Lue keskustelun säännöt.
Mitä rehellistä työhösi liittyvää mielipidettä et voi sanoa ääneen?
Päihdeongelmaiset ovat usein uskomattoman itsekkäitä ja ilkeitä ja lypsävät yhteiskunnasta rahat (esim. toistuvilla tehottomilla katkoilla) jotka mielestäni voisi ennemmin sijoittaa lasten ja vanhusten hyvinvointiin. Sosionomi
Kommentit (3246)
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa tutustumaan kulttuuri/tapahtuma-alalle
Mikä mielipide tuo oli olevinaan? Ja miksi et muka voi sanoa tuota ääneen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveystyötä tekevistä (esimerkiksi psykologit, terapeutit, lääkärit, erityisesti psykiatrit) vain pieni osa pystyy kohtaamaan potilaan, jolla toimintakyvyttömyyden taustalla on syvä eksistentiaalinen kriisi ja koko elämän perustan kyseenalaistaminen.
Valitettavan monet ammattilaiset lähtevät tarjoamaan hoitoa keskiluokkaisesta todellisuudesta käsin ymmärtämättä, että jotkut ihmiset eivät pääse ongelmissaan eteenpäin, jos he eivät saa käsitellä olemassa olon perusteisiin liittyviä kysymyksiä. Niitä ei voi hoitaa keskiluokkaisesta todellisuudesta käsin.
Esimerkiksi lääkäreistä arvioni mukaan valtaosa kuvittelee, että potilas tahtoo osaksi yhteiskuntaa. Vaikka lääkärit ovat paljon kouluja käyneitä ja älykkäitä, se ei auta tilanteissa, joissa potilas kysyy, miksi olemme syntyneet ja mihin olemisemme arvo perustuu.
Ymmärsin tämän jo muinoin ollessani itse sairas ja käydessäni terapiassa. Myöhemmin opiskelin alalle ja käsitykseni on vain vahvistunut.
Ehkä lääkikseen ja hoitajakouluihin pitäisi lisätä filosofian kursseja. Uskonnonkin.
Tai voisiko taideterapia olla hyödyksi? Diakonit?
Työvoimasta pulaa, mutta missä on somalit ja arabit?
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki hoitajat yrittävät keikistellä, pyllistellä ja kumarrella jatkuvasti lääkäreiden edessä. Yrittävät ilmeisesti saada iskettyä lääkärin miehekseen tai sitten vain hieman etuja työpaikalla.
Lääkärit on kyllä rehellisesti maailman seksittömämpiä olentoja.
Asiakaspalvelukeskukset eivät olisi läheskään niin ruuhkaisia jos ihmiset osaisivat lukea nettisivuilta ohjeet (omassa työssä luen lähes sanasta sanaan suoraan asiakaspalvelusivuilta vastauksen - Kyllä ne sieltä löytyy!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveystyötä tekevistä (esimerkiksi psykologit, terapeutit, lääkärit, erityisesti psykiatrit) vain pieni osa pystyy kohtaamaan potilaan, jolla toimintakyvyttömyyden taustalla on syvä eksistentiaalinen kriisi ja koko elämän perustan kyseenalaistaminen.
Valitettavan monet ammattilaiset lähtevät tarjoamaan hoitoa keskiluokkaisesta todellisuudesta käsin ymmärtämättä, että jotkut ihmiset eivät pääse ongelmissaan eteenpäin, jos he eivät saa käsitellä olemassa olon perusteisiin liittyviä kysymyksiä. Niitä ei voi hoitaa keskiluokkaisesta todellisuudesta käsin.
Esimerkiksi lääkäreistä arvioni mukaan valtaosa kuvittelee, että potilas tahtoo osaksi yhteiskuntaa. Vaikka lääkärit ovat paljon kouluja käyneitä ja älykkäitä, se ei auta tilanteissa, joissa potilas kysyy, miksi olemme syntyneet ja mihin olemisemme arvo perustuu.
Ymmärsin tämän jo muinoin ollessani itse sairas ja käydessäni terapiassa. Myöhemmin opiskelin alalle ja käsitykseni on vain vahvistunut.
Nuo ovat vain kysymyksiä, joihin muut eivät voi kohdallasi tarjota vastauksia. Toki niitä voi pohtia yhdessäkin, mutta vastausta et voi muilta kuin itseltäsi saada. Sinänsä se on lähes ainoa asia, joka ei ratkea muiden avulla. Ja sitten kun päättää puoleen tai toiseen, seuraa siitä myös vastuu. Kun muut eivät voi päättää elämäsi suuntaa tai tarkoitusta, eivät he osaa laatia hoidon tavoitteita tai suunnitelmaakaan. Samalla kun yksilön itsemääräämisoikeus antaa vapauden valita, tekee se myös tyhjäksi valmiiden vastausten vaatimisen muilta.
Toki ihmiset, ammattilaisetkin, tykkäävät yksinkertaistaa. Ja toki työ on työtä vaan ja muutoin kaikilla omat kysymyksensä ja polkunsa. Jos muita vastauksia ei ole, yritetään jotain tai sitä minkä voidaan ajatella mahdollisesti toimivan. Sitten lähdetään kotiin pohtimaan, "niin, kukahan minä itse olen ja kuka osaisi tähän vastata?".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellä kyllä kuunnellaan, mutta yritetään mahdollisimman pian löytää keinot saada ihminen toiminta- ja työkykyiseksi.
Kun työkyvyttömyyden syy on eksistentiaalinen kriisi, silloin täytyy hoitaa eksistentiaalista kriisiä. Terveydenhuollon henkilöstöllä on oltava valmius käsitellä eksistentiaalisia kysymyksiä. Niiden päälle tulee vielä mahdollinen muu mielenterveydellinen oireilu, mutta pinnallisempien ongelmien käsittelyä ei voi aloittaa ennen kuin olemisen perustaan ja mielekkyyteen liittyvät kysymykset on käsitelty. Eksistentiaalinen ahdistus on kuin kalvo, joka estää muiden mielenterveysongelmien hoitamisen.
Sama koskee kokemusta rakkauden puutteesta. Moni mielenterveyden ongelma ratkeaa, jos ihminen kokee aidosti olevansa rakastettu. Kun terapiassani yritin keskustella, kuinka kovasti kaipaan rakkautta ja kuinka rakastetuksi tulemisen kokemus ratkaisisi kaiken, niin oma terapeuttini meni suorastaan lukkoon. Hän ei tahtonut puhua rakkaudesta, vaan keskittyi käytäntöön, jonka käsittelystä itselleni ei ollut tuon taivaallista hyötyä. Kela maksoi pitkän terapian, mutta apua siitä ei ollut.
Mene ensi kerralla papin puheille. Sunnuntaisaarnaa voit kuunnella vaikka radiosta, jos et paikan päälle tohdi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vammaiset ihmiset ovat ilkeitä ja todella itsekeskeisiä ihmisiä. Ja todellakin siis vain osa heistä, eivät kaikki. Tätä en uskalla sanoa ääneen kenellekkään.
- henkilökohtainen avustaja15v alalla ja olen täysin samaa mieltä!!!!!!!! Lisäksi he ovat täydellisen epäkiitollisia vaikka saavat ihan älyttömät määrät erilaisia palveluja kuitenkaan itse antamatta yhteiskunnalle mitään koko elämänsä aikana (ja tällä tarkoitan nimenomaan henkilöitä, jotka eivät kykene esim. töihin, mutta kovasti ollaan silti vaatimassa kaikkea extraa)! Myös monet omaiset ovat ihan kajahtaneita, koska elävät täysin näiden vamnaisten lastensa tms. kautta!!!! Työntekijöitä yritetään kohdella kuin orjia, vaikka oma toimeentulo on hyvin pitkälle riippuvainen heistä ja moni tekee työtä täydestä sydämestään mitättömällä palkalla!!!!
Kiitos.
Olen vammainen ja ollut sitä syntymästä asti.
En ole tuollainen.
Olet väärässä ammatissa.
Toivon, ettet tarvitse toisen apua milloinkaan.
Tämä on asennekysymys. Pyydän etukäteen anteeksi. Olen biologinen äiti kahdelle nuorelle aikuiselle. Lapseni ei hyväksy, että vammaisia ja muullalailla puolustuskyvyttömiä kohdellaan huonosti. Hyvää Jatkoa lukijoille.
Toivon joskus olevani isovanhempi.
Suomalaisten köyhyys on pääasiassa taloustaitojen puutetta. On toki joitakin kohtuuttomia tilanteita, joihin yksittäinen ihminen voi joutua, mutta ne ovat harvinaisia poikkeuksia. Suomalaisen köyhyyttään valittavan bingoon kuuluvat melko poikkeuksetta kulutusluotoilla velkaantuminen, päihdeongelma, huomattava ylipaino ja tupakointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveystyötä tekevistä (esimerkiksi psykologit, terapeutit, lääkärit, erityisesti psykiatrit) vain pieni osa pystyy kohtaamaan potilaan, jolla toimintakyvyttömyyden taustalla on syvä eksistentiaalinen kriisi ja koko elämän perustan kyseenalaistaminen.
Valitettavan monet ammattilaiset lähtevät tarjoamaan hoitoa keskiluokkaisesta todellisuudesta käsin ymmärtämättä, että jotkut ihmiset eivät pääse ongelmissaan eteenpäin, jos he eivät saa käsitellä olemassa olon perusteisiin liittyviä kysymyksiä. Niitä ei voi hoitaa keskiluokkaisesta todellisuudesta käsin.
Esimerkiksi lääkäreistä arvioni mukaan valtaosa kuvittelee, että potilas tahtoo osaksi yhteiskuntaa. Vaikka lääkärit ovat paljon kouluja käyneitä ja älykkäitä, se ei auta tilanteissa, joissa potilas kysyy, miksi olemme syntyneet ja mihin olemisemme arvo perustuu.
Ymmärsin tämän jo muinoin ollessani itse sairas ja käydessäni terapiassa. Myöhemmin opiskelin alalle ja käsitykseni on vain vahvistunut.
Nuo ovat vain kysymyksiä, joihin muut eivät voi kohdallasi tarjota vastauksia. Toki niitä voi pohtia yhdessäkin, mutta vastausta et voi muilta kuin itseltäsi saada. Sinänsä se on lähes ainoa asia, joka ei ratkea muiden avulla. Ja sitten kun päättää puoleen tai toiseen, seuraa siitä myös vastuu. Kun muut eivät voi päättää elämäsi suuntaa tai tarkoitusta, eivät he osaa laatia hoidon tavoitteita tai suunnitelmaakaan. Samalla kun yksilön itsemääräämisoikeus antaa vapauden valita, tekee se myös tyhjäksi valmiiden vastausten vaatimisen muilta.
Toki ihmiset, ammattilaisetkin, tykkäävät yksinkertaistaa. Ja toki työ on työtä vaan ja muutoin kaikilla omat kysymyksensä ja polkunsa. Jos muita vastauksia ei ole, yritetään jotain tai sitä minkä voidaan ajatella mahdollisesti toimivan. Sitten lähdetään kotiin pohtimaan, "niin, kukahan minä itse olen ja kuka osaisi tähän vastata?".
Näin sivusta on kyllä huomautettava, että lähes kaikki muutkin terapiassa käsiteltävät asiat ovat tuollaisia, joihin pitää itse löytää vastaus. Terapeutithan lahjakkaasti välttelevät ottamasta kantaa mihinkään muutenkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö noita asioita kannattaisi käsitellä terapiassa.
Ymmärrän luullakseni, mitä tuo eksistentiaalisesta kriisistä ja rakkaudettomuuden kokemuksesta kirjoittava tarkoittaa. Niihin kriiseihin huonoin mahdollinen tavoite on pyrkiä "kuntouttamaan" henkilö nopeasti jollain päännyökyttelyllä ja masennuslääkityksellä työkykyiseksi. Kun koko työkykyisyyden tavoiteltavuus on kyseenalainen ja täysin triviaali asia noissa kriiseissä.
Kun edes kyettäisiin jollain inhimillisyyden tasolla kohtaamaan noista kriiseistä kärsivä ja myöntämään, että asia on tärkeä ja asiakas kysymyksineen ytimessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vammaiset ihmiset ovat ilkeitä ja todella itsekeskeisiä ihmisiä. Ja todellakin siis vain osa heistä, eivät kaikki. Tätä en uskalla sanoa ääneen kenellekkään.
- henkilökohtainen avustaja15v alalla ja olen täysin samaa mieltä!!!!!!!! Lisäksi he ovat täydellisen epäkiitollisia vaikka saavat ihan älyttömät määrät erilaisia palveluja kuitenkaan itse antamatta yhteiskunnalle mitään koko elämänsä aikana (ja tällä tarkoitan nimenomaan henkilöitä, jotka eivät kykene esim. töihin, mutta kovasti ollaan silti vaatimassa kaikkea extraa)! Myös monet omaiset ovat ihan kajahtaneita, koska elävät täysin näiden vamnaisten lastensa tms. kautta!!!! Työntekijöitä yritetään kohdella kuin orjia, vaikka oma toimeentulo on hyvin pitkälle riippuvainen heistä ja moni tekee työtä täydestä sydämestään mitättömällä palkalla!!!!
Kiitos.
Olen vammainen ja ollut sitä syntymästä asti.
En ole tuollainen.
Olet väärässä ammatissa.
Toivon, ettet tarvitse toisen apua milloinkaan.
Tämä on asennekysymys. Pyydän etukäteen anteeksi. Olen biologinen äiti kahdelle nuorelle aikuiselle. Lapseni ei hyväksy, että vammaisia ja muullalailla puolustuskyvyttömiä kohdellaan huonosti. Hyvää Jatkoa lukijoille.
Toivon joskus olevani isovanhempi.
En ole väärässä ammatissa vaan olen todella hyvä työssäni; empaattinen ja auttavainen. Kuten sanottu, kaikki eivät ole ilkeitä, itsekeskeisiä ja epäkiitollisia, mutta heitä kyllä löytyy! Hyvä, jos itse et ole ja kohtelet sinulle apua tarjoavia ihmisiä sillä kunnioituksella, jota toivot heiltä saavasi! Olen kuitenkin työssäni kohdannut erittäin epäasiallista käytöstä sekä itseäni että työkavereitani kohtaan ja paljon myös sitä asennetta, että me työntekijät olisimme jo lähtökohtaisesti jotain hirviöitä suorastaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellä kyllä kuunnellaan, mutta yritetään mahdollisimman pian löytää keinot saada ihminen toiminta- ja työkykyiseksi.
Kun työkyvyttömyyden syy on eksistentiaalinen kriisi, silloin täytyy hoitaa eksistentiaalista kriisiä. Terveydenhuollon henkilöstöllä on oltava valmius käsitellä eksistentiaalisia kysymyksiä. Niiden päälle tulee vielä mahdollinen muu mielenterveydellinen oireilu, mutta pinnallisempien ongelmien käsittelyä ei voi aloittaa ennen kuin olemisen perustaan ja mielekkyyteen liittyvät kysymykset on käsitelty. Eksistentiaalinen ahdistus on kuin kalvo, joka estää muiden mielenterveysongelmien hoitamisen.
Sama koskee kokemusta rakkauden puutteesta. Moni mielenterveyden ongelma ratkeaa, jos ihminen kokee aidosti olevansa rakastettu. Kun terapiassani yritin keskustella, kuinka kovasti kaipaan rakkautta ja kuinka rakastetuksi tulemisen kokemus ratkaisisi kaiken, niin oma terapeuttini meni suorastaan lukkoon. Hän ei tahtonut puhua rakkaudesta, vaan keskittyi käytäntöön, jonka käsittelystä itselleni ei ollut tuon taivaallista hyötyä. Kela maksoi pitkän terapian, mutta apua siitä ei ollut.
Tuohon rakkausasiaan on muuten vain yksi vastaus. Sinun täytyy antaa se rakkaus itsellesi, rakastaa itseäsi. Mikään muiden varassa oleva ei voi ratkaista kaikkia ongelmia. Ne voivat myös jäädä tavoittamatta tai mennä pois. Tätä on luonnollista surra. Voit kuitenkin antaa itse itsellesi rakastettuna olemisen kokemuksen, toki tämä on matka joka vaatii aikaa ja itsensä kohtaamista. Jotkut käyttävät tämän saavuttamisen työkaluna jumaluskoa, mikä toimii kai sekin monella.
Palkattomien ylitöiden määrää, en kerro kenellekään. Henkilökohtainen palvelu on niin kallista, ettei sitä enää voi saada mistään yrityksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sairaalassa osastonsihteerinä. Kahdeksan tuntia päivässä. Yksi tunti menee ns. aamuhommiin ja tämän jälkeen vain odotellaan töitä. Tauot venyy ja paljon, koska tekemistä ei ole. Olen yrittänyt etsiä muita töitä, koska en kestä vain olla. Haluaisin oikeasti tehdä töitä.
Ketuttaa, sillä hoitajat ja lääkäritkin ovat kiireisiä ja itse vain selailen vauva-palstaa ja pelaan puhelimella.
Meilläkin oli töissä (esh)jokunen paikka missä näin ja kun kiertäviä sihteereitä ym aina löytyy niin myös sana on kiertänyt että missä joko hiljaista tai lusmuja ja nämä sitten yt:den myötä lopetettu/saaneet kenkää.
Vielä tiedän yhden yksikön jossa töitä tunniksi, mutta sinne on nyt onneksi keksitty lisää.
Asiakaspalvelijana voin kertoa, että asiakkaista iso osa on tosi törppöjä. Kiire kysymään, ei mietitä tai valmistauduta ollenkaan kohtaamiseen. Lisäksi nykypäivän ihmiset tylyjä ja huono käytöksisiä.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki hoitajat yrittävät keikistellä, pyllistellä ja kumarrella jatkuvasti lääkäreiden edessä. Yrittävät ilmeisesti saada iskettyä lääkärin miehekseen tai sitten vain hieman etuja työpaikalla.
Tämä on niin totta. Tälle usein naislääkäriporukalla naureskellaan. Työporukan juhlissa oikein kulminoituu, tunnen myötähäpeää näiden hoitajien puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vammaiset ihmiset ovat ilkeitä ja todella itsekeskeisiä ihmisiä. Ja todellakin siis vain osa heistä, eivät kaikki. Tätä en uskalla sanoa ääneen kenellekkään.
- henkilökohtainen avustaja15v alalla ja olen täysin samaa mieltä!!!!!!!! Lisäksi he ovat täydellisen epäkiitollisia vaikka saavat ihan älyttömät määrät erilaisia palveluja kuitenkaan itse antamatta yhteiskunnalle mitään koko elämänsä aikana (ja tällä tarkoitan nimenomaan henkilöitä, jotka eivät kykene esim. töihin, mutta kovasti ollaan silti vaatimassa kaikkea extraa)! Myös monet omaiset ovat ihan kajahtaneita, koska elävät täysin näiden vamnaisten lastensa tms. kautta!!!! Työntekijöitä yritetään kohdella kuin orjia, vaikka oma toimeentulo on hyvin pitkälle riippuvainen heistä ja moni tekee työtä täydestä sydämestään mitättömällä palkalla!!!!
Kiitos.
Olen vammainen ja ollut sitä syntymästä asti.
En ole tuollainen.
Olet väärässä ammatissa.
Toivon, ettet tarvitse toisen apua milloinkaan.
Tämä on asennekysymys. Pyydän etukäteen anteeksi. Olen biologinen äiti kahdelle nuorelle aikuiselle. Lapseni ei hyväksy, että vammaisia ja muullalailla puolustuskyvyttömiä kohdellaan huonosti. Hyvää Jatkoa lukijoille.
Toivon joskus olevani isovanhempi.
"Kiitos.
Olen vammainen ja ollut sitä syntymästä asti.
En ole tuollainen.
Olet väärässä ammatissa.
Toivon, ettet tarvitse toisen apua milloinkaan.
Tämä on asennekysymys. Pyydän etukäteen anteeksi. Olen biologinen äiti kahdelle nuorelle aikuiselle. Lapseni ei hyväksy, että vammaisia ja muullalailla puolustuskyvyttömiä kohdellaan huonosti. Hyvää Jatkoa lukijoille.
Toivon joskus olevani isovanhempi."
No jopas! Hyvin kiteytetty juurikin se, mitä kaksi henkilökohtaista avustajaa kertoi.
Taidat kuitenkin olla ylimielinen, myönnä pois. Huhhuh!
Minäkin olen harkinnut noita hommia, mutta ei tarvitse kuin pari kuukautta seurata työpaikkailmoituksia, niin huomaa samojen avustettavien toistuvasti hakevan avustajaa. Siis hyvin lyhyin aikavälein.
Kyllä se pistää miettimään, että mitäs, mitäs...
- eri
Varhaiskasvatus on monessa paikassa yhtä isoa valhetta. Ne lapset ovat valitettavasti usein vain säilössä siellä. Ne äidit, jotka tuovat taaperon päiväkotiin klo 8-16 ja itse hoitavat vauvaa kotona on vanhempina todella epäonnistuneita. Miksi joku haluaa tuoda pienen isoon, meluisaan pöpöjä kuhisevaan paikkaan, kun voisi itse hoitaa kotona tätä omaa taaperoaan. Ryhmässä purraan, tönitään, läpsitään, viedään lelut kädestä...
Yhdellä kasvattajalla on 4 lasta hoidettavana (10kk-2v) ja kun aamuvuoron päivä päättyy niin määrä vain lisääntyy. Miten kukaan voi edes ajatella, että työntekijällä jäisi aikaa kohdata tämä lapsi yksilöllisesti, jos hoidan/selviydyn kuuden taaperon kanssa. Rehellisesti yritän pitää heidät vain iltapäivisin elossa!
Äiti tulee yleensä kahvittelu ja shoppailupäivän jälkeen hakemaan vauvan kanssa tätä pientä taaperoa päiväkodista ja kyllä sydäntä ihan raastaa, että äiti ei halua viettää aikaa oman lapsensa kanssa. Jos vanhemmat tietäisivät mitä arki päiväkodissa on niin luulen, että nämä "virikelapset" tippuisi sieltä pois. Tai no tämä itsekkyys on nykyään niin huipussaan, että ehkä he silti roudaisivat sen pienen selviytymään sinne päiväkodin arkeen, jotta heidän oma elämä olisi vähän "helpompaa".
Nykypäivänä vanhemmuus on täysin hukassa monessa perheessä!
Vierailija kirjoitti:
Jotkut miesasiakkat kuvittelevat että kirjasto työntekijät ovat työssään tarjolla, kuten kirjatkin. Arvatkaa onko mukavaa ja mielenkiintoista esim. hyllyttää kirjoja, ja samalla vilkuilla ympärilleen ettei joku "herrasmies" pääse yllättämään?
Säikyttely kun tuntuu olevan heistä hyvin hauskaa. Hyeenojen lailla he myös kyttäävät kaikkia työkokeilijoita, määräaikaisia, ja muita vasta-alkajia etsien heikkoa hetkeä jolloin voisivat enemmän tai vähemmän aggressiivisesti tehdä itseään tykö.
Kun et kiinnostu heistä, he alkavat etsiä työstäsi vikoja isoon ääneen, muiden asiakkaiden kuullen, ja tehdä kirjastotoimenjohtajalle kanteluja "epäkohteliaasta" käytöksestäsi.
Näin kävi itselleni noin 15 vuotta sitten. Onneksi monissa kirjastoissa on nykyään valvontakamerat, vartiointi, ja sähkölukot.
Kirjastot ovat harvoja paikkoja, missä asiakkaiden kanssa vielä keskustellaan. Tämän monet asiakkaat tajuaa väärin. Tarkoitus ei ole kuunnella, mitä kuuluu, vaan saada selville, mikä asiakkaan tiedonhakuongelma on.
Ja meitä ei tosiaankaan kiinnosta, mitä mieltä olit lukemistasi kirjoista. Kuin ammatillisessa mielessä.
Monet kirjaston työntekijöistä tosin jäävät jaarittelemaan asiakkaiden kanssa pitkiksi ajoiksi, kun töitä muuten on niin vähän. Edes hetken näyttää ahkeralta. Kirjastot on täynnä näennäistyötä. Onneksi siitä maksetaan palkkaa vain vähän.
Kun työkyvyttömyyden syy on eksistentiaalinen kriisi, silloin täytyy hoitaa eksistentiaalista kriisiä. Terveydenhuollon henkilöstöllä on oltava valmius käsitellä eksistentiaalisia kysymyksiä. Niiden päälle tulee vielä mahdollinen muu mielenterveydellinen oireilu, mutta pinnallisempien ongelmien käsittelyä ei voi aloittaa ennen kuin olemisen perustaan ja mielekkyyteen liittyvät kysymykset on käsitelty. Eksistentiaalinen ahdistus on kuin kalvo, joka estää muiden mielenterveysongelmien hoitamisen.
Sama koskee kokemusta rakkauden puutteesta. Moni mielenterveyden ongelma ratkeaa, jos ihminen kokee aidosti olevansa rakastettu. Kun terapiassani yritin keskustella, kuinka kovasti kaipaan rakkautta ja kuinka rakastetuksi tulemisen kokemus ratkaisisi kaiken, niin oma terapeuttini meni suorastaan lukkoon. Hän ei tahtonut puhua rakkaudesta, vaan keskittyi käytäntöön, jonka käsittelystä itselleni ei ollut tuon taivaallista hyötyä. Kela maksoi pitkän terapian, mutta apua siitä ei ollut.