Miksi viette lapsenne Särkänniemeen katsomaan eläinrääkkäystä?
.. eli miksi haluatte opettaa jälkikasvullenne että älykkäitä eläimiä saa pitää liian pienissä altaissa vain niiden viihdearvon takia?
Kommentit (181)
En vie. Lasten kanssa mennään metsään ja ihastellaan eläimiä siellä missä niiden kuuluu olla - vapaana luonnossa.
Sudetkin ovat paljon kivempia vapaassa luonnossa hyppelehtimässä. Aivan samallla tavalla kuin irti olevat koirat. Turhia ihmisten luomia rajoituksia.
En missään tapauksessa itse vie. Olen Tampereelta kotoisin ja seurannut delfiinitouhua pienestä pitäen. Kavereiden vanhempia ollut siellä näistä turistiasioista ja eläinsuojelusta päättävissä elimissä, jokunen tuttu teininä kesätöissä ja itse vastentahtoisesti yleisössä, kun vanhempani viattomasti halusivat esitellä mulle eläimen ja ihmisen vuorovaikutusta. Eli monia näkökulmia asiaan on kertynyt.
Ne keskenmenot, poikaskuolemat ynnä muut teki kyllä aikoinaan sen, että omille lapsilleni en enää selitä, miksi selvästi fiksu eläin on pantu vetämään rundia liian pieneen uimahallialtaaseen. Itselleni yritin. En onnistunut.
Emme vie. Lisäksi ruokapöydässä myös sanomme kuinka tämäkin eläin kärsi vuoksesi :)
En vie minäkään. Delfiineitä on käyty katsomassa ihan luonnossa kun asuttiin miehen työn takia pari vuotta jenkeissä. Eläintarhojen tarkoituksen ymmärrän jollain tavalla esim. uhanalaisten eläinten suojelun kannalta, mutta eläimen ei ikinä pitäisi joutua tekemään temppuja ihmisten viihdyttämiseksi. Tämän olen halunnut opettaa myös lapsilleni.
Ja ennenkuin joku kommentoi "kaikilla ei ole varaa käydä jenkeissä", käymme lasten kanssa ihmettelemässä eläimiä myös Suomen luonnossa.
Sudet kuuluvat luontoon. Miksi ne eivät saisi siellä hyppelehtiä. Taas joku asioista mitää ymmärtämätöm mamma kertoo totuuksia... Taisi peruskoulunkin biologian tunnit kulua kynsiä lakkaillessa tai tupakilla koulun takana.
Omilla aivoilla ajattelevien ihmisten kannattaa lopettaa kommenttien lukeminen tähän - tänne tulevat vastaamaan juuri ne helmet jotka ovat lapsena käyneet kerran vuodessa delfinaariossa, ratsastaneet kameleilla Lanzarotella ja silittäneet huumattuja tiikereitä Thaimaassa. Kaikki tämähän kuuluu tasapainoisen ihmislapsen kasvuun saattamiseen, miten sitä muuten voi maailmaa ymmärtää kuin koskemalla ja vangitsemalla kaiken.
Delfiinivankilan lisäksi kartamme myös eläinvankiloita. Eläinten itsensä vuoksi, mutta myös siksi, että minulle tulee huono olo neuroottisten eläinten katselemisesta.
Rehellisesti? Minulle on ihan sama, kuinka ne delfiinit siellä oleilevat, kunhan siellä käydessä näyttävät iloisilta ja lapsi tykkää. Minulla on elämässä muutakin, kun miettiä joka ikisen asian eettisyyttä, moraalikysymyksiä ja murehtia parin delfiinin oloja. Jos paikan päällä näyttäisivät kärsiviltä niin silloin voisi nousta mieleen, muttei muuten.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 13:40"]
Sudetkin ovat paljon kivempia vapaassa luonnossa hyppelehtimässä. Aivan samallla tavalla kuin irti olevat koirat. Turhia ihmisten luomia rajoituksia.
[/quote]
Niin joo. Kun ne Särkänniemen delfiinithän on eläneet aina siellä altaassa. Nehän on ihan oman lajinsa. Temppudelfiinit. Ääliö.
Ei ole The Cove -leffan jälkeen tullut mieleenkään. Toki vähääkään asiaa ajattelemalla voi päätellä, että huippuälykäs _valtameressä_ elävä eläin ei voi hyvin uima-altaassa.
Kaikki kytkettynä olevat koirat pitäisi vapauttaa. Ei niitä pitäisi edes velvoittaa uskomaan isäntäänsä vaan saavat juosta aivan valtioimenaan siellä missä haluavat ja tehdä sitä mihin luonto heitä vetää.
Ei ihmisen halujen mukaan tulee eläimiä kytkeä.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 13:47"]
Rehellisesti? Minulle on ihan sama, kuinka ne delfiinit siellä oleilevat, kunhan siellä käydessä näyttävät iloisilta ja lapsi tykkää. Minulla on elämässä muutakin, kun miettiä joka ikisen asian eettisyyttä, moraalikysymyksiä ja murehtia parin delfiinin oloja. Jos paikan päällä näyttäisivät kärsiviltä niin silloin voisi nousta mieleen, muttei muuten.
[/quote]
"Kunhan minulla ja Matti-Petterillä on kivaa niin ihan sama vaikka eläin kärsii". Hieno ajattelutapa, lapsestasikin tulee varmasti hyvä ja empaattinen ihminen, kuten itsekin olet. Kanattaisi varmaan perehtyä esim. noiden eläinten tautoihin ja normaaliin eliny,päristöön, saattasit huomata että ehkä ne kärsivätkin.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 13:50"]
Kaikki kytkettynä olevat koirat pitäisi vapauttaa. Ei niitä pitäisi edes velvoittaa uskomaan isäntäänsä vaan saavat juosta aivan valtioimenaan siellä missä haluavat ja tehdä sitä mihin luonto heitä vetää.
Tässä ei ollut nyt kyse koirista. Delfiini on villieläin, koira kotieläin. Ilemisesti sinun mielestäsi myös kaikki lehmät ja lampaat ja hevoset ja broilerit jne. pitäisi vapauttaa.
Ei ihmisen halujen mukaan tulee eläimiä kytkeä.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 13:50"]
Kaikki kytkettynä olevat koirat pitäisi vapauttaa. Ei niitä pitäisi edes velvoittaa uskomaan isäntäänsä vaan saavat juosta aivan valtioimenaan siellä missä haluavat ja tehdä sitä mihin luonto heitä vetää.
Ei ihmisen halujen mukaan tulee eläimiä kytkeä.
[/quote]
Koira ei ole villieläin, delfiini on.
Ei tarvitse kävellä kaupungilla kovin kauan kun näkee jo eläinrääkkäystä kun joku retuuttaa viatonta luontokappaletta hihnan jatkona. Siinä viaton luontoeläin joutuu seuraamaan ihmistä sinne minne tämä menee ja tukahduttamaan kaikki luonnolliset viettinsä.
Se näyttää aivan kammottavalta ja se näky pitäisi ainakin lapsilta kieltää siinä miten ihmiset kiduttavat viattomia vapaita luontokappaleita.
En vie. En oikein tykkää paikoista joissa eläimet tekevät temppuja. Siksi emme myöskään käy esim. sirkuksessa tai koiranäyttelyissä.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 13:47"]Rehellisesti? Minulle on ihan sama, kuinka ne delfiinit siellä oleilevat, kunhan siellä käydessä näyttävät iloisilta ja lapsi tykkää. Minulla on elämässä muutakin, kun miettiä joka ikisen asian eettisyyttä, moraalikysymyksiä ja murehtia parin delfiinin oloja. Jos paikan päällä näyttäisivät kärsiviltä niin silloin voisi nousta mieleen, muttei muuten.
[/quote]
Ja juuri tällaisten ihmisten takia maailmassa on niin paljon kärsimystä. Aidosti pahoja ihmisiä on vähän, pahuus asuu itsekkäissä ja välinpitämättömissä yksilöissä.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 13:46"]Omilla aivoilla ajattelevien ihmisten kannattaa lopettaa kommenttien lukeminen tähän - tänne tulevat vastaamaan juuri ne helmet jotka ovat lapsena käyneet kerran vuodessa delfinaariossa, ratsastaneet kameleilla Lanzarotella ja silittäneet huumattuja tiikereitä Thaimaassa. Kaikki tämähän kuuluu tasapainoisen ihmislapsen kasvuun saattamiseen, miten sitä muuten voi maailmaa ymmärtää kuin koskemalla ja vangitsemalla kaiken.
[/quote]
Miksi en kuunnellut tätä neuvoa, vaan luin loppuun?!
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 20:25"][quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 19:49"][quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 19:36"]Onko koiralle lajinmukaista käytöstä kulkea narussa ihmisen vierellä? Entäpä sisäkissat? Ai niin, mut näistä ei saanut puhua, kun tunnette syyllisyyttä omista lemmikeistä. Puhutaanko taas niistä viidestä delfiineistä, joiden olot järjestetään niin hyviksi kuin mahdollista.
[/quote]
Miten kissat ja koirat, domestikoituneet pienet nisäkkäät liittyvät suuriin villeihin merinisäkkäisiin?
[/quote]
Anteeksi tietämättömyyteni. Tunnustan etten ole biologi, mutta käsittääkseni näitä yhdistävät se, että ne ovat kaikki eläimiä, tarkasti ottaen jopa nisäkkäitä. Alunperin kai keskusteltiin jostain eläinten oikeuksista lajinmukaiseen käyttäytymiseen, mutta se ei siis koske esim. kissoja? On ihan ok kastroida eläin ja estää normaali lajinmukainen juoksuaika, pitää eläin jatkuvasti sisätiloissa, jossa se ei saa harjoittaa lajinmukaista saalistusviettiiään muutoin kuin ehkä narulla vedettävän leikkihiiren kanssa muina virikkeinään kiipeilypuu ja kasa kissanleluja. Uusia delfiinejä ei kuitenkaan Suomessa enää tarhata, mutta uusia sisäkissoja otetaan jatkuvasti. Pointtini on, että delfiinien osalta ongelma on tiedostettu ja ratkaistu parhaalls mahdollisella tavalla. Voitaisiin siis tarttua seuraavaan ongelmaan, jolle jokaisern kissanomistajan tai ainakin sellaiseksi aikovan on mahdollista tehdä jotain. Eläimiin liittyviä ongelmia on toki paljon muitakin, joten minusta on typerää jumittua noihin delfiineihin ja kieltäytyä keskustelemasta asioista, joissa ihmisillä paljon suurempi vaikutusmahdollisuus.
[/quote]
Alunperin tässä keskusteltiin delfiineistä, ei eläimistä yleensä. Mikset tekisi kissoista omaa ketjua, että pysyttäisiin täällä aiheessa? Tai voimme toki niistä kissoistakin keskustella jos haluat, niillä vaan ei ole kamalasti tekemistä delfiinien kanssa.