Lasten harrastukset vie kaiken ajan!

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 07:56"]

Tämä on kyllä niin taattua av:ta taas. Lasten urheiluharrastus johtaa perheen hajoamiseen, konkurssiin, lapsen ylipainoon ja lonkkavikoihin. Kyllä on parempi maata kotisohvalla tai leikkiä kirkonrottaa pihalla (en ole muuten nähnyt moniakaan yläkouluikäisiä pihaleikeissä), kun siinä oppii pitämään huolta itsestään yli 15-vuotiaanakin. Kyllä näin varmasti on! Itse kyllä epäilen laiskuutta tai muuta asennevammaa tai sitä, että juuri oma lapsi ei ole lainkaan liikunnallisesti lahjakas ja täällä sitten heitellään pihlajanmarjoja. Säälittävää.

[/quote]

Ihan miten haluat. Mutta kun katselet viiskikymppisten ihmisten ryhmää, niin siitä ylipainoisten porukasta et voi sanoa, kuka on harrastanut urheilua ja kenen kotona on uhrattu kaikki perheen vapaa-aika kuskaamalla harrastuksiin.

Nimittäin todella harva jatkaa harrastusta teini-iän jälkeen. Ihan tavallisia ylipainoisia löllyköitä heistä tulee.

Ja täällähän valittaa vanhemmat, joiden elämässä ei ole muuta kuin kuskaaminen. Eivät hekään nyt niin kauhean onnellisilta vaikuta siinä kuskausruljanssissa.

Terveisin äiti, joka vietti pihalapsuuden leikkimällä pihan lasten kanssa piilosta ja pesäpalloa ja puuhamalla kaikkea kivaa, mitä piti itse keksiä. Ja kyllä, harrastan aktiivisesti liikuntaa näin aikuisiällä ja pohjakunto on hyvä juuri lapsuuden monipuolisten leikkien vuoksi.

Joten turhaan te stressaatte niiden kuljetusten kanssa ja väsytätte itsenne. Surullista on vielä monesti se, että esikoinen kulkee kaikki mahdolliset treenit, mutta nuorempien kanssa ei enää jakseta, vaan he viettävät takapenkkielämää autossa, kun esikoista juoksutetaan treenistä treeniin.

Edelleen sitä mieltä, että kultainen keskitie paras. Lapselle vapaatakin toimintaa ja aikuisille myös omaakin elämää ja perheelle yhteistä aikaa.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 22:05"]

Ihan sairasta toimintaa urheiluseuroilta. Varsinkin, kun lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta olisi hyvä, että olisi ainakin kaksi harrastusta, mielellään jokin musiikkiin liittyvä se toinen, jos yhtään on hitustakaan musikaalisuutta (kehittää mm. aivoja monipuolisesti).

[/quote]

Ehkä taustalla on se muinaisen DDR:n ja Neuvostoliiton malli, että lahjakkaista urheilijoista kasvatettiin maailman huippuja keinolla millä hyvänsä. Ei siinä ollut voimistelijatytöillä paljon lapsuutta, eikä jääkiekkoilijoilla perhe-elämää, kun tavoiteltiin kultamitaleja.

Suomessa nyt sitten haikaillaan niitä kadotettuja lahjakkuuksia, eli niitä jotka lapsena voittivat nappulakisat täysin harjoittelematta, mutta teini-iässä lopettavat kokonaan urheilun. Syynä on usein se, että yksi harrastus vaatii liikaa eikä muulle elämälle jää aikaa. Ei ole kivaa, vaikka koko kaveripiirikin olisi saman harrastuksen piirissä.

Jo Mäntyranta muinoin korosti harjoittelun monipuolisuutta, eli ei pitäisi olla mitenkään este tulevalle huippu-urheilijalle, jos harrastaa useampaa lajia vähän kevyemmin, kunhan harrastaa. Ja mikä tärkeintä, olisi sitten jotain muutakin elämää urheilu-uran jälkeen, jos onnistuisi pääsemään huipulle.

Avain onneen on yhteistyö ja isot ikäerot. meillä on neljä lasta, eikä ongelmaa tästä harrastamisesta. kaikki lapset harrastavat kyllä. Harrastuksiin menään kimppakyydeillä tai ne ovat lähikoululla. Ja aivan huipputasola palloilulajeja harrastaa näistä lapsista kaksi.

55 lisää: yksi harrastus on sellainen, että mieheni valmentaa siinä. Käytetty aika on siis yhteistä isä-poika-aikaa. Kun itse kuskaan lapsia, käytän odotteluajan omaan urheiluun, lukemiseen tai kaupassa käyntiin. Kyllä on aika avutonta, jos tekee pngelman harrastuksista.

Meillä kuskaus on aikaa jutella lapsen ja usein myös tämän kavereiden kanssa. Oikein mukavaa. Ja kun lapset harrastavat, minä hoidan kauppaostokset tai käyn kirjastossa. Mukavaa elämää elämme. :)

No sitten niitä pitää VÄHENTÄÄ! Yksinkertaista.

Miten ihmeessä kuvittelette, että lasteni harrastusten motivaatio olisi pyrky huippu-urheilijaksi! Ei todellakaan. Toivon lapseni terveyttä ja onnellisuutta ja ryhmätaitoja jne. Ja kaikkea tätä hän saa harrastuksestaan. Kun kasvuiässä liikkuu paljon, kasvaa vahvemmaksi. Siitä on apua, vaikka myöhemmin tulisi heikommin hoidettuja kausia. Ei rasita millään tavalla minua ämä touhu.

Meidän poikien seurassa on kyllä ryhmiä myös heille, jotka haluavat harrastaa vain 1 - 2 kertaa viikossa. Omani harrastavat 4 kertaa viikossa, ja se on minusta todella kiva asia, enkä koe mitään rasitusta tästä.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 21:10"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 19:18"]Meillä lapsilla kerran viikossa harrastus, samaan aikaan, 4h kerho meilläkin.

Iltapäivät leikkivät ulkona kerrostalon pihalla toisten lasten kanssa. Leikkivät kotileikkejä ja hippaa, hyppivät hyppyskällä, kiikkuvat, juoksevat kilpaa.. leikkiä ja liikuntaa samaa aikaa! Pihalla erilaisia ja eri ikäisiä lapsia, niin pienempiä ja isompia, siinä tulee sosiaalisuuttakin samalla. Illalla sitten luetaan kirjoja ja ehkä pelataan lautapelejä. Viikonloppuna lapset katsoo myös lastenohjelmia. 

En todellakaan kaipaa tämän enempää harrastuksia tai koe olevani huono vanhempi. Lapseni eivät mielestäni jää yhtään mistään paitsi ilman harrastusrumbaa. He saavat nauttia lapsuudestaan ja kuinka ihanaa aikaa lapsuus onkaan :) Lapset on nyt 9 ja 6. 

Omasta lapsuudestani 80-luvulta muistan sen kun pihalla leikittiin isolla lapsiporukalla erilaisia leikkejä. Kesäiltaisin leikittiin konkkausta ja kirkonrottaa ja mukana oli eri ikäisiä lapsia. Hienoja muistoja

[/quote]

Ja muutaman vuoden päästä oppivat hienosti pihan muun porukan kanssa laajentamaan reviiriään ostarille, ja siitä sitten aletaankin harjoittelemaan tupakoinnin ja juopottelun lajitaitoja... Juu ei kiitos, kyllä nämä lähiölasten pihaleikit tiedetään.

[/quote]

Olen keskimääräistä suomalaista tiukempi kasvattaja eikä meillä kotona käytetä ollenkaan mitää päihteitä saati me vanhemmat käyd yöelämässä. Ainakaan kotoa lapset ei tätä mallia opi.

Ja kyllä ollaan oikein perhekeskeisiä ja mitähän esiteini voisi hommata illat? Tehdä koulujuttuja, viettää aikaa perheensä kanssa, lukea..? Ai niin nyt ollaankin Suomessa jossa lapset ja vanhemmat ei voi olla läheisiä eikä perhe ja suku voi olla tärkein

Meillä kolmesta lapsesta kaksi harrastaa kilpaurheilua, eri lajit & eri seura. Vanhempi menee bussilla (harkat alkavat niin aikaisin että vanhemmat vielä töissä) mutta haetaan, siinä ehtii hyvin toinen vanhemmista itsekin harrastaa. Nuorempaa kuljetetaan, on vasta 8 v niin ei mielestäni sen ikäisen vielä tarvitse itsenäisesti kulkea. Myös hänen harkkojen aikana toinen vanhemmista ehtii harrastaa. Tai käydä kaupassa, tai kirjastossa. Nuorimmaisemme on vasta 4 vuotias, hänellä on yksi pikkulasten harrastus ja toivon kovasti että kun (sanon kun enkä jos koska puhuu jo että hänkin sitten isona haluaa käydä harkoissa) alkaa harrastaa "oikeasti" niin valitsisi jommankumman noista isompien lajeista ja seuroista, jokainen urheiluseuratoiminnassa mukana oleva tietää miten paljon siellä tarvitaan vapaaehtoisia että homma toimii. Kolmannelle seuralle ei meillä vanhemmilla enää aika riittäisi mitenkään.

Meillä rumba pyörii ihan mukavasti niin pitkään kun kaikki ovat terveitä eikä kummallakaan vanhemmalla ole työmatkoja tms. ylimääräistä. Onhan arki toki aikataulutettua ja ei vain viemiset & hakemiset vaan myös syömiset pitää miettiä tarkkaan mutta kun sen saa pyörimään niin ei ole mitään ongelmia.

Meillä on lauantai sellainen päivä että vain toisella on harkat ja sunnuntai harkkavapaa päivä kokonaan. Tosin viikonloppuun ajoittuu sitten kisat, joita molemmilla on 1-2 kertaa kuukaudessa.

Minä olen sitä mieltä että lapsi saa harrastaa niin kauan kuin itse haluaa. Niin kauan kun se lähtee lapsesta, ei vanhemmasta tai valmentajasta. Näitäkin isomman lapsemme ryhmässä ikävä kyllä on, joilla vanhemmat tuntuvat elävän jotain menetettyä kilpaurheilijan elämää lastensa kautta. Itse haluan kannustaa lapsia liikuntaan ja siihen kuuluu kuskaaminen ja harrastuksen rahoittaminen.

Meillä ei kimppakyydit toimi kun kukaan muu ryhmäläisistä ei asu samalla suunnalla, siitä olisi kyllä helpotusta. Viime kaudella isomman ryhmässä oli yksi poika, joka asui melkein naapurissa mutta tällä kaudella ovat eri harjoitusryhmissä. Tuo on kyllä totta mitä joku ylläolevista sanoi että ne matkat ovat myös hyvää aikaa jutella kahdestaan lapsen kanssa.

Esikoisella on lisäksi sellainen onnellinen tilanne että ne parhaat kaverit ovat samassa ryhmässä, eli niitä sosiaalisia suhteita tulee sitten hoidettua samalla. Tai lähinnä harkkojen jälkeen kuppaamalla suihkussa/saunassa/pukkarissa kun vanhemmat odottavat aulassa lapsia :)

Meidän perheelle tämä rumba siis sopii, mutta eihän se toki kaikille sovi, ja silloin pitääkin miettiä mitä voisi tehdä että tilanteesta tulisi juuri sille omalle perheelle parempi.

Kaverini lopetti lapsilleen harrastukset, koska ei yksinkertaisesti jaksanut kuskaamista. Lasten olisi ollut pakko siirtyä ylempään ryhmään ja harkkoja olisi ollut 5 kertaa viikossa ja kisoja ja pelimatkoja ja leireijä yms.

Teki pitkää päivää ja mies reissutöissä, joten eli autossa suurimman osan viikkoa.

Alussa teinit oli parkuneet ja kiukutelleet, kunnes toinen oli tunnustanut, että oli oikeastaan hyvä, että lopetit. Hän olikin väsynyt ja halutti tehdä muutakin. Kun toinen sisaruksista tunnusti, tunnusti toinenkin, että ryhmäpainostus oli niin kova, ettei ollut uskaltanut lopettaa, vaikka olisi halunnut.

Nyt on koko perhe tyytyväinen ja hänen lapsistaan ei tule enää kilpaurheilijoita, vaan käyvät salilla ja lenkillä ja luistelevat ihan kuntoilupohjalta.

Tätä ketjua kun luen olen niin onnellinen, ettei kukaan lapsistani ole ollut kiinnostunut futiksesta tai lätkästä!! Musiikkia harrastavat kaikki kolme, lisäksi yksi on mukana 4H-kerhossa, kaksi koulun järjestämässä kerhossa. 

Perheenä harrastetaan sen sijaan kaikenlaista: patikoidaan ja retkeillään, pyöräillään. Talvisin hiihdetään. Katotaan yhdessä leffoja. Pelataan paljon lautapelejä. Leivotaan. Vanhin harrastaa lintubongausta, muutenkin on luonnosta kiinnostunut.

Tietokoneella meillä ei saa paljon notkua. Ne lapset/nuoret mua säälittää eniten, joilla ei muuta sisältöä ole iltaisin kuin joku peli!!!

Niin... Koulun ja läksyjen annetaan viedä aikaa. Jos oikeasti haluaa jotain oppia niin kouluun voi panostaa pikkasen. En edes ymmärrä miten koulutyö ei voisi olla kärsimättä jos jatkuvasti ravaisimme jossain harrastuksissa.

Itsekin haluan harrastaa ja liikkua. Pari kertaa viikkoon käyn ohjatuissa jumpissa/kuntosalilla. Olen ihan liikkuvainen ja normaalipainoinen ihminen, vaikken koskaan harrastanut muuta kuin suunnistusta lapsena. 

Kotona kuitenkin liikuttiin aina paljon, siis juuri yhdessä :).

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 18:35"]

Toi on ikävä tosiasia. Meillä on iso perhe. Me on tehty se päätös, ettei lähdetä tuohon mukaan. Myös meillä aikuisilla on oikeus vapaa-aikaan ja harrastuksiin, ei vain lapsilla. Koska on epätodennäköistä että lapsistamme tulisi ammatti- tai huippu-urheilijoita, emme satsaa treeneihin viittä kertaa viikossa tai maksa hallimaksuja 500 euroa kuussa lasta kohden. Lapset saavat harrastaa haluamiaan asioita, mutta pääasiassa varsinkin isompina kulkevat niihin itse. Olemme ihan onnellisia näin. Olisi mukavaa että urheiluseuroilla olisi tarjontaa niillekin perheille jotka eivät halua asua hallilla kaikkea vapaa-aikaansa. 

[/quote]

Isompina kulkevat? Mitä tarkoittaa isompi? Kulkevatko alle kouluikäiset ja pikkukoululaisetkin itse? Missä ihmeessä asutte, jos tuo onnistuu.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 08:19"]

Miten ihmeessä kuvittelette, että lasteni harrastusten motivaatio olisi pyrky huippu-urheilijaksi! Ei todellakaan. Toivon lapseni terveyttä ja onnellisuutta ja ryhmätaitoja jne. Ja kaikkea tätä hän saa harrastuksestaan. Kun kasvuiässä liikkuu paljon, kasvaa vahvemmaksi. Siitä on apua, vaikka myöhemmin tulisi heikommin hoidettuja kausia. Ei rasita millään tavalla minua ämä touhu.

[/quote]

En kuvittele, että juuri sinun lapsesi pyrkisivät huippu-urheilijoiksi, mutta usein monet urheiluharrastukset ovat hyvin kilpailuhenkisiä ja huipulle pyritään, vähemmän niissä on "sosiaalisisia ja motorisia taitoja" kehittäviä, periaatteella "kaikki pelaa".

Jos harrastuksella ei ole kovin kunnianhimoisia tavoitteita, on aikaa muullekin elämälle kuin sille yhdelle harrastukselle.

Meillä lapset harrastavat musiikkia ja tanssia. Harkkoja on saman verran kuin kilpaurheilussa, mutta näytöksiä ja kilpailuita vähemmän. Pitkään mietin tanssin ja voimistelun välillä, ja valitsimme tuon tanssin juuri ei-kilpailullisuuden takia. Tanssia on myös mahdollista harrastaa monella tasolla. Meidänkin tanssiopistossa voi valita vaikka vain yhden tunnin viikkoon tai sitten tavoitella ammattiin valmistavia laajan oppimäärän opintoja.

Musiikkiopistossa tunti on kerran viikossa, sen lisäksi ryhmätunti ja teoria. Leirejä, konsertteja ja niiden harjoituksia satunnaisesti. Kotona toki pitää harjoitella päivittäin, mutta sen lapset hoitavat monesti heti koulun jälkeen.

Ammattilaisia en toivo kummastakaan lapsesta, vaan tavoitteena on saada lapsille joku taito ja heille tärkeä asia, joka kantaa elämässä. Itselläni on lapsuuden harrastukset ja kiinnostuneet jatkuneet vielä aikuisenakin pitkään ja ne ovat voimaannuttavia.

Sen verran ollaan ohjattu, että liikuntaa ja taidetta tulisi molempia. Liikumme toki kotonakin, mutta kyllä hyvä yleiskunto ja liikunnallisuus vaatii säännnölistä työtä. Lapsemme pärjäävät koululiikunnassa kaikissa lajeissa ja tykkäävät myös. Yleinen asenne kaikkea tekemistä kohtaan on kiinnostunut ja innostunut :)

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 08:03"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 07:56"]

Tämä on kyllä niin taattua av:ta taas. Lasten urheiluharrastus johtaa perheen hajoamiseen, konkurssiin, lapsen ylipainoon ja lonkkavikoihin. Kyllä on parempi maata kotisohvalla tai leikkiä kirkonrottaa pihalla (en ole muuten nähnyt moniakaan yläkouluikäisiä pihaleikeissä), kun siinä oppii pitämään huolta itsestään yli 15-vuotiaanakin. Kyllä näin varmasti on! Itse kyllä epäilen laiskuutta tai muuta asennevammaa tai sitä, että juuri oma lapsi ei ole lainkaan liikunnallisesti lahjakas ja täällä sitten heitellään pihlajanmarjoja. Säälittävää.

[/quote]

Ihan miten haluat. Mutta kun katselet viiskikymppisten ihmisten ryhmää, niin siitä ylipainoisten porukasta et voi sanoa, kuka on harrastanut urheilua ja kenen kotona on uhrattu kaikki perheen vapaa-aika kuskaamalla harrastuksiin.

Nimittäin todella harva jatkaa harrastusta teini-iän jälkeen. Ihan tavallisia ylipainoisia löllyköitä heistä tulee.

Ja täällähän valittaa vanhemmat, joiden elämässä ei ole muuta kuin kuskaaminen. Eivät hekään nyt niin kauhean onnellisilta vaikuta siinä kuskausruljanssissa.

Terveisin äiti, joka vietti pihalapsuuden leikkimällä pihan lasten kanssa piilosta ja pesäpalloa ja puuhamalla kaikkea kivaa, mitä piti itse keksiä. Ja kyllä, harrastan aktiivisesti liikuntaa näin aikuisiällä ja pohjakunto on hyvä juuri lapsuuden monipuolisten leikkien vuoksi.

Joten turhaan te stressaatte niiden kuljetusten kanssa ja väsytätte itsenne. Surullista on vielä monesti se, että esikoinen kulkee kaikki mahdolliset treenit, mutta nuorempien kanssa ei enää jakseta, vaan he viettävät takapenkkielämää autossa, kun esikoista juoksutetaan treenistä treeniin.

Edelleen sitä mieltä, että kultainen keskitie paras. Lapselle vapaatakin toimintaa ja aikuisille myös omaakin elämää ja perheelle yhteistä aikaa.

[/quote]

Käännetäämpä vähän toisin päin: mene lähipubiisi ja haastattele 20-30 -vuotiaat elämäntapakaljoittelijat. Moniko heistä harrasti aktiivisesti lapsena ja nuorena? Veikkaan, että enemmän on näitä pihaleikkien kasvatteja.

Edelleen: tietenkään lapsuuden ja nuoruuden urheiluharrastus ei takaa sitä, että elät 100-vuotiaaksi ilman sairauksia ja ylipainoa! Ja tässäkin ketjussa on moni kertonut olleensa itse (tai lastensa olevan) luonnosta, lukemisesta ja vaikka tähtitieteestä kiinnostunut, hyvä niin, teillä on kasvanut kunnon ihmisiä ilman harrastuksiakin. MUTTA sitten löytyy se suuri "harmaa massa", jotka menevät kouluiässä kavereiden mukana sinne minne trendit osoittavat, ja jollei sitä viiteryhmää ole sieltä harrastuksen parista, on suuri riski ajautua siihen joukkoon, jonka illat kuluvat kirjaston nurkalla röökillä.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 08:11"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 22:05"]

Ihan sairasta toimintaa urheiluseuroilta. Varsinkin, kun lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta olisi hyvä, että olisi ainakin kaksi harrastusta, mielellään jokin musiikkiin liittyvä se toinen, jos yhtään on hitustakaan musikaalisuutta (kehittää mm. aivoja monipuolisesti).

[/quote]

Ehkä taustalla on se muinaisen DDR:n ja Neuvostoliiton malli, että lahjakkaista urheilijoista kasvatettiin maailman huippuja keinolla millä hyvänsä. Ei siinä ollut voimistelijatytöillä paljon lapsuutta, eikä jääkiekkoilijoilla perhe-elämää, kun tavoiteltiin kultamitaleja.

Suomessa nyt sitten haikaillaan niitä kadotettuja lahjakkuuksia, eli niitä jotka lapsena voittivat nappulakisat täysin harjoittelematta, mutta teini-iässä lopettavat kokonaan urheilun. Syynä on usein se, että yksi harrastus vaatii liikaa eikä muulle elämälle jää aikaa. Ei ole kivaa, vaikka koko kaveripiirikin olisi saman harrastuksen piirissä.

Jo Mäntyranta muinoin korosti harjoittelun monipuolisuutta, eli ei pitäisi olla mitenkään este tulevalle huippu-urheilijalle, jos harrastaa useampaa lajia vähän kevyemmin, kunhan harrastaa. Ja mikä tärkeintä, olisi sitten jotain muutakin elämää urheilu-uran jälkeen, jos onnistuisi pääsemään huipulle.

[/quote]

Anteeksi mutta kuinka paljon tiedät lasten ja nuorten urheiluvalmennuksesta tämän päivän Suomessa? Toimimme mieheni kanssa molemmat tahoillamme urheiluvalmentajina (minä lisäksi omassa lajiliitossani koulutustehtävissä), ja kyllä painotus on nykyään nimenomaan monipuolisuudessa. Lapsia ja heidän valmentajiaan kannustetaan sekä monilajisuuteen että monipuolisiin harjoituksiin sen oman lajin sisällä.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä (ja omiin tunteisiinsa), mutta älkää viitsikö esittää totuuksina asioita, joista ette tiedä todellisuudessa yhtään mitään.

Oman kokemuksen mukaan kylläkin juuri ne "harrastavat nuoret" ovat niitä joilla ryyppääminen ja juhliminen tulee teini-iässä herkästi mukaan kuvaan...

Ennen vanhaan hyvä pohjakunto tuli sillä, että pyöräiltiin harkkoihin ja tehtiin metsätöitä yms.

Esim. eräs sukulaiseni kertoi, että nuorena poikana pyöräili 20km päähän urheilukentälle sen jälkeen, kun oli isänsä kanssa ollut metsätöissä. Siellä treenit ja sitten pyöräily kotiin. Lisäksi koulumatkat kuljettiin pyörällä ja talvella kävellen ja juosten ja hiihtäen. On nyt menestynyt vielä veteraanisarjoissa hyvin.

Sitähän vanhat parrat harmittelevat, että nuoret kuskataan hallille ja takaisin. Jää se hyötyliikkuminen pois, kun loppuaika istutaan koulussa ja koneilla.