Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ystävän näkemisen jälkeen lähinnä ärsyyntynyt olo
05.03.2014 |
Minulla on ollut jo vuosia eräs ystävä, jonka kanssa olemme ehkä kasvaneet vähän eri suuntiin. Ystäväni on melko itsekeskeinen ja tuntuu nauttivan keskustelusta vain silloin, kun se koskee häntä itseään. Hän on muutenkin melko huomionhakuinen, ja haluaa olla keskipisteenä. No ongelma on siis se, että minua ärsyttää monesti tapaamistemme jälkeen ystäväni käytös ja sanomiset. En haluaisi tätä ystävyyttä lopettaakaan, kun olemme kuitenkin niin kauan tunteneet. Pitäisikö minun nyt vain mennä itseeni ja oppia sietämään erilaisuutta? Tuntuu vain turhauttavalta jutella hänen kanssaan, kun huomaan monesti, että minun juttuni lähinnä pitkästyttävät häntä eikä hän jaksa sanomisiini mitenkään paneutua, ei kysy lisäkysymyksiä tms.
Kommentit (9)
samaa mieltä kakkosen kanssa. hakeudu seuraan jossa susta ollaan kiinnostuneita ja halutaan viettää aikaa juuri sun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin oli tällainen ystävä, nykyisin vain kaveri. Meni hieman aikaa ennen kuin tajusin että häntä ei ollenkaan kiinnosta minun kuulumiset tms. Joskus nähtiin useastikin, viikoittain. Hän osasi jo silloin kääntää kaikki keskustelut itseensä ja, jos itse iloitsin jostakin niin hän käänsi asian aina negatiiviseksi.
Pikkuhiljaa yhteydenpito väheni, kun hän muutti eri paikkakunnalle ja vasta tämän jälkeen aloin huomata tämän negatiivisuuden. Ja sen että kun itse aloin selittää jotain hän alkoi lukea lehteä, lähti hakemaan toisesta huoneesta jotain, tai vaihtoi puheenaiheen jonhonkin muuhun.
Rehellisesti sanottuna en kaipaa hänen kaveruuttaan enää ollenkaan. Nähdään nykyisin noin 2-3 kertaa vuodessa ja se on oikein riittävä määrä.
Itselläkin juuri tuollainen ystävä oli. Hän oli paras ystäväni monen vuoden ajan, mutta sitten jotenkin "kasvettiin erilleen". En enää kestänyt hänen itsekeskeisyyttään, itsekehuaan ja mustasukkaisuuttaan, joten katkaisin välit kokonaan. Sitten hänen käytöksensä muuttui, hän taisi tajuta ettei pysty käyttäytymään ihan miten itse haluaa. Hän alkoi ajattelemaan muitakin kuin itseään, ja nykyisin näämme keskimäärin ehkä kerran kuukaudessa, eikä tapaamisen jälkeen ole kuin ainoastaan hyvä mieli. Mutta en sitten tiedä, että jos taas alkaisimme tapaamaan useamman kerran viikossa (kuten aiemminkin), niin en varmasti vieläkään jaksaisi häntä, vaikka käyttäytymistään onkin paljon muuttanut.
Pystyisitkö sinä kertomaan ystävällesi, miltä sinusta hänen käytöksensä tuntuu? Tai sitten vain pistät välit poikki, eihän tästä "ystävyydestä" ole sinulle mitään muuta kuin haittaa! Ajattele itseäsi!
Jos sinusta tuntuu, että sinua ei arvosteta sellaisena kuin sinä olet, on sinulle itsellesi parempi ottaa etäisyyttä. Minä päätin 'kuolettaa' monivuotisen ystävyyden, kun aloin tuntea oloni hämmentyneeksi tapaamistemme jälkeen. Ei tuntunut kivalta kun hän arvosteli elämääni ("päiväkotilapset on perässävedettäviä, apaattisia nössyköitä, joilta on oma-aloitteisuus kitketty pois" - varmaan totta, mutta sorry, piti kahden opintolainat ja asuntolaina maksaa eikä yhden palkalla se onnistuisi), v***ttuilittin vakituisesta työpaikasta - niin, kyllä minäkin arvostan kotiäitiyttä, mutta kun soitettiin ja tarjottiin sijaisuuden jälkeen vakituista työpaikkaa. Lapsemme eivät ystävytyneet, koska minun lapseni ovat liian värittömiä ja vääränlaisia, hänen lapsiaan ahdisti, jos heidän olisi pitänyt koulussa tervehtiä ja jutella. Nämä hän kertoi minulle suoraan. Joten tuntui, mitä minä tällaisella 'ystävällä' teen, minä en pysty selvästikään mitään hänelle antamaan, eikä hän minulle esim. sellaista ymmärrystä, mitä tarvitsin. Välillä hän kyselee päiväkahville, mutta ei ole vielä napannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 12:16"]
Jos sinusta tuntuu, että sinua ei arvosteta sellaisena kuin sinä olet, on sinulle itsellesi parempi ottaa etäisyyttä. Minä päätin 'kuolettaa' monivuotisen ystävyyden, kun aloin tuntea oloni hämmentyneeksi tapaamistemme jälkeen. Ei tuntunut kivalta kun hän arvosteli elämääni ("päiväkotilapset on perässävedettäviä, apaattisia nössyköitä, joilta on oma-aloitteisuus kitketty pois" - varmaan totta, mutta sorry, piti kahden opintolainat ja asuntolaina maksaa eikä yhden palkalla se onnistuisi), v***ttuilittin vakituisesta työpaikasta - niin, kyllä minäkin arvostan kotiäitiyttä, mutta kun soitettiin ja tarjottiin sijaisuuden jälkeen vakituista työpaikkaa. Lapsemme eivät ystävytyneet, koska minun lapseni ovat liian värittömiä ja vääränlaisia, hänen lapsiaan ahdisti, jos heidän olisi pitänyt koulussa tervehtiä ja jutella. Nämä hän kertoi minulle suoraan. Joten tuntui, mitä minä tällaisella 'ystävällä' teen, minä en pysty selvästikään mitään hänelle antamaan, eikä hän minulle esim. sellaista ymmärrystä, mitä tarvitsin. Välillä hän kyselee päiväkahville, mutta ei ole vielä napannut.
[/quote]
Siis tämä tuttavasi ei näemmä aavistakaan mitä oikea ystävyys on, ja mitä siihen kuuluu. Tottakai omia mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta kummallista on jos ne mielipiteet on aina toisia arvostelevia ja negatiivisia -varsinkin omaa "ystävää" kohtaan. Toisekseen ystävyyteen kuuluu toisen kuunteleminen, arvostaminen, tietty kunnioitus (kuten ystävän ehkä erilaistekin/poikkeavat elämänvalinnat) ja ennenkaikkea ystävän tukeminen. Tuo kaverisi kuulosti lähinnä ei-ystävältä (vihamieheltä). Joskus joku ihminen tarrautuu esim. hyväntahtoiseen, menestyvään, fiksuun ihmiseen, koska itse haluaisi olla menestyvä, fiksu yms, sitten sitä hyväntahtoisuutta yritetään käyttää hyväksi, halutaan hyötyä "ystävästä" ja vähän alitajuisesti määräillä ja päästä jotenkin oman kateuden ja ihaulun kohteen määrääilijäksi. Salaisen kateuden kohteen dominointi tuottaa energiasyöpölle mielihyvää. Nähty on.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 13:24"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 12:16"]
Jos sinusta tuntuu, että sinua ei arvosteta sellaisena kuin sinä olet, on sinulle itsellesi parempi ottaa etäisyyttä. Minä päätin 'kuolettaa' monivuotisen ystävyyden, kun aloin tuntea oloni hämmentyneeksi tapaamistemme jälkeen. Ei tuntunut kivalta kun hän arvosteli elämääni ("päiväkotilapset on perässävedettäviä, apaattisia nössyköitä, joilta on oma-aloitteisuus kitketty pois" - varmaan totta, mutta sorry, piti kahden opintolainat ja asuntolaina maksaa eikä yhden palkalla se onnistuisi), v***ttuilittin vakituisesta työpaikasta - niin, kyllä minäkin arvostan kotiäitiyttä, mutta kun soitettiin ja tarjottiin sijaisuuden jälkeen vakituista työpaikkaa. Lapsemme eivät ystävytyneet, koska minun lapseni ovat liian värittömiä ja vääränlaisia, hänen lapsiaan ahdisti, jos heidän olisi pitänyt koulussa tervehtiä ja jutella. Nämä hän kertoi minulle suoraan. Joten tuntui, mitä minä tällaisella 'ystävällä' teen, minä en pysty selvästikään mitään hänelle antamaan, eikä hän minulle esim. sellaista ymmärrystä, mitä tarvitsin. Välillä hän kyselee päiväkahville, mutta ei ole vielä napannut.
[/quote]
Siis tämä tuttavasi ei näemmä aavistakaan mitä oikea ystävyys on, ja mitä siihen kuuluu. Tottakai omia mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta kummallista on jos ne mielipiteet on aina toisia arvostelevia ja negatiivisia -varsinkin omaa "ystävää" kohtaan. Toisekseen ystävyyteen kuuluu toisen kuunteleminen, arvostaminen, tietty kunnioitus (kuten ystävän ehkä erilaistekin/poikkeavat elämänvalinnat) ja ennenkaikkea ystävän tukeminen. Tuo kaverisi kuulosti lähinnä ei-ystävältä (vihamieheltä). Joskus joku ihminen tarrautuu esim. hyväntahtoiseen, menestyvään, fiksuun ihmiseen, koska itse haluaisi olla menestyvä, fiksu yms, sitten sitä hyväntahtoisuutta yritetään käyttää hyväksi, halutaan hyötyä "ystävästä" ja vähän alitajuisesti määräillä ja päästä jotenkin oman kateuden ja ihaulun kohteen määrääilijäksi. Salaisen kateuden kohteen dominointi tuottaa energiasyöpölle mielihyvää. Nähty on.
[/quote]
Tunnustan, että lopulta aloin olla hänelle kateellinen. Minulla kuoli 4 kuukauden aikana 5 läheistä. Äitini ei ollut mikään herttainen mummu vaan leskeksi jäätyään vaativa, syyllistävä ja itsekeskeinen. Toinen lapsistani oli 4 vuotta koulukiusattu (ja tuttavani lapset samassa koulussa). Hän hekutti, miten ihanaa on nauttia, kun hänen äitinsä on elossa (kävivät siellä joka toinen viikonloppu; oli järkyttynyt, kun tämä sairastuikin Alzheimeriin ja kehtasivat ehdottaa laitoshoitoa, koska siellähän taantuu ja jää ilman virikkeitä, vastusti sijoittamista viimeiseen asti, vaikka äiti hukkasi avaimia, jätti sähkölevyjä päälle ja eksyi pari kertaa).
Minä elin ruuhkavuosia työn, perheen, äidin ja lasten pyörityksessä. Kiusaaminen oli asia, joka meinasi katkaista tämän kamelin selän. Reaktio itkuuni ja hätääni oli, voi voi onpa ikävää koittakaa pärjätä, eihän me voida teitä auttaa. Kun kysyin miksei, syy oli kun lapsi on tosiaan niin tavallinen, hänen lastensa ystävät ovat todella mukavia tyttöjä, niin värikkäitä ja persoonallisa että M*** saattaa vaikuttaa värittömältä... mitään yhteistä ei kuulema ole, mitään puhuttavaa ei ole, hänen lapsensa sanoivat, että älä viitsi painostaa. Eihän se. että me 'satutaan tietämään' tarkoita mitään. Näin oli kummityttöni kuulema sanonut. Syyllistivät lastani aivan kuten ne muutkin, "eihän me kun se on tommonen". Se oli sen epätoivon ja jatkuvien koulusta tulevien synkkien viestien joukossa liikaa. Oma 'ystäväni' ajatteli noin... Monet täällä palstalla ovat tuominneet menettelyni, mutta miksi minun pitäisi sietää tuollaista, jonka tunnen loukkavan minua? Kuunnella, miten ihanasti hänen lapsesnsa menestyvät ja minun lastani kommentoidaan vähätellen.
Tulin kateelliseksi, kun hänellä meni niin hyvin. Jos hän olisi lapsineen jotenkin yrittänyt auttaa, tukea tai jotenkin osoittaa sympatiaansa mutta kun ei. Ehdotin esim. yhteistä teatterikäyntiä, mutta siellä ei lämmetty. Silloin voisin iloita heidän "täydellisestä elämästään", kuten kummityttöni blogissaan hehkuttaa. Kiitti mulle riitti. Tärkeämpää kuin tämä 'ystävyys' oli sitten MINUN tukea ja auttaa lastani 100%. 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus. Ei ne yhteiset vuodet oikein ole peruste yhteyden pidolle jos siitä ei saa mitään irti eikä toinen ole valmis petraamaan käyttäytymistään. Tuntuu olevan joukko tällaisia ihmisiä, jotka keräävät ystäviä ikäänkuin huutosakiksi ympärilleen, muuta käyttöä ihmisille ei ole.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä on hyvä, että tapaatte vain hyvin harvakseltaan. Silleen joulukorttitasolla tai jotakin. Mullakin on muuan itsekeskeinen ystävä enkä jaksa sitä kun vain hän puhuu ja puhuu eikä ollenkaan viitsi kuunnella mun kuulumisiani. Ei sillä, että viitsisin niitä niin enää hänelle kertoakaan. Mutta välillä tuollainen itsekeskeisyys ärsyttää. Siksi vastaan vain sen joka 3 tai neljänteen soittoon. Ja mä olen tästä sille jopa kerran sanonut mutta se ei jotenkaan ota opikseen.