Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Meillä on Suomessa paljon vanhempia jotka ei uskalla hakea keskusteluapua lastensuojelun pelossa
15.11.2020 |
Esimerkiksi minä. Ja moni muu. Tavallisia, hyviä ja rakastavia vanhempia jotka haluaisivat keskusteluapua ja ehkä jopa ennaltaehkäisyä mielenterveyttä rasittaviin asioihin.
Olen elänyt traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden, ja vanhempieni kuoleman jälkeen halusin jutella ja tehdä jonkinlaista tilinpäätöstä eletystä elämästä ja menneisyyden tapahtumista. Olen siitä huolimatta hyvä vanhempi ja lapseni ovat normaaleja iloisia lapsia.
Tein tyhmästi ja hain keskusteluapua. Itkin käynnillä ja annoin tunteiden tulla vapaasti. Seurauksena sairaanhoitajan tekemä lastensuojeluilmoitus. Tuo hoitaja ei edes kertonut että aikoo sellaisen tehdä, lohdutti vain että ei hätää, hän tekee kaikista perheellisistä asiakkaistaan lastensuojeluilmoituksen.
Seurasi järkyttävä ja nöyryyttävä prosessi tutkimuksineen. Jouduin kertomaan työpaikalle mitä on tapahtunut, koska palavereja järjestettiin työaikanani/lasten kouluaikana. Nämä ajat vain annettiin, eikä kysytty sopiiko nämä ajat meille. Kouluun tehtiin kyselyt lapsista myös. Tämä oli äärimmäisen nöyryyttävää, lapset ottivat tämän myös leimaa antavana ja nöyryyttävänä. Sairaskertomukseni tilattiin sosiaalitoimesta, ja tietoja meni myös exälleni joka on toinen huoltaja. Ruuhkautuneen lastensuojelun takia selvitysprosessissa kesti yli puoli vuotta. Tänä aikana koimme erilaista psyykkistä nöyryytystä. Ihmisiä istui olohuoneessamme ja he pakottivat lapseni pelaamaan joillain nallekorteilla. Lapsia nauratti, nolotti ja he olivat silminnähden kiusaantuneita. Tämän prosessin aikana kaivettiin meistä kaikki mahdollinen irti ja aikaamme varastettiin painostaviin palavereihin. Lopulta todettiin että asiat ovat hyvin.
Tuttavaperheessä kävi samoin. Perheen isä oli varannut itselleen ajan käsitelläkseen vaikeita menneisyyden traumoja. Tästä seurasi sama prosessi.
Sen lisäksi kirjaukset ovat olleet molemmissa tapauksissa osin virheellisiä ja todella leimaa antavia. Nämä tiedothan jäävät asiakirjoihin. Korjauspyyntöjä ei suostuttu tekemään, vaan annettiin ymmärtää että asiakas in vain hankala. Viranomaiset suojelivat toisiaan ja mitään virheitä ei suostuttu myöntämään. Seurauksena tästä ystäväni perhe joutui ottamaan lakimiehen avukseen jotta kirjaukset saadaan korjattua. Tietoja oli lähetetty viranomaisten toimesta myös aivan väärille tahoille osittain vahingossa, joten myös tietosuojaa on loukattu huolimattomuudella.
Nämä kertomukset kulkevat ihmisten keskuudessa, ja tiedän omasta ja muiden kokemuksesta että meillä on kasvava joukko perheellisiä ihmisiä jotka eivät puhu ongelmistaan enää viranomaiselle, eivät hakeudu siis avun piiriin. Mitä tällaisesta seuraa myöhemmin? Ongelmat ja hätä kasaantuu kun ihminen ei uskalla ajoissa lähteä hakemaan apua.
Tämähän on katastrofaalista. Tälläkö tavalla ihmisiä kohdellaan ja se on ihan ok? Ja juuri tuo mädännäisyyden määrä virkamieskoneistossa on jotain pöyristyttävää.
Kommentit (79)
Meillä oli hienot kulissit. Hyvin toimeentuleva perhe, iso talo, pari lasta. Seinien sisällä perhehel ve tti. Yritin lähteä muutaman kerran ja aina palasin. Avioeroon tarvittiin kunnon pahoinpitely, lapset näkivät.
Sinisilmäinen kun olin luulin saavani apua mm. neuvolasta. Tätä ennen koettu kriisikeskuksen terapeutti sekä perheneuvola. Sovittelu, jussityö, oikeudenkäynti ja lasu. Pahin virhe ikinä oli avautua neuvolassa. Jouduin Marak kokoukseen. Kaikki asiani reviteltiin ties mille tahoille. Kaikki ahdistukseni ja pelkoni ja tunteeni, kaikki mitä luulin luottamuksella puhuvani menivät myös ex-miehen tietoon. En tiennyt, että ex saa tietää esim. kaiken lasulle sanomani! Minulle tietenkään ei kerrottu ikinä onko kukaan edes puhunut lasten isän kanssa. Vaitiolovelvollisuus. Henkinen stressi on ollut järkyttävä. Kosto tuli aina lasten kautta. Välillä ihmettelen miten edes olen tästä hengissä selvinnyt.
Kaikesta on nyt muutama vuosi aikaa ja vihdoin tuntuu, että on voimaa alkaa selvittää mitä minusta ja meistä on kirjattu. Mitä ihmettä nämä ”auttavat” ihmiset ovat toiminnallaan tarkoittaneet? Kaikki tämä ”apu” on ollut niin traumatisoivaa, että haluaisin tuoda asioita julkisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma on se, että case Eerikan jälkeinen riskiajattelu ohjaa palvelujärjestelmää turvaamaan omaa selustaa. Kukaan johtavassa asemassa oleva ei halua omaa päätä pölkylle perhesurmasta, mikä johtaa kaikenlaisen maalaisjärjen käytön kieltämiseen ja juuri noihin käytäntöihin, että mm. peruspalveluissa rutiininomaisesti ohjeistetaan henkilökuntaa tekemään lastensuojeluilmoitus jos raksi ruutuun x täyttyy, tai että palvelutarpeen arvioinnissa pitää tavata jokainen perhe lapset mukaan lukien riippumatta siitä, millainen alkuperäinen huoli on sisällöltään.
Taustalla on toki ihana ajatus siitä että löydetään ne apua tarvitsevat kun rakennetaan systeemi jossa lastensuojeluilmoitus tehdään aina kun tiettyjä huolia, kuten nyt vaikka mielenterveysongelmat ja vanhempien väliset riidat tulee esiin. Valitettavasti lopputulemana on kuitenkin kallis, ylikuormittunut ja hidas kontrollikoneisto, jonka pelossa apua ei uskalleta enää hakea. Uskallan väittää, että suuri osa mm. perheväkivallan uhreista ja jaksamisongelmien kanssa kamppailevista ei hae apua juuri siksi, että ei halua lisäkuormitusta aiheuttavaan viranomaismyllyyn.
Tähän kun yhdistetään lastensuojelun työvoimapula ja se, että lastensuojelu on turhan usein läpikulkupaikka nuorille ja kokemattomalle työntekijöille joilla ei välttämättä ole minkäänlaista kosketuspintaa lapsiperhearkeen, alan opintoihin ei yleensä kuulu pakollisia opintoja esimerkiksi psykologiasta tai kasvatustieteistä, lopputuloksena on toisinaan se, että se vähäinenkin maalaisjärki karsiutuu ja paniikkinappula painuu turhan herkästi pohjaan.
Täällähän on monesti sanottu myös, että lastensuojelu mielellään työllistää itsensä helpommilla tapauksilla, koska eivät uskalla puuttua oikeasti ongelmaisten perheen asioihin. Sieltä isompien ongelmien perheistä kun voi tulla kostouhkauksia vastaan tai keskustelutilanteissa voi syntyä väkivallan uhkaa, jne. Niin eivät lasumummot tietenkään itseään halua sellaisella alttiiksi laittaa.
Seurauksena on sitten, että jengit vellovat kaduilla pelottelemassa kansaa, eivätkä silti ole edes lastensuojelun asiakkaina. Sen sijaan asiansa hoitavat perheet tongitaan perinpohjin, koska se on lasulle miellyttävämpää työmaata.
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on monesti sanottu myös, että lastensuojelu mielellään työllistää itsensä helpommilla tapauksilla, koska eivät uskalla puuttua oikeasti ongelmaisten perheen asioihin. Sieltä isompien ongelmien perheistä kun voi tulla kostouhkauksia vastaan tai keskustelutilanteissa voi syntyä väkivallan uhkaa, jne. Niin eivät lasumummot tietenkään itseään halua sellaisella alttiiksi laittaa.
Seurauksena on sitten, että jengit vellovat kaduilla pelottelemassa kansaa, eivätkä silti ole edes lastensuojelun asiakkaina. Sen sijaan asiansa hoitavat perheet tongitaan perinpohjin, koska se on lasulle miellyttävämpää työmaata.
Kyllä meillä asiakkaina on ihan kaikenlaisia perheitä. On vankilaisiä, persoonallisuushäiriöisiä äitejä, narkkari-isiä ja äitejä, lapsensa täysin hylänneitä vanhempia. Ne jengiläisetkin on meidän jonkun asiakkaita hyvin todennäköisesti, laki vaan takaa heille perusoikeuksia kuten vaikka kotilomat käyttivät he ne sitten äidin kanssa monopolinpeluuseen tai huumekauppiaan puukottamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Heti pakko kommentoida, että tuo hoitajahan toimii väärin, jos automaattisesti kaikista tekee. Lastensuojelullinen huoli pitää olla, lapsen turvallisuus, kasvu ja kehitys vaarassa.
T. Sossun täti
Oikein mukava huomata, että on normaalijärkinen sossun täti! Olisipa teitä enemmän.
Voisitteko te sieltä lastensuojelusta ystävällisesti kertoa näille hysteerikoille, mitkä perusteet ilmoituksen teolle pitää olla.
Oikeasti ihmiset pelkäävät hakea apua omiin tai lastensa sairauksiin, kun pelkää joutuvansa lasuhelvettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luojalle kiitos kaikki lapseni ovat jo täysi-ikäisiä, ja se ajatus takaraivosta saa kadota (huoli-ilmoitukset jne)
Reilu 10 vuotta sitten päädyin hakemaan apua työpaikkakiusaamisen tuomiin mielen myllerryksiin.
Avaamatta nyt tapausta sen enempiä, voi sanoa ja todeta ettei loppupeleissä se työpaikkakiusaaminen ollut mitään verrattuna psyk. puolen omituisiin ”hoitoihin ja avun antoon” sekä lisänä lastensuojelun asiakkuus.
No onnekseni lastensuojelussa oli tolkun ihmisiä töissä, eivätkä meitä haastatelleet kuin pari kertaa ja totesivat, ettei lastensuojeluun ole aihetta.
No lapset kävivät koulut läpi hyvin arvosanoin ja parhaillaan jatko-opintojaan suorittavat yliopistolla.
Minä opin myös sen etten ikinä, missään olosuhteissa hae apua, en kerro tunteistani, en ajatuksistani yhtään mitään missään.
Kaikki minusta kirjoitettu on nyt iät ja ajat terveyskertomuksissani, minusta tehtiinkin syy kiusaamiseen (työpaikkani edustajia ei koskaan haastateltu tai kuultu)
Olen ollut uudessa työpaikassa nyt 8 vuotta, eikä täällä kukaan ole kiusannut!
Vaikka minulta menisi perhe, terveys, työpaikka, vaikka puoli maailmaa räjähtäisi, en ikinä enää mitään apua hakisi. Suuret traumat tämä avun hakeminen lasuineen ja höpö kirjauksineen minulle aiheutti.
Olen kyllä kuulut, että kirkon diakonissan tädit auttavat ja kuuntelevat. Eivät tee kirjauksia mihinkään...
Juu on huomattu, että neuvolassa kirjataan kyllä ihan kaikki. Käyn aina Omakannassa lukemassa tekstit. Yksi (sinällään pieni esimerkki), kun terkka kysyi, että mitä kuuluu. Sanoin näin: ”On ollut vähän mälsää, kun ollaan oltu kipeitä ja on pitänyt olla kotosalla. Muuten hyvää.” Omakantaan oli kirjattu ”Äiti kokenut kotonaolon raskaaksi sairauksien vuoksi.”
On muuten pikkusen erilainen sävy ja tilaa eri tulkinnoille tossa tekstissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu on huomattu, että neuvolassa kirjataan kyllä ihan kaikki. Käyn aina Omakannassa lukemassa tekstit. Yksi (sinällään pieni esimerkki), kun terkka kysyi, että mitä kuuluu. Sanoin näin: ”On ollut vähän mälsää, kun ollaan oltu kipeitä ja on pitänyt olla kotosalla. Muuten hyvää.” Omakantaan oli kirjattu ”Äiti kokenut kotonaolon raskaaksi sairauksien vuoksi.”
On muuten pikkusen erilainen sävy ja tilaa eri tulkinnoille tossa tekstissä.
Vi ttu mikä nillittäjä, niinhän sä itse sanoit.
Olemme hakeneet perheneuvolasta apua ja myös saaneet sitä. Ei mitä ap:n kertomia selvityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luojalle kiitos kaikki lapseni ovat jo täysi-ikäisiä, ja se ajatus takaraivosta saa kadota (huoli-ilmoitukset jne)
Reilu 10 vuotta sitten päädyin hakemaan apua työpaikkakiusaamisen tuomiin mielen myllerryksiin.
Avaamatta nyt tapausta sen enempiä, voi sanoa ja todeta ettei loppupeleissä se työpaikkakiusaaminen ollut mitään verrattuna psyk. puolen omituisiin ”hoitoihin ja avun antoon” sekä lisänä lastensuojelun asiakkuus.
No onnekseni lastensuojelussa oli tolkun ihmisiä töissä, eivätkä meitä haastatelleet kuin pari kertaa ja totesivat, ettei lastensuojeluun ole aihetta.
No lapset kävivät koulut läpi hyvin arvosanoin ja parhaillaan jatko-opintojaan suorittavat yliopistolla.Minä opin myös sen etten ikinä, missään olosuhteissa hae apua, en kerro tunteistani, en ajatuksistani yhtään mitään missään.
Kaikki minusta kirjoitettu on nyt iät ja ajat terveyskertomuksissani, minusta tehtiinkin syy kiusaamiseen (työpaikkani edustajia ei koskaan haastateltu tai kuultu)
Olen ollut uudessa työpaikassa nyt 8 vuotta, eikä täällä kukaan ole kiusannut!Vaikka minulta menisi perhe, terveys, työpaikka, vaikka puoli maailmaa räjähtäisi, en ikinä enää mitään apua hakisi. Suuret traumat tämä avun hakeminen lasuineen ja höpö kirjauksineen minulle aiheutti.
Olen kyllä kuulut, että kirkon diakonissan tädit auttavat ja kuuntelevat. Eivät tee kirjauksia mihinkään...
Kylläpä on kuin oma kirjoitukseni.
Olen kokenut juuri samanlaista. Kärpäsestä tehtiin iso härkänen, jonka kyllä viranomaisetkin pahoitellen myönsivät.
No tämä nyt kuitenkin johti siihen, että maailma saisi räjähtää, niin apua en hakisi.
Minäkin yritin saada apua perheneuvolan kautta. Sosiaalityöntekijän kohtaaminen oli ihan järkyttävä kokemus. Minulla on pahoja traumoja, joita työntekijä vähätteli käynnin aikana mikä taisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin yritin saada apua perheneuvolan kautta. Sosiaalityöntekijän kohtaaminen oli ihan järkyttävä kokemus. Minulla on pahoja traumoja, joita työntekijä vähätteli käynnin aikana mikä taisi.
Kai siinä jotain säästöä kyseisellä yksikölle tuli, kun tuon jälkeen en enää sosiaalityöntekijää pystynyt uudelleen tapaamaan. Emme tosin myöskään saaneet apua ja käynnin jälkeen olin useita päiviä huomattavan ahdistunut.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin yritin saada apua perheneuvolan kautta. Sosiaalityöntekijän kohtaaminen oli ihan järkyttävä kokemus. Minulla on pahoja traumoja, joita työntekijä vähätteli käynnin aikana mikä taisi.
Sossun ei pitäisi leikkiä psykologia, joka on taas oikea ihminen arvioimaan traumoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinähän se on se harmillinen ristiriita, että juuri ne samat vanhemmat jotka oman häpeän pelossa kieltäytyvät avusta ja vastuusta, ovat niitä jotka kasvattavat apua tarvitsevia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Siinähän se on se harmillinen ristiriita, että juuri ne samat vanhemmat jotka oman häpeän pelossa kieltäytyvät avusta ja vastuusta, ovat niitä jotka kasvattavat apua tarvitsevia lapsia.
Minä yritin itse hakea apua vuorovaikutuksen parantamiseksi perheen sisällä, mutta tulin täysin nollatuksi. Jatkossa tuskin enää perheneuvolan puoleen näissä asioissa käännyn.
Sossut leikkivät psykiatreja. Se on sairasta.
Älkää kertoko mitään! Lapsenne kärsivät eniten turhista kirjauksista, jotka kulkevat heidän mukanaan koko koulutien.
Säälin noita vanhempia joilla pienet lapset. Näyttää kuin menisivät kuolemanporteista sisään kun avaavat päiväkodin portin. Siellä sitten kokonainen lauma korppikotkia odottelemassa että pääsisi lasuja puuhaamaan lapsista joiden vanhemmat unohtivat taas kurahaalarin kotiin.
Alue: Aihe vapaa
Itse huomaan tämän ihan perus neuvolakäynneilläkin..kirjaavat kantaan tosi tarkkaan sanomiset ja tunne tilat. Joskus on lipsahtanut jotain, että olen ollut väsynyt kun vauva tekee hampaita niin lukee heti tyyliin, äiti on väsyneen oloinen. Kerran on tehty isommista lapsistani lasu kun exä oli sekoillut pahan kerran ja jouduin tekemään siitä selvityksen/lapset haastateltiin vaikka olivat siis minulla ihan eri kaupungissa silloin, mutta oli katsottu, että hän on huoltajana lapsille ja pitää tarkistaa tilanne..koin sen hyvin raskaana ja mietin, että jos tuohon kulutettiin kahden kaupungin lastensuojelun resursseja ihan turhaa niin oikeat tapaukset tosiaan jää sitten vähemmälle..