Oletko päättänyt elää ilman miehiä?

Jes, olen kohta 26 enkä ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa. Olen mielenterveysongelmainen, masennusta ollut jo puolet elämästäni ja bulimia melkein yhtä kauan, eikä ulospääsyä näy. Olen ollut "hullu" niin kauan jo, että en tiedä mistään muusta.:) Ainoa mikä ahdistaa, on se, että kaikki samanikäiset kaverini alkavat jo seurustella vakavasti ja hankkia perhettä, ja itse vetelen samoilla papereilla vuodesta toiseen. Noh, ruma, läski ja hullu, mitä enempää voisikaan toivoa?;)
Haha, olkaa onnellisia te, joilla mieli pelaa kunnolla! Kun kyseenalaistaa päivittäin omaa olemassaoloaan ja mielenterveytensä kestävyyttä alkaa ehkä(?) arvostaa eri asioita.
Ainiin, sanoinko, että minulla todettiin eilen syöpä? 

Kyllä. Huomaan kysymyksesi monikkomuodon, minulle ja varmaan useimmille muillekin yksi mies riittää.

Kyllä olen -toistaiseksi. Meille tuli ero, kun ukko alkoi vehtaamaan ei äitiytyneen naisen kanssa,kuten hän kiinnijäätyään asian ilmaisi. No minähän en sitä hyvällä katsonut ja pukkasin ukon matkoihinsa(uusi onni on muuten raskaana nyt :) ).

Ja ennen kuin kukaan alkaa äkisemään äitiytymisestä, niin en ollut lihava erotessamme. Raskauden jäljet kyllä nähtävissä, mutta en lihava.

Niin siis asiaan, ei kiinnosta uudet suhteet tai miehet. En halua sekoittaa lasten päitä yhtään enempää kun isänsä on pakan jo sekoittanut ja lapset ovat hyvin hämmentyneitä vieläkin. Muta tästä on vissiin ystäville jotakin ongelmaa- he eivät millään voi käsittää miksi minulle ei kelpaa heidän järkkäämät illanistujaiset joissa minua yritetään naittaa jollekin tai miksi en etsi netistä panoseuraa tai vaki kumppania. Jos tunnistat tästä itsesi NIIN LOPETA! En halua uutta suhdetta, eikä kiinnosta yhdenyön sadutkaan. Pärjään hyvin kaalimatoni kanssa ja seksielämäni ei muutenkaan kuulu muille.

Mä en ole koskaan sellaista päätöstä tehnyt, mutta eipä ole eron jälkeen, kohta 9:ään vuoteen ollut miehiä, ei edes seksiä. Toisinaan panettaa kyllä, mutta en vaan pysty yhden yön suhteisiin, ja toisaalta olen sen verran erakko etten halua vakimiestäkään enää, joten täytyy käytellä Kaalimatoa panetukseen vaan :)

harkitsen parhaillaan asiaa. toinen vaihtoehto olis alkaa lesboksi.

Pari vuotta olen elänyt niin. Seksiä ei ole, mutta läheisyyttä on.

En ole erikseen päättänyt, mutta en halua ketään. En kaipaa seksiäkään niin paljon, että viitsisin vaivautua. Ei ole tarpeeksi kiinnostavaa miestä tullut moneen vuoteen vastaan, enkä usko että tuleekaan. Se on samantekevää. Jos ihme tapahtuu ja täydellinen löytyy, niin voin ottaa jos se mut huolii.

Ällöttää koko parisuhdekuvio ihan vietävästi! Voin vain kuvitella, millaista kivireen perässä vetämistä sen täytyy olla. Ei kiinnosta edes kokeilla.

No haluisin muuten, mutta kun tahdon joskus lapsen :(. On todella hankalaa löytää sellainen mies, joka kestää mua ja mä kestän sitä. Olisi niin paljon helpompaa olla haluamatta lapsia!

Joo, ellei ihmeitä tapahdu. Tähänastiset parisuhteeni ovat olleet ihan katastrofeja ja musta tuntuvat kiinnostuvan vain ongelmatyypit, jotka eivät kelpaa kellekään muullekaan.

Oon totaalisen kyllästynyt yhdenyönjuttuihinkin. Ei nappaa enää harrastaa seksiä ilman sen syvempiä tunteita. Toisaalta, musta tulee pian vauvan yh joten en tiedä, mistä edes saisin hankittua miesseuraa ja aikaa kahdenkeskeisille tapaamisille.

Sääli sinällään, koska pidän seksistä paljon. Mut ei mulle ole mikään ongelma olla ilman. Ei se nyt mikään hengittämiseen verrattavissa oleva perustarve ole, himot hiipuu kyllä kun niitä ei ruoki.

No nyt olen naimisissa, mutta jos eroaisin/jäisin leskeksi, niin tuskin uutta miestä ottaisin haitoiksi. Nytkin joskus tuntuu, että olisi helpompaa olla yksinhuoltaja. Ihan tyytyväisenä elelisin ilman miehiä. Lapsetkin jo tehtynä.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 22:43"]

No haluisin muuten, mutta kun tahdon joskus lapsen :(. On todella hankalaa löytää sellainen mies, joka kestää mua ja mä kestän sitä. Olisi niin paljon helpompaa olla haluamatta lapsia!

[/quote]

Mut eikös Suomessa ole aika paljon näitä yksinhuoltajamutseja?..

Mietin, että jos lapsikuume iskis, niin valikoisin jonkun sopivan yhen yön miehen.. toinen, parempi, olisi se, että maksaisi siitä, että saisi jonkun hyvännäköisen miehen sperman sisään ja sopimukseen kuuluisi, etten koskaan ottaisi yhteyttä mistään elatusmaksuista. Lapselle tosin on oikeus kuulla isän nimen, että jos panttaisin sen tiedon sitten lapsen 18.v.n asti tai testamenttiin.. En tiedä. Onhan naiset tulleet raskaaksi sodan aikanakin puoltuntemattomille miehille.. tai "en muista kenen kanssa olin"... Olisi se tosin raskasta synnyttää ja hoitaa lasta yksin, mutta jos vauvakuume iskee, niin ehkä voisin turvautua tällaisiin keinoihin..

En haluaisi, mutta tässä kun mennään jo viidettä vuotta ilman minkäänlaista sutinaa, alkaa olla jo aika heittää pyyhe kehään. Olen erakoitunutkin jo niin paljon, että olisin varmaan tosi tylsää seuraa.

Minä olen päättänyt, mutta jos joskus törmään johonkin oikeasti kiinnostavaan niin saatan ehkä pyörtää päätöksen. Joka tapauksessa, minulla on kaksi lasta ja heidän isänsä käyttäytyi minua kohtaan todella ala-arvoisesti ja kesti kauan toipua hänestä ja hänen jättämistä henkisistä haavoista. Nyt olen huomannut kuinka helppoa on pitää asiat omissa ohjaksissa. Mies oli täysi turhake ja rasite meidän perheessä, vaikka hän haukkui minua siitä. Onneksi lähti toisen naisen matkaan. Olen niin onnellinen kun ei ole kahden lapsen lisäksi yhtä aikuista lasta enää haitolla haukkumassa millon mistäkin ja estelemässä menoja.

Liityn seuraan, vaikka eihän tässä ilman miehiä voi elää. Huomenna alkaa viikonloppu ja mies tulee taas nauttimaan mun seurasta. Emme kuitenkaan ole pariskunta vaan hyviä ystäviä vaan. Hieno mies on tämä. Eronnut monen lapsen isä. Pidetään toisiamme pystyssä ja kunnossa ja se on hieno syy olla yhdessä.

Tavallaan. Olen ollut niin kauan yksin, ettei tähän viereen ole enää kenenkään juurikaan mahdollista tulla. En ole siis koskaan seurustellut. Potentiaalisen miehen pitäisi olla niin yli-inhimillisen täydellinen ja 'sopiva', ettei se ole edes mahdollista, joten olen pikkuhiljaa alkanut hyväksyä sen, että tuskin koskaan tulen löytämään itselleni ketään.

Toisaalta olen niin tottunut olemaan yksin, etten edes kaipaa seurustelua. Kuitenkin aina, kun panettaa, tai olen hellyydenkipeällä tuulella (kaipaan hellyyttä ehkä kerran vuodessa..), minua harmittaa olla yksin. Murehdin myös sitä, etten teini-iässä kokeillut samalla tavalla suhteita ja seksiä, kuin muut ikäiseni, koska mitä pidemmälle ensimmäisiä suhdekokeiluja lykkää, sitä epätodennäköisempää on, että niitä koskaan tulee olemaan.

Oon ollut eron jälkeen jo 8 vuotta yksin. Päätin jo silloin kun mies jäi sivusuhteesta kiinni, että en koskaan enää tutustu kehenkään, lastenkaan takia. Olin mieheni kanssa yhdessä 15 vuotiaasta 32 vuotiaaksi saakka.

8 vuotta on mennyt ilman mitään seurustelujuttuja, ei seksiä, ei edes halauksia mieheltä. Välillä on niin yksinäinen olo että ihan kylmää, mutta torjun sen pikaisesti mielestäni ja yritän kovettaa itseni. Seksiä lakkaa ajattelemasta kokonaan kun pitäytyy myös sooloseksistä. Nyt en ole enää pariin vuoteen sitäkään harrastanut. Aion pysyä loppuelämäni ilman parisuhdetta, toimia kuten olen päättänyt.

Miehellä on menossa jo kolmas suhde eron jälkeen, hän kai haluaa nyt elää uusiksi nuoruutensa joka meni seurustellessa kanssani.

Jos menee vaikka chattiin miehenä mutta naisen nimellä, niin saattaa ehkä päästä sisälle naisten sielunmaailmaan. Heteromies on silloin yhtä kriittinen kuin nainenkin häntä lähestyviä miehiä kohtaan. Yksikään mies ei tunnu kiinnostavalta; jokainen kirjoitusvirhe tai kliseinen lause näyttää hirveältä. Ehkä naiselle mies on sama asia kuin heteromiehelle.

Jos kaunis nainen vinkuisi ja vonkuisi heteronaisen seuraa ja toisi kukkia ja varoisi kusi sukassa sanojaan, kenties tämä kaunis heteronainen voisi viedä tavallisen heteronaisen aviolle. Mutta naisilla ei ole tällaista draivia vaan sellainen määrätietoisuus ja sisu on vain miehillä. Miesten välisissä suhteissa sellaista ei taas tarvita eivätkä miehiä tavoittelevat miehet kehitä näitä ominaisuuksia. Näytetään vain kullin kuva ja sitten kysytään missä toinen asuu. Toki on pieni prosentti homoja, jotka yrittävät tehdä toisiinsa vaikutuksen ihmisinä.

-Mies 28v-

Mä tykkään niin paljon istuskella illat yksin, en halua ketään äijää tähän sohvalle viereen kihnuttamaan. En saa nukuttua kenenkään vieressä, unilääkkeillä oon seurustelujen aikana joutunut nukkuun, vaikka äijä nukkuis vieressä hiljaa kuin ruumis. Mua vaan häiritsee se toinen siinä. Seksiä voisin ottaa, mutta kun en jaksa etsiä sitä, mieluummin vietän illat kotona ja päivät töissä sekä kuntosalilla. Lasten kanssa on helpompaa kolmestaan, ei tarvi ku hoitaa ne eikä lisäks vielä jotakin parisuhdetta tässä työ-lapsetrumbassa. Jos ois äijä, sil ois ne tarpeet. Ja kun mä haluan mennä nukkumaan ku haluan, en jaksa, jos joku vielä alkais kerjään seksiä, mä haluan NUKKUA öisin. Seksiinkään ei miehiä tarvi, se sujuu naisenkin kanssa, jos sellaisen haluaisin, on niitä ollut. Mutta elämä vaan on paljon helpompaa, kun saa olla yksin. Saa päättää asioista yksin, ei tarvi neuvotella kenenkään kanssa. Kukaan ei kihnuta kyljessä. Jonkun nuoren komean miehen voisin ajoittain sänkyyni ottaa, jos se ei jäisi yöksi. Yhdessä vaiheessa niin teinkin, seksiä ja sit äijä soittaa taksin kotiinsa. Mä saan jäädä rauhassa nukkumaan ja herätä rauhassa. Keittää rauhassa kahvit. Viettää rauhassa päivä. Joo, olen äärimmäisen introvertti ihminen.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 23:32"]

Toki on pieni prosentti homoja, jotka yrittävät tehdä toisiinsa vaikutuksen ihmisinä.

-Mies 28v-

[/quote]

Jep, tämä me jo tiedetään susta.

t. panssarikudos