Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että olen epäonnistunut totaalisesti elämässäni. Miten voin jaksaa eteenpäin?
15.11.2020 |
Koko ajan ahdistaa ja masentaa.
Tunnen itseni todella epävakaaksi, tyhmäksi ja ihmiseksi jonka ei kuuluisi edes ansaita mitään hyvää.
Tahdon luovuttaa koska en jaksa enää itseäni.
Selitän mahdollisimman lyhyesti tilanteen kokonaisuudessaan ja toivoisin saavani edes pientä toivon kipinää.
Ensin kerron, että olen kasvanut perheestä jossa on ollut runsaasti epävakautta.
Vanhemmat erosivat jo ollessani pieni, molemmat ovat alkoholisteja ja perheessä on vakavia mielenterveysongelmia, jotka ovat vaikuttaneet hyvin paljon jokaiseen meistä siinä eläneissä.
Äitini on järjettömän epävakaa ja kärsii edelleen pahoista masennuskausista enkä enää pysty olemaan hänen lähellään tulematta itse ahdistuneeksi.
Myös jokainen isäpuoli on ollut alkoholisti ja olen jopa käynyt oikeudessa väkivaltaisten tilanteiden osalta ja muutin jo alaikäisenä pois kotoa.
Olen itsekin hyvin haavoittunut, valinnut vääriä miehiä elämääni. Käyttänyt päihteitä, ollut erilaisia riippuvuuksia(ei huumeita), pärjännyt kuitenkin hienosti työelämässä ja ollut upeissa jutuissa mukana. Uuvuin kuitenkin todella pahasti ja löysin henkisen puoleni, kasvoin hyvin järkeväksi sekä onnelliseksi vaikeuksieni kautta kun ne pystyin kohtaamaan ja hyväksymään.
Kunnes tipahdin taas rotkoon.
Tapasin väkivaltaisen miehen, muutin kotikunnille takaisin, olen taas alkanut käyttämään päihteitä runsaasti, väsyin sitten töissä kun tein pitkiä päivä ja työmatkoja kertyi useita satoja kilometrejä viikossa, tämä siis ennen kuin muutin kotikaupunkiin takaisin miehen vuoksi noin vuosi sitten.
Silloin yritin pitää huolta parisuhteesta, itsestäni ja saada kaiken toimimaan.
Nyt olen kuitenkin eronnut ja taas oikeus kutsuu väkivallan vuoksi, asun mielestäni väärässä kaupungissa, väärässä työssä(ei lainkaan kiinnostusta). Muisti ei toimi, olen todella tyhmän oloinen ja ahdistaa.
En pärjää helpossakaan työssä enkä kuulu porukkaan, en kuulu tänne.
En muista enää mitään, olen kadottanut taitoni ja henkisen puolen josta sain joskus voimaa.
Enää en pysty edes sietämään itseäni, olen pettänyt luottamuksen itseeni enkä jaksa enää yrittää.
Läheiset ovat vakavasti sairaita joka myös harmittaa eikä minulla tunnu olevan ystäviä joihin voisin luottaa.
Tunnen olevani yksinäinen enkä pärjää missään.
En myöskään pääse vahingollisista suhteista eroon vaikka olen todella yrittänyt.
Polkuni johtaa väärille, astun harhaan aina ymmärtämättä miksi.
Mitään ei tunnu jääneen käteen yrityksistäni huolimatta, sabotoin elämäni tähän ainaiseen tuskaan ja selviytymiseen. En anna itselleni lupaa onneen ja normaaliin, turvalliseen ja tasapainoiseen elämään.
En enää tiedä miten jaksan nousta.
Koko nuoruuteni on mennyt selviytyen ja todella hektisessä syklissä.
Olen vieläkin nuori mutta luulen, että jos en pysty jo pysähtymään ja oikeasti elämääni arvostamaan niin loppuelämä tulee olemaan samaa sekoilua ja alkoholin sävytteistä elämää.
Kommentit (26)
Nousta menneisyyden jutuista:
Terapia auttaa, ymmärtämään syy ja seuraussuhteita jne. Tästä on hyötyä ja apua useissa tilanteissa. Keskustelu myös auttaa, että saa sanottua asiat ulos ja joku kuulee ja kuuntelee.
Se mikä lopullisesti parantaa rankoista menneisyyden jutuista on oman kokemuksen mukaan yksin Jeesus. Kukaan toinen ei lopulta tiedä, käsitä kaikkea mitä on ollut ja mistä kaikki johtuu. Edes välttämättä itse. Hän on Luoja, joka loi kaiken, Hän tietää miten korjata, jos joku menee rikki, on siinä Mestari, tuli pelastamaan- jopa meiltä itseltämme. Tahtoo auttaa!
Hänen sana on lääke, sielulle ja ruumiille. Hänen sanoissa on voima, joka luo elämää ja terveyttä.
Lue vaikka Psalmi 23 ja Psalmi 91. Hän rakastaa sinua. Haluaa, että onnistut ja voit kaikessa hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tilanteessa, jossa huoli toisen selviämisestä (eksän) tekee mut hulluksi. Just samaa kuin sulla, muisti ei toimi, tyhmä olo, ahdistaa. Oon välillä aivan sairas pelosta. Sillä on nuppi sekaisin ja pelkään, ettei hän kestä meidän eron takia. Mun äitini oli masentunut kun olin nuori, ja jouduin olemaan hänelle tukena, ja koska olen muutenkin ihminen, jolle vuodatetaan aina surut ja murheet, niin tuttavapiiri koostuu ihmisistä, joilla niitä riittää.
Meidän täytyy ajatella nyt ITSEÄMME. Ihan itsekkäästi evätä apu muilta, sillä meidän jaksamisemme ei riitä kenenkään muun kannatteluun, kuin oman itsemme. Jos on liian vaikeaa pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat apuasi niin älä pidä. Otat omaa aikaa. Me emme ole niitä, joiden täytyy uhrautua muiden puolesta.
Konkreettisia keinoja en tiedä. Ne on hakusessa itsellänikin. Mutta me selvitään tästä. Päivä kerrallaan. Mun ainakin pitää oppia, että muut pärjää ilman minua - ja vaikka ei pärjäisi, niin se ei ole minun vikani.
Voi kiitos todella paljon jokaiselle vastanneelle!
Haluan kommentoida toisiinkin viesteihin paremmin mutta nyt ei enää ehdi tämän lisäksi.
Olipa ihana saada vertaistukea, ymmärrän sinua todella hyvin.
Olen itsekin ihminen, jolle vuodatetaan lähes kaikki ja minulle on helppo puhua. Harvemmin tuomitsen puhujaa ja yleensä kuuntelen ihan mielelläni.
Valitettavasti en kuitenkaan osaa sanoa aina ei tai jos ilmaisen omalta puolelta negatiivisia tunteita esimerkiksi vihaa tai loukkaantumista niin harvemmin myötätuntoa riittää puolelleni.
Minua ei oteta aina kovin tosissaan paitsi vasta kun suutun kunnolla (en kuitenkaan loukkaa tms.).
Lähinnä päädyn itse pyytelemään anteeksi "huonoa" käytöstäni ja tunnen syyllisyyttä.
Lisäksi häpeä on yksi järkyttävin ja isoin möykky minussa, sen kun saisi oksennettua joskus minusta pois.
Häpeä pahenee vielä näissä vastoinkäymisissä ja tunnen murskautuvani syyllisyyden, häpeän, päihteiden ja ahdistuksen alle.
Uskon olevani läheisriippuvainenkin.
Myös minä olen eksäni kanssa tekemisissä.
Sekin tuottaa melko mielenkiintoisia tunteita..
Hän puhuu itsensä satuttamisesta ja on melko impulsiivinen toisinaan. Tunnen olevani laastari omassa erossani ja yritän kannatella myös häntä.
Toisaalta hänkin jo kannattelee minua kun ihan viime aikoina tuntunut liian raskaalle.
Tässäkin suhteessa on kaksi puolta.
Epäilen kyllä itseäni hulluksi jo, niin hänkin sanoo koska karkasin hänen luotaan.
Sille oli syynsä ja nyt mietin jo, että liioittelinko ja pelkäsinkö turhaan.
Oliko väkivalta oikeutettua vai reagoinko turhan voimakkaasti.
Häpeän tulevaa oikeudenkäyntiä.
Tuntuu, että olen vain täysin sekaisin kaikesta ja vihainen, en aina ole varma, että kenelle. Epäilen itseäni jatkuvasti ja minun on hyvin hankala tehdä itseäni kohtaan oikeita ratkaisuja varsinkin jos se loukkaa jotain.
Aivan älytöntä.
Toivottavasti sinä tulet selviämään. Vaikutat ainakin määrätietoisella ja halukkaalta puskea eteenpäin, hyvä niin!
Pakko itsekin yrittää, hengittää hetki ja yrittää taas.
Tsemppiä sinullekin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
KIITOS
SINULLE
AP
KIRJOITUKSESTASI
Olen itse kokenus lähes samanlaisen tilanteen (olen mies) ja pitkän etsinnän jälkeen löysin tavan joka muutti elämäni suunnan.
Kun löysin tämän tavan joka muutti elämäni, niin silloin oivalsin (luentojen kautta), että meidän alitajunta ohjaa meitä täysin. Löysin myös miten omaan alitajuntaan voi "ohjelmoida" uusia ajatuksia, uusia toimintatapoja.
Olin aivan hakoteillä, ja pystyin muuttamaan elämäni suunnan.
En ole lääkäri, eikä tämä ole hoito tai diagnoosi. Mutta alitajuntasi ohjaa sinua 99,9999999% kohti päämääräsi.
Jos päämääräsi on "ohjemoitu" oikein, sinä automaattisesti menet sitä kohti.
Vaikuttaa siltä, että sinulla on nyt pahasti, liittyen lapsuuden kokemuksiisi, koodattu toimintatapa, jossa vedät puoleesi väkivaltaisia puolisoita, ja olet tyytymätön elämääsi, koska tämä on aivojen tapa yrittää toipua siitä miten sinua on kaltoin kohdeltu.
Olen pahoillani puolestasi.
Toki kaikki terapia ja muut ovat oikeita paikkoja saada apua.
Mutta se kaikista tehokkain tapa ohjata itseasi kohti uutta elämää, on "puhdistaa" vanha, huonot ajatukset ja toimintatavat pois... ja "ohjelmoida" UUSIA ajatuksia, toimintatapoja alitajuntaasi.
Uusi ohjelmointi tarkoittaa päivittäistä prosessia jossa uusia tapoja ohjelmoidaan päivittäin, säännöllisesti monta kuukautta. Mutta se on ehdottomasti sen arvoista.
Toivotan ONNEA sinulle, että elämäsi muuttuisi.
Sitä toivon sinulle, oikein paljon.
terv. MP
Kiitos sinulle!
Uskon tähän ehdottomasti.
Onhan minulla kuitenkin omatkin kokemukseni muuttumisesta ja niin sanotusti henkisestä kasvusta. Pystyin uskomaan itseeni ja tekemään todella hienoja ratkaisuja silloin kun hyvin pyyhki.
Muutin itseäni todella rankasti käsitellessäni asioita, olin määrätietoinen, panostin ravintoon, keskityin omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja todella elin.
Olin huikean onnellinen tällöin. En suorittanut vaan keskityin asioihin joista saan voimaa.
Juuri siksi tämän hetkinen elämä tuntuukin vieraalta, inhottavalta ja joskus jopa absurdilta. Mietin, että mitä minulle tapahtui, miten ihmeessä ajauduin tilanteeseen ja kirjaimellisesti tipuin aika korkealta.
Nimenomaan vielä omien päätökseni vuoksi.
Petin luottamuksen itseeni vaikka kaikki hälytyskellot kyllä soivat esimerkiksi kohdatessani väkivaltaisen kumppanin jo ensimmäistä kertaa vaikka mitään sellaista ei tietenkään ollut vielä ilmennyt. Minulla oli vain tunne, jota en halunnut kuitenkaan tarpeeksi uskoa.
Se oli menoa ja nyt kärsin. Pahin kriisi vuosiin ja tiedostan, että joudun taas tekemään kovan työn päästäkseni lähellekään tilaa jossa jo olin.
Taas rakennetaan ja tiedän työkalut ainakin jossain määrin.
Kuuntelen paljon kirjoja, olen myös tutustut luentohiin, kaltaisiini ihmisiin, kirjoittanut, tehnyt suunnitelmia.
Pitäisi aloittaa kunnolla taas ja olla pelkäämättä.
Olisiko sinulla jotain konkreettisia neuvoja vielä tähän alitajunnan muutokseen?
Terapian aloitan ja siihen on suunnitelmat laadittu, pääsen helposti kelan myöntämään psykoterapiaan.
Se on varmasti ihan hyvä juttu minulle.
Kenen luennoista puhuit, mitä kautta tutustuit näihin asioihin ja sait aikaan muutoksen?
Ap
Amen.