Mikä on teillä vanhin käytössä oleva kodinkone?
Meillä on miehen vanhempien Itä-Saksasta tuoma pieni sähkögrilli, joka on jostain 70-luvun alusta. Erinomaisesti toimii edelleen! Myös vatkain on monta kymmentä vuotta vanha.
Kommentit (400)
Mielen pyykkikone vuodelta 1999. Päivittäin käytössä eikä mitään ole tarvinnut uusia.
MItään kamalan vanhaa ei ole. No tosin yleiskone on jostain 1990-luvun lopusta tai 2000-luvun alusta, että alkaahan silläkin olla jo parikymmentä vuotta ikää. Ilmankos alkaakin välillä lämmetä (pitänyt jo jonkin aikaa ostaa uusi). SIlitysrauta saattaa olla jotakuinkin yhtä vanha, sekin on kyllä pitänyt uusia.
Äiti dumppasi joskus mulle meidän vanhan kreppiraudan jostain kultaiselta 80-luvulta, mutta se ei kyllä ole käytössä. Toivottavasti olen jo muistanut viedä sen SER-keräykseenkin.
Mankeli vuodelta 1982, ahkerassa käytössä edelleen.
Mummo vuodelta 1932. Jaksaa vieläkin, vaikka on käynti hidastunut.
Kodinkone...vatkain varmaan on jokusen vuoden vanha. Vanhin laite on reilu 5v sitten ostettu iPad ja toimii edelleen hyvin. Ensimmäisen kerran tyhjensin sen viikko sitten ja laitoin tehdasasetuksille kun se siirtyi lapsen käyttöön. On ollut kannattava hankinta ja nyt vähän jännittikin ostaa läppäri omaan käyttöön, toivottavasti kestää pitkään hyvänä. :)
On tullut uusittua latteita jo senkin vuoksi kun vanhimmat muuttivat omilleen, mutta nekään ei ollut vanhaksi ehtineet ja näin päin toimimme, koska oma terveydentilani on asettanut joillekin laitteille erilaisia tarpeita ja piti muutenkin vaihtaa.
En tiedä kestääkö nykyaikana oikein mikään laite, kuten joskus. Sellaiset riisutut mallit varmaan eniten, luulisin. Ehkä joku Moccamasterin peruskeitin?
Kahvinkeitin v. 1998 kun omilleni muutin.
Ei hirveesti tule käytettyä.
Minulla on 1960 luvulta "maitokannumallinen" Nilfisk-pölynimuri ja mökillä on viime vuosituhannelta oleva jääkaappi. Sitten on Sampo 6-mallinen lihamylly kai 1930-40 luvulta, mutta sitä ei ole käytetty ainakaan 60 vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Joululahjaksi äidiltäni saatu sähkövatkain 70-luvulla. Merkki Kenwood. Toimii moitteettomasti.
Mullakin on Kenwoodin sähkövatkain 70-luvulta, oranssi. En ihan tarkkaa ostovuotta tiedä, olisko jotain 1974 tai 1975. Vanhempieni kihlalahjarahoillaan ostama. Toimii enää vain kolmosvaihteella. Pitäisi viedä kodinkonehuoltoon. Vanhemmillani on 60-luvulla ostettu mankeli äitini lapsuudenkodista.
Vierailija kirjoitti:
Ap meinaa varmaan Acosta-grilliä. Minultakin löytyy sellainen.
Jos kodinkoneeksi käy lihasvoimalla käyvä, niin se on Mouli Grate-raastin (mantelimylly). Sillä on kätevä raastaa kuivahtaneet juustot ja se yksittäinen porkkana. On jostain 1950-luvulta.
Acosta-grilli on minullakin. Semmoinen peltilaatikko, jossa yksinkertainen sähkövastus. Se on ostettu Mikko Liettilän kaupasta, joka oli Helsingin vanhassa Messuhallissa (nyk. Kisahalli) 1970-luvulla. Se on käytössä kesämökillä.
Juuri hajosi jääkaappi, jonka käyttöohjeessa puhuttiin vielä markoista. Eli jostain 90-luvulta? Mutta se ei ole enää käytössä, seuraavaksi vanhin on varmaan pyykinpesukone vm 2009 tai pakastin, jonka iästä en ole ihan varma, voi olla hieman vanhempi tai uudempi kuin pyykkikone.
Liesituuletin on 70-luvulta, mutta äitini asui sukulaisen kämpässä Södermalmilla Tukholmassa ja hänellä oli käytössä aito 50-luvun jääkaappi. Tosi hyvä oli.
Tai voi tuo liesituuletin olla 80-luvultakin, en tiedä. Entisen omistajan ostos, itse olen ostanut siihen vain uuden suotimen ja lampun.
80-luvulta leipäkone, ompelukone ja vohvelirauta, kaikki isovanhempien käytössä olleita ja meille lahjoittamia. Toimivat moitteettomasti.
80-luvun mikro. Paras ja kestävin kone kämpässä.
Isomummu! Hän on syntynyt vuonna 1923.
Eniten käytössä olevista vanhimmat taitaa olla vuodelta 2001, Sharpin mikrouuni ja Volta pölynimuri myöskin samalta vuodelta. Yksi pöytä PC minitornikotelolla on myös samalta vuodelta, mutta harvemmin tulee enää käytettyä.
Vanhin esine asunnossani taitaa olla ruokailuvälineteline kaiketi vuodelta 1974, jonka sain vanhemmiltani. Itsekin olen samalta vuodelta :P
Lyhin kestoikä oli 2018 ostamallani Sony radiokasetti-cd -soittimella, josta alle vuodessa hajosi cd-soitin. Takuuna uusi tilalle.
Silitysrauta vuodelta 1995 jonka sain lahjaksi silloin kun muutin yksin asumaan. Edelleen käytössä.
Olis varmaan Nokian Finlux TV ellei sitä olisi varastettu . Täysin ehjänä viety .
Vaimo vuodelta 1975