Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mulla ei ole yhtään kaveria ketä voisin pyytää vapaa-ajalla tekemään jotain kanssani :(
10.11.2020 |
Töissä ja joka paikassa jään AINA ulkopuoliseksi vaikka juttelen kaikkien kanssa. Jopa ääneen sanon että olisi kiva joskus tehdä jotain.
Sit jossain vaiheessa saan kuulla että työporukka / kouluporukka / harrastusporukka on tehnyt jotain kivaa yhdessä ja minua ei tietenkään kutsuttu mukaan.
Mistä tällainen voi johtua kun toistuu aina ja uudestaan mihin ikinä menenkin?
Kommentit (60)
Siis kelle ihmisille mä ehdottaisin lenkkiä? Joillekin random tyypeille kadulla? Ei ole perhettä eikä seurustelukumppania. Työ on yksinäistä puurtamista. Sisaruksilla on omat perheet eivätkä lasten harrastusrumban takia ehdi nähdä. Harrastuksia olen kokeillut ennen koronaa laidasta laitaan. Tulos 0 kaveria. Tinderissä miehet olivat jo ekojen treffien jälkeen sitä mieltä, että joko seurustellaan tai ei enää nähdä ikinä. Niin mistäs niitä kavereita saikaan? En ole fakebookissa. Tulen juttuun ulkkisten kanssa. Ongelmana on, että asuvat tuhansien kilometrien päässä. Eipä niistä ole lenkkiseuraksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai että Tinderistä löytäisi kaveriseuraa? Miten ihmeessä? Mä kun kelpaan näköjään miehille, naisille, pariskunnille ja transuille vain ja ainoastaan joko seksin tai parisuhteen merkeissä. Kukaan ei halua olla pelkkä kaveri. En pukeudu paljastavasti enkä oikein viitsi meikatakaan. N39
Vierailija kirjoitti:
Vai että Tinderistä löytäisi kaveriseuraa? Miten ihmeessä? Mä kun kelpaan näköjään miehille, naisille, pariskunnille ja transuille vain ja ainoastaan joko seksin tai parisuhteen merkeissä. Kukaan ei halua olla pelkkä kaveri. En pukeudu paljastavasti enkä oikein viitsi meikatakaan. N39
Kuten Kalle Laitela sanoi, "Mä en haluu mitään kavereita! Mä haluun rakkautta ja munaa!"
Aikuisena voi olla vaikea tutustua syvemmin, vaikka olisikin kiva tyyppi. Mulla ainakin on ollut jo 10v se porukka, kenen kaa käyn lenkillä jos ehdin. Ja ne tyypit, kenen kaa järjestän mökkiviikonlopun. Hauskoihin ihmisiin kyllä törmään esim töissä, mut ei oo enää resursseja, nykyisten suhteidenkin kanssa huoli, kuinka ehdin ylläpitää.
Älä siis ota henkilökohtaisesti. Monen elämä on vaan jo tosi täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos järjestät itse jotain konkreettista yhteistä tekemistä ja kutsut töistä vaikka pari tyyppiä, voisko se olla hyvä alkusysäys että suakin sen jälkeen pyydettäisiin
Mä kysyin kerran työkaverit kahville. Yksi kysyi, että onko se työaikaa, muuten hän ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisko sua mennä vankilaan? Siellä voisit tutustua tosi mukaviin uusiin tuttavuuksiin ja löytää kokoelämän kestäviä ystävyys -suhteita.
Olis kyllä aika siistiä, jos kadulta kysyttäisiin lenkille mukaan. Esim. Jos olen yksin lenkillä ja joku menee ohi, niin se joku kysyisi että mennäänkö yhdessä lenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mullakaan. Oon tosi turhautunut. Mistä voisi saada.. löytyykö jostain facesta hyvä ryhmä?
Melkein lukematta arvaa vastaukset: ei voi mitään, ei oo ketään, miksei muut, yh_yyyyy, ihan noloo, ja maailmaloppu jos joku joskun kerran sanoo EI.
Voin kertoa, että tuolla asenteella ei tule ketään olemaankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla ketään sukulaista tai perhetuttua, joka voisi kommentoida asiaa? Me ollaan liian kaukana havainnoimaan tilanteita, joiden kulusta et pysty kertomaan, ja sinä taas olet liian lähellä hahmottaaksesi niitä tilanteita.
Sukulaiset ja perhetutut vaan víttuilis asiasta ja vähättelis. Sanoisivat että mihin sä mitään kavereita tarvitset aikuinen ihminen. Ja äitini alkaisi jankuttaa että "tee lapsia!!!!"
No niin tämä! Mä ostin vähän aikaa sitten uuden puhelimen ja siitä sain kuulla vttuilua että "ethän sä uutta puhelinta mihinkään tarvii kun eihän sulla ole edes kavereita joille soitella :D"
Sit toinen on nämä kuulumisten soittelut joissa sitä samaa diipadaapaa samalla kaavalla lopulta johtaen siihen "no mitäs aattelit viikonloppuna tehdä" ja juuri kun olen alkamassa puhua niin "eiku joo sori oot varmaan taas vaan kotona yksin möllöttämässä:D". "Eiku mä aattelin käydä katsomassa uuden elokuvan" tähän sitten tulee (ja oikeastaan kaikkeen mitä teen yksin) "ai kauheeee oootsää menossa YKSIN elokuviin!!? En se minä kyllä kehtaisi itekseen mennä pitää muut vielä jonain kummajaisena". Tällaista kohtelua saan osakseni. Lapsena ja nuorena perheenjäsenet ihan tarkoituksella sabotoi mun kaverisuhteita, mutta en ala niistä jaarittelemaan tässä, ettei tule liian pitkä teksti.
Joo tuokin on tuttua, sekä sukulaisten että työkavereiden puolelta. Jos kerron meneväni johonkin/käyneeni jossain niin alkaa kauhea hämmästely että AI YKSIN? No joo, yksin minä aina kaikkialla käyn, kenen kanssa sitten? Kun ei miestä tai kavereita ole. Ei tuu kenelläkään mieleen ehdottaa vaikka jos pääsisi mukaan tai mä heidän mukaansa johonkin. Kyllä tässä niin luuseriksi itsensä tuntee. Ja sitähän eittämättä olenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla ketään sukulaista tai perhetuttua, joka voisi kommentoida asiaa? Me ollaan liian kaukana havainnoimaan tilanteita, joiden kulusta et pysty kertomaan, ja sinä taas olet liian lähellä hahmottaaksesi niitä tilanteita.
Sukulaiset ja perhetutut vaan víttuilis asiasta ja vähättelis. Sanoisivat että mihin sä mitään kavereita tarvitset aikuinen ihminen. Ja äitini alkaisi jankuttaa että "tee lapsia!!!!"
No niin tämä! Mä ostin vähän aikaa sitten uuden puhelimen ja siitä sain kuulla vttuilua että "ethän sä uutta puhelinta mihinkään tarvii kun eihän sulla ole edes kavereita joille soitella :D"
Sit toinen on nämä kuulumisten soittelut joissa sitä samaa diipadaapaa samalla kaavalla lopulta johtaen siihen "no mitäs aattelit viikonloppuna tehdä" ja juuri kun olen alkamassa puhua niin "eiku joo sori oot varmaan taas vaan kotona yksin möllöttämässä:D". "Eiku mä aattelin käydä katsomassa uuden elokuvan" tähän sitten tulee (ja oikeastaan kaikkeen mitä teen yksin) "ai kauheeee oootsää menossa YKSIN elokuviin!!? En se minä kyllä kehtaisi itekseen mennä pitää muut vielä jonain kummajaisena". Tällaista kohtelua saan osakseni. Lapsena ja nuorena perheenjäsenet ihan tarkoituksella sabotoi mun kaverisuhteita, mutta en ala niistä jaarittelemaan tässä, ettei tule liian pitkä teksti.
Joo tuokin on tuttua, sekä sukulaisten että työkavereiden puolelta. Jos kerron meneväni johonkin/käyneeni jossain niin alkaa kauhea hämmästely että AI YKSIN? No joo, yksin minä aina kaikkialla käyn, kenen kanssa sitten? Kun ei miestä tai kavereita ole. Ei tuu kenelläkään mieleen ehdottaa vaikka jos pääsisi mukaan tai mä heidän mukaansa johonkin. Kyllä tässä niin luuseriksi itsensä tuntee. Ja sitähän eittämättä olenkin.
Et oo luuseri vaan hieno ja vahva ihminen kun uskallat käydä yksinkin jossain etkä jätä menemättä kun ei ole kaveria. Monet on sulle varmasti kade.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan. Oon tosi turhautunut. Mistä voisi saada.. löytyykö jostain facesta hyvä ryhmä?
Kertokaa jos ootte löytänyt jostain ryhmästä kaverin!
Tuttu juttu, olen myös 28. Ulkopuolinen olen aina ollut, ja välillä se on raskas taakka. Onneksi olen edes jotenkuten oppinut elämään sen kanssa. Kumpa osaisin auttaa, mutta olen itse samassa tilanteessa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä! Mua ei ikinä kutsuta mihinkään mukaan ja nyt koronan myötä oon huomannut kuinka ulkopuolella olen. Ennen tapasin porukkaa arjessa töissä ja opintojen ohella ja saatettiin esim. käydä lounastamassa yhdessä kun tavattiin. Nyt kun pitäisi itse kysyä pääseekö mukaan ja lähettää viestiä kyselläkseen josko joku lähtisi mukaan olen jäänyt ihan ulkopuolelle kun kukaan ei kysy mua ja itse en kehtaa laittaa viestiä. Nuoruuden kiusaamismuistot kummittelevat mielessä. En yhtään tiedä ketä kysyä ja miten lähestyä, pelkään mulle vaan naurettavan päin naamaa. Tuntuu siltä, että kaikilla on jo ne omat piirit ja oon vaan sellainen etäinen tuttu kaikille.
Oon miettinyt, että pitäisi varmaan mennä mukaan johonkin harrastustoimintaan, mutta en tiedä onko sekään hyvä idea nyt näinä aikoina. :(
Mäkin uskon että ongelma on siinä että koska jo sukusi on kiusannut sinua aina, reaktiosi on sosiaalisesti kaikkeen jotenkin hienovaraisen outoa ja muut kavahtaa. Siis komppaan täysin aiempaa kirjoittajaa, en jaksa tässä toistaa mitä hän sanoi. Mutta siis just tuo että ryhmähenkeä siinä vaalitaan ja vähän tekohauskaahan siinä monella on oikeasti. Itsekin on kiusaamistaustaa ja omalla kohdalla tuo on osasyynä miksi en nytkään ole suosittu. Sinkkuna se harmitti, enää ei.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu juttu, olen myös 28. Ulkopuolinen olen aina ollut, ja välillä se on raskas taakka. Onneksi olen edes jotenkuten oppinut elämään sen kanssa. Kumpa osaisin auttaa, mutta olen itse samassa tilanteessa :(
Olisi kiva tutustua muihin yksinäisiin mutta ei teihin missään tutustu kun ootte vaan kotona eristyksessä..
Vierailija kirjoitti:
Mäkin uskon että ongelma on siinä että koska jo sukusi on kiusannut sinua aina, reaktiosi on sosiaalisesti kaikkeen jotenkin hienovaraisen outoa ja muut kavahtaa. Siis komppaan täysin aiempaa kirjoittajaa, en jaksa tässä toistaa mitä hän sanoi. Mutta siis just tuo että ryhmähenkeä siinä vaalitaan ja vähän tekohauskaahan siinä monella on oikeasti. Itsekin on kiusaamistaustaa ja omalla kohdalla tuo on osasyynä miksi en nytkään ole suosittu. Sinkkuna se harmitti, enää ei.
En sitten halua mihinkään ryhmään jos ei oo oikeasti edes hauskaa.
Tosi moni ajattelee kans olevansa ulkopuolinen, ja ilahtuisi kun pyytäisit vaikka vaan kahville tai kirppiskierronselle tai jotain muuta hauskaa. Esil työkaveri?
Löysin Facebookista eräästä harrastusryhmästästä kaverin.
Pitää vaan olla aktiivinen! Satuin kirjoittamaan sinne sivulauseessa, että tarvitsisi seuraa ja hän heitti yv:llä. Hän oli aiemminkin bongannut kommenttejani ja minä hänen. Eli ei tarvitse olla edes mikään seuranhaku sivu. Harrastukset lähentää. Osallistu keskusteluun vaikka suosikkiharrastuksesi Facebook-sivuilla.
Alue: Aihe vapaa
Jos kerrankin ottaisit asiaksi jaaritella kunnolla. Nämä yksinäisyyskeskustelut kun tahtovat tyssätä aina samaan. Puhutaan lopultakin hyvin pinnallisista asioista ja ihmetellään miksei kelvata, toiset heittelevät ehdotuksia ja monet komppaavat olevansa yksinäisiä myös. Mutta kukaan ei hae kontaktia toisiinsa.
Jos perhe ja suku on kampittaneet pienestä pitäen, olet senverran outo reaktioissasi muiden silmiin, että heitä pelottaa ottaa koppia. Et käyttäydy kuten he, joten sinua ei osata lukea, ja arvellaan ettet ole itsekään hyvä lukemaan muita eikä sinulla ole annettavaa ryhmähenkeen. Joten porukassa ilmapiiri tulee kompuroimaan jos tulet mukaan, tekohauskaahan siellä kuitenkin aika pitkälle yleensä on ja sitä pitää tekohengittää.
Oletteko yksinäiset ikinä päässeet oikeasti keskustelemaan jonkun kanssa kunnolla?