Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kumppanin lapset viimeisenä pöytään.

Vierailija
17.11.2020 |

Viime vuoden äitienpäivänä otin ensimmäistä kertaa omat lapset miesystäväni äidille mukaan, kun samalla oli toinen meno jossa olivat mukana. Kuulemma olivat tervetulleita.
Paikalle saapuessamme muut olivat syömässä, mieheni sisarukset lapsineen ja puolisoineen. Miehen äiti sanoi "ottakaa ruokaa ja (minun) lapset voivat syödä, kun hänen lapsenlapset tekevät tilaa" tilanteen outoutta minulle lisäsi se, että minun lapset ovat aivan liian isoja lasten pikkupöytään istumaan. Aikuisten pöydässä ei siis myöskään ollut tilaa heille.

En ole kertaakaan ottanut lapsia mukaan mihinkään sen jälkeen ja ahdistaa jos kysellään jonain erikoispäivinä miehen isällekin käymään koska tuntuu pahalta kieltäytyä, mutta koen lapsia kohtaan reiluksi, että vietän kaikki joulut ym lapsille tärkeät päivät kotona tai omilla vanhemmillani jonne minun lapset oikeasti halutaan.

Ylireagoinkohan tuosta äitienpäivän käynnistä vai oliko se selkeä vihje vaikka muuta on puhunut. Miehen isällä olemisesta lasten kanssa en tiedä koska emme ole koskaan siellä yhdessä olleet. Nyt joulusta kieltäydyin kuitenkin koska mielestäni erityisesti jouluaatto on sellainen, että lapsille olisi epäreilua olla miehen sisaruksen lasten varjossa, paikassa jonne heitä ei välttämättä edes haluta.

Kommentit (245)

201/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitenkäs tämän vuoden äitienpäivä - ette ilmeisesti käyneet anoppisi luona, kun muistelet edellisen vuoden äitienpäivää?

Vierailija
202/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti ylireagoit. Tosta kuvauksesta ei ainakaan selviä, että siis mikä olikaan ongelma ja miten niin lapset ei olleet tervetulleita.

Sen perusteella, että he pääsivät pöytään yksin kaikkien muiden jälkeen.

-aloittaja

Kummassakaan pöydässä ei ollut tilaa. Olisko niiden muiden pitänyt lopettaa syöminen jotta sinun lapset pääsee pöytään? Tottakai tuossa tilanteessa viimeiseksi tulleet odottaa kunnes pöytään tulee tilaa. Eikä siinä ole mitään henkilökohtaista. 

Aikuisten pöydässä oli siis kaksi paikkaa johon miehen äiti patisti minua ja miestäni menemään ja ottamaan ruokaa. Lapset ohjasi olohuoneeseen yksinään.

-aloittaja

Niin, eli sä ajattelet että sun lasten olis pitänyt ehdottomasti päästä aikuisten pöytään ja saman tien kun saavuitte. Miehen äiti nyt vaan oli järkännyt pöydät niin että toisessa oli aikuiset ja toisessa lapset. Sun lapset lienee vielä lapsia, eivät täysi-ikäisiä. Eli kuuluvat lasten pöytään. Kylässä toimitaan talon tapojen mukaan. Ei sen mukaan mitä sinä haluat. Lapset omaan pöytäänsä ja aikuiset omaansa. Epäreiluahan se olis jos SINUN lapset pistettäisiin aikuisten pöytään ja muiden lapset olis omassaan. Vai ajatteletko että sinun lapsesi ovat jotenkin parempia kuin miehen lapset tai sisarusten lapset? Sellainen kuva tässä nimittäin tulee. Miehen äiti kohtelee lapsia samalla tavalla mutta se ei kelpaa sulle.

Minun lapset olivat tuolloin 11-14 vuotiaat. Sukulaislapset alle kouluikäiset polvenkorkuisessa lasten pöydässä.

Olen sitä mieltä, että minut, mieheni ja lapseni olisi pitänyt kaikki laittaa odottamaan, että tavallisessa pöydässä on tilaa meille kaikille. Siinä minun lapset kuitenkin söivät, kun eihän he tietenkään mahtuneet siihen taaperoiden pöytään.

-aloittaja

No miks et sanonut, että odotat ja syöt lasten kanssa, kiitoksia vaan. Ahneena ryntäsit pöytään ja nyt kitiset. Jos aikuinen ihminen ei saa suutaan auki tilanteissa niin olen sitä mieltä, että jälkikäteen on erittäin typerää mennä jollekin palstalle kyselemään, että mitäpä mieltä tästä.

Minulla oli osa ruuasta jo lautasella siinä vaiheessa, kun miehen äiti ohjeisti lapset odottamaan olohuoneeseen. En osannut toimia siinä tilanteessa eritavalla koska ajattelin olevani tällöin huonotapainen vieras.

-aloittaja

Höpö, höpö, kauhealla kiireellä hyökkäsit ottamaan ruokaa, kai sinä näit, ettei paikkoja lastenpöydässä ollut. Kuka ottaa ruokaa niin kiireellä ettei tarkista mihin omat lapset mahtuvat istumaan, varsinkin kun olkaa vieraassa paikassa. Omassa mummolassa asia on helppo ja lapset voivat itsekin kysyä, että mihin me. Ahne ja typerä olet, se on ongelmasi.

Näin minäkin ajattelen. Kun menee jonnekin kylään jossa on ruoka ja näkee että siellä on jo paikka turvoksissa ihmisiä, mä ohjeistaisin mun lapset menemään syömään ensin ja minä ja mies odotettaisiin hetki, kunnes paikkoja vapautuu. Odotusaikana voi vaikka auttaa keittiössä tai pöydän täydentämisessä tms. Tää on kyllä jotenkin sekava tilanne ollut ja huonosti järjestetty kyllä sen isoäidinkin puolelta.

Mutta en mä nyt ensin ryntäisi ottamaan itselleni ruokaa ja vasta sitten ihmettelisin, että missäs ne mun lapset on ja missä ne syö. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
203/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

No täällähän sinä selän takana haukut mummoparkaa ja tämän järjestelyjä nälkävuoden pituisen ketjun kanssa. Oletko yrittänyt selvittää asiaa tämän ihmisen kanssa ollenkaan?

Ei hän mikään mummoparka ole. Eikä hän tiedä, että nimettömästi keskustelen asiasta joten ei loukkaa millään tavalla ketään. Toisin kuin se, että hän sanoi lapselleen minun olevan kelpaamaton kumppani. Myöhemmin ollut asiallinen, mutta kyllä tuollainen kommentti jää mieleen.

-aloittaja

No nythän kiinnostaa, onko tuo ruokailujuttu ollenkaan SE asia, jonka takia täällä häntä seläntakana haukut? Aika kaunaiselta vaikutat siihen nähden, että olet myöhästynyt sovitusta ajasta ja joutunut vähän odottelemaan.

En ole ollut myöhässä vaan olemme menneet siihen aikaan kun mies sopi meidän menevän.

-aloittaja

Etkös sinä itse sanonut tuolla aiemmin, että tulitte myöhemmin kuin muut ja muut olivat jo syömässä?

Kyllä, näin sanoin eikä asiat poissulje toisiaan.

-aloittaja

Ok. Tulitte sovitusti myöhemmin kuin muut. Muut olivat jo syömässä ja teidät pyydettiin syömään sitä mukaa kuin pöytään tuli vapaita paikkoja. Mikä ihme tuossa nyt meni väärin? Jos halusit syödä yhdessä miehen ja lasten kanssa, miksi et sanonut odottavasi, että kaikille on yhtä aikaa tilaa? Tuohon on sinun valintasi, että menit syömään ennen lapsiasi. Et voi millään vääntää asiaa kenenkään muun viaksi. 

On kyllä kiittämätöntä, että sinut on kutsuttu lasten kanssa syömään etkä ole valmis joustamaan pätkääkään. Asenteessasi on iso ongelma. Sinun olisi pitänyt olla tuossa tilanteessa aktiivisesti aikuinen eikä saada marttyyrikohtausta tyyliin 'ei meitä kukaan arvosta'. Olisit pannut lapset pöytään ja etsinyt itsellesi irtotuolin ja syönyt vaikka leikkuulaudalla tai kysynyt pöydässä olijoilta että tiivistetäänkö sen sijaan, että syytät vanhaa ihmistä tarkoituksellisesta tilanteen sabotoimisesta. Kai tajuat, että kertomuksesi kertoo enemmän sinusta kuin mummelista?

Varmaan hän loukkaantuisi tuosta vanhukseksi ja mummeliksi luokittelusta, kun on työikäinen.

En toisten kodeissa tietenkään etsi tuoleja esimerkiksi makuuhuoneista.

-aloittaja

Ja mitä miehesi vastasi, kun kysyit häneltä, löytyisikö jostain ylimääräisiä tuoleja? Miehelläsi ei ole omia lapsia, joten hän ei ole tottunut huomioimaan lasten olemassaoloa samalla tavalla kuin sinä. Lapset ovat vähän niinkuin häntä ja hännättömänä miehesi ei aina muista, että hännän kanssa pitää istua eri tavalla kuin ilman häntää. Siitäkin huolimatta, että hän ei tietoisesti vedä ketään hännästä. 

Enpä tainnut sanoa kysyneeni. Jos isäntäväki käskee jotenkin toimia niin ei vieraat siinä muulla tavoin toimi. Mikäli tuoleja olisi ollut olisi niitä varmasti voinut ottaa. Miksi syy on ennemmin äidissä kuin ajattelemattomassa tai ilkeässä emännässä?

Vierailija
204/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinun lapsesi koskaan voisivatkaan olla samalla viivalla tämän mummun lastenlasten rinnalla? Haloo. Mikä ihmisiä riivaa, kun luulette, että tällainen uusperhekuvio voisi vaan olla yhtä riemua ja onnea. Ei muuten ole. Valitettavasti joudun itse elämään tässä sotkussa vielä aikuisenakin.

En kuvittelekaan niin vaan koen huonoa omatuntoa ollessani itsekäs, kun en vietä jouluaattoa ym miehen vanhemman luona vaan mies viettää minun vanhempien luona erikoispäivät minun lasteni vuoksi.

-aloittaja

Ei sun tarvitse huonoa omaatuntoa kokea siitä että omat lapsesi ovat sinulle ne tärkeimmät. Hyvä niin. Ole onnellinen. Ehkä kuitenkin ylireagoit, tuossa tilanteessa. Ehkä se mummo ei vain ymmärtänyt sitä tilanteet tai että miten olisi pitänyt järjestää parhaiten se lasten ruokailu. Hän pyysi kuitenkin.

Ei vain osannut ajatella sitä kokonaisuutta että miten ne kaikki pilkut ja nippelit menevät. Kyllä sinä ylireagoit.

Se ei kuitenkaan haittaa. Ne ovat sinun tunteitasi. Saa olla. Saat olla sellainen kuin olet. Se on juuri hyvä.

Tommoset asiat voi ihan hyvin vaikka kahdestaan jutella se mummon kanssa. Kertoo että koet itsesi epävarmaksi siellä kun on miehen lähisukulaisia mutta ei sinun. Kyllä mummot yleensä ymmärtää. Kerrot siitä omasta tuntemuksistasi.

Vierailija
205/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos oikein käsitin, niin miehen vanhemmat on eronneet? Ja tämä tapahtui miehen äidin luona, niin miksi olet kehittänyt tästä niin ison ongelman, että myös miehen isän luo meneminen on todella vaikeaa? Se mielestäni viittaa kyllä siihen, että ongelma on vaan ihan sun omassa päässä ja olet vaikea ja liioitellut asiaa.

Vierailija
206/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

No täällähän sinä selän takana haukut mummoparkaa ja tämän järjestelyjä nälkävuoden pituisen ketjun kanssa. Oletko yrittänyt selvittää asiaa tämän ihmisen kanssa ollenkaan?

Ei hän mikään mummoparka ole. Eikä hän tiedä, että nimettömästi keskustelen asiasta joten ei loukkaa millään tavalla ketään. Toisin kuin se, että hän sanoi lapselleen minun olevan kelpaamaton kumppani. Myöhemmin ollut asiallinen, mutta kyllä tuollainen kommentti jää mieleen.

-aloittaja

Kun kohde ei tiedä, että hänestä puhutaan selän takana pahaa, se ei ole loukkaavaa??? Nyt olen taas oppinut uuden asian. 

Anonyymisti jostain asiasta keskustelu ei ole loukkaavaa ketään kohtaan. Esimerkiksi tuttavapiirissä tai sukulaisten kesken toisen ihmisen asioista puhuminen tai toisen haukkuminen seläntakana on loukkaavaa. Suuri ero näillä asioilla.

Samaan tapaan lääkäri voi keskustella potilaasta nimettömästi niin ettei henkilö ole tunnistettavissa, mutta ei tunnistettavasti tai nimeltä mainiten.

Tämä juttusi ei kyllä ole verrattavissa siihen, että lääkäri puhuu potilaasta nimettömästi ja tunnistamattomasti. Panettelet netissä uuden miesystäväsi äitiä ja olet pahansuopa. Kyseessä on tuttavapiirisi ja mahdollisesti tuleva sukulaisuussuhde. 

Täällä olevat anonyymit ihmiset olette tuttavapiirini ja myös mieheni äidin tuttavapiirissä?

-aloittaja

Anteeksi, että ilmaisin itseni epäselvästi. Miehesi äiti kuuluu tuttavapiiriisi ja teillä on miehesi äidin kanssa mahdollisesti jatkossa myös sukulaisuussuhde, mikäli jostain ihmeen syystä ja kaikki tulevat väärinkäsitykset huomioon ottaen päätätte jatkaa suhdetta. Tuttavista ja sukulaisista pahanpuhuminen netissä on seläntakana puhumista. Sen vastakohta on rakentava keskustelu edessäpäin, jolloin halutaan sopia yhteisistä asioista ja hälventää epäluuloja ja väärinkäsityksiä.

Itsekin ilmeisesti epäselvästi ilmaisin. En näe netissä anonyymisti asian pohtimista loukkaavana asiana eikä se poissulje asiasta puhumista kasvokkain. Jos puhuisin asiasta tuttavilleni tai sukulaisille kyseisen ihmisen selän takana olisi se loukkaavaa. Nyt kukaan asiaan liittyvä ei tiedä asiasta eikä voi olla loukattu sillä haen näkökulmia anonyymisti.

-aloittaja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
207/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

No täällähän sinä selän takana haukut mummoparkaa ja tämän järjestelyjä nälkävuoden pituisen ketjun kanssa. Oletko yrittänyt selvittää asiaa tämän ihmisen kanssa ollenkaan?

Ei hän mikään mummoparka ole. Eikä hän tiedä, että nimettömästi keskustelen asiasta joten ei loukkaa millään tavalla ketään. Toisin kuin se, että hän sanoi lapselleen minun olevan kelpaamaton kumppani. Myöhemmin ollut asiallinen, mutta kyllä tuollainen kommentti jää mieleen.

-aloittaja

No nythän kiinnostaa, onko tuo ruokailujuttu ollenkaan SE asia, jonka takia täällä häntä seläntakana haukut? Aika kaunaiselta vaikutat siihen nähden, että olet myöhästynyt sovitusta ajasta ja joutunut vähän odottelemaan.

En ole ollut myöhässä vaan olemme menneet siihen aikaan kun mies sopi meidän menevän.

-aloittaja

Etkös sinä itse sanonut tuolla aiemmin, että tulitte myöhemmin kuin muut ja muut olivat jo syömässä?

Kyllä, näin sanoin eikä asiat poissulje toisiaan.

-aloittaja

Ok. Tulitte sovitusti myöhemmin kuin muut. Muut olivat jo syömässä ja teidät pyydettiin syömään sitä mukaa kuin pöytään tuli vapaita paikkoja. Mikä ihme tuossa nyt meni väärin? Jos halusit syödä yhdessä miehen ja lasten kanssa, miksi et sanonut odottavasi, että kaikille on yhtä aikaa tilaa? Tuohon on sinun valintasi, että menit syömään ennen lapsiasi. Et voi millään vääntää asiaa kenenkään muun viaksi. 

On kyllä kiittämätöntä, että sinut on kutsuttu lasten kanssa syömään etkä ole valmis joustamaan pätkääkään. Asenteessasi on iso ongelma. Sinun olisi pitänyt olla tuossa tilanteessa aktiivisesti aikuinen eikä saada marttyyrikohtausta tyyliin 'ei meitä kukaan arvosta'. Olisit pannut lapset pöytään ja etsinyt itsellesi irtotuolin ja syönyt vaikka leikkuulaudalla tai kysynyt pöydässä olijoilta että tiivistetäänkö sen sijaan, että syytät vanhaa ihmistä tarkoituksellisesta tilanteen sabotoimisesta. Kai tajuat, että kertomuksesi kertoo enemmän sinusta kuin mummelista?

Varmaan hän loukkaantuisi tuosta vanhukseksi ja mummeliksi luokittelusta, kun on työikäinen.

En toisten kodeissa tietenkään etsi tuoleja esimerkiksi makuuhuoneista.

-aloittaja

Huomaatko, miten olet asettanut itsesi ulkopuoliseksi ihan itse. Ylimääräistä tuolia voi myös aikuinen ihminen kysyä ihan itse, tai kysyä, mistä sellaisen löytää, jollei halua olla vaivaksi ja haetuttaa.

Mitä se miehesi teki koko tämän episodin ajan? Tulee ihan sellainen tunne, että hän oli haihtunut ilmaan: Ei mielipidettä, ei kommenttia, ei tuolinhakua. Mitä hän teki?

Jos emäntä oikein sanoo, että nämä menevät olohuoneeseen odottamaan niin ei siinä ole vieraalla sanottavaa. Täälläkin nimenomaan sanottu, että vieraat menee talon tavoilla.

-aloittaja

Käskikö emäntä heidät olohuoneeseen vai ehdottiko odottamaan siellä? Sinä olet aikuinen ja äiti, joten miksi et ehdottanut, että  odottelette kaikki pöytäpaikan vapautumista, koska syötte mieluiten yhdessä? Et ole onnistunut ollenkaan kuvailemaan, miksi tästä on pitänyt rakentaa ihan s**t*nallinen härdelli netissä sen sijaan, että olisi kysytty ylimääräistä tuolia tai ehdotettu, että odotatte hetken. Mihin se mies haihtui?

Vierailija
208/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä34334 kirjoitti:

Mitenkäs tämän vuoden äitienpäivä - ette ilmeisesti käyneet anoppisi luona, kun muistelet edellisen vuoden äitienpäivää?

Lasteni kanssa ei ole käyty.

-aloittaja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
209/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

No täällähän sinä selän takana haukut mummoparkaa ja tämän järjestelyjä nälkävuoden pituisen ketjun kanssa. Oletko yrittänyt selvittää asiaa tämän ihmisen kanssa ollenkaan?

Ei hän mikään mummoparka ole. Eikä hän tiedä, että nimettömästi keskustelen asiasta joten ei loukkaa millään tavalla ketään. Toisin kuin se, että hän sanoi lapselleen minun olevan kelpaamaton kumppani. Myöhemmin ollut asiallinen, mutta kyllä tuollainen kommentti jää mieleen.

-aloittaja

No nythän kiinnostaa, onko tuo ruokailujuttu ollenkaan SE asia, jonka takia täällä häntä seläntakana haukut? Aika kaunaiselta vaikutat siihen nähden, että olet myöhästynyt sovitusta ajasta ja joutunut vähän odottelemaan.

En ole ollut myöhässä vaan olemme menneet siihen aikaan kun mies sopi meidän menevän.

-aloittaja

Etkös sinä itse sanonut tuolla aiemmin, että tulitte myöhemmin kuin muut ja muut olivat jo syömässä?

Kyllä, näin sanoin eikä asiat poissulje toisiaan.

-aloittaja

Ok. Tulitte sovitusti myöhemmin kuin muut. Muut olivat jo syömässä ja teidät pyydettiin syömään sitä mukaa kuin pöytään tuli vapaita paikkoja. Mikä ihme tuossa nyt meni väärin? Jos halusit syödä yhdessä miehen ja lasten kanssa, miksi et sanonut odottavasi, että kaikille on yhtä aikaa tilaa? Tuohon on sinun valintasi, että menit syömään ennen lapsiasi. Et voi millään vääntää asiaa kenenkään muun viaksi. 

On kyllä kiittämätöntä, että sinut on kutsuttu lasten kanssa syömään etkä ole valmis joustamaan pätkääkään. Asenteessasi on iso ongelma. Sinun olisi pitänyt olla tuossa tilanteessa aktiivisesti aikuinen eikä saada marttyyrikohtausta tyyliin 'ei meitä kukaan arvosta'. Olisit pannut lapset pöytään ja etsinyt itsellesi irtotuolin ja syönyt vaikka leikkuulaudalla tai kysynyt pöydässä olijoilta että tiivistetäänkö sen sijaan, että syytät vanhaa ihmistä tarkoituksellisesta tilanteen sabotoimisesta. Kai tajuat, että kertomuksesi kertoo enemmän sinusta kuin mummelista?

Varmaan hän loukkaantuisi tuosta vanhukseksi ja mummeliksi luokittelusta, kun on työikäinen.

En toisten kodeissa tietenkään etsi tuoleja esimerkiksi makuuhuoneista.

-aloittaja

Ja mitä miehesi vastasi, kun kysyit häneltä, löytyisikö jostain ylimääräisiä tuoleja? Miehelläsi ei ole omia lapsia, joten hän ei ole tottunut huomioimaan lasten olemassaoloa samalla tavalla kuin sinä. Lapset ovat vähän niinkuin häntä ja hännättömänä miehesi ei aina muista, että hännän kanssa pitää istua eri tavalla kuin ilman häntää. Siitäkin huolimatta, että hän ei tietoisesti vedä ketään hännästä. 

Enpä tainnut sanoa kysyneeni. Jos isäntäväki käskee jotenkin toimia niin ei vieraat siinä muulla tavoin toimi. Mikäli tuoleja olisi ollut olisi niitä varmasti voinut ottaa. Miksi syy on ennemmin äidissä kuin ajattelemattomassa tai ilkeässä emännässä?

Siis et kysynyt eikä lapseton miehesi älynnyt. Miehellesi kyseessä ei ollut mikään emäntä eikä isäntäväki vaan hänen oma äitinsä ja isänsä. Eikä miehesi ole vanhemmilleen vieras, ainoastaan sinä ja lapsesi olette. Aivan varmasti olisi voinut kysyä vanhemmiltaan  lisätuoleista tai vaikka käydä itse hakemassa tuoleja. Oletettavasi mies on liikkunut vanhempiensa kotona muissakin huoneissa ja tietää, missä mahdollisesti on tuoleja. Ainakin oma poikani tietää ja osaa hakea itsekin, mitä tarvitsee. Ei tarvitsisi vaimokkeen nyrpistellä nenäänsä. 

Vierailija
210/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jouduin elämään tuossa sotkussa ihan ydinperheessäkin. Ex-anoppi arvosti toista miniäänsä enemmän. Jouluna sinne aina piti silti mennä ennenkuin menimme omilleni. Tuo sama kokemus mulla siis ihan ydinperheestä. Erikseen mainittiin vauva-aikana kuinka tämä toinen miniä on tehnyt niin hyvää työtä lapsensa kasvattamisessa. Lopulta mieskin seurasi kommenteissaan äitinsä perässä. En tunnistanut itsestäni sitä ihmistä mikä minussa haluttiin nähdä ja otin loparit. Nykyisen mieheni vanhemmat ovat kuolleet. Perhejoulut ihan omalla porukalla omassa kodissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
211/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinun lapsesi koskaan voisivatkaan olla samalla viivalla tämän mummun lastenlasten rinnalla? Haloo. Mikä ihmisiä riivaa, kun luulette, että tällainen uusperhekuvio voisi vaan olla yhtä riemua ja onnea. Ei muuten ole. Valitettavasti joudun itse elämään tässä sotkussa vielä aikuisenakin.

En kuvittelekaan niin vaan koen huonoa omatuntoa ollessani itsekäs, kun en vietä jouluaattoa ym miehen vanhemman luona vaan mies viettää minun vanhempien luona erikoispäivät minun lasteni vuoksi.

-aloittaja

Ei sun tarvitse huonoa omaatuntoa kokea siitä että omat lapsesi ovat sinulle ne tärkeimmät. Hyvä niin. Ole onnellinen. Ehkä kuitenkin ylireagoit, tuossa tilanteessa. Ehkä se mummo ei vain ymmärtänyt sitä tilanteet tai että miten olisi pitänyt järjestää parhaiten se lasten ruokailu. Hän pyysi kuitenkin.

Ei vain osannut ajatella sitä kokonaisuutta että miten ne kaikki pilkut ja nippelit menevät. Kyllä sinä ylireagoit.

Se ei kuitenkaan haittaa. Ne ovat sinun tunteitasi. Saa olla. Saat olla sellainen kuin olet. Se on juuri hyvä.

Tommoset asiat voi ihan hyvin vaikka kahdestaan jutella se mummon kanssa. Kertoo että koet itsesi epävarmaksi siellä kun on miehen lähisukulaisia mutta ei sinun. Kyllä mummot yleensä ymmärtää. Kerrot siitä omasta tuntemuksistasi.

Kiitos ihanasta, rakentavasta viestistä. Tuli hyvämieli tästä ja pistää ajattelemaan.

-aloittaja

Vierailija
212/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitenkäs viime joulu meni, missä olitte?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
213/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

No täällähän sinä selän takana haukut mummoparkaa ja tämän järjestelyjä nälkävuoden pituisen ketjun kanssa. Oletko yrittänyt selvittää asiaa tämän ihmisen kanssa ollenkaan?

Ei hän mikään mummoparka ole. Eikä hän tiedä, että nimettömästi keskustelen asiasta joten ei loukkaa millään tavalla ketään. Toisin kuin se, että hän sanoi lapselleen minun olevan kelpaamaton kumppani. Myöhemmin ollut asiallinen, mutta kyllä tuollainen kommentti jää mieleen.

-aloittaja

No nythän kiinnostaa, onko tuo ruokailujuttu ollenkaan SE asia, jonka takia täällä häntä seläntakana haukut? Aika kaunaiselta vaikutat siihen nähden, että olet myöhästynyt sovitusta ajasta ja joutunut vähän odottelemaan.

En ole ollut myöhässä vaan olemme menneet siihen aikaan kun mies sopi meidän menevän.

-aloittaja

Etkös sinä itse sanonut tuolla aiemmin, että tulitte myöhemmin kuin muut ja muut olivat jo syömässä?

Kyllä, näin sanoin eikä asiat poissulje toisiaan.

-aloittaja

Ok. Tulitte sovitusti myöhemmin kuin muut. Muut olivat jo syömässä ja teidät pyydettiin syömään sitä mukaa kuin pöytään tuli vapaita paikkoja. Mikä ihme tuossa nyt meni väärin? Jos halusit syödä yhdessä miehen ja lasten kanssa, miksi et sanonut odottavasi, että kaikille on yhtä aikaa tilaa? Tuohon on sinun valintasi, että menit syömään ennen lapsiasi. Et voi millään vääntää asiaa kenenkään muun viaksi. 

On kyllä kiittämätöntä, että sinut on kutsuttu lasten kanssa syömään etkä ole valmis joustamaan pätkääkään. Asenteessasi on iso ongelma. Sinun olisi pitänyt olla tuossa tilanteessa aktiivisesti aikuinen eikä saada marttyyrikohtausta tyyliin 'ei meitä kukaan arvosta'. Olisit pannut lapset pöytään ja etsinyt itsellesi irtotuolin ja syönyt vaikka leikkuulaudalla tai kysynyt pöydässä olijoilta että tiivistetäänkö sen sijaan, että syytät vanhaa ihmistä tarkoituksellisesta tilanteen sabotoimisesta. Kai tajuat, että kertomuksesi kertoo enemmän sinusta kuin mummelista?

Varmaan hän loukkaantuisi tuosta vanhukseksi ja mummeliksi luokittelusta, kun on työikäinen.

En toisten kodeissa tietenkään etsi tuoleja esimerkiksi makuuhuoneista.

-aloittaja

Taisit esitellä hänet isoäidiksi tuolla jossain. Itse käytän sanaa mummi. Musta noi on synonyymejä mummi-mummo-isoäiti-mummeli vai tapahtuko tässä välissä jotain ja mä putosin ...

Vierailija
214/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tollo. Etkä oo koronasta kuullut? Nyt ei todellakaan järkätä mitään isoja yhteisiä joulunviettoja.

Mitä varsinaiseen vinkunaan tulee, koko juttu on omien korviesi välissä ja ainoastaan sinun ongelmasi. KAsva aikuiseksi, ei tollasta itkuiitaa kukaan jaksa kattella.

Tollo oot ite ku et lue mitä kirjotetaan! Heti ekassa lauseessa luki, että VIIME VUODEN...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
215/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tän mummon lapsenlapset on tuollaisia pikkuisia, hän ei todennäköisesti ole edes hahmottanut miten isoja jotkut 11- 14-vuotiaat on. Kun itse elää teinien kanssa, se on tietenkin päivän selvää. Olisin itse pikkulapsiaikana voinut tehdä sen ajatusmokan, että kaikki lapset voi olla yhdessä pöydässä ja häkeltynyt kun nää "lapset" saapuu paikalle, miten joku 14-vuotias onkin ihan aikuisen kokoinen,

Sitten ruvennut miettimään uudelleen pöytäsysteemejä ja ajatellut, että te haluatte jutella aikuisten kanssa pöydässä, mutta lapsia ei välttämättä jutut kiinnosta, vaan jopa ärsyttää. 

Itse ajattelisin jonkin tuollaisen kuvion tässä todennäköiseksi ja miehen äiti itsekin ollut ihmeissään, että miten nyt. Toki olisitte itse voineet ehdottaa, että odottelette kunnes koko porukka mahtuu siihen varsinaiseen pöytään syömään.

Vierailija
216/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tollo. Etkä oo koronasta kuullut? Nyt ei todellakaan järkätä mitään isoja yhteisiä joulunviettoja.

Mitä varsinaiseen vinkunaan tulee, koko juttu on omien korviesi välissä ja ainoastaan sinun ongelmasi. KAsva aikuiseksi, ei tollasta itkuiitaa kukaan jaksa kattella.

Tollo oot ite ku et lue mitä kirjotetaan! Heti ekassa lauseessa luki, että VIIME VUODEN...

Mitä ihmettä? Koko tää ketju jostain edellisvuoden äitienpäivästä??? Siis kantaa kaunaa jostain tilanteesta, jonka luuli syntyneen toissaäitienpäivänä ja sitä puidaan nyt ja tässä??? Voisko ap nyt vain ottaa puhelimen käteensä ja selvittää asian pois päiväjärjestyksestä? Kerro sitte täällä aikooko se isoäiti panna sut pataan ensi jouluksi vai voisko sittenkin elää sovussa ihan sen miespolonkin takia.

Vierailija
217/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34334 kirjoitti:

Mitenkäs tämän vuoden äitienpäivä - ette ilmeisesti käyneet anoppisi luona, kun muistelet edellisen vuoden äitienpäivää?

Lasteni kanssa ei ole käyty.

-aloittaja

Tota noin. Nyt on pakko kysyä. Eiks tää anoppikaan arvostanut sua? 

Vierailija
218/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mennyt keittiöön..

Lämmittänyt glögiä ..ja lorauttanut omaani kossua.

Sit lapsille ja mulle piparii ja glögii ja töllö auki olkkarissa.

Oltais syöty kun pöytään mahtuu.

En oo koskaan ajatellu mieheni vanhempia vieraina..

Enkä miehen sukua..?

Minä ja erityisesti lapseni tässä niitä vähempiarvoisia vieraita oltiinkin eikä miehen sukulaiset. Ehkä vääränlaisia sukuunpyrkijöitä.

Mukavaa, että sinulla on hyvä rento tunnelma. Minä joudun olla varpaillani miehen äidin kanssa ja osan sisaruksista.

-aloittaja

Minä luulen, että äiti ja sisarukset kokevat joutuvansa olemaan enemmän varpaillaan sinun takiasi.

Miksi? En minä ole se joka on useaan kertaan haukkunut muita tai valittanut mistään. Olen tavatessamme kohtelias ja hyväntuulinen.

-aloittaja

No täällähän sinä selän takana haukut mummoparkaa ja tämän järjestelyjä nälkävuoden pituisen ketjun kanssa. Oletko yrittänyt selvittää asiaa tämän ihmisen kanssa ollenkaan?

Ei hän mikään mummoparka ole. Eikä hän tiedä, että nimettömästi keskustelen asiasta joten ei loukkaa millään tavalla ketään. Toisin kuin se, että hän sanoi lapselleen minun olevan kelpaamaton kumppani. Myöhemmin ollut asiallinen, mutta kyllä tuollainen kommentti jää mieleen.

-aloittaja

No nythän kiinnostaa, onko tuo ruokailujuttu ollenkaan SE asia, jonka takia täällä häntä seläntakana haukut? Aika kaunaiselta vaikutat siihen nähden, että olet myöhästynyt sovitusta ajasta ja joutunut vähän odottelemaan.

En ole ollut myöhässä vaan olemme menneet siihen aikaan kun mies sopi meidän menevän.

-aloittaja

Etkös sinä itse sanonut tuolla aiemmin, että tulitte myöhemmin kuin muut ja muut olivat jo syömässä?

Kyllä, näin sanoin eikä asiat poissulje toisiaan.

-aloittaja

Ok. Tulitte sovitusti myöhemmin kuin muut. Muut olivat jo syömässä ja teidät pyydettiin syömään sitä mukaa kuin pöytään tuli vapaita paikkoja. Mikä ihme tuossa nyt meni väärin? Jos halusit syödä yhdessä miehen ja lasten kanssa, miksi et sanonut odottavasi, että kaikille on yhtä aikaa tilaa? Tuohon on sinun valintasi, että menit syömään ennen lapsiasi. Et voi millään vääntää asiaa kenenkään muun viaksi. 

On kyllä kiittämätöntä, että sinut on kutsuttu lasten kanssa syömään etkä ole valmis joustamaan pätkääkään. Asenteessasi on iso ongelma. Sinun olisi pitänyt olla tuossa tilanteessa aktiivisesti aikuinen eikä saada marttyyrikohtausta tyyliin 'ei meitä kukaan arvosta'. Olisit pannut lapset pöytään ja etsinyt itsellesi irtotuolin ja syönyt vaikka leikkuulaudalla tai kysynyt pöydässä olijoilta että tiivistetäänkö sen sijaan, että syytät vanhaa ihmistä tarkoituksellisesta tilanteen sabotoimisesta. Kai tajuat, että kertomuksesi kertoo enemmän sinusta kuin mummelista?

Varmaan hän loukkaantuisi tuosta vanhukseksi ja mummeliksi luokittelusta, kun on työikäinen.

En toisten kodeissa tietenkään etsi tuoleja esimerkiksi makuuhuoneista.

-aloittaja

Taisit esitellä hänet isoäidiksi tuolla jossain. Itse käytän sanaa mummi. Musta noi on synonyymejä mummi-mummo-isoäiti-mummeli vai tapahtuko tässä välissä jotain ja mä putosin ...

Viestissä puhuttiin vanhasta mummelista.

Vierailija
219/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs viime joulu meni, missä olitte?

Minun vanhemmilla.

-aloittaja

Vierailija
220/245 |
17.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34334 kirjoitti:

Mitenkäs tämän vuoden äitienpäivä - ette ilmeisesti käyneet anoppisi luona, kun muistelet edellisen vuoden äitienpäivää?

Lasteni kanssa ei ole käyty.

-aloittaja

Tota noin. Nyt on pakko kysyä. Eiks tää anoppikaan arvostanut sua? 

Ainakaan aluksi ei. En tiedä nyt. Ei ainakaan sanonut mitään.

-aloittaja

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän kuusi