Lue keskustelun säännöt.
Mies jäi työttömäksi - ero?
pulassa
13.11.2020 |
Lyhyesti tilanne: Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä yli 5 vuotta. Tuohon viiteen vuoteen mahtuu paljon hyvää mutta myös paljon pahaa. Olen sinisilmäisenä tuhonnut oman talouteni koittaessani paikkailla miehen rahasotkuja ja riippuvuuksia. Riippuvuudet on taakse jäänyttä elämää mutta miehen rahasotkut ei.
Olen itse suhteen aikana käynyt aina vakituisissa töissä ja minulla on ollut kaksi työnantajaa eli vuosikausien työsuhteista on kohdallani kyse. Olen saamassa raha-asiani (ulosotto) vihdoin kuntoon vuoden lopussa vuosikausien kärsimisen jälkeen. Miehellä on ollut lukuisia työpaikkoja ja pitkiä työttömyysjaksoja joiden aikana olen joutunut elättämään meitä lähes täysin.
Erosimme keväällä juurikin noiden ongelmien takia jonka jälkeen mies on ottanut itseään niskasta kiinni (riippuvuudet ovat olleet katkolla jo pidempään eikä niistä ole enää ongelmaa) ja luulin että rahaongelmat ovat olleet myöskin taaksejäänyttä elämää. Hänellä oli tarkoituksena muuttaa kanssani yhteen taas mutta yllätys yllätys, työnantajan kanssa tuli riitaa pidempiaikaisista ongelmista ja hän irtisanoutui eli on taas työtön.
Minulla ei ole työttömiä vastaan mitään, mutta samantien kun tuo tilanne tuli eilen, heräsi jostain syvältä sisältä taas kauheat traumat siitä, kun hän vaan makaa ja loisii kotona ja minä käyn töissä, elätän aikuista ihmistä ja hoidan kotia.
Nyt ihana uudelleenrakastumisen tunne on kuin nappia painamalla vaihtunut pakokauhuun ja ahdistukseen. En halua elättää aikuista miestä, en voi heittää häntä kadullekkaan ilman rahaa, en voi syyllistää häntä liikaa tuosta irtisanomisesta koska olisin itsekin tuossa tilanteessa irtisanoutunut mutta nähtävästi työttömyys aiheuttaa minussa vain liian isoja tunteita. Olen nykyään todella suojelevainen omia rahojani kohtaan ja minulle on erittäin iso juttu, että pystyn maksamaan kaikki laskut ajallaan enkä halua riskeerata sitä millään.
Mitä te tekisitte tilanteessani? Ollaan oltu jo niin kauan yhdessä että en jaksaisi enää uutta "tapailuvaihetta" jos miehen "karkottaisin" johonkin ghettoyksiöön. Nielenkö ahdistukseni ja toivon että se on ohimenevää ja luotan siihen, että mies löytää nopeasti uuden työpaikan vai suojelenko itseäni ja menen tunteen mukaan ja jatkan matkaa yksin? Rakastan kyllä miestä mutta haluan myös suojella itseäni.
Kommentit (67)
Mä tiedän tasan tarkkaan ton pakokauhun ja ahdistuksen. Ja sanonkin näin, että jos suhde aiheuttaa noita kahta, niin se ei ole sen arvoista.
Erosin juuri miehestä, jonka tilanne elämässä vei minun jaksamiseni. Mä tunnen hirveää syyllisyyttä siitä, että hän on nyt yksin ja joutuu muuttamaan jonnekin syrjään nyhjöttämään. Koen olevani vastuussa hänestä, vaikka en ole.
Sä olet päässyt jo aloittamaan omaa elämääsi, joten älä ota häntä enää siihen mukaan. Parisuhteen pointtina olisi, että molemmat saavat toisiltaan tukea, ei vain toinen toiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli mies jäi sopivasti työttömäksi, kun olitte palaamassa yhteen? Kahnaukset työpaikassa voivat olla myös miehesi aiheuttamia. Olin itse juuri tuollaisen työtä vierovan peliriippuvaisen kanssa naimisissa. Hän ei pysynyt millään työpaikoissa ja hänen mukaansa kaikki oli muiden syytä. Pelastaudu, äläkä tunne syyllisyyttä. Sinullakin on oikeus tulevaisuuteen. Riippuvuuksista ei niin vain pääse eroon. Et ole vastuussa miehestäsi. Hän on aikuinen. Jos haluat jatkaa suhdetta, niin ehdottomasti omat asunnot ja rahat. Tsemppiä.
Et ole itsekään hoitanut omia asioitasi kunnolla jos olet ulosotossa? Miten varaa huomautella miehen rahankäytöstä?
Ymmärrän kuitenkin yskän. Tulee tunne että kun olette molemmat sotkeneet raha-asianne niin olette olleet "samalla viivalla" ja mies on kelvannut sinulle syystä tai toisesta. Nyt kun olet saamassa omat asiasi ehkä järjestykseen niin on aika luopua miehestä koska ette ole enää "samalla viivalla".
Vierailija kirjoitti:
Vielä lisäykseksi: ostan omat juttuni ja maksan oman elämiseni mutta ongelmana on se, että en enää vuosikausien painajaisen jälkeen halua maksaa toisenkin osuutta vaan ainoa asia mitä pyydän on se, että molemmat tulee toimeen omillaan.
ehei, naisella on elatusvelvollisuus poikkikseensa nähden. Etenkin koulutuksen maksaminen myös. Vanhempansa ovat kiitollisia että sinun kaltainen on tullut poikansa elämään ja maksaa hänen ammatinhankinnan kulut, ja elämänsä vaikeuksissa, ei heidän tarvitse osallistua. Tämän pojan vanhemmat saavat sitten matkustella ja lomailla kun hyväntekijä on astunut heidän elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
tunnut hakevan täältä lupaa hylätä hänet. AIkuisen miehen jolla on varmaan vanhemmat koska kuulostat nuorelta. Miksei mies mene vanhemmilleen, elättäisivät he vuorostaan poikaansa?
Jos tääällä sinulle sanotaan että jätä se, sulle tulee vain puolustusrektio ja päätätkin entistä sitkeämmin vaan jatkaa. Näin se menee.
Joten en sano että jätä se. Miksi et päinvaston ala maksaa hänelle rahaa suoraan käteen, vaikka 500/kk että iso mies saa olla kototna sinun iloksesi? Onhan sulla ainakin joku. Et ole yksin suuressa pelottavassa maailmassa, koska se on pahinta. EI tällä yksin pärjää. Parasta olisi jos otatte ison kulutusluoton, elätte leveesti, ja kun maksun aika tulee, meette ulosottoon, irtisanoudut työstäsi, ja jäätte kotiin. Mitäs muutakaan voi?
Ystäväni oli sitä mieltä että pitäisi antaa armoa, koska irtisanoutuminen ei ole kokonaan hänen "vikansa" ja olisin itsekin tehnyt samalla tavalla hänen tilanteessaan. Ventovieraat taas tuumaavat että eivät jäisi katsomaan tälläistä. Itsestä tuntuu samaan aikaan siltä että pitäisi olla toisen tukena ja haluaisin uskoa siihen, että kun tänään menen töistä kotiin on asiat jo ratkenneet johonkin suuntaan. Pessimistinen ja vanhat asiat muistava puoleni taas varoittelee että tulen taas pettymään ja tulevaisuuteni on "pilalla". Rakastan häntä, miten yhdessä hetkessä kaikki voi kääntyä täysin päälaelleen! En halua heittää omia unelmiani taas kerran roskiin ja alkaa aikuisen ihmisen (ollaan yli 30 vuotiaita jos joku miettii asiaa) elättäjäksi mutta ENTÄ JOS tosiaan ylireagoin ja olen pessimistinen ja heitän pahimmassa tapauksessa elämäni rakkauden /tilaisuuden onneen menemään pelkojeni takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritä edes kirjoitti:
Ei ihme että et onnistu kun pitää vinkkiä kysellä ventovierailta tällaiseen asiaan. Ota itseäsi niskasta kiinni, aikuinen ihminen!
Ei tässä muutakaan keksi. Tuntuu sydämettömältä jättää toinen tälläisen asian takia mutta samaan aikaan halu suojella itseä kumpuaa tuolta jostain niin syvältä että en tiedä ylireagoinko vai kannattaako omiin tunteisiin luottaa.
Et ylireagoi. Mies toistaa samoja ongelmia selvästi uudestaan ja uudestaan. Ymmärtäisin yksittäiset vastoinkäymiset ja niissä tukemisen, mutta tämä on hänellä toistuva kaava ja sä olet sen kaavan toistamisen mahdollistaja. Voittehan te seurustella, mutta asua erikseen. Äläkä ala lainaa sille rahaa tai takaajaksi.
Älä tuhoa omaa elämääsi. Olet kerran jo yrittänyt auttaa pilaten raha-asiasi. Älä tee sitä toiste.
Olen itse kokenut lähes saman. Sinä et voi olla vastuussa aikuisesta ihmisestä, ja riippuvuudet, on siitä hankalia että ne tuppaa aina olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet oikea nainen, niin totta kai otat miehen asumaan luoksesi ja maksat kaikki kulut, teet ruoat ja siivoat. Oikeana naisena voit jälkeenpäin uhriutua, miten sinua on kohdeltu väärin. Uhriutuminen on naisen tehtävä ja loisiminen on miehen tehtävä!
Mies on ylempänä, hänen päässään vain hyrrää loogisia ja älyllisiä pulmia - vaikka asia näyttää loisimiselta, niin oikeasti miehesi tekee kovaa ajatustyötä! Miehesi ei tarvitse kantaa vastuuta omasta käytöksestään, riippuvuksistaan ja rahankulutuksestaan. Tällainen on normaalia ja tervettä ja siitä rakentuu ihan mahtava parisuhde vuosien saatossa.
Huomio, kirjoitettu sarkasmilla.
Jos oot noin tyhmä, niin jatka samaan malliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakokauhu tunteena kertoo mielestäni tässä totuuden. Mielestäni tuo kuulostaa siltä, että mies käyttää sinua hyväkseen taloudellisesti. On ihan ok erota noista syistä. Itse hieman vastaavassa tilanteessa kymmenen vuotta roikkuneena voin vain sanoa, että lähde. Itseäni kaivelee vieläkin että käytin mieheen kaikki säästöni ja vielä vähän päälle. Eron hetkellä velkaa jäi vielä minulle yli 10000.
Ei tuo tuosta kovin helpolla tapojaan muuta. Mieti tarkkaan mitä itse elämältä haluat.
Ihan hirveätä erota työttömyyden vuoksi! Missä se rakkaus olikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös suhteessa miehen kanssa, jonka raha-asiat ovat pahasti retuperällä. Hänkin jäi työttömäksi vähän aikaa sitten. Minun rahoilla pääasiassa ostetaan ruuat ja jos johonkin mennään, minä maksan. Olen myös hänen työssä ollessaan maksanut suurimman osan, koska velkojen takia hänellä ei ole jäänyt rahaa elämiseen palkasta. Omalla kohdalla asiaa helpottaa se, että miehelle käy edullisemmat tarjousruuat ja hän valmistaa ruuat valmiiksi kun olen töissä. Samaten hän siivoilee kotiani päivisin. Hän ei myöskään koskaan pyydä minulta rahaa. Tosin ottaa sitten pikavippejä ja on aika mahdotonta suunnitella, että voisimme ikinä hankkia esim. yhteistä asuntoa.
Korvaako miehesi puuttuvaa taloudellista panosta muulla tavoin? Suosittelen miettimään suhteen jatkoa. Itse olen jo ennen tätä suhdetta hankkinut omistusasunnon ja säästöjä. Vakavaraisuus tuo elämään myös turvalllisuuden tunnetta. Itse en suunnittele yhteenmuuttoa tai tulevaisuutta persaukisen mieheni varaan. Kannattaa sitä ahdistusta kuunnella, ei se ainakaan helpota jos teillä on yhteisiä lapsia ja asuntolainaa ja mies on impulsiiviinen luonteeltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tunnut hakevan täältä lupaa hylätä hänet. AIkuisen miehen jolla on varmaan vanhemmat koska kuulostat nuorelta. Miksei mies mene vanhemmilleen, elättäisivät he vuorostaan poikaansa?
Jos tääällä sinulle sanotaan että jätä se, sulle tulee vain puolustusrektio ja päätätkin entistä sitkeämmin vaan jatkaa. Näin se menee.
Joten en sano että jätä se. Miksi et päinvaston ala maksaa hänelle rahaa suoraan käteen, vaikka 500/kk että iso mies saa olla kototna sinun iloksesi? Onhan sulla ainakin joku. Et ole yksin suuressa pelottavassa maailmassa, koska se on pahinta. EI tällä yksin pärjää. Parasta olisi jos otatte ison kulutusluoton, elätte leveesti, ja kun maksun aika tulee, meette ulosottoon, irtisanoudut työstäsi, ja jäätte kotiin. Mitäs muutakaan voi?
Ystäväni oli sitä mieltä että pitäisi antaa armoa, koska irtisanoutuminen ei ole kokonaan hänen "vikansa" ja olisin itsekin tehnyt samalla tavalla hänen tilanteessaan. Ventovieraat taas tuumaavat että eivät jäisi katsomaan tälläistä. Itsestä tuntuu samaan aikaan siltä että pitäisi olla toisen tukena ja haluaisin uskoa siihen, että kun tänään menen töistä kotiin on asiat jo ratkenneet johonkin suuntaan. Pessimistinen ja vanhat asiat muistava puoleni taas varoittelee että tulen taas pettymään ja tulevaisuuteni on "pilalla". Rakastan häntä, miten yhdessä hetkessä kaikki voi kääntyä täysin päälaelleen! En halua heittää omia unelmiani taas kerran roskiin ja alkaa aikuisen ihmisen (ollaan yli 30 vuotiaita jos joku miettii asiaa) elättäjäksi mutta ENTÄ JOS tosiaan ylireagoin ja olen pessimistinen ja heitän pahimmassa tapauksessa elämäni rakkauden /tilaisuuden onneen menemään pelkojeni takia?
Kerran jo erositte, annoit uuden mahdollisuuden, mies sössi sen. Eihän tuossa ole vain viimeisimmästä irtisanoutumisesta kyse vaan koko elämäntyylistä. Jos yhdessäolo aiheuttaa sinulle pakokauhua ja ahdistusta, se kertoo kaiken tarpeellisen!
Voittehan te edelleen jatkaa seurustelua. Jos mies todella on valmis parantamaan tapansa, asukaa erillään vuosi pari, ja näet saako mies asiansa kuntoon.
Itse suosittelisin kyllä ihan vaan eroa, koska jos olet yli kolmekymppinen ja haluat lapsen, olisi aika alkaa etsiä luotettavaa isäehdokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko ehdottaa, että asutte erillänne, mutta voitte parisuhdetta jatkaa kyllä, kun molemmat hoitavat oman taloutensa? Ja tästä pitäisit myös kiinni. Mies asukoon missä asuu, kaupungin vuokra-asunnossa tms, ja hakekoon tarvittaessa toimeentulotukea. Sinä asut siellä, missä itse haluat ja mihin on varaa. Pistät oman taloutesi kuntoon ja mies pistää omaansa. Tämän ei tarvitse olla loppuelämän järjestely, mutta niin, että mies saa elämänsä raiteilleen. Jos ei saa, niin voit sitten miettiä uudestaan, onko kyseisenlainen elämä sitä, mitä haluat.
Ja vielä on sanottava, että älkää nyt missään nimessä lasta pistäkö tuossa yhtälössä alulle. Mies töihin ja pidempi aikaisesti, ennen kuin sitä edes kannattaa harkita. Jos vielä nykyisillä tuloillasi elättäisitkin itsesi ja miehen, niin mites äitiyslomapalkalla itsesi, miehen ja lapsen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tunnut hakevan täältä lupaa hylätä hänet. AIkuisen miehen jolla on varmaan vanhemmat koska kuulostat nuorelta. Miksei mies mene vanhemmilleen, elättäisivät he vuorostaan poikaansa?
Jos tääällä sinulle sanotaan että jätä se, sulle tulee vain puolustusrektio ja päätätkin entistä sitkeämmin vaan jatkaa. Näin se menee.
Joten en sano että jätä se. Miksi et päinvaston ala maksaa hänelle rahaa suoraan käteen, vaikka 500/kk että iso mies saa olla kototna sinun iloksesi? Onhan sulla ainakin joku. Et ole yksin suuressa pelottavassa maailmassa, koska se on pahinta. EI tällä yksin pärjää. Parasta olisi jos otatte ison kulutusluoton, elätte leveesti, ja kun maksun aika tulee, meette ulosottoon, irtisanoudut työstäsi, ja jäätte kotiin. Mitäs muutakaan voi?
Ystäväni oli sitä mieltä että pitäisi antaa armoa, koska irtisanoutuminen ei ole kokonaan hänen "vikansa" ja olisin itsekin tehnyt samalla tavalla hänen tilanteessaan. Ventovieraat taas tuumaavat että eivät jäisi katsomaan tälläistä. Itsestä tuntuu samaan aikaan siltä että pitäisi olla toisen tukena ja haluaisin uskoa siihen, että kun tänään menen töistä kotiin on asiat jo ratkenneet johonkin suuntaan. Pessimistinen ja vanhat asiat muistava puoleni taas varoittelee että tulen taas pettymään ja tulevaisuuteni on "pilalla". Rakastan häntä, miten yhdessä hetkessä kaikki voi kääntyä täysin päälaelleen! En halua heittää omia unelmiani taas kerran roskiin ja alkaa aikuisen ihmisen (ollaan yli 30 vuotiaita jos joku miettii asiaa) elättäjäksi mutta ENTÄ JOS tosiaan ylireagoin ja olen pessimistinen ja heitän pahimmassa tapauksessa elämäni rakkauden /tilaisuuden onneen menemään pelkojeni takia?
Kerran jo erositte, annoit uuden mahdollisuuden, mies sössi sen. Eihän tuossa ole vain viimeisimmästä irtisanoutumisesta kyse vaan koko elämäntyylistä. Jos yhdessäolo aiheuttaa sinulle pakokauhua ja ahdistusta, se kertoo kaiken tarpeellisen!
Voittehan te edelleen jatkaa seurustelua. Jos mies todella on valmis parantamaan tapansa, asukaa erillään vuosi pari, ja näet saako mies asiansa kuntoon.
Itse suosittelisin kyllä ihan vaan eroa, koska jos olet yli kolmekymppinen ja haluat lapsen, olisi aika alkaa etsiä luotettavaa isäehdokasta.
Juurikin tämä! Näitä asioita mietin kovasti... Lasta haluaisin muutaman vuoden sisään ja iänkin puolesta asia on erittäin ajankohtainen. Myöskin haluaisin hoitaa nuo asunto-asiat kuntoon mutta selkeästi näillä näkymin saisin sen tehdä itse. Miehen elämäntyyli on ollut tosiaan aina todella railakas ei alkoholin, vaan rahankäytön suhteen ja olen häntä koittanut "opettaa" säästämisessä ja ylipäätään budjetoimisessa etenkin silloin, kun olin jo typeränä haaskannut omat luottotietoni koittaessani paikkailla reikiä pikavipeillä jne.
Mies on sitä mieltä, että kerta tässä on jo näin monta vuotta oltu yhdessä niin yhteen pitää muuttaa ja vauvan tulla jne. Mutta mites hankit lapsen jossei edes pysty omia kuluja nähtävästi maksamaan? Ei halua asua vuosia erillään ja katsoa rauhassa eli kai siinäkin pitäisi hälytyskellojen soida että haluaa hitaasti liukua samaan elämään mistä vaivalla keväällä irti pyristelin (= minä hoidan asiat ja hän tekee mitä haluaa / on tekemättä jos niikseen on).
Meillä miehen työttömyysvaihe tietää sitä että rahaa jää säästöön ja rahaa voi tulla kuukaudessa 400e enemmän kuin työssä käydessä.
Myös koti on siivottu ja ruokaa löytyy kaapista.
Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä ettei miehen kannattaisi käydä töissä lainkaan, mutta en sitä kehtaa hänelle sanoa. Lapsetkin on tyytyväisiä kun isä on kotona ja rahaa löytyy ylimääräiseen.
Se on se hänen vasemmistolainen ideologia että töitä on tehtävä vaikka ei työpäiviä olisi tarpeeksi. Tai palkka olisi huono, niin siitäkin huolimatta pitää ahertaa.
Viimekuun tulot oli mieheltä 400e vähän päälle.
Ei hän osallistuu vuokraan, mutta.. Vuokramme on yli tonnin.
Hän ei maksa edes puolia vuokrastamme.
Työttömänä tulee asumistuet ja homma hoituu paremmin.
Ei tässä massa työnteko kannata, mutta ei sitä kehtaa sanoa miehelle, kun menettää muuten itsetuntonsa.
Tänään puhun hänen kanssaan illalla töistä päästyäni. Faktaa on tässä se, että tilanteesta ei voi häntä syyllistää mutta en saa unohtaa seikkaa, että tavallaan historia toistaa tässä itseään. Vaikka tunnen olevani kylmäsydäminen hirviö, hänen täytyy pystyä maksamaan eräpäivään mennessä oma osuutensa vähintään vuokrasta ja tuntuu ihan hirveältä edes kirjoittaa tätä vaatimusta mutta nyt on pysyttävä lujana. Siihen vedän rajan että jos haluaa asua kanssani, täytyy omista kuluista selviytyä ja töitä löytyä kuun loppuun mennessä (virallisesti olisikin muuttamassa luokseni 1.12 alkaen). Jos ei töitä löydy ja rahaa maksaa omaa asumista, on vaan pakko vetää se raja siihen että etsii jonkun kaupungin luukun ja olkoot päivät siellä jos haluaa vaan työttömänä loisia. Tiedän jo etukäteen että tästä tulee valtaisa riita ja mies ei hevillä suostu näkökulmaani ymmärtämään. Tulee luultavasti syyllistämään minua miksi en suostu auttamaan häntä joka stressaa super paljon (en halua sortua syyllisyksen alla luopumaan omista ehdoistani).
- AP (en ole tajunnut tätä aiemmin laittaa kun en ole tänne ennen tohtinut itse keskustelua aloittaa mutta jatkossa jos kommentoin niin laitan tämän merkin niin on helpompi seurata keskustelua)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tunnut hakevan täältä lupaa hylätä hänet. AIkuisen miehen jolla on varmaan vanhemmat koska kuulostat nuorelta. Miksei mies mene vanhemmilleen, elättäisivät he vuorostaan poikaansa?
Jos tääällä sinulle sanotaan että jätä se, sulle tulee vain puolustusrektio ja päätätkin entistä sitkeämmin vaan jatkaa. Näin se menee.
Joten en sano että jätä se. Miksi et päinvaston ala maksaa hänelle rahaa suoraan käteen, vaikka 500/kk että iso mies saa olla kototna sinun iloksesi? Onhan sulla ainakin joku. Et ole yksin suuressa pelottavassa maailmassa, koska se on pahinta. EI tällä yksin pärjää. Parasta olisi jos otatte ison kulutusluoton, elätte leveesti, ja kun maksun aika tulee, meette ulosottoon, irtisanoudut työstäsi, ja jäätte kotiin. Mitäs muutakaan voi?
Ystäväni oli sitä mieltä että pitäisi antaa armoa, koska irtisanoutuminen ei ole kokonaan hänen "vikansa" ja olisin itsekin tehnyt samalla tavalla hänen tilanteessaan. Ventovieraat taas tuumaavat että eivät jäisi katsomaan tälläistä. Itsestä tuntuu samaan aikaan siltä että pitäisi olla toisen tukena ja haluaisin uskoa siihen, että kun tänään menen töistä kotiin on asiat jo ratkenneet johonkin suuntaan. Pessimistinen ja vanhat asiat muistava puoleni taas varoittelee että tulen taas pettymään ja tulevaisuuteni on "pilalla". Rakastan häntä, miten yhdessä hetkessä kaikki voi kääntyä täysin päälaelleen! En halua heittää omia unelmiani taas kerran roskiin ja alkaa aikuisen ihmisen (ollaan yli 30 vuotiaita jos joku miettii asiaa) elättäjäksi mutta ENTÄ JOS tosiaan ylireagoin ja olen pessimistinen ja heitän pahimmassa tapauksessa elämäni rakkauden /tilaisuuden onneen menemään pelkojeni takia?
Kerran jo erositte, annoit uuden mahdollisuuden, mies sössi sen. Eihän tuossa ole vain viimeisimmästä irtisanoutumisesta kyse vaan koko elämäntyylistä. Jos yhdessäolo aiheuttaa sinulle pakokauhua ja ahdistusta, se kertoo kaiken tarpeellisen!
Voittehan te edelleen jatkaa seurustelua. Jos mies todella on valmis parantamaan tapansa, asukaa erillään vuosi pari, ja näet saako mies asiansa kuntoon.
Itse suosittelisin kyllä ihan vaan eroa, koska jos olet yli kolmekymppinen ja haluat lapsen, olisi aika alkaa etsiä luotettavaa isäehdokasta.
Juurikin tämä! Näitä asioita mietin kovasti... Lasta haluaisin muutaman vuoden sisään ja iänkin puolesta asia on erittäin ajankohtainen. Myöskin haluaisin hoitaa nuo asunto-asiat kuntoon mutta selkeästi näillä näkymin saisin sen tehdä itse. Miehen elämäntyyli on ollut tosiaan aina todella railakas ei alkoholin, vaan rahankäytön suhteen ja olen häntä koittanut "opettaa" säästämisessä ja ylipäätään budjetoimisessa etenkin silloin, kun olin jo typeränä haaskannut omat luottotietoni koittaessani paikkailla reikiä pikavipeillä jne.
Mies on sitä mieltä, että kerta tässä on jo näin monta vuotta oltu yhdessä niin yhteen pitää muuttaa ja vauvan tulla jne. Mutta mites hankit lapsen jossei edes pysty omia kuluja nähtävästi maksamaan? Ei halua asua vuosia erillään ja katsoa rauhassa eli kai siinäkin pitäisi hälytyskellojen soida että haluaa hitaasti liukua samaan elämään mistä vaivalla keväällä irti pyristelin (= minä hoidan asiat ja hän tekee mitä haluaa / on tekemättä jos niikseen on).
Tässä asiassa sinä et voi oman hyvinvointisi kustannuksella tehdä miehen mielen mukaan. Jos hän ei ymmärrä, että hänen on hankittava sinun luottamuksesi takaisin pikku hiljaa, hän ei arvosta eikä rakasta sinua. Rakastamalleen ihmiselle haluaa hyvää. Se ei riitä, että sinä rakastat, jos mies ei rakasta sinua sen vertaa, että välittäisi sinulle aiheuttamastaan ahdistuksesta, pakokauhusta ja pelosta.
Miksi kirjoitat, että mies jäi työttömäksi? Kun tuossa käytännössä mies jättäytyi työttömäksi. Missä on miehen rakkaus aloittajaa kohtaan, kun tieten tahtoen heittäytyy hänen elatuksensa varaan.
Ei tuollaisen kanssa voi elämää rakentaa. Aina jos tilanne hetkeksi paranee, mies taas ryssii asiansa.
Ap:n miehelle: jätä se lehmä!