Onko ketään muuta, jolle liikunta ei koskaan, kertaakaan elämän aikana tuottanut hyvää oloa?

Hep. Liikunta on aina tuntunut aivan kauhealta ja aiheuttanut kovia kipuja. Ja mulla on sentään tukena ollut neljäkin eri personal traineria ja hyvä fyssari.

Minä. Ainoa myönteinen seuraus liikunnasta on hetken kestävä hyvä omatunto. Ai mitä endorfiineja? En ole ikinä sellaisia liikunnan seurauksena kokenut.

Minä! Varmaan puuttuu joku palikka päästä. Urheilen monta kertaa viikossa mutta aina yhtä pakkopullaa eikä ikinä tule mitään oloja. Jos en olisi lihomisen taipuva maksaisin mieluiten vain sohvalla lukemassa ja suklaata syömässä. Kaikki liikunta vituttaa yhtä paljon.

Kyllähän siitä joskus ihan hyvä olo tulee mutta ei pidä odottaa mitään euforiaa. Unohda ne endorfiinijutut. Jos liikunta ei ole hauskaa niin sitä ei välttämättä jaksa harrastaa.

Enpä ole ikinä hyvää oloa liikunnasta saanut, liikun vain siksi, että se on järkevää terveyden kannalta.

liikun muista syistä, kivat lenkkimaisemat, mutta ei ole kyllä koskaan tullut sitä "hyvää olo" yleensä vaan väsyttää jälkeenpäin. Joogan jälkeenkin olen silleen okei semmoista tällä kertaa

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siitä joskus ihan hyvä olo tulee mutta ei pidä odottaa mitään euforiaa. Unohda ne endorfiinijutut. Jos liikunta ei ole hauskaa niin sitä ei välttämättä jaksa harrastaa.

Ei tule euforiaa eikä tunnu endorfiinit MUTTA ei tunnu muutenkaan hyvältä. Tuntuu pahalta, koko ajan ja aina kerta. Se tässä on se pointti.

Osa ihmisistä on ihan tutkitusti sellaisia, että liikunta aiheuttaa aika päinvastaisia asioita kuin suurimmalle osalle. Itsellä tulee hirvittävän paha olo fyysisesti pitkäksi aikaa ja henkisesti tekisi mieli hypätä kaivoon..  Joten myös väite, että liikunta olisi lääke masennukseen kaikkien kohdalla, on puppua. Joillekin jopa hengenvaarallista..

Minä kyllä nautin luonnossa ja metsässä liikkumisesta ja sen tutkailusta äärettömän paljon, mutta ei se ole itse se liikuntasuoritus vaan ympäristö, mikä sen nautinnon siinä tekee. Kaupungissa ei kiinnostas lenkkeillä pätkän vertaa ja kaikki nämä nyt pinnalla olevat crossfitit pumpit ja kuntosalit saa vaan puistatuksia aikaan. Välillä kun kuuntelee noita himotreenaajien juttuja niin ihmiset tuntuu oikeen kilpailevan sillä, kenellä nyt on paikat eniten eilisestä treenistä jumissa tai kipeänä ja miten mahtava fiilis se on kun ei aamulla pääse sängystä ylös. En tiiä miten paljon niillä on sitten värikynää jutuissa, välillä ihan huvittaa työkaveri, kun vähän väliä on joku paikka treenistä hellänä ja taas nous rautaa niin v-tusti että. Lihaskivut on hirveintä mitä tiedän, välttelen niitä viimeiseen asti. :D

En ole koskaan tuntenut sitä kuuluisaa hyvää oloa. Olen toki ollut ylpeä itsestäni, jos olen jaksanut lähteä lenkille, jota harvoin tapahtuu.

Syöminen taas tuo aivan järkyttävän suuren mielihyväntunteen. Syöminen tuo mulle saman kuin huumeet narkkarille.

Vierailija kirjoitti:

Minä! Varmaan puuttuu joku palikka päästä. Urheilen monta kertaa viikossa mutta aina yhtä pakkopullaa eikä ikinä tule mitään oloja. Jos en olisi lihomisen taipuva maksaisin mieluiten vain sohvalla lukemassa ja suklaata syömässä. Kaikki liikunta vituttaa yhtä paljon.

Liikkuminen vaikuttaa painoon todella vähän, liikunnan hyöty on muussa. Jos syöt oikein, ei tarvi liikkua sen kummemmin. Shoppailukin on liikuntaa.

Silloin kun olin masentunut en kokenut liikunnasta mielihyvän tunnetta jälkeenpäin.

Minulle liikunta ei tuota mitään euforista mielihyvää, joskus tulee jopa paha olo (en tiedä miksi, joskus lenkillä pää "kipeäksi"), mutta ns. hyvä fiilis tulee uimisesta ja joogasta.

Eniten olen aina inhonnut erilaisia "jumppia", ja salilla käyminen on lähinnä tylsää kun olen käynyt.

Olen harrastanut lapsena/nuorena montaa lajia, joukkuelajit oli ihan kivoja, mutta ei niinkään sen liikunnan takia vaan kun esim. teki maalin/korin/pisteen.

Luulen että ihmiset on vaan erilaisia, itse olen aika rauhallinen luonteeltani, rauhallinen jooga ja uiminen (varsinkin luonnonvesissä, mutta myös uimahallissa/kylpylässä) sopii minulle, ei mikään "tekopirteä" jaksaa-jaksaa jumppa tmv.

Ei tule minkäänlaista hyvää oloa, vain tympäisy ja uupumus. En olekaan harrastanut mitään liikuntaa 30 vuoteen.

Uiminen, hiihto ja pyöräily ovat mukavia.

Punttisalilla tekisi mieli itkeä.

Kävely myös menettelee, jos koira mukana, eli asiassa on joku järki.

Minulla on hyvin päiväkohtaista. Joskus tuntuu harjoituksen aikana ihan kauhealta ja haluan lopettaa kesken. Aina on kumminkin jälkeenpäin hyvä fiilis jos olen saanut huonosta päivästä riippumatta tehtyä loppuun asti.

Enpä muista sellaista tunnetta. Olen kuitenkinnliikkunut elämässäni enemmän tai vähemmän. Liikun, koska ”pitää”.

N52

Sama täällä. Pidän kunnosta huolta uimalla, pyöräilemällä, hiihtämällä, punttisalilla, sulkapalloa/squashia pelaten, suunnistaen, meloen, seinäkiipeillen. 

- Pyöräily, hiihto ja melomonen koska luontoa ympärillä

- Uiminen on meditatiivista 

- Sulkis/squash ovat mukavia pelimielessä

- Seinäkiipeily ja suunnistaminen ovat kiinnostavaa ongelmanratkaisua 

Mutta kaikissa noissa se fyysinen puoli on enemmän tai vähemmän karseaa. Yhtään kertaa en ole kokenut suorituksen aikana tai sen jälkeen minkäänlaista hyvää oloa, euforiaa, energisyyttä tms. Lähinnä olen huonolla tuulella koska kropassa tuntuu paskalta. 

Espoon työväenopistolla alkaa ensi vuonna joku kurssi liikuntaa inhoaville. 

Juu, en ole tavoittanut koskaan minkäänlaista hyvää oloa liikunnan avulla. Lähinnä vtuttaa, koskee ja ahdistaa. Vihaan joukkuelajeja, kiitos koululiikunnan. En voisi kuvitellakaan meneväni ryhmäliikuntatunneille, kiitos koululiikunnan. Lenkkeily on ainoa liikuntamuoto, jota voin edes kuvitella joskus harrastavani. Ja kyllä: olen kasvanut ulos ihannemitoistani.