Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sain raivarin miehelle, joka ei antanut minun nukkua yövuoron jälkeen.

Vierailija
14.11.2020 |

Meillä ongelmana on se, että joudun välillä tekemään yövuoroja ja viikonloppuisin se on katastrofi, koska minun ei anneta nukkua missään välissä.

Aamulla kun tulin pyysin, että mies lähtisi lasten kanssa aamupäivällä ulos, jotta voisin rauhassa nukkua edes sen pari tuntia ja sitten voisin nukkua vähän lisää pienimmän lapsen kanssa kun hän menee päiväunille. Lähdössä kesti ja kesti, yritin toki nukkua mutta en saanut nukuttua koska kaikki pitivät kovaa meteliä. No, vihdoin he pääsivät lähtemään ulos, mutta kun olin juuri ensimmäisen kerran nukahtanut, niin vanhin lapsi tuli herättämään kysyäkseen että nukunko. Mies oli siis lähtenyt ulos vain nuorimman kanssa. Nukahdin sitten jonkin ajan päästä uudestaan ja kas eiköhän nuorin lapsikin tule jo herättämään minua. Olivat olleet sen 45min ulkona, jonka jälkeen mies ei ollut jaksanut seurata enää mitä lapsi puuhaa ja huomasi vasta jonkin ajan kuluttua että siellähän se on huoneessa jossa yritän nukkua.

Tässä vaiheessa mulla meni hermot. Mielestäni mieheni välinpitämättömyys on törkeää. Miten voi olla niin vaikeaa esim olla lapsen/lasten kanssa se 2h ulkona tai jossain ihan sama missä tai edes katsoa sitten kun tulevat sisälle että lapset eivät heti tuli herättämään minua? Jostain syystä tämä ei vaan onnistu häneltä kuitenkaan. Se on aina sama juttu kun minulla viikonloppuyövuoroja.

Kaiken lisäksi mies nyt sitten suuttui ja lähti nuorimman kanssa äidilleen jättäen kaksi muuta lasta kotiin, joille laitan nyt sitten ruokaa. Sanoi tulevansa joskus klo13-14 aikaan kotiin, joten minulta jäi myös mahdollisuus mennä päiväunille nuorimman kanssa.

Tällä hetkellä on sellainen olo, että tulen hulluksi kun en ole saanut ollenkaan nukkua, ehkä puoli tuntia korkeintaan! Mikä neuvoksi? Minulla itselläni on paska olo siitå että huusin miehelleni, mutta toisaalta epätoivoinen olo siitä että minulla ei ole mahdollisuutta nukkua päivällä, vaikka on toinen aikuinen talossa!!

Kommentit (272)

Vierailija
141/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kuinka itsekkäitä naiset ovat. Ajatellaan, että minun pitää saada nukkua ja ajetaan perhe pois kotoa. Tosi kivaa olla 3-5 tuntia pois kotoaan viikonloppuna keksimässä jotain tekemistä. Hyvä kun ehtii aamiaisen syödä. Ikävää lapsillekin, että muistaa vanhempana ettei kotona saanut olla, ei meluta eikä kutsua kavereita kun äiti nukkuu. Tilanne voi olla ihan sama jos vuorotyöläinen on mies. Miehet vain useimmin sopeutuvat tilanteeseen, laittavat korvatulpat ja hautaavat päänsä tyynyyn ja peittoon, nukkuvat kun nukuttaa eivätkä kuuntele korvat höröllä rapisteleeko joku jossain seinän takana suklaata.

Ap:n ongelmat on ratkaistavissa mutta ei hän halua ratkaista asiaa vaan valittaa. Ei ole edes sopinut asiasta perheen kanssa vaan olettaa, että asiat menevät niinkuin hän ajattelee ja tekisi. Naisilla on usein harhakuvitelma, että mies lukee hänen ajatuksensa, toimii kuten nainen toimisi ja että naisen käsitys tilanteesta on oikea.

Ei koko muu perhe voi olla kotonaan kusi sukassa tai lähteä kotoaan maanpakoon kun yksi ämmä on herkkäuninen. Ja hei, näin ajattelen minä, jonka mies on vuorotyöläinen mutta ei valita.

Äitisi on varmaan ylpeä kasvatustuloksesta vai miten se olikaan?

Jokainen äiti häpeää tuollaista tekstiä suoltavaa poikaansa.

Vierailija
142/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysymys kuuluu: onko ap:lla enemmän omaa aikaa kuin miehellä? Lähteekö ap lasten kanssa antaen miehelle saman verran aikaa kun mahdollisesti itse saa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/272 |

Homoksiko tuota luulit, vai etkö osaa lukea?

Ja olen samaa mieltä itsekin naisena.

Vierailija
144/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla on nyt isompi ongelma kuin moukka mies, ja hänen moukka äitinsä joka ei kysy pojalta, miksi hän jätti muut lapset kotiin jos heidän äitinsä on ollut yövuorossa.

Olet alun perin antanut jo niin paljon pikkusormea pirulle, että se on kutakuinkin 2 km pitkä. Miksi ajattelet, että on ok jos saat nukkua pari tuntia yövuoron päälle? Nukkuisitko yöunta pari tuntia onnellisena, jos muut hyppelisivät sinua herättämässä?

Itselläni on idioottimies ja pieni kämppä. Ei osaa olla hiljaa yönälkäänsä sammuttamassa, vaan syö hapankorppua, suklaata ja kaikkea oikein kovaäänistä ja rouskuvaa, ja rapisevasti pakattua. Ja koska kerran on nälissään, niin oikein hyökkää eväitten kimppuun. On kestänyt vuosia saada se tajuamaan, että juu kyllä mä herään jos keittiössä murhataan suklaalevy RRIIIPSS RÄTINÄÄ FOLIOMELUA PPPAM rivinkatkaisu oikein mäjähtäen pöytää vasten. Ja sitten tämän suklaahimon hintana seuraavat pari päivää talossa asuu perseeseen ammuttu karhu, jota pännii kaikki muutkin miehen typeryydet, jotka ei taatusti ehdy.

Nyt lopulta on alkanut hiukan mennä perille. Mutta edelleenkään se ei aidosti ymmärrä, eikä se tajua että jos mulla on nälkä, syön hiljaisempia asioita ja kovaäänisemmät menen syömään kauemmas makkarinovelta.

Eli mulla kestää vuosia kouluttaa toista ihmisten tavoille vaikka itse ymmärrän mitä ne ovat ja vaadin, että niitä noudatetaan. Sä olet saanut samalla verstaalla veistetyn miehen ristiksesi, mutta et edes ymmärrä mitä sun kuuluisi sille takoa kupoliin.

Onko sulla joku kaveri, jonka luo voisit jatkossa mennä nukkumaan? Tai se anoppi?

Miten te katselette tällaisia apinoita.

Mulla palaa hihat jo pelkästä lukemisesta. Tuollaiset puusilmöät lentäisi kyllä parvekkeelta pihalle hetkessä.

Käsittämättömiä typeryksiä olette vakinneet miehiksi, sinä ja muut.

Mitä se kertookaan myös teistä itsestänne. Ette taida olla niitä pensselin terävämpiä kyniä, vaan ihan samaa sarjaa näiden miesten kanssa.

Vierailija
145/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tilanne olisi toisinpäin niin silti miestä haukuttaisiin ruikuttajaksi ja naisvihaajaksi.

Näin uskon minäkin. Vaimo-parka kun on koko viikon itse ollut töissä ja viikonloppuna pitäis ihan hissuksiin paeta kolmen lapsen kanssa äänettömästi! Mahdottomuus. Vielä ku mies saa laiskotella ja omaa aikaa arkivapailla todennäköisesti kun muut ovat hoidossa/töissä! Kehtaakin ukko ulista. Vaimolla on aina rankempaa!

Tällä palstalla vedettäisiin kolmeen kertaan kölin ali nainen, joka ei pysty kolmen lapsen perään senvertaa katsomaan, etteivät herätä yövuorosta tullutta isää. Mutta turha selittää fanaatikolle, kun tämä näkee mitä haluaa nähdä.

Vierailija
146/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytä tää ketju sille

Tämä on oikeasti ihan hyvä idea. Joskus muiden kommentit herättää miehen ajattelemaan eri tavalla kuin se oman vaimon "valitus", valitettavasti. 

Miksi tuollaisten paskojen silmiä pitäisi edes avata.

Korkeintaan avatkaa ovi ja potku perseelle eikä koskaan enää ikinä mitään muuta tuollaisen henkilön kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskasta on yötyö, kun on pieniä lapsia.

Ja unen puute saa vihaiseksi.

Vierailija
148/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kuinka itsekkäitä naiset ovat. Ajatellaan, että minun pitää saada nukkua ja ajetaan perhe pois kotoa. Tosi kivaa olla 3-5 tuntia pois kotoaan viikonloppuna keksimässä jotain tekemistä. Hyvä kun ehtii aamiaisen syödä. Ikävää lapsillekin, että muistaa vanhempana ettei kotona saanut olla, ei meluta eikä kutsua kavereita kun äiti nukkuu. Tilanne voi olla ihan sama jos vuorotyöläinen on mies. Miehet vain useimmin sopeutuvat tilanteeseen, laittavat korvatulpat ja hautaavat päänsä tyynyyn ja peittoon, nukkuvat kun nukuttaa eivätkä kuuntele korvat höröllä rapisteleeko joku jossain seinän takana suklaata.

Ap:n ongelmat on ratkaistavissa mutta ei hän halua ratkaista asiaa vaan valittaa. Ei ole edes sopinut asiasta perheen kanssa vaan olettaa, että asiat menevät niinkuin hän ajattelee ja tekisi. Naisilla on usein harhakuvitelma, että mies lukee hänen ajatuksensa, toimii kuten nainen toimisi ja että naisen käsitys tilanteesta on oikea.

Ei koko muu perhe voi olla kotonaan kusi sukassa tai lähteä kotoaan maanpakoon kun yksi ämmä on herkkäuninen. Ja hei, näin ajattelen minä, jonka mies on vuorotyöläinen mutta ei valita.

Äitisi on varmaan ylpeä kasvatustuloksesta vai miten se olikaan?

Jokainen äiti häpeää tuollaista tekstiä suoltavaa poikaansa.

No ensinnäkin olen nainen, joka kasvoi perheessä, missä isä teki vuorotöitä. Ja myös nainen, jonka mies tekee nyt vuorotyötä. Että lähdetäänkö siitä näkökulmasta liikkeelle. Ei hävennyt äiti minua mutta meillä kaikilla perheenjäsenillä oli ja on oikeus normaaliin elämään, eikä vuorotyöläiset ole koko muun perheen yläpuolella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla on nyt isompi ongelma kuin moukka mies, ja hänen moukka äitinsä joka ei kysy pojalta, miksi hän jätti muut lapset kotiin jos heidän äitinsä on ollut yövuorossa.

Olet alun perin antanut jo niin paljon pikkusormea pirulle, että se on kutakuinkin 2 km pitkä. Miksi ajattelet, että on ok jos saat nukkua pari tuntia yövuoron päälle? Nukkuisitko yöunta pari tuntia onnellisena, jos muut hyppelisivät sinua herättämässä?

Itselläni on idioottimies ja pieni kämppä. Ei osaa olla hiljaa yönälkäänsä sammuttamassa, vaan syö hapankorppua, suklaata ja kaikkea oikein kovaäänistä ja rouskuvaa, ja rapisevasti pakattua. Ja koska kerran on nälissään, niin oikein hyökkää eväitten kimppuun. On kestänyt vuosia saada se tajuamaan, että juu kyllä mä herään jos keittiössä murhataan suklaalevy RRIIIPSS RÄTINÄÄ FOLIOMELUA PPPAM rivinkatkaisu oikein mäjähtäen pöytää vasten. Ja sitten tämän suklaahimon hintana seuraavat pari päivää talossa asuu perseeseen ammuttu karhu, jota pännii kaikki muutkin miehen typeryydet, jotka ei taatusti ehdy.

Nyt lopulta on alkanut hiukan mennä perille. Mutta edelleenkään se ei aidosti ymmärrä, eikä se tajua että jos mulla on nälkä, syön hiljaisempia asioita ja kovaäänisemmät menen syömään kauemmas makkarinovelta.

Eli mulla kestää vuosia kouluttaa toista ihmisten tavoille vaikka itse ymmärrän mitä ne ovat ja vaadin, että niitä noudatetaan. Sä olet saanut samalla verstaalla veistetyn miehen ristiksesi, mutta et edes ymmärrä mitä sun kuuluisi sille takoa kupoliin.

Onko sulla joku kaveri, jonka luo voisit jatkossa mennä nukkumaan? Tai se anoppi?

Miten te katselette tällaisia apinoita.

Mulla palaa hihat jo pelkästä lukemisesta. Tuollaiset puusilmöät lentäisi kyllä parvekkeelta pihalle hetkessä.

Käsittämättömiä typeryksiä olette vakinneet miehiksi, sinä ja muut.

Mitä se kertookaan myös teistä itsestänne. Ette taida olla niitä pensselin terävämpiä kyniä, vaan ihan samaa sarjaa näiden miesten kanssa.

Valitan, joudun romauttamaan maailmankuvasi. Aloittajasta ja juoponkatselijasta en tiedä, mutta minä idioottidespootti olen erittäin älykäs. Ei se suojele elämäntilanteilta, joissa kaikki menee peräjälkeen pieleen. Kyllä älykkäätkin alkoholisoituvat ja tappavat itseään (kumpikaan ei vielä koske minua), eivätkä he sitä siksi tee, koska kynsi katkesi.

Jos ihmisellä on hoitamaton trauma, mitä älykkäämpi hän on, sitä vaikeampiin tilanteisiin itsensä onnistuu järjestämään, koska osaa selittää minkä tahansa värin päinvastaiseksi. Sivumennen sanoen, ei miehenikään ole tyhmä. Vain itsekeskeinen.

Vierailija
150/272 |

No älykäs selviää tilanteista mihin viisas ei joudu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/272 |

No kävittekö te kaapimassa isänne ja nyt miehesi ylös tunnin unien jälkeen? Miksi nimittelet ämmiksi ja idiooteiksi ihmisiä, jos teillä oli hyvin asiat?

Me muut olemme nähneet yötyöläisperheitä, joissa on yritetty varmistaa ne eri aikaan nukkuvan unet siinä kuin muidenkin. Se ei ole yläpuolelle asettamista. Mikä nyt siis on ongelmasi?

Vierailija
152/272 |

Niin, tiedätkö miten viisaaksi tullaan? Olisiko siksi, että on ehkä tullut jouduttua joskus tilanteeseen jos toiseenkin? Jos ei ole sattunut niin onnellisesti, että on ollut alun perin onni syntyä perheeseen, jossa ihmistenvälisten rajojen oppiminen ja samanaikainen turvallisuudentunne ja kaikinpuoleinen empatia on ollut luontaista. Aika harvalta tuntuu lopulta sellaista taustaa löytyvän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota hotellihuone seuraavalla kerralla

Aika nihkeää ottaa hotellihuone päivällä nukkumista varten, kun joutuu maksamaan kahdesta yöstä.

Jonkun airbnbn kanssa voisi tehdä poikkeavan sopimuksen ehkä?

Bisnesidea, siisti päivähotelli nukkumista varten, maksaa vain niistä tunneista kun viipyy. Äänieristetty. Tiukka mummo ovella, ei päästä pervoja eikä häiritsijöitä sisään, ainoastaan univelkaiset ihmiset.

Vierailija
154/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla on nyt isompi ongelma kuin moukka mies, ja hänen moukka äitinsä joka ei kysy pojalta, miksi hän jätti muut lapset kotiin jos heidän äitinsä on ollut yövuorossa.

Olet alun perin antanut jo niin paljon pikkusormea pirulle, että se on kutakuinkin 2 km pitkä. Miksi ajattelet, että on ok jos saat nukkua pari tuntia yövuoron päälle? Nukkuisitko yöunta pari tuntia onnellisena, jos muut hyppelisivät sinua herättämässä?

Itselläni on idioottimies ja pieni kämppä. Ei osaa olla hiljaa yönälkäänsä sammuttamassa, vaan syö hapankorppua, suklaata ja kaikkea oikein kovaäänistä ja rouskuvaa, ja rapisevasti pakattua. Ja koska kerran on nälissään, niin oikein hyökkää eväitten kimppuun. On kestänyt vuosia saada se tajuamaan, että juu kyllä mä herään jos keittiössä murhataan suklaalevy RRIIIPSS RÄTINÄÄ FOLIOMELUA PPPAM rivinkatkaisu oikein mäjähtäen pöytää vasten. Ja sitten tämän suklaahimon hintana seuraavat pari päivää talossa asuu perseeseen ammuttu karhu, jota pännii kaikki muutkin miehen typeryydet, jotka ei taatusti ehdy.

Nyt lopulta on alkanut hiukan mennä perille. Mutta edelleenkään se ei aidosti ymmärrä, eikä se tajua että jos mulla on nälkä, syön hiljaisempia asioita ja kovaäänisemmät menen syömään kauemmas makkarinovelta.

Eli mulla kestää vuosia kouluttaa toista ihmisten tavoille vaikka itse ymmärrän mitä ne ovat ja vaadin, että niitä noudatetaan. Sä olet saanut samalla verstaalla veistetyn miehen ristiksesi, mutta et edes ymmärrä mitä sun kuuluisi sille takoa kupoliin.

Onko sulla joku kaveri, jonka luo voisit jatkossa mennä nukkumaan? Tai se anoppi?

Miten te katselette tällaisia apinoita.

Mulla palaa hihat jo pelkästä lukemisesta. Tuollaiset puusilmöät lentäisi kyllä parvekkeelta pihalle hetkessä.

Käsittämättömiä typeryksiä olette vakinneet miehiksi, sinä ja muut.

Mitä se kertookaan myös teistä itsestänne. Ette taida olla niitä pensselin terävämpiä kyniä, vaan ihan samaa sarjaa näiden miesten kanssa.

Penaalin.

Älä hauku väsyneitä. Ei väsyneenä jaksa edes erota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kuuluu: onko ap:lla enemmän omaa aikaa kuin miehellä? Lähteekö ap lasten kanssa antaen miehelle saman verran aikaa kun mahdollisesti itse saa?

Lasketaanko nykyään nukkumisaika omaksi ajaksi?

Vierailija
156/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kuinka itsekkäitä naiset ovat. Ajatellaan, että minun pitää saada nukkua ja ajetaan perhe pois kotoa. Tosi kivaa olla 3-5 tuntia pois kotoaan viikonloppuna keksimässä jotain tekemistä. Hyvä kun ehtii aamiaisen syödä. Ikävää lapsillekin, että muistaa vanhempana ettei kotona saanut olla, ei meluta eikä kutsua kavereita kun äiti nukkuu. Tilanne voi olla ihan sama jos vuorotyöläinen on mies. Miehet vain useimmin sopeutuvat tilanteeseen, laittavat korvatulpat ja hautaavat päänsä tyynyyn ja peittoon, nukkuvat kun nukuttaa eivätkä kuuntele korvat höröllä rapisteleeko joku jossain seinän takana suklaata.

Ap:n ongelmat on ratkaistavissa mutta ei hän halua ratkaista asiaa vaan valittaa. Ei ole edes sopinut asiasta perheen kanssa vaan olettaa, että asiat menevät niinkuin hän ajattelee ja tekisi. Naisilla on usein harhakuvitelma, että mies lukee hänen ajatuksensa, toimii kuten nainen toimisi ja että naisen käsitys tilanteesta on oikea.

Ei koko muu perhe voi olla kotonaan kusi sukassa tai lähteä kotoaan maanpakoon kun yksi ämmä on herkkäuninen. Ja hei, näin ajattelen minä, jonka mies on vuorotyöläinen mutta ei valita.

Olet juntti

Vierailija
157/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kuinka itsekkäitä naiset ovat. Ajatellaan, että minun pitää saada nukkua ja ajetaan perhe pois kotoa. Tosi kivaa olla 3-5 tuntia pois kotoaan viikonloppuna keksimässä jotain tekemistä. Hyvä kun ehtii aamiaisen syödä. Ikävää lapsillekin, että muistaa vanhempana ettei kotona saanut olla, ei meluta eikä kutsua kavereita kun äiti nukkuu. Tilanne voi olla ihan sama jos vuorotyöläinen on mies. Miehet vain useimmin sopeutuvat tilanteeseen, laittavat korvatulpat ja hautaavat päänsä tyynyyn ja peittoon, nukkuvat kun nukuttaa eivätkä kuuntele korvat höröllä rapisteleeko joku jossain seinän takana suklaata.

Ap:n ongelmat on ratkaistavissa mutta ei hän halua ratkaista asiaa vaan valittaa. Ei ole edes sopinut asiasta perheen kanssa vaan olettaa, että asiat menevät niinkuin hän ajattelee ja tekisi. Naisilla on usein harhakuvitelma, että mies lukee hänen ajatuksensa, toimii kuten nainen toimisi ja että naisen käsitys tilanteesta on oikea.

Ei koko muu perhe voi olla kotonaan kusi sukassa tai lähteä kotoaan maanpakoon kun yksi ämmä on herkkäuninen. Ja hei, näin ajattelen minä, jonka mies on vuorotyöläinen mutta ei valita.

Äitisi on varmaan ylpeä kasvatustuloksesta vai miten se olikaan?

Jokainen äiti häpeää tuollaista tekstiä suoltavaa poikaansa.

No ensinnäkin olen nainen, joka kasvoi perheessä, missä isä teki vuorotöitä. Ja myös nainen, jonka mies tekee nyt vuorotyötä. Että lähdetäänkö siitä näkökulmasta liikkeelle. Ei hävennyt äiti minua mutta meillä kaikilla perheenjäsenillä oli ja on oikeus normaaliin elämään, eikä vuorotyöläiset ole koko muun perheen yläpuolella.

No kävittekö te kaapimassa isänne ja nyt miehesi ylös tunnin unien jälkeen? Miksi nimittelet ämmiksi ja idiooteiksi ihmisiä, jos teillä oli hyvin asiat?

Me muut olemme nähneet yötyöläisperheitä, joissa on yritetty varmistaa ne eri aikaan nukkuvan unet siinä kuin muidenkin. Se ei ole yläpuolelle asettamista. Mikä nyt siis on ongelmasi?

Koska typeryys on niin ärsyttävää. Jo 70-luvulla osattiin nukkua yövuoron jälkeen vaikka muu perhe elää normaalia elämää. Miksi nykyään ihmiset ovat niin uusavuttomia? Meidän kissakin osaa nukkua ja kuorsata olohuoneen nurkassa nojatuolissa vaikka lapset leikkivät, minä teen etätöitä olohuoneen pöydällä ja mies kuorsaa toisella sohvalla ennen yövuoroa. Ihan onnistuu ilman draamailua. Jos tietää olevansa herkkäuninen niin sopii miehensä kanssa etukäteen miten toimitaan jos vuorotyötä otetaan ja tehdään. Ei ne työvuorot taivaasta tipahda. Pösilöt.

Vierailija
158/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoipa suututtaa sun puolesta. Kuten täällä on jo todettukin niin valvottaminen on yksi väkivallan muodoista. Ei varmaan tuo nukkumisasia ole ainoa jossa mies ei kunnioita sinua? Lähti varmaan äidilleen siksi että hän vahtis lapsia ettei itse tarvi.

Aina kun luen tätä palstaa niin olen päivä päivältä varmempi etten ikinä ala parisuhteeseen miehen kanssa.

Kuvitteletko, että oikeassa elämässä miehet usein ovat sellaisia kuin tämän palstan kauhutarinat? Etkö itse tunne normaaleita miehiä?

En minä ainakaan tunne ketään, joka muistuttaisi palstan sikamiehiä.

No tänne kirjoittelee ihan oikean elämän ihmisiä ihan oikeista asioista (toki joukossa jokunen provo) joten ei tässä mun kuvitelmista ole kyse. Luuletko että ne sikamiehet kävelee tuolla ulkona lappu otsassa jossa lukee että ”en anna vaimon nukkua”? Pinta on pintaa ja ikinä ei voi tietää mitä ihmisten kotona tapahtuu.

Niin, mutta miksi kuvittelet, että kaikki tai lähes kaikki miehet olisivat tuollaisia? Ettekö te ihan oikeasti tunne ketään normaalia miestä? Isä, aviomies, veli, poika, työkaveri, kukaan ei ole täysijärkinen?

Oma kokemukseni ja kaikkien tuttujen kokemukset kertovat, että miehet ovat juuri tuollaisia aivottomia sikoja. Niiden kanssa pitää vääntää jatkuvasti jokaisesta asiasta. Mikään ei uppoa sinne kalloon. Siis ei mikään. Kyllä miehen kanssa asuminen on niin älyttömän raskasta, että välillä tekee mieli nostaa kytkintä.

-eri

Harmi, että sinulla ja kaikilla tutuillasi on tuollaisia kokemuksia. Teillä taitaa olla vakavia elämänhallinnan ongelmia, kun päädytte yhteen vain psykopaattien kanssa. Normaalit ihmisethän eivät valvota toisia väkisin eivätkä muutenkaan tee kiusaa. Suosittelen ehdottomasti kytkimen nostamista, ja sitä että opettelet pärjäämään itseksesi, ilman läheisriippuvaisuutta.

Sinusta perheen pitäminen kasassa on läheisriippuvaisuutta? Itsekin eronneena kyllä, olen sitä mieltä että aika monen olisi syytä erota lasten takia, mutta jos jokaisen läheisriippuvaiseksi epäillyn pitäisi sinun mieliksesi erota, niin eihän tähän maahan montakaan kahden vanhemman perhettä jäisi.

Hyvin moni nainen tässä maassa joutuu pärjäämään miehen kanssa, joka ei ihan normaalista käy. Ennen se ei ollut niin iso ongelma, miehet olivat useammin ne perheen yötyöläiset. Ja jos mies olikin ymmärtämätön mörkö, aika usein se oli joko töissä tai kännissä ja silloin toivottavasti enimmäkseen muualla kuin kotona.

Mutta nyt kun kotitalouksista on tullut viimeisen päälle tarkaksi hiottuja kelloja, jossa miehen pitäisi selvitä edes jotenkuten normaaleista naisen velvollisuuksista ettei olisi isommin tiellä, eipä onnistu. Minunkin suvussani jokainen miespolvi on ollut astetta edellistä parempi. Mutta kun isoisä on ollut kännissä vaimoa pahoinpitelevä ja raiskaava mustasukkainen rotta, matka normaalitunne-elämällä varustettuun ihmisyyteen on yllättävän pitkä ja kivinen.

Ja vaikka isovanhempani olivat köyhiä evakoita, he silti asuivat niin paljon minua leveämmin, että nukkumarauha olisi teknisesti ollut helppo järjestää. Nykyasunnoissa on olemattomat äänieristykset, liian vähän neliöitä, ja se helvetinkone mikro, jossa ei ole jostain kumman syystä tänäkään päivänä edes mykistysnappia. Sen lisäksi, että jostain syystä niiden piipityksen pitää kuulua naapuriin.

Vierailija
159/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmm.. toimiiko tämä toisinpäin?

Minä lähden aamulla töihin jo viiden jälkeen, vaimo nukkuu silloin vielä. Takaisin kotona olen noin klo 17. Vaimo on kotona joskus klo 15.

Sitten minulle kiukutellaan jos nukun päikkärit. Samoin minulle kiukutellaan, kun en tee ruokaa. (vaimon mielestä se pitää olla valmis klo 17..)

Itselläni herää kysymys, mikä oikeuttaa minulle kiukuttelemaan jos ruuanlaitto on hänen vastuullaan?

Vierailija
160/272 |
14.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minustakin tuo on ikävää jos ei toinen saa nukkua. Tosin olen lapseton sinkku joten vaikeaa kirjoittaa mitään. Nukkumisasiat ovat silti tutttuja minullekin isäni kautta. Hänellä on aina ollut tapana mennä ihan oman rytminsä mukaan ja ei siis yhtään välitä siitä, vaikka herättää muut kolistelullaan jo aamuyöllä. Tämä jatkui aina siitä huolimatta oliko arki vai viikonloppu. Hän lähti töihin kyllä aikaisin ( noin klo 6), mutta se kolistelu, tömistely ja yskiminen yms herätti minut ja äitini melkein joka aamu jo puoli 5 aikaan. Tähän liittyi vielä se, että äitini oli työtön joten isääni ärsytti se työttömyys ja tavallaan osoitti mieltä aamuisin, kun hän saa yksin raataa töissä. Saattoi myös tulla kysymään jotain asiaa äidiltäni ja herättää tämän sitten tahallaan jos hän vielä sattui nukkumaan tuon kolistelun jälkeen. Viikonloppuisin isälläni oli tuo työrytmi käytössä edelleen ja se tarkoitti sitä, että olisi pitänyt muidenkin olla vähintään 7 tai 8 aikaan viimeistään ylhäällä. Sen vuoksi päivän suunnittelu oli vaikeaa, kun itse söin vasta aamupalaa niin isäni mielestä olisi pitänyt olla jo pihalla tai lähteä jonnekin asioille yms.  Sama juttu ruokailun kanssa eli jos työviikolla syö jo 11:sta niin viikonloppuna voisi silti syödä myöhemmin, mutta ei se vaan käy kun mennään samassa arkiviikon rytmissä. Hän myös sitten menee aikaisin nukkumaan ja herää senkin vuoksi sitten entistä aikaisemmin. On aina ollut ihan eri rytmissä kuin minä ja olen lapsesta asti saanut kuulla kuinka unelias ja nukuksissa oleva olen vain sen takia, että nukun vähän pidempään ja tarvin unta enemmän.

Meillä myös päiväunet ovat vaikea asia ja niitä saisi nukkua vaan jos on kipeä tai muuten tulee kyselyä, että miksi nukut ja mikä sinua nyt vaivaa yms. Näin isäni kysyi silloinkin, kun olin lukenut kokeisiin lukiossa koko yön ja iltapäivällä oli pakko ottaa pienet torkut. Parempi olikin yrittää ehtiä nukkua ennen isäni kotiin tuloa. Nyt, kun vanhemmat asuvat erillään niin isäni vierailut tietää tarkkaan, että silloin saa taas varautua aamuherätykseen ( viimeksi hän oli ylhäällä jo 4:n aikaan). Onhan tämä hassuakin, mutta siis aikamoinen ongelma koko asia ollut meillä aina. Äitini odottaa kauhulla aikaa jos isä jää eläkkeelle ja muuttaa hänen kanssaan asumaan ( asuvat nyt töiden takia eri paikoissa), koska ei hän jaksa enää herätä niin aikaisin kun käy nyt itse vuorotyössä ja tarvii päiväuniakin jaksaakseen siellä ja ei ole mikään nuori enää kuitenkaan. Ei siihen tarvittaisi enää mitään aamuherätyksiä ja toisen kyttäystä ja ihmettelyä miksi olette niin väsyneitä. Tuskin isäni ikinä pääsee tästä ongelmastaan ja tulee varmaan eläkkeelläkin jatkamaan samaa ja tuntuu kaikki vaan pahentuvan. Pahoittelut pitkästä viestistä. Tuli vaan nämä meidän aika hölmötkin ongelmat mieleen. Ei se silti kivaakaan ole varsinkaan jos hän itse saa silti aina nukkua rauhassa ja ottaa torkut kun tahtoo. Tosin ei tämä silti ole se ainoa ongelma meillä ja tästä tuli romaani jos jatkaisin vielä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme seitsemän