Isän vai äidin sukunimi?

Sovittu etunim sopi paremmn miehen sukunimeen. 

Lapsi sai isän nimen, joka on harvinaisempi. Minäkin noudatin isän nimen antamisen perinnettä ihan mielelläni, vaikka pidin oman nimeni naimisiin mennessäni.

Sovimme, että toinen saa antaa sukunimensä ja toinen keksiä etunimen. Etunimiehdotukseni olivat kuulemma liian omituisia, joten esikoinen sai minun sukunimeni ja toinen tietysti automaattisesti myös. Toisessa liitossa soin sitten ihan mielelläni mieheni antavan lapsille sukunimensä, koska minun nimeni jatkuvuus oli jo periaatteessa turvattu.

Kotiäitiys - elämänura ja elämäntapa!

http://kotona.munfoorumi.com/index.php

Ei mikään ikuisuusongelma, melko tuore on. Mutta isän sukunimi tietenkin.

mina pidin oman nimeni, joka on aitini nimi. lapsella on isansa nimi. ei missaan vaiheessa edes tarvinnut keskustella kummastakaan paatoksesta, ne vaan tapahtui luonnollisesti. en tarvinnut lasta omalle nimelleni, han on minun lapseni. 

Meillä valittiin äidin sukunimi, koska poika asuu kuitenkin luonani vakituisesti.

Avioerolla. Ei tule lapsiakaan sitten enää.

Me ei olla ihan vielä päätetty, vaikka kevätvaavi tulossa. Kummallakin meistä on niin kivat sukunimet... Miehellä on harvinaisempi, mutta mun sukunimi on kansainvälinen ja sillä on hyvä merkitys.

Isän mukaan, koska hänen sukunimensä on paljon harvinaisempi kuin omani. Lisäksi miehen pieni sukuhaara olisi katkennut häneen, joten oli miehinen kunnia-asia jatkaa nimeä.

Lapselle annetaan se sukunimi, joka kuulostaa paremmalta. Ihmettelen aina naisia, joiden oma sukunimi on vaikka Tuomivaara mutta jotka ottavat avioituessa miehen sukunimen Lötjönen, koska "miehen sukunimen ottaminen on perinne". Sitten lapsetkin ovat Lötjösiä, vaikka olisi löytynyt kauniimpikin nimi.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 00:32"]

mina pidin oman nimeni, joka on aitini nimi. lapsella on isansa nimi. ei missaan vaiheessa edes tarvinnut keskustella kummastakaan paatoksesta, ne vaan tapahtui luonnollisesti. en tarvinnut lasta omalle nimelleni, han on minun lapseni. 

[/quote]

Onpa erikoinen ajattelutapa.. Meillä lapset saivat minun eli äidin sukunimen, koska emme kumpikaan mieheni kanssa tykkää hänen sukunimestään. 

Pidin oman sukunimeni, jonka saivat myös lapset.

Miehen sukunimi. Molemmilla harvinainen nimi, mutta ei sitä tarvitse miettiäkään. Tai jos mietityttää, haluaisitko poikasi ottavan puolisonsa sukunimen? Tyttärilleni sen suon ja toivon.

Naisten sukunimen vaihtaminen avioiduttaessa oli eurooppalainen muoti-ilmiö, joka rantautui Pohjolaan säätyläisten kautta 1700-luvulla, tiettävästi Ranskasta. Aluksi muodin omaksuivat aateliset, sittemmin tapa levisi myös muiden säätyläisten pariin.

Talonpoikaiston keskuudessa nimen vaihtaminen alkoi yleistyä vasta 1800-luvun mittaan Länsi-Suomesta alkaen. Itäsuomalaiseen talonpoikaistraditioon oli puolestaan kuulunut vuosisatoja se, että nainen pitää avioliitossa oman sukunimensä mutta lapset saavat isän sukunimen. Nykyinen sukunimitilanne on menossa tuohon suuntaan.

Nimen säilymisen perinteen mursi oikeastaan vasta vuoden 1930 avioliittolaki, joka määräsi naisen vaihtamaan sukunimensä vihkimisen myötä. Nimenvaihtopakko eli Suomen laissa ainoastaan 56 vuotta - kohta poistettiin kovan keskustelun jälkeen lainsäädännöstä vuonna 1986.

Exän kanssa molemmilla yhtä rumat sukunimet, annettiin lapselle minun sukunimi. Nyt uuden kanssa tulossa lapsi, hänellä kivempi mutta yleisempi sukunimi (todella perus nimi) ja haluan että lapsillani on yhteinen sukunimi, joten annetaan mun nimi.

Itse olen saanut myös sukunimeni äidiltäni, isällä yksi Suomen yleisimmistä sukunimistä. Teini-iässä olisin halunnut sen nimen, koska olisin halunnut olla mahdollisimman tavallinen ja sulautua massaan. Nykyään ihan pidän sukunimestäni, se ei ole mitenkään kaunis, mutta harvinainen.

Ihan selkeä juttu. Annatte tietenkin sen, joka on kauniimpi ja harvinaisempi.

Myös lapset tulevat kiittämään isoina, jos noudatatte tätä periaatetta.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 04:46"]

Miehen sukunimi. Molemmilla harvinainen nimi, mutta ei sitä tarvitse miettiäkään. Tai jos mietityttää, haluaisitko poikasi ottavan puolisonsa sukunimen? Tyttärilleni sen suon ja toivon.

[/quote]

Tottakai poikani saa valita omansa ja puolisonsa sukunimen välillä! Ihan niin kuin tyttärenikin. Oletko kuullut tasa-arvosta? Siitä että poika ja tyttö ovat ihan samanarvoisia?

Toivon vain, että poikani ja tyttäreni noudattavat samaa kaavaa kuin vanhempansa. Eli valitsevat sen puolison sukunimen, joka on kauniimpi ja harvinaisempi.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 05:01"] 

Ihan selkeä juttu. Annatte tietenkin sen, joka on kauniimpi ja harvinaisempi.

Myös lapset tulevat kiittämään isoina, jos noudatatte tätä periaatetta.

[/quote]

No entäs jos toisen nimi on harvinainen mutta ruma ja toisen taas kaunis mutta yleinen? Ei nuo harvinaisuus ja kauneus aina käsikädessä kulje.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 05:50"]

[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 05:01"] 

Ihan selkeä juttu. Annatte tietenkin sen, joka on kauniimpi ja harvinaisempi.

Myös lapset tulevat kiittämään isoina, jos noudatatte tätä periaatetta.

[/quote]

No entäs jos toisen nimi on harvinainen mutta ruma ja toisen taas kaunis mutta yleinen? Ei nuo harvinaisuus ja kauneus aina käsikädessä kulje.

[/quote]

Sitten täytyy valita kumpaa arvostaa enemmän. Kauneutta vai harvinaisuutta? Minä itse kallistuisin ehkä kauneuden puolelle. Etunimeksihän voi aina antaa harvinaisuuden, jolloin kokonaisuudesta tulee myös harvinainen. Ja kaunis.

Meillä ottivat isän nimen koska se on harvinaisempi. Ihan ok minulle vaikka omani olisi ollut yksi Suomen vanhimmista sukunimistä. Tosin on se minusta kaunis perinnekin, että lapset saavat isänsä nimen, pidänhän minäkin oman isäni nimen ja minulla on veljiä jatkamassa meidän nimeä.