Päivi Räsänen kohtaa Kannabis-illassa kotikasvattajan
A2: Kannabis-ilta, TV2 klo 21.00
Ajankohtaisen kakkosen teemaillan kevään ensimmäisenä aiheena on kannabispolitiikka. Salla Paajasen ja Pasi Toivosen johdolla kysytään, mikä olisi oikeudenmukainen tapa kohdella kannabiksen käyttäjiä, kun pilven polttaminen on yhä useamman suomalaisnuoren todellisuutta. Illan aikana pohditaan, olisiko Suomessa syytä poistaa marihuanan käyttö rikoslaista – ja mitä seurauksia tällä olisi perinteisessä viinamaassa. Keskustelijoilta kysytään myös tepsiikö huumevalistus, ja millaista sen pitää tänä päivänä olla. Lisäksi kuullaan terveisiä Yhdysvaltain Coloradosta, jossa kannabis laillistettiin vuoden alussa. Tuttuun tapaan studioon on kutsuttu monipuolinen joukko keskustelijoita. Mukana suorassa lähetyksessä ovat sisäministeri Päivi Räsänen (kd), huumetutkija Jussi Perälä, kannabiksen kotikasvattaja Mikko Pekkola, Youth Against Drugs ry:n toiminnanjohtaja Rosita Juurinen, kannabisaktivisti Mika Isomaa, ex-käyttäjä Eetu Pakkanen, THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen, Ruohojumala-kirjan toimittaja Mia Heiskanen, huumehistorioitsijaJaakko Hämeen-Anttila ja muusikko Juju.
Kommentit (47)
Räsäsen vuoksi varmaan pajauttelu ja kotikasvatus lähtee lähinnä yhä isompaan kasvuun (ovat siis kasvussa jo).
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 16:01"]
Tämä on kyllä pakko katsoa, kun joku kotikasvattaja uskaltautuu tulla televisioon toistaiseksi vielä laittomasta harrastuksestaan kertomaan. Onkohan siellä poliisivoimat ovella vastassa lähetyksen jälkeen vai saako yle taattua esiintyjälle vapaan poistumistien takaovesta?
[/quote]
Ganja pehmittänyt kotikasvattajan aivot, kun noin uskaltaa televisioon kertomaan avoimesti harrastuksestaan? Ellei sitten ole siellä naamari päässä ja tekaistulla nimellä.
Arvelusi voi osoittautua todeksi, sillä usein ovat "arkaluontoiset" vieraat naamarilla varustettuja.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 16:31"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 16:01"]
Tämä on kyllä pakko katsoa, kun joku kotikasvattaja uskaltautuu tulla televisioon toistaiseksi vielä laittomasta harrastuksestaan kertomaan. Onkohan siellä poliisivoimat ovella vastassa lähetyksen jälkeen vai saako yle taattua esiintyjälle vapaan poistumistien takaovesta?
[/quote]
Ganja pehmittänyt kotikasvattajan aivot, kun noin uskaltaa televisioon kertomaan avoimesti harrastuksestaan? Ellei sitten ole siellä naamari päässä ja tekaistulla nimellä.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:04"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:56"]
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/703
[/quote]
Ei mitään vaikutusta lainsäädäntöön tällaisilla. Ainoastaan vihreissä ja joissain vasemmistolaisissa on laillistamista kannattavia. Suomalaisista ainoastaan 17% kannattaa laillistamista (oli uutisissa alkuvuodesta).
Tästä syystä en edes ymmärrä, miksi kyseisestä aiheesta järjestetään noinkin laaja keskustelu. Kenties joillakuilla toimittajilla tavoitteena tuoda omaa asiaansa esille? ;)
[/quote]
Kannattaisi vaikka ensin sinunkin selvittää, että kuinka moni tälläkin hetkellä eduskunnassa ituvista käyttää tai on joskus kokeillut kannabista. Saattaisi suuri määrä ihmetyttää sinua. Ja kyllä tuo kannatus nyt hieman enemmän jo nykypäivänä on, ONNEKSI.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 23:23"]
Miksi poliisisetä ei sanonut mitään :(
[/quote]
Poliisi ymmärsi, että parempi olla hiljaa, kun hieman avattiin poliisien kohtelua pilvepäitä kohtaa, mikä oikeasti on aivan sairasta useinmiten. Onneksi tosin ajat muuttuu ja useammat poliisit katsoo läpi sormien, koska ymmärtää, että nämä ihmiset ei tee kellekkään yhtään mitään haitallista.
Pekkola kyllä suoriutui erittäin hyvin.
Veikkaanpa, että kirkosta eroamisen lisäksi Räsäsen avulla menee rutkasti ääniä kannabis lailliseksi kansalaisalotteen laariin:)