Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että olen epäonnistunut totaalisesti elämässäni. Miten voin jaksaa eteenpäin?
15.11.2020 |
Koko ajan ahdistaa ja masentaa.
Tunnen itseni todella epävakaaksi, tyhmäksi ja ihmiseksi jonka ei kuuluisi edes ansaita mitään hyvää.
Tahdon luovuttaa koska en jaksa enää itseäni.
Selitän mahdollisimman lyhyesti tilanteen kokonaisuudessaan ja toivoisin saavani edes pientä toivon kipinää.
Ensin kerron, että olen kasvanut perheestä jossa on ollut runsaasti epävakautta.
Vanhemmat erosivat jo ollessani pieni, molemmat ovat alkoholisteja ja perheessä on vakavia mielenterveysongelmia, jotka ovat vaikuttaneet hyvin paljon jokaiseen meistä siinä eläneissä.
Äitini on järjettömän epävakaa ja kärsii edelleen pahoista masennuskausista enkä enää pysty olemaan hänen lähellään tulematta itse ahdistuneeksi.
Myös jokainen isäpuoli on ollut alkoholisti ja olen jopa käynyt oikeudessa väkivaltaisten tilanteiden osalta ja muutin jo alaikäisenä pois kotoa.
Olen itsekin hyvin haavoittunut, valinnut vääriä miehiä elämääni. Käyttänyt päihteitä, ollut erilaisia riippuvuuksia(ei huumeita), pärjännyt kuitenkin hienosti työelämässä ja ollut upeissa jutuissa mukana. Uuvuin kuitenkin todella pahasti ja löysin henkisen puoleni, kasvoin hyvin järkeväksi sekä onnelliseksi vaikeuksieni kautta kun ne pystyin kohtaamaan ja hyväksymään.
Kunnes tipahdin taas rotkoon.
Tapasin väkivaltaisen miehen, muutin kotikunnille takaisin, olen taas alkanut käyttämään päihteitä runsaasti, väsyin sitten töissä kun tein pitkiä päivä ja työmatkoja kertyi useita satoja kilometrejä viikossa, tämä siis ennen kuin muutin kotikaupunkiin takaisin miehen vuoksi noin vuosi sitten.
Silloin yritin pitää huolta parisuhteesta, itsestäni ja saada kaiken toimimaan.
Nyt olen kuitenkin eronnut ja taas oikeus kutsuu väkivallan vuoksi, asun mielestäni väärässä kaupungissa, väärässä työssä(ei lainkaan kiinnostusta). Muisti ei toimi, olen todella tyhmän oloinen ja ahdistaa.
En pärjää helpossakaan työssä enkä kuulu porukkaan, en kuulu tänne.
En muista enää mitään, olen kadottanut taitoni ja henkisen puolen josta sain joskus voimaa.
Enää en pysty edes sietämään itseäni, olen pettänyt luottamuksen itseeni enkä jaksa enää yrittää.
Läheiset ovat vakavasti sairaita joka myös harmittaa eikä minulla tunnu olevan ystäviä joihin voisin luottaa.
Tunnen olevani yksinäinen enkä pärjää missään.
En myöskään pääse vahingollisista suhteista eroon vaikka olen todella yrittänyt.
Polkuni johtaa väärille, astun harhaan aina ymmärtämättä miksi.
Mitään ei tunnu jääneen käteen yrityksistäni huolimatta, sabotoin elämäni tähän ainaiseen tuskaan ja selviytymiseen. En anna itselleni lupaa onneen ja normaaliin, turvalliseen ja tasapainoiseen elämään.
En enää tiedä miten jaksan nousta.
Koko nuoruuteni on mennyt selviytyen ja todella hektisessä syklissä.
Olen vieläkin nuori mutta luulen, että jos en pysty jo pysähtymään ja oikeasti elämääni arvostamaan niin loppuelämä tulee olemaan samaa sekoilua ja alkoholin sävytteistä elämää.
Kommentit (26)
Tähän väliin mahtuu monia eri kaupunkeja, työpaikkoja, ihmissuhteita jne.
En ole pystynyt rauhoittumaan ja silloin kun olen kuvitellut voivani todella hyvin, saaneeni elämäni tasapainoon niin jotenkin vain kohtaan ihmisiä jotka saavat pääni sekaisin tai jotain muuta sattuu. Uuvun työelämässä tms.
Olen taas hajalla ja lähtöpisteessä, vihainen itselleni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota Jeesus sydämmeesi ja lähde Taivaan kotiin.
Nyt taivaan kodit huis hemmettiin, ap tarvitsee apua!
Kiitos vastauksista.
Pää on kyllä solmussa.
Ei jotenkin jaksaisi kohdata kaikkea.
Tuntuu, että olen aika turtunut.
Kun nyt on ero tullut ja se oikeudenkäynti, yksi perheenjäsen on parantumattomasti sairas ja mielisairaalassa, äiti on lähes psykoosissa tai todella sekaisin muuten, pitäisi hoitaa se asia pian ja auttaa. Lisäksi yksi tärkeä ihminen tulee luultavasti menehtymään sairauteen jne.
Vaikka näille ei voi mitään ja pakko vain yrittää ja keskittyä omaan elämäänsä niin tuntuu todella turhalta. Kun en vain ole kunnossa itsekkään ja silti pitäisi vain jotenkin pärjätä. Onnistua töissä, hoitaa itseään...
Tuntuu, että väärät ihmiset joutuvat kärsimään ja tässä mietin näitä läheisiäni.
Jostain syystä en osaa vain luottaa mihinkään ja toisaalta ymmärrän, että ei elämässä voi juuri mitään olettaa. On myös asioita joista voin todella olla kiitollinen mutta en saa itseäni ylös nyt positiivisilla ajatuksilla.
Pelkään luovuttavani ja unohtavani itseni tyystin. Olen aivan sekaisin kaikesta, identiteetti horjuu pahasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko vielä jollain neuvoja tms.? :)
Ap
Lakkaa käyttämästä päihteitä. Keskity kunnostamaan elimistö. Ota ihan projektina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen että menisit juttelemaan heti ensi viikolla asioista, lääkärille aika ja siitä eteenpäin se lähtee. Yksin ei kannata asioiden kanssa jäädä missään nimessä. Tsemppiä ja voimia tulevaan! Varmasti tulee niitä hyviä päiviäkin vielä! Niin ja päihteet kun jää pois niin ajatuskin alkaa selkiytymään. Mutta yksin sun ei tosiaan tarvi pärjätä, hae apua nopeasti.
Ensinnäkin unohda kaikki puheet siitä miten sinun tulisi auttaa äitisi tai muita. Nyt se happinaamari omille kasvoille ensin. Jos jokin asia tai ihminen tuntuu vievän voimia ja aiheuttaa ahdistusta, niin älä käydä siihen/häneen yhtään aikaa tai energiaa. Mielenterveysongelmaiset läheiset sairastuttavat myös omat auttajansa, ja kun kyseessä on oma vanhempi, niin suhteessa on valmiiksi on valta- ja velvollisuusrakenteita, joiden vuoksi tasaveroinen ihmissuhde on käytännössä mahdoton. Kun lapsi on auttajan roolissa, hänen sisäinen lapsensa tuntee hätää, sillä ne muistot itsestä kyseisen henkilön lapsena, ja hänestä riippuvaisena ovat yhä tallella. Kyseessä on äärimmäisen uuvuttava tilanne, joka rikkoo psyykettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ammattiapua mielialan vaihteluihin ja mahdolliseen masennukseen, eli tukea antavaa psykoterapiaa ja mahdllisesti lääkkeet.
Lisäksi vertaistukea päihdeongelmaan. Vertaistukea on myös alkoholistiperheissä kasvaneille ja alkoholistien läheisille.
Et voi auttaa läheisiäsi, kukaan ei voi terapoida sukulaisiaan tai seurustelukumppaneitaan. Keskity hoitamaan vain ja ainoastaan omia asioitasi. Se ei ole itsekkyyttä vaan toipumisen hyvä alku.
Tsemppiä. Muutkin on selviytyneet samantapaisista olosuhteista parempaan elämäntilanteeseen.
Miksi sinun pitäisi jatkaa eteenpäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomesssa on kyllä aika paljon noita mielenterveysongelmia kun mietttii mutta varmaan se johtuu justiin osatlaaan siitäkin että suomi on pieni maa, mielenterveysongelmat ovat yleensä kulttuurin sidotttuja jnee.
Vierailija kirjoitti:
Suomesssa on kyllä aika paljon noita mielenterveysongelmia kun mietttii mutta varmaan se johtuu justiin osatlaaan siitäkin että suomi on pieni maa, mielenterveysongelmat ovat yleensä kulttuurin sidotttuja jnee.
Mulll itellen tuli täyysin yllätyksenä tämä homma kun mietttii että isänpuolelta kaiikki liopiston käyneitä ja korkeakoulutettuja ja äidin puoolelta sairaanhoitajia, mielisairaalan sairaanhoitajia ja sanomatalossakin työskennelleiitä toimitttajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa rönsyilevältä. Ei sinun tarvitse miettiä kaikkea niin monimutkaisesti. Tee vain se minkä voit, unohda muu.
Ap. Olet jäänyt lapsena ilman rakkautta ja ehkä myös ilman rajoja ja olet kokenut turvattomuutta. Et ole huono, vaan sinua on kohdeltu huonosti. Etsit vieläkin ihmistä, joka hyväksyisi sinut ja rakastaisi sinua. Tietysti löydät aina juoppoja, kun lapsuudessasi ne ihmiset, jotka olivat läheisimpiä, olivat alkoholisteja. Olet sinnitellyt ja ajautunut umpikujaan, kun pohja vuotaa. Lopeta heti kaikki huumaavien aineiden käyttö ja hae apua. Elämä on jollakin tavalla pielessä, kun pitää yrittää hampaat irvissä. Hyvä, kun kirjoitit tänne.
Hae apua, pidä huolta itsestäsi! Tervettä itsekkyyttä, se lopulta kaikkien etu
KIITOS
SINULLE
AP
KIRJOITUKSESTASI
Olen itse kokenus lähes samanlaisen tilanteen (olen mies) ja pitkän etsinnän jälkeen löysin tavan joka muutti elämäni suunnan.
Kun löysin tämän tavan joka muutti elämäni, niin silloin oivalsin (luentojen kautta), että meidän alitajunta ohjaa meitä täysin. Löysin myös miten omaan alitajuntaan voi "ohjelmoida" uusia ajatuksia, uusia toimintatapoja.
Olin aivan hakoteillä, ja pystyin muuttamaan elämäni suunnan.
En ole lääkäri, eikä tämä ole hoito tai diagnoosi. Mutta alitajuntasi ohjaa sinua 99,9999999% kohti päämääräsi.
Jos päämääräsi on "ohjemoitu" oikein, sinä automaattisesti menet sitä kohti.
Vaikuttaa siltä, että sinulla on nyt pahasti, liittyen lapsuuden kokemuksiisi, koodattu toimintatapa, jossa vedät puoleesi väkivaltaisia puolisoita, ja olet tyytymätön elämääsi, koska tämä on aivojen tapa yrittää toipua siitä miten sinua on kaltoin kohdeltu.
Olen pahoillani puolestasi.
Toki kaikki terapia ja muut ovat oikeita paikkoja saada apua.
Mutta se kaikista tehokkain tapa ohjata itseasi kohti uutta elämää, on "puhdistaa" vanha, huonot ajatukset ja toimintatavat pois... ja "ohjelmoida" UUSIA ajatuksia, toimintatapoja alitajuntaasi.
Uusi ohjelmointi tarkoittaa päivittäistä prosessia jossa uusia tapoja ohjelmoidaan päivittäin, säännöllisesti monta kuukautta. Mutta se on ehdottomasti sen arvoista.
Toivotan ONNEA sinulle, että elämäsi muuttuisi.
Sitä toivon sinulle, oikein paljon.
terv. MP
Mä olen tilanteessa, jossa huoli toisen selviämisestä (eksän) tekee mut hulluksi. Just samaa kuin sulla, muisti ei toimi, tyhmä olo, ahdistaa. Oon välillä aivan sairas pelosta. Sillä on nuppi sekaisin ja pelkään, ettei hän kestä meidän eron takia. Mun äitini oli masentunut kun olin nuori, ja jouduin olemaan hänelle tukena, ja koska olen muutenkin ihminen, jolle vuodatetaan aina surut ja murheet, niin tuttavapiiri koostuu ihmisistä, joilla niitä riittää.
Meidän täytyy ajatella nyt ITSEÄMME. Ihan itsekkäästi evätä apu muilta, sillä meidän jaksamisemme ei riitä kenenkään muun kannatteluun, kuin oman itsemme. Jos on liian vaikeaa pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat apuasi niin älä pidä. Otat omaa aikaa. Me emme ole niitä, joiden täytyy uhrautua muiden puolesta.
Konkreettisia keinoja en tiedä. Ne on hakusessa itsellänikin. Mutta me selvitään tästä. Päivä kerrallaan. Mun ainakin pitää oppia, että muut pärjää ilman minua - ja vaikka ei pärjäisi, niin se ei ole minun vikani.
Minusta ei ole mikään ihme, että onnistumisesi elämässä on vaikeaa. Taustasi on rankka, se vaikuttaa. Siitä on mahdollista kuitenkin päästä eteenpäin. Hyvä alku on tuo, että tajuat vetävästi puoleesi niitä huonoja tyyppejä.
Nyt ehkä kannattaa olla hetki ihan itsekseen, ilman seurustelukumppania ja koota itsensä. Terapia yms keskustelu voi olla aika hyvä idea.
Minusta olet jaksanut paljon, ja mennyt läpi paljon. Olisi ihme, jos haasteita ei olisi. Joku sanoi aiemmin, että happinaamari itselle ensin. Se on totta. Ongelmasi juontavat lapsuudestasi ja yhä sinä olet se, joka koittaa pelastaa muita, vaikka tarvitset itsekin apua ja oma elämäsi ei ole kunnossa. Se on yksi vaikeimpia juttuja laittaa se naamari itselle ja todeta ettei voi olla vastuussa muista itsensä kustannuksella, tuhota itsensä auttaessaan muita.
Useinhan rankan taustan omaavilla on vaikeuksia onnistua elämässä, vaikka hyvääkin sattuisi, pilaa sen jotenkin, koska ei ole tottunut hyvään.
Se, että ymmärtää olla armollinen itselleen auttaa. Ettei mikään ihme, ettei onnistu heti, kun on tottunut niin toisenlaiseen menoon. Vaatii toistoa ja toistoa.
Pidä huolta itsestäsi, se on itsensä rakastamista ja arvostamista, syö hyvin, liiku vähän, kuten jaksat- kävele luonnossa, hanki lemmikki tai joku iloa tuova juttu, huolehdi unesta. Laita elämän peruspalikat yksi kerrallaan rauhassa kuntoon. Hitaasti ja armollisesti. Kun perustoiminnot rullaa, mieli voi paremmin ja jaksaa tehdä päätöksiä tai käsitellä asioita, jotka vaatii käsittelyä.
Aikamoinen solmu, mutta jos sulla ei ole jo esim. diagnosoitu ahdistus tai masennus, niin ehkä kannattaa aloittaa siitä ja hankkia vaikka sopiva lääkitys.
Muista nyt kuitenkin, että moni ihminen onnistuu muuttamaan elämänsä suunnan.
Oma mieheni koko kakskymppiset meni työstä, maasta, kaupungista ja suhteesta toiseen koko ajan raskaasti ryypäten ja polttaen siltoja.
Nyt elää varsin tasaista arkea ja saanut vihdoin BPD diagnoosin, mikä auttaa ymmärtämään, että miksi kaikki tuntuu niin vaikealta ja tunteet myllää.