Koiran lopettaminen edessä, miten kestän??

Mä oon itkeny silmät päästäni joka kerta kun joku lemmikki meiltä on jouduttu lopettaa. Viimeksi kun koira lopetettiin jouduin ottaa 3 päivää sairauslomaa. Aluksi on ihan hirveää, sure rauhassa ja anna itkun tulla. Nyt on jäljellä ihanat muistot eikä olo ole enää kovin haikea :)

Ei se haittaa, vaikka siellä itketkin. Olen itkenyt itsekin.

Minun koirani ainakin tiesi, kun sen elämä oli tullut loppuunsa, ja oli valmis lähtemään. Mutta itkettää kyllä nytkin, kun sitä ajattelen, vaikka aikaa mennyt kahdeksan vuotta, ja minulla uusi koira...Anna surun pyyhkäistä yli.

Lämpimiä viimeisiä yhteisiä päiviä teille <3

Pidä päällimmäisenä se ajatus, että teet nyt viimeisen palveluksen koiralle. Kyllä saa itkeä ja surra, mutta ehkä tuo ajatus voisi kuitenkin auttaa itse tilanteessa.

Pidä päällimmäisenä se ajatus, että teet nyt viimeisen palveluksen koiralle. Kyllä saa itkeä ja surra, mutta ehkä tuo ajatus voisi kuitenkin auttaa itse tilanteessa.

Ai kamala... Tää on yks mun pahimpia pelkoja ( vielä... saan lapsen kesällä)..itse Yritän asennoitua , että koira sai elää ihanan elämän ja vanhuus vie niin koirat kuin ihmisetkin. Koirani on vielä nuori, mutta aina tulee synkeitä ajatuksia. Oikeesti tsemppiä niin paljon <3

Kiitos tuesta ihanat ihmiset. Tää on ihan hirvee paikka. En varmaan pysty enää ikinä  ottamaan lemmikkejä. En itsekään uskonut, miten kamalalta tämä vois tuntua. Itken koko ajan. :((((((

ap

Olen pahoillani tulevasta. :( Omalla kohdallani kuitenkin se ajatus siitä, että "en tule kestämään" ja kuinka kamalan surullista se tulee olemaan, ja kuinka tyhjää elämä on sen jälkeen, oli pahinta. Elät juuri nyt ehkä menetyksen rankimpia hetkiä, jos tämä yhtään lohduttaa. Et voi nauttia niistä viimeisistä yhteisistä hetkistä täysin rinnoin, vaikka haluaisit kyetä, etkä oikein osaa vielä surrakaan, koska se kaveri on kuitenkin edelleen siinä läsnä.

Sanoisin, että pyri päästämään irti siitä surusta vielä toistaiseksi. Sinulla ON se ystävä siinä vielä, sinulla ON lupa nauttia näistä hetkistä ja iloita täysin rinnoin. Ilmeisesti koira ei vielä ole niin sairas, koska lopetusaika ei ole tuon akuutimpi, joten tee kaikkesi, että sen viimeiset päivät ovat niitä elämän huippuhetkiä! Ei tarvitse murehtia sen lihomista tai hampaiden reikiintymistä, toki koiran peruskunto, sairaudet ja oireet huomioiden, sinä saat antaa sille sen lempiherkkuja, maksalaatikkoa ja nameja, helliä sitä, ottaa sänkyyn viereen pelkäämättä että se oppii huonoille tavoille... Nämä nyt esimerkkinä, mitkä nyt sitten ovat ne jutut, mitä teillä koira "ei saa tehdä", mutta nyt saa, koska mitään ikävää siitä ei enää voi seurata. Vain niitä ihania muistoja, muistikuvia koiran onnellisesta nassusta, "oikeastiko ihmiseni, oikeastiko saan nukkua vieressäsi?". :)

Kyllä sinä sen kestät. Sinä kestät sen tietoisena siitä, että teet sen ystäväsi parhaaksi. Sinulla on etuoikeus tehdä se, päästää toinen kivuista ja vaivoista ja jäädä vain yksin suremaan. Sinä pystyt sen käsittelemään, koirallasi on sen jälkeen vain rauha. Sinä luovut siitä, se ei koskaan sinusta.

Lopetustilanteessa saat itkeä ja surra. Kunhan pystyt olemaan koirallesi se vahva ihminen, johon se saa tukeutua. Kyllä se sinun itkusi ja surusi kestää, semmoisia ne ystävämme ovat, mutta sitä älä tee, että oman surusi vuoksi annat sen tehtävän jonkun muun suoritettavaksi. Älä hylkää sitä sen elämän vaikeimpana hetkenä. Itke sen turkkiin, lohduta sinä sitä siinä kuin se lohduttaa sinua. Rapsuta sitä, kerro sille ettei siihen enää pian satu. Eläinlääkäri pistää rauhoittavan piikin, joka jo päästää sen vaivojensa ikeestä, se nukahtaa levollisesti syvään uneen, mutta ei ole poissa. Seuraavassa piikissä vasta on se aine, joka pysäyttää sydämen, siitä ystäväsi ei enää tiedä mitään.

Siitä alkaa lopullinen surutyö, mutta sen ei tarvitse olla kamalaa ja ahdistavaa, se saa olla rankkaa ja vaikeaa, mutta se voi olla myös kaunista, ja voit tehdä sen ylpeänä siitä, että teit päätöksen ystäväsi parhaaksi. Se kiittäisi sinua, jos voisi.

Kamalasti voimia toivon sinulle, elät niitä hetkiä mitä me jokainen koiranomistaja pelkäämme varmaan jo naskalihampaan ollessa pentu, mutta jokainen hetki on ollut sen surun arvoinen, vai mitä? Ja niin kuin me kaikki muutkin, jotka sen olemme joutuneet tekemään - sinäkin pääset siitä yli. Pääset siihen tilaan, jossa voit muistella koiraasi hymyssä suin, kaivaten, mutta onnellisena että sait olla sen elämässä.

Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko

ja kivut häiritsevät untani,

niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä

sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.

Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän.

Älä anna surusi estää sinua,

sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,

rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta.

Tulevaa ei kannata surra.

Et haluaisi minun kärsivän,

kun aika koittaa, anna minun mennä.

Vie minut sinne missä he auttavat minua,

mutta, pysy luonani loppuun.

Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,

kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.

Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,

se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.

Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,

niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.

Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,

jonka täytyy tehdä päätös.

Olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina,

älä anna turhaan sydämesi itkeä.

Saattelet koiran lempeästi viimeiselle matkalle ettei sen tarvitse kuolla kärsimällä, älä ajattele asiaa tappona. Minä pidin omaa koiraani sylissä koko toimenpiteen ajan. Ell kävi kotonani ja vei koiran mukanaan tuhkattavaksi. En halunnut lopetuttaa koiraa vastaanotolla, jota koira aina pelkäsi. 

Olin 16-vuotias kun sain koirani ja 31-vuotias kun se kuoli. Se oli iso osa mun elämääni koko aikuistumisvaiheen, elämäni tärkeimpien vuosien ajan.

Tiedän että samanlaista koiraa ei enää tule, uutta en haluaisi enää ottaa. Ikävä on ollut kova ja itkin koiran kuoleman jälkeen monta päivää peräkkäin. Nyt siitä on jo pari vuotta mutta vieläkin alkaa itkettää kun näen samanrotuisia koiria.

Ysiltä vielä toinen runo, joka lohduttaa mua ajatuksena aivan erityisesti...

On meillä salaisuus yhteinen, vain sinä ja minä tiedämme sen.
Sillä minä vain näen sinun nukkuvan edessä takan hehkuvan,
ja minä vain voin käteni ojentaa ennen kuin uni vallan saa
ja tuntea elävän lämpösi ja silittää silkkistä päätäsi.
Ja minä vain metsäpolulla kulkien voin nähdä edessäin
sinun juoksevan kanssa tuulien niin nuorena ja vapaana näin.
Ja minä vain voin nähdä sinun purossa kahlaavan,
ja kun sua kutsun kuiskaten, minä vain näen ruohon taipuvan.

4 kirjoitti hyvin. Olen myös itkenyt kun olen lemmikin lopetusaikaa varannut. Kun olen lemmikin eläinlääkäriin viimeisen kerran viety. Eläinlääkäri on kertonut mitä tapahtuu ja se on jotenkin rauhoittanut ja olen pystynyt tsemppaamaan kun lemmikki on nukahtanut. Sitten eläinlääkäri on kysynyt että haluanko olla hetken lemmikin kanssa kahden. Siinä vaiheessa on tullut se järjetön itku ja olen silitellyt ja halinut pois nukkunutta ystävää. Kannattaa varata nenäliinoja ja miettiä että miten menee kotiin eläinlääkäristä. Itse en ainakaan ole pystynyt ajamaan autolla heti sen jälkeen. Haleja!

Death is light as a feather, duty heavier than a mountain.

Halaus. Älä murehdi siitä, että itket siellä klinikalla, niin kaikki muutkin tekevät siinä tilanteessa. Eläinlääkäri on nähnyt satoja murheen murtamia omistajia. 

Olet vastuuntuntoinen, kun päästät lemmikkisi lepoon, kun sitä ei voi enää parantaa. Uskon, että itsellesi jää lopulta paras muisto, jos tosiaan olet läsnä lemmikkisi viimeisellä matkalla (en nyt tiedä, oliko sinulla edes vaihtoehtoja). Se hetki ja tilanne on sinulle vaikea, mutta jälkeenpäin tiedät, että olit ystäväsi tukena ja turvana. Usein tilanne on kuitenkin helpompi ja rauhallisempi kuin etukäteen kuvittelee. Kun tiedät, miksi menette klinikalle, koiraasi ei tarvitse enää tutkia tai käsitellä tavoilla, joita se pitäisi epämiellyttävinä. Se vain saa nukutuspiikin ja sitten tulee uni, muusta se ei enää tiedä. 

Voimia! Ja paljon lämpöä ja rakkautta viimeisiin yhteisiin päiviin. 

[quote author="Vierailija" time="14.03.2014 klo 10:27"]

Ysiltä vielä toinen runo, joka lohduttaa mua ajatuksena aivan erityisesti...

On meillä salaisuus yhteinen, vain sinä ja minä tiedämme sen.
Sillä minä vain näen sinun nukkuvan edessä takan hehkuvan,
ja minä vain voin käteni ojentaa ennen kuin uni vallan saa
ja tuntea elävän lämpösi ja silittää silkkistä päätäsi.
Ja minä vain metsäpolulla kulkien voin nähdä edessäin
sinun juoksevan kanssa tuulien niin nuorena ja vapaana näin.
Ja minä vain voin nähdä sinun purossa kahlaavan,
ja kun sua kutsun kuiskaten, minä vain näen ruohon taipuvan.

[/quote]

Täytyy sanoa, etten ole ikinä ollut koiraihminen, mutta tällainen runo saa jotenkin ymmärtämään koiraihmisiä paremmin!

Ota koirastasi nyt vielä paljon valokuvia!

Mulla on siis pienimuotoista koirankasvatusta. Ensinnäkin muista, että se on paras palvelus ystävällesi. (Olen suorastaan kateellinen koirille, että eutanasia-lähtö on niin helppo. Ihmiset saa kärsiä enemmän..) Se on hieno kaveruus, ja se pitää päättää ystävän tekoon. Niin se vain on, ja se ajatus lohduttaa itseäni.  Ikävöin aina eniten juuri mummokoiriani. Niistä kun tulee sitä viisaampia, mitä vanhempia ja paremmin opetettuja ne on. Ns. lukevat sua naamanilmeistä.

Olen ollut keikalla seitsemän kertaa, vienyt myös tuttujen koiria, kun eivät pysty itse. Eläinlääkärin voi kutsua myös kotiin, tietenkin se on kalliimpaa. Varaa nenäliinoja, ja autolla ajo lienee aika mahdotonta, joten taksi tai kuski mukaan on viisautta.  Itsellä on nyt viimeisillä kerroilla jo ajaminenkin onnistunut. Tuskinpa sulla. Muistan hyvin pari ekaa kertaani, miten tuskallista se oli. Sinusta voi tuntua, että petät ystäväsi, vaikka asia on ihan päinvastoin.

Ensin eläinlääkäri antaa vahvan unilääkkeen koirallesi, jolloin se nukahtaa. Sen jälkeen eläinlääkäri antaa piikin, joka pysäyttää sydämen. Koiraan ei satu. Se poistuu kauniisti, sydän lakkaa lyömästä minuutissa parissa, riippuu siitä, miten vahva sydän sillä vielä on.

Jos hautaat koiran itse, varaudu siihen, että sinulla on autossa mukana vanha huopa ja jätesäkkejä tms. Kun elimistön jännitteet lakkaavat, koiran rakko tyhjenee.

Eläinlääkäriltä koira voidaan toimittaa myös tuhkattavaksi, itse olen vienyt koirat Myrskylään itse autolla. Tuhkat saa postipakettina kotiin.

En halua viedä huomiota pois ketjun varsinaisesta aiheesta, mutta pieni kommentti tai kysymys teille, jotka koette lemmikin kuoleman niin rankkana, että ette halua koskaan uutta lemmikkiä. Itse olen nähnyt asian niin, että lemmikin elämä ja ne hyvät muistot painavat aina enemmän kuin suru lemmikin kuolemasta. Ne ovat olleet ihania kokemuksia, jollaisia haluan myös jatkossa. En siis halua kieltää itseltäni uusia kokemuksia uuden lemmikin kanssa, vaikka olenkin kokenut suurta surua vanhan lemmikin menettämisestä. Eli pidän tärkeänä sen tiedostamista, että vaikka lemmikki on perheenjäsen ja todella tärkeä, ihmisenä olen aina tiennyt, että sen elämänkaari on omaani lyhyempi, ja minun ihmiselämääni (toivottavasti) mahtuu elämistä useammankin rakkaan lemmikin kanssa. Haluaako joku keskustella vähän tästäkin, tai avata omaa erilaista näkemystään? 

[quote author="Vierailija" time="14.03.2014 klo 10:47"]

En halua viedä huomiota pois ketjun varsinaisesta aiheesta, mutta pieni kommentti tai kysymys teille, jotka koette lemmikin kuoleman niin rankkana, että ette halua koskaan uutta lemmikkiä. Itse olen nähnyt asian niin, että lemmikin elämä ja ne hyvät muistot painavat aina enemmän kuin suru lemmikin kuolemasta. Ne ovat olleet ihania kokemuksia, jollaisia haluan myös jatkossa. En siis halua kieltää itseltäni uusia kokemuksia uuden lemmikin kanssa, vaikka olenkin kokenut suurta surua vanhan lemmikin menettämisestä. Eli pidän tärkeänä sen tiedostamista, että vaikka lemmikki on perheenjäsen ja todella tärkeä, ihmisenä olen aina tiennyt, että sen elämänkaari on omaani lyhyempi, ja minun ihmiselämääni (toivottavasti) mahtuu elämistä useammankin rakkaan lemmikin kanssa. Haluaako joku keskustella vähän tästäkin, tai avata omaa erilaista näkemystään? 

[/quote]

Olen kissaihminen, mutta jos ei muu yhdistä koira-ja kissaihmisiä niin se kiintymys ja rakkaus omaan lemmikkiin. Uskallan siis kommentoida.

Elämäni kissa kuoli pois vanhuuttaa 8vuotta sitten. Päätin että en koskaan halua uutta kissaa, koska yksikään kissa ei yllä kuolleen kissan "tasolle" enkä halua mitään korvaava kissaa. Tuntui myös että pettäisin edesmenneen kissani.

noin vuosi sitten menin ystäväni seuraksi katselemaan kissatalosta hänelle kissaa. Siellä oli arviolta 4v kissaneiti joka kehräsi ja puski omassa kopissaan. Jäin katselemaan tuota hurmaavaa tyttöä ja kysyin siltä että tulisitko meille? No, ystävälleni ei löytynyt kissaa mutta koti matkalla kantolaatikossa oli uusi perheenjäsen minulle. Päivääkään en ole katunut :)

Koiran rukouksesta jäi mieleen kohta (en muista koko rukousta)..

..älä jätä minua yksin,

silloinkaan kun sinusta tuntuu siltä, ettet kestä poismenoani,

sillä silloin tarvitsen sinua eniten..

Minä pidin omaa rakasta koiraani sylissäni, kun se sai nukutuspiikin, ja vaikka se pahalta tuntui, niin se oli ainoa teko, jonka vielä pystyin tekemään auttaakseni ja hoitaakseni. Koirani oli todella vanha ja sairas ja jokainen päivä olisi ollut sille tuskallisempi. Tämän tajuttuani, päätös oli helpompi tehdä. 

Vein koirani eläinlääkäristä kotiin sylissäni ja kotona laitoin lampaantaljan sisään kauniiseen laatikkoon. Mukaan laitoin rakkaimmat pehmolelut ja valokuvan meistä yhdessä sekä iltarukoustekstin. Haudattiin maalle kissamme viereen, mukaan laskettiin jokaiselta valkoinen tulppaani. Kesällä istutettiin siihen valkoisia orvokkeja.

Kotona tuntui tyhjälle, mutta raskas huoli oli helpottanut. On kaikkein pahinta katsoa vierestä rakkaan ystävän kärsimystä, johon ei enää auta mikään hoito. Katselin rakkaan koirani valokuvia ja poltin kynttilöitä muistellessani sitä.

Joskus lenkillä tulee vastaan samanrotuinen koira, ja kun painan poskeni sen kuonoa vasten, tunnen sen saman ihanan tunteen siitä, kun oma koirani oli terve ja iloinen.

Kiitän Luojaa aina siitä, että hän antoi minulle niin rakkaan ystävän ja saimme kulkea polkuamme 14 vuotta yhdessä.

Olet saanut jo hyviä neuvoja tässä ketjussa. Lisäisin vielä, että ota joku mukaan tukihenkilöksi, jo autolla ajo voi olla tosiaan mahdotonta ja seura on jälkeen päin muutenkin tärkeää. Itke, sure niin paljon kuin itkettää - se helpottaa. Itse eron hetki on kaunis ja mielestäni rauhallinen, älä turhaan pelkää etukäteen. Itse olen aina kokenut pahempana tyhjään kotiin palaamisen ensimmäistä kertaa - tosiaan järjestä itsellesi sinne seuraa. Tee surutyötä, laita kuvia seinälle ja kohta huomaat, että on ihanaa muistella kaikkia hyviä muistoja ja kukaan ei voi viedä niitä sinulta pois. Suru on aluksi aaltoliikettä: välillä helpottaa ja taas tulee vaikeita päiviä, mutta pikkuhiljaa helpottaa. Tilalle tulee kiitollisuus menneistä vuosista ja suru muuttaa muotoaan lämmöksi - tosin haikeaksi mutta samalla suloiseksi. Voimia ja halauksia viimeiselle yhteiselle matkallenne. Selviät kyllä.

t. Kolme karvaista ystäväänsä matkaan saatellut

Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää
Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Kiitos rakas ystävä. T.Isäntä.