. Epäreiluahan se olis jos SINUN lapset pistettäisiin aikuisten pöytään ja muiden lapset olis omassaan. Vai ajatteletko että sinun lapsesi ovat jotenkin parempia kuin miehen lapset tai sisarusten lapset? Sellainen kuva tässä nimittäin tulee. Miehen äiti kohtelee lapsia samalla tavalla mutta se ei kelpaa sulle.

Minun lapset olivat tuolloin 11-14 vuotiaat. Sukulaislapset alle kouluikäiset polvenkorkuisessa lasten pöydässä.

Olen sitä mieltä, että minut, mieheni ja lapseni olisi pitänyt kaikki laittaa odottamaan, että tavallisessa pöydässä on tilaa meille kaikille. Siinä minun lapset kuitenkin söivät, kun eihän he tietenkään mahtuneet siihen taaperoiden pöytään.

-aloittaja

Olisittehan voineet ehdottaa tätä ja toimia sitten niin. Mummu parka yritti olla ystävällinen.

Oot kyllä aika syvältä, yök mikä miniä.

Vierailija
164/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostuin tästä ongelmasta. Oma isoäitini tapasi aina järjestää aikuisten ja lasten pöydät. Matala pöytä ja pienet penkit olivat lapsille helpommat kuin korkea pöytä ja tuolit. Meitä oli aina iso joukko jouluisinkin, kun kaikki äitini sisarukset perheineen kokoontuivat. Istuttiin välillä aikuisten pöydässäkin kuin sardiinit purkissa ja kyynärpää kyynärpäässä kiinni. Muistelen noita onnellisia aikoja usein perhejuhlien aikaan ja olen yrittänyt itse järjestää samanlaisen tunnelman ja tapaamiset niin usein kuin mahdollista. Korona tietysti nyt estää sellaisen.

Olin kovin hämmästynyt, kun erään perheeseen kuuluvan nuori vaimo oli sitä mieltä, että lasten pitää päästä aikuisten pöytään. Muut lapset olivat lastenpöydässä, mutta teimme sitten tilaa niin, että ko. lapset pääsivät pöytään vanhempiensa syleihin, koska tilaa ei muuten ollut. Mielestäni tunnelma oli hyvä niinkin. Tietysti 3- ja 4-vuotiaiden pitäminen sylissä ruokailun aikana aiheuttaa vaivaa vanhemmille, mutta olihan se oma toive.

Jälkikäteen ko. nuori vaimo sanoi, ettei pidä kutsua niin paljon vieraita, kun tilat ovat niin pienet. Loukkaannuin siitä, koska kaikille oli järjestetty omat paikat ja kotimme on keskikokoinen omakotitalo, johon kaikki ovat aina mahtuneet ja halunneet mahtua. Yhdessäolo on ollut tärkeintä.

Tämä aloitus sai minut miettimään, onko ollut kyseessä erilaisten kotikulttuurien yhteentörmäys, jossa kukaan ei ole halunnut loukata toistaan, mutta asioita ymmärrettiin väärin. Enpä tiedä.

Mielestäni ei ollut valittamisenaihetta, kun teillä oli laitettu kaikille paikat ja kyllä 3-4 vuotiaat sopii lastenpöytään hyvin.

-aloittaja

Vierailija
165/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ongelman. Mulla on olohuoneessa ruokapöytä, johon mahtuu yhteensä 12 henkilöä syömään. Ja silloinkin pöydän päätyihin täytyy laittaa kumpaankin 2 jakkaraa, jotka eivät ole yhtä mukavia istua kuin pehmustetut ruokapöydän tuolit. Homma toimi hyvin niin kauan, kun suvun pienimmät istuivat vielä vanhempiensa sylissä. Nyt ovat jo kasvaneet siitä iästä ohi. Pandemian ansiosta ongelmani on siirtynyt myöhemmäksi, koska nyt ei niin isolla porukalla edes tavata. Mutta entä pandemian jälkeen? Kenet suvusta jätän kutsumatta tai kutsun eri aikaan kuin muut? Ja entä, jos jossain vaiheessa tulee uusperhekuvioita mukaan? 

Kutsuisin perheittäin eri aikoihin tai kertoisin kutsuessa, että kaikki eivät mahdu yhtäaikaa syömään vaan esimerkiksi kaikki lapset ensin ja voivat sitten touhuta omiaan aikuisten syödessä tai ruokailu perheittäin. Vaihtoehtoja useita. Tai voisit käydä jonkun perheen luona kylässä jos muillekin mieluisa ratkaisu.

-aloittaja

Hyvä idea, mutta mä mietin, miten jaan "perheet". Kun kyseessä on mun ja siskoni vanhemmat, minä ja siskoni, mun tyttäreni, poikani ja miniäni, siskoni lapset puolisoineen sekä toisen heistä lapset. Kotitalouksien mukaan? Mutta kutsunko siskoni silloin, kun vanhempani ovat täällä? Entä omat lapseni samaan aikaan isovanhempiensa kanssa, mutta en siskoni lapsia samaan aikaan, kun isovanhemmat ovat täällä. Vai kutsunko siskoni sekä hänen jälkeläisensä samaan aikaan ja vanhempani  sekä omat jälkeläiseni taas samaan aikaan? 

Tähän asti on ollut helppoa, kun kaikki on voinut kutsua samaan aikaan. Kaikki ovat päässeet tapaamaan niin äitinsä, sisaruksensa ja  isovanhempansa (ja pienimmät isoisovanhempansa) kuin tätinsä ja serkkunsakin samalla kertaa. Jatkossa pitää miettiä, kenen pitäisi tavata ja kenet. Lapsia on vain kaksi, joten joko he (sisaruksia) joutuisivat odottamaan aikuisten syömistä tai sitten he söisivät ensin ja vasta sen jälkeen aikuiset. Mikä sekin tuntuu hassulta ratkaisulta, koska olohuoneeseeni ei ruokapöydän vuoksi mahdu sohvaa, joten osa kutsutuista joutuu jokatapauksessa istumaan ruokapöydän ääressä, vaikka eivät vielä söisikään. 

Vierailija
166/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti ylireagoit. Tosta kuvauksesta ei ainakaan selviä, että siis mikä olikaan ongelma ja miten niin lapset ei olleet tervetulleita.

Sen perusteella, että he pääsivät pöytään yksin kaikkien muiden jälkeen.

-aloittaja

Kummassakaan pöydässä ei ollut tilaa. Olisko niiden muiden pitänyt lopettaa syöminen jotta sinun lapset pääsee pöytään? Tottakai tuossa tilanteessa viimeiseksi tulleet odottaa kunnes pöytään tulee tilaa. Eikä siinä ole mitään henkilökohtaista. 

Aikuisten pöydässä oli siis kaksi paikkaa johon miehen äiti patisti minua ja miestäni menemään ja ottamaan ruokaa. Lapset ohjasi olohuoneeseen yksinään.

-aloittaja

Niin, eli sä ajattelet että sun lasten olis pitänyt ehdottomasti päästä aikuisten pöytään ja saman tien kun saavuitte. Miehen äiti nyt vaan oli järkännyt pöydät niin että toisessa oli aikuiset ja toisessa lapset. Sun lapset lienee vielä lapsia, eivät täysi-ikäisiä. Eli kuuluvat lasten pöytään. Kylässä toimitaan talon tapojen mukaan. Ei sen mukaan mitä sinä haluat. Lapset omaan pöytäänsä ja aikuiset omaansa. Epäreiluahan se olis jos SINUN lapset pistettäisiin aikuisten pöytään ja muiden lapset olis omassaan. Vai ajatteletko että sinun lapsesi ovat jotenkin parempia kuin miehen lapset tai sisarusten lapset? Sellainen kuva tässä nimittäin tulee. Miehen äiti kohtelee lapsia samalla tavalla mutta se ei kelpaa sulle.

Minun lapset olivat tuolloin 11-14 vuotiaat. Sukulaislapset alle kouluikäiset polvenkorkuisessa lasten pöydässä.

Olen sitä mieltä, että minut, mieheni ja lapseni olisi pitänyt kaikki laittaa odottamaan, että tavallisessa pöydässä on tilaa meille kaikille. Siinä minun lapset kuitenkin söivät, kun eihän he tietenkään mahtuneet siihen taaperoiden pöytään.

-aloittaja

Olisittehan voineet ehdottaa tätä ja toimia sitten niin. Mummu parka yritti olla ystävällinen.

Oot kyllä aika syvältä, yök mikä miniä.

Laittamalla osan perheestä odottamaan yksin? Hyvin ystävällistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Vierailija
168/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kaikki vieraat syövät pöydässä samaan aikaan. Jos on tilanpuute , tehdään jokin muu jaottelu kuin omat ja vieraat.

Entäs kun osa vieraista tulee myöhässä ja muut ovat jo syömässä? Pitääkö syövien ahtautua tiiviimmin, jotta ylimääräiset mahtuvat syömään, vai olisiko parempi vain odottaa, että paikkoja vapautuu?

Ratkaisu tietenkin sama kuin kaikkien tullessa ajallaan. En kyllä ymmärrä miten sama määrä silloin mahtuisi sen paremmin vai onko silloin ok ahtautua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoit, että tästä tapahtumasta on jo aikaa. Miksi haudot vanhoja asioita?

Kysymys joulunvietosta nosti ajatukset pintaan, pohdin kuinka hirveä olen mennessäni taas omille vanhemmilleni.

-aloittaja

Varmaan kaikille parasta, jos menet omille vanhemmillesi.

Vierailija
170/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ylireagoit. En ymmärrä miten yksi ruokailu voi muodostua aloittajalle näin suureksi ongelmaksi. Teidät kaikki oli kuitenkin kutsuttu ja kaikki sai ruokaa, joten mitä väliä jollain pöytäjärjestyksellä, varsinkin kun itse saavuitte myöhemmin kuin muut?

Eri asia jos lapsillesi ei olisi tarjottu mitään koko vierailun aikana ym. Se olisi törkeää.

Minusta on ihan tavallista että epämuodollisissa vierailuissa ei ole niin tarkkaa ja jäykkää etikettiä etteikö voisi vain mennä tilanteen mukaan ja mahduttaa ihmiset istumaan sinne mihin mahtuu.

Kaikesta sitä ihmiset loukkaantuukin.

Vierailija
172/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi menitte myöhässä?

Niin! Jos olisitte menneet aikaisemmin kaikki olisi istuneet sovussa sylikkäin! Mitäs menitte myöhemmin.

Ei vaan joku muu olisi joutunut odottamaan.

Millä perusteella olisi järjestys päätetty?

Meillä äitini päättää tuossa tilanteessa niin, että veli ja uusperheensä syövät ensin. Äiti oikein korostaa, että vieraammat ihmiset voivat syödä ensin, oma väki voi odottaa. Ja sitten äiti passaa veljen perheelle ruuat eteen, me muut rupattelemme olohuoneessa, saatamme pelata jotain lautapeliä jne. Kun veljen perhe on syönyt, on muiden vuoro ja veli perheineen saa odotella olohuoneessa. Ensin luulin, että äiti teki noin vahingossa, mutta sitten tajusin, mistä oli kyse. Kuitenkin kaikki toimii kohteliaasti ja ystävällisesti, yhtään ikävää sanaa ei sanota, mutta tyhmempikin tajuaa, kuka on omia ja kuka vieraita.

Minut myös kasvatettu niin, että vieraat ensin tapa on kohtelias. Vieraille myös tarjotaan erikseen esimerkiksi juomia, kun taas omat käy itse jääkaapilla.

Toki. Mutta aloittajan tapauksessa kaikki eivät tulleet samaan aikaan. Viimeiseksi tulleet odottavat, olivat tutumpia tai vieraampia. Ja kaikilla on mukavampaa, kun ei nipoteta turhista.

Asia olisikin täysin ok jos kaikki olisi käsketty odottamaan eikä pelkästään lapset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ongelman. Mulla on olohuoneessa ruokapöytä, johon mahtuu yhteensä 12 henkilöä syömään. Ja silloinkin pöydän päätyihin täytyy laittaa kumpaankin 2 jakkaraa, jotka eivät ole yhtä mukavia istua kuin pehmustetut ruokapöydän tuolit. Homma toimi hyvin niin kauan, kun suvun pienimmät istuivat vielä vanhempiensa sylissä. Nyt ovat jo kasvaneet siitä iästä ohi. Pandemian ansiosta ongelmani on siirtynyt myöhemmäksi, koska nyt ei niin isolla porukalla edes tavata. Mutta entä pandemian jälkeen? Kenet suvusta jätän kutsumatta tai kutsun eri aikaan kuin muut? Ja entä, jos jossain vaiheessa tulee uusperhekuvioita mukaan? 

Kutsuisin perheittäin eri aikoihin tai kertoisin kutsuessa, että kaikki eivät mahdu yhtäaikaa syömään vaan esimerkiksi kaikki lapset ensin ja voivat sitten touhuta omiaan aikuisten syödessä tai ruokailu perheittäin. Vaihtoehtoja useita. Tai voisit käydä jonkun perheen luona kylässä jos muillekin mieluisa ratkaisu.

-aloittaja

Hyvä idea, mutta mä mietin, miten jaan "perheet". Kun kyseessä on mun ja siskoni vanhemmat, minä ja siskoni, mun tyttäreni, poikani ja miniäni, siskoni lapset puolisoineen sekä toisen heistä lapset. Kotitalouksien mukaan? Mutta kutsunko siskoni silloin, kun vanhempani ovat täällä? Entä omat lapseni samaan aikaan isovanhempiensa kanssa, mutta en siskoni lapsia samaan aikaan, kun isovanhemmat ovat täällä. Vai kutsunko siskoni sekä hänen jälkeläisensä samaan aikaan ja vanhempani  sekä omat jälkeläiseni taas samaan aikaan? 

Tähän asti on ollut helppoa, kun kaikki on voinut kutsua samaan aikaan. Kaikki ovat päässeet tapaamaan niin äitinsä, sisaruksensa ja  isovanhempansa (ja pienimmät isoisovanhempansa) kuin tätinsä ja serkkunsakin samalla kertaa. Jatkossa pitää miettiä, kenen pitäisi tavata ja kenet. Lapsia on vain kaksi, joten joko he (sisaruksia) joutuisivat odottamaan aikuisten syömistä tai sitten he söisivät ensin ja vasta sen jälkeen aikuiset. Mikä sekin tuntuu hassulta ratkaisulta, koska olohuoneeseeni ei ruokapöydän vuoksi mahdu sohvaa, joten osa kutsutuista joutuu jokatapauksessa istumaan ruokapöydän ääressä, vaikka eivät vielä söisikään. 

Kuulostaa siltä, että tälläistä sukukokoontumista ei luonasi voi järkevästi järjestää vaan kannattaa miettiä muita vaihtoehtoja jos perheet eivät voi olla eri aikaan.

Vierailija
174/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

No täällähän sinä selän takana haukut mummoparkaa ja tämän järjestelyjä nälkävuoden pituisen ketjun kanssa. Oletko yrittänyt selvittää asiaa tämän ihmisen kanssa ollenkaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/245 |

Olen aivan samaa mieltä. Onneksi nyt pandemian aikana ei ole suositeltavaakaan kutsua kaikkia samaan aikaan, joten asia ei ole vielä ajankohtainen. Kukaan ei loukkaannu, koska on korona. Mulle sopii ihan hyvin jatkossa, että minä kutsun vanhempani sekä omat jälkeläiseni samaan aikaan ja siskoni sekä hänen jälkeläisensä eri aikaan. Vastaavalla tavalla siskonikin voi toimia eli hänen luonaan en ole samaan aikaan kuin vanhempani ja hänen lapsensa. Mutta pikkuisen tunnen haikeutta, kun niin monet vuosikymmenet on voitu kokoontua kaikki yhdessä. Vaan aikansa kutakin. 

Vierailija
176/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Normaali ja kohtelias ihminen varaa kaikille istumapaikat kutsuessaan vieraita. 

Juuri näin. Ja jos ei kertakaikkiaan ole kaikille tilaa, niin isäntäväki itse syö viimeisenä vieraiden jälkeen. Ihmettelen myös tuota, että vierailun aikataulu on sovittu niin, että osa porukasta on syömässä, kun osa saapuu.

Toki eri asia, jos ap porukoineen oli myöhässä sovitusta ruoka-ajasta.

Vierailija
177/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

No täällähän sinä selän takana haukut mummoparkaa ja tämän järjestelyjä nälkävuoden pituisen ketjun kanssa. Oletko yrittänyt selvittää asiaa tämän ihmisen kanssa ollenkaan?

Ei hän mikään mummoparka ole. Eikä hän tiedä, että nimettömästi keskustelen asiasta joten ei loukkaa millään tavalla ketään. Toisin kuin se, että hän sanoi lapselleen minun olevan kelpaamaton kumppani. Myöhemmin ollut asiallinen, mutta kyllä tuollainen kommentti jää mieleen.

-aloittaja

Vierailija
178/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

eksät, nyksät, tulevat eksät jne....voi tsiisus tätä touhua. ..... lopettakaa tuo lisääntyminen kenelle tahansa milloin tahansa...

Vierailija
179/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

No täällähän sinä selän takana haukut mummoparkaa ja tämän järjestelyjä nälkävuoden pituisen ketjun kanssa. Oletko yrittänyt selvittää asiaa tämän ihmisen kanssa ollenkaan?

Ei hän mikään mummoparka ole. Eikä hän tiedä, että nimettömästi keskustelen asiasta joten ei loukkaa millään tavalla ketään. Toisin kuin se, että hän sanoi lapselleen minun olevan kelpaamaton kumppani. Myöhemmin ollut asiallinen, mutta kyllä tuollainen kommentti jää mieleen.

-aloittaja

No nythän kiinnostaa, onko tuo ruokailujuttu ollenkaan SE asia, jonka takia täällä häntä seläntakana haukut? Aika kaunaiselta vaikutat siihen nähden, että olet myöhästynyt sovitusta ajasta ja joutunut vähän odottelemaan.

Vierailija
180/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi menitte myöhässä?

Niin! Jos olisitte menneet aikaisemmin kaikki olisi istuneet sovussa sylikkäin! Mitäs menitte myöhemmin.

Ei vaan joku muu olisi joutunut odottamaan.

Millä perusteella olisi järjestys päätetty?

Meillä äitini päättää tuossa tilanteessa niin, että veli ja uusperheensä syövät ensin. Äiti oikein korostaa, että vieraammat ihmiset voivat syödä ensin, oma väki voi odottaa. Ja sitten äiti passaa veljen perheelle ruuat eteen, me muut rupattelemme olohuoneessa, saatamme pelata jotain lautapeliä jne. Kun veljen perhe on syönyt, on muiden vuoro ja veli perheineen saa odotella olohuoneessa. Ensin luulin, että äiti teki noin vahingossa, mutta sitten tajusin, mistä oli kyse. Kuitenkin kaikki toimii kohteliaasti ja ystävällisesti, yhtään ikävää sanaa ei sanota, mutta tyhmempikin tajuaa, kuka on omia ja kuka vieraita.

Vieraat ensin ja omat sen jälkeen on mun mielestä ihan hyvä ja kohtelias järjestys. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän kolme