Lue keskustelun säännöt.
Mies jäi työttömäksi - ero?
pulassa
13.11.2020 |
Lyhyesti tilanne: Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä yli 5 vuotta. Tuohon viiteen vuoteen mahtuu paljon hyvää mutta myös paljon pahaa. Olen sinisilmäisenä tuhonnut oman talouteni koittaessani paikkailla miehen rahasotkuja ja riippuvuuksia. Riippuvuudet on taakse jäänyttä elämää mutta miehen rahasotkut ei.
Olen itse suhteen aikana käynyt aina vakituisissa töissä ja minulla on ollut kaksi työnantajaa eli vuosikausien työsuhteista on kohdallani kyse. Olen saamassa raha-asiani (ulosotto) vihdoin kuntoon vuoden lopussa vuosikausien kärsimisen jälkeen. Miehellä on ollut lukuisia työpaikkoja ja pitkiä työttömyysjaksoja joiden aikana olen joutunut elättämään meitä lähes täysin.
Erosimme keväällä juurikin noiden ongelmien takia jonka jälkeen mies on ottanut itseään niskasta kiinni (riippuvuudet ovat olleet katkolla jo pidempään eikä niistä ole enää ongelmaa) ja luulin että rahaongelmat ovat olleet myöskin taaksejäänyttä elämää. Hänellä oli tarkoituksena muuttaa kanssani yhteen taas mutta yllätys yllätys, työnantajan kanssa tuli riitaa pidempiaikaisista ongelmista ja hän irtisanoutui eli on taas työtön.
Minulla ei ole työttömiä vastaan mitään, mutta samantien kun tuo tilanne tuli eilen, heräsi jostain syvältä sisältä taas kauheat traumat siitä, kun hän vaan makaa ja loisii kotona ja minä käyn töissä, elätän aikuista ihmistä ja hoidan kotia.
Nyt ihana uudelleenrakastumisen tunne on kuin nappia painamalla vaihtunut pakokauhuun ja ahdistukseen. En halua elättää aikuista miestä, en voi heittää häntä kadullekkaan ilman rahaa, en voi syyllistää häntä liikaa tuosta irtisanomisesta koska olisin itsekin tuossa tilanteessa irtisanoutunut mutta nähtävästi työttömyys aiheuttaa minussa vain liian isoja tunteita. Olen nykyään todella suojelevainen omia rahojani kohtaan ja minulle on erittäin iso juttu, että pystyn maksamaan kaikki laskut ajallaan enkä halua riskeerata sitä millään.
Mitä te tekisitte tilanteessani? Ollaan oltu jo niin kauan yhdessä että en jaksaisi enää uutta "tapailuvaihetta" jos miehen "karkottaisin" johonkin ghettoyksiöön. Nielenkö ahdistukseni ja toivon että se on ohimenevää ja luotan siihen, että mies löytää nopeasti uuden työpaikan vai suojelenko itseäni ja menen tunteen mukaan ja jatkan matkaa yksin? Rakastan kyllä miestä mutta haluan myös suojella itseäni.
Kommentit (67)
Hän on ammattilainen kirjoitti:
Meillä miehen työttömyysvaihe tietää sitä että rahaa jää säästöön ja rahaa voi tulla kuukaudessa 400e enemmän kuin työssä käydessä.
Myös koti on siivottu ja ruokaa löytyy kaapista.
Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä ettei miehen kannattaisi käydä töissä lainkaan, mutta en sitä kehtaa hänelle sanoa. Lapsetkin on tyytyväisiä kun isä on kotona ja rahaa löytyy ylimääräiseen.
Se on se hänen vasemmistolainen ideologia että töitä on tehtävä vaikka ei työpäiviä olisi tarpeeksi. Tai palkka olisi huono, niin siitäkin huolimatta pitää ahertaa.
Viimekuun tulot oli mieheltä 400e vähän päälle.
Ei hän osallistuu vuokraan, mutta.. Vuokramme on yli tonnin.
Hän ei maksa edes puolia vuokrastamme.
Työttömänä tulee asumistuet ja homma hoituu paremmin.
Ei tässä massa työnteko kannata, mutta ei sitä kehtaa sanoa miehelle, kun menettää muuten itsetuntonsa.
Tämä viesti on täyttä puppua.
Unohdat sovitellun päivärahan. Ja unohdat että asumistuki on ruokakuntakohtainen.
Jos töitä on vain muutaman päivän, ehtiihän sitä siivota ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suhde aiheuttaa voimakasta negatiivista ajatusta, niin se kertoo jo jotain.
Pelkäätkö yksinjäämistä, vai miksi ylipäätään olet palaamassa miehen kanssa yhteen?
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta mutta totta: en saanut suutani auki enkä uskaltanut sanoa asiasta mitään, miten voi olla mahdollista? Jotenkin ahdistus valtasi ajatukset aina ja jähmetyin vaan sohvalle omaan turvapesääni miettimään. Ahdistaa kun mies selkeästi tietää että kohta tapahtuu jotain ja tekee kaikkia tosi mukavia juttuja kokoajan ja on jotenkin "alistuneen" oloinen tai semmonen raasumainen, en osaa selittää mutta se vielä enemmän ahdistaa. Jos hän olisi vihainen tai alkaisi kiukuttelemaan jostain, voisi siinä samassa tunnemyrskyssä ja v*tutuksessa sanoa siitten tästäkin. Miksi pitää olla niin kiltti että omien puolien pitäminen on näin vaikeaa... Tunnen olon edelleen hirviöksi...
Toisaalta tänään on ensimmäinen kunnollinen arkipäivä tuon kriisin jälkeen. Lapsellisesti odotan että mies ratkaisee kaikki ongelmat työpäiväni aikana eikä tarvitsisi puhua tuosta aiheesta ollenkaan. Saa nähdä.
- AP
Helpottaisiko, jos pohjustat asiaa viestillä?
Kuten "tulisitko tänään käymään, meidän pitäisi puhua nyt todella vakavasti" tms.
Tällöin koko teidän tapaaminen perustuu siihen, että sinä kerrot asiasi miehelle.
Todennäköisesti mies ei tuosta muutu. Jos hyväksyt hänet tuollaisenaan, niin jatkat yhdessäoloa. Kun kuitenkin epäilet, jatkatko, silloin kannattaa lähteä eri teille.
Vierailija kirjoitti:
tunnut hakevan täältä lupaa hylätä hänet. AIkuisen miehen jolla on varmaan vanhemmat koska kuulostat nuorelta. Miksei mies mene vanhemmilleen, elättäisivät he vuorostaan poikaansa?
Jos tääällä sinulle sanotaan että jätä se, sulle tulee vain puolustusrektio ja päätätkin entistä sitkeämmin vaan jatkaa. Näin se menee.
Joten en sano että jätä se. Miksi et päinvaston ala maksaa hänelle rahaa suoraan käteen, vaikka 500/kk että iso mies saa olla kototna sinun iloksesi? Onhan sulla ainakin joku. Et ole yksin suuressa pelottavassa maailmassa, koska se on pahinta. EI tällä yksin pärjää. Parasta olisi jos otatte ison kulutusluoton, elätte leveesti, ja kun maksun aika tulee, meette ulosottoon, irtisanoudut työstäsi, ja jäätte kotiin. Mitäs muutakaan voi?
Paras vinkki vuosiin. Ja ehkä voisitte sitoa johonkin indeksiin tuon kuukausirahan, niin ei pääse elintaso laskemaan. Ja suosittelen että kulutusluoton sijaan käyt neuvottelemassa kunnollisen pankkilainan nyt kun asiat ovat vielä kunnossa. Pikavippejä ja kulutusluottoja saa persaukisetkin. Ostatte vaikka PS5:n ja kunnon telkkarin nyt alkuun, ettei miehelle tule aika pitkäksi. Ei sitä koko päivää välttämättä aikuinen mies jaksa maata.
Ja tee vaikka vähän ylitöitä niin saat paremman ansiosidonnaisen kun se alkaa karenssin jälkeen juosta. Ja muista sääliä myös mussukkaa, onhan se raskasta jos työnantaja on ilkeä. Silloin kuuluukin irtisanoutua ja jäädä tyhjän päälle sen sijaan että hakisi uuden työn ja sen jälkeen haistattaisi pitkät.
Eikun elämä risaiseksi vaan, kerran täällä eletään. Älä nyt päästä tuollaista kultakimpaletta käsistä, niitä ei joka oksalla kasva.
Olette ihania ❤️. Paljon tsemppiä ja jaxuhaleja täältä Kallion kujilta.
Pertta-Nyyrikki Kervonen, Hesa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta tämä on. Miehellä olisi uusi työpaikka mutta ei rahaa lähteä toiselle puolelle suomea koulutukseen. Itselläkään ei ole rahaa maksaa matkaa vaikka haluaisinkin. Olo on kuin sydämettömällä hirviöllä kun edes mietin tälläistä mutta en tiedä olenko valmis enää uuteen hullumyllyyn jos pahimmat pelkoni tulevat toteen. Meillä oli tarkoitus "jatkaa siitä mihin jäätiin" eli ensi vuoden alulle oli suunnitteilla jättää ehkäisy pois ja alkaa säästää omaan asuntoon, muuttaa isompaan ja alkaa rakentaa hyvää elämää yhdessä. Tällä hetkellä nähtävästi sitten jäämme tuohon 45 neliöiseen kaksiooni josta minä menen töihin, mies myy autonsa ja alkaa loisia taas kotona kun ei löydy työtä (aikoinaankin saattoi olla yli puolikin vuotta kotona lorvimassa koska oli niin kranttu mihin suostui mennä töihin). Ahdistaa niin paljon enkä tiedä miten uskallan luottaa että tämä on ohi.
Olen juuri alkanut haaveilla säästämisestä juurikin asuntoon jne, kodin sisustamisesta ja harrastuksista mihin minulla vihdoin on rahaa kun ulosotto loppuu. Nyt nekin rahat menevät kahden ihmisen elättämiseen jos huonosti käy. Ahdistaa ja tulevaisuudelta on viety pohja.
Sanoisin, että lue tämä kirjoitus ja mieti, mitä vastaisit jos joku muu olisi kirjoittanut tämän.
Olin aikoinaan katastrofaalisessa suhteessa, jossa kaikki muukin oli pielessä, mutta raha oli niistä yksi. Asuttiin hetki yhdessä, ja sinä aikana jopa 5 euron seteli tuntui isolta rahalta. Mies pelasi rahapelejä ja käytti rahaa totaalisen holtittomasti, sata euroa meni keveästi päivän aikana.
Eroaminen oli vaikeaa, kärsin silloin jonkinlaista läheisriippuvuudesta. Suhde ahdisti paljon, ahdisti aina vain enemmän. Uusia mahdollisuuksia annoin useita, että asiat muuttuisivat. Mutta ei.
Kun lopulta sain sen eron tehtyä, syttyi erosurun sijasta helpotus ja odotus omasta elämästä. Ei enää pelkoa raha-asioista, eikä muutakaan suhteen tuomia huolia ja ahdistusta.
Valitettavasti nuo tuollaiset miehet on nähty. Aina sattuu ja tapahtuu mutta mikään ei ole miehen oma syy. On vain "ihan pakko" lähetä työpaikoista ennen kuin on löytänyt uuden, sitten kun lopulta löytää jotain (juuri mikään ei kelpaa) niin hetken päästä alkavat taas jotkut ongelmat (jotka eivät nekään ole koskaan miehen syytä).
Maailma on väärällään ihan vastuullisia ja itsestään huolehtivia miehiä. Miksi sinun pitää saada juuri tuo joka ei sitä ole?